sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

NESARA julkaistaan pian

St.Germainia kanavoinut Marc Gamma 14.3.2014


Tervehdys teille kaikille, tässä puhuu Saint Germain.

Puhun teille tänään ensimmäistä kertaa tämän kanavan kautta ja tästä eteenpäin tulen puhumaan teille joka viikko. Välittämieni viestien ydinteema tulee olemaan NESARA. Tätä teemaa tullaan käsittelemään seuraavina viikkoina. Eikä ainoastaan minun välittämieni viestien kautta, vaan myös kaikkialla maapallolla. NESARA on lähdössä liikkeelle hyvin pian. Tällä tarkoitan sitä, että NESARA tulee toteutumaan teidän todellisuudessanne pian. Kaikki valmistelut on nyt saatu päätökseen, jotta NESARAsta tulee nyt vihdoinkin todellisuutta. Mutta ennen kuin alan puhua siitä lisää, tulevaisuudesta tai tästä hetkestä, haluaisin mennä vähän sivuraiteelle ja selittää sen merkitystä kaikille niille, joille tämä käsite ei ole tuttu.

Teen pienen esittelyn ja se on todellakin hyvin lyhyt, sillä NESARA menee ajassa kauas taaksenpäin, hyvin hyvin kauas, nimittäin yhteen minun inkarnaationi maan päällä, jossa sain ensimmäisen kerran päähäni ajatuksen siitä, miten pystyn vapauttamaan ihmiskunnan rahan orjuudesta. Jo silloin ymmärsin, että raha on kaiken pahan alku ja juuri. Minun pyrkimykseni,  ideani oli saada ihmiset omistamaan tarpeeksi rahaa, jotta he voivat vapauttaa itsensä orjuudesta. Kun puhun orjuudesta, en tarkoita sitä teidän ymmärtämällänne tavalla, vaan pankkien, yritysten ja hallintojen harjoittamaa orjuutta. Koska raha hallitsee, sillä on valta, ja se kenellä on molempia, pystyy hallitsemaan kaikkia ihmisiä.

Nämä olivat minun ensimmäisiä ajatuksiani, mutta noina aikoina menneisyydessä en saanut koskaan tilaisuutta toteuttaa näitä ideoita, koska minun oli palattava henkiseen olomuotoon fyysisen kuolemani jälkeen. Tulin kuitenkin taas takaisin myöhempään inkarnaatiooni, jossa sain Luojalta tehtäväksi jatkaa perustan luomista NESARAN toteuttamiseksi. Minun erityistehtäväni oli saada aikaiseksi olosuhteet NESARAN ratkaisevan perustan luomiseksi, jotta ihmiset ja Gaia voisivat rakentaa sille yhdessä kaikki tarvittavat perusvaatimukset vapautumista varten ylösnousemuksen aikana.

NESARA tuo mukanaan suuria muutoksia. Se vapauttaa ihmiset ja varsin pian, sillä sen käyntiinlähtö on hyvin lähellä. Tällä tarkoitan, että se toteutuu teidän todellisuudessanne hyvin pian. Kaikki valmistelut on tehty, kuten kerran jo mainitsin. Joitakin pieniä,  hyvin pieniä yksityiskohtia on vielä jäljellä, mutta niiden jälkeen on kaikki valmiina, ja kuten arkkienkeli Mikael on jo kertonut, USA:n presidentti tulee antamaan siitä julkisen ilmoituksen. Hän tulee ottamaan ensimmäisen askeleen, ei Henki. Me emme saa, me vain avustamme. Barack Obama tulee julistamaan NESARAN.

NESARA on monien ihmisten mielessä, myös niiden jotka pelkäävät sitä. He pelkäävät, että Barack Obama julkistaa tämän asian virallisella ilmoituksellaan, sekä sitä että kaikki rahaan liittyvät asiat tulevat käymään läpi suuren muutoksen. Tämä ilmoitus on niin valtava ja sillä on niin laaja vaikutus politiikkaan, talouteen, pankkeihin, yrityksiin ja teidän päivittäiseen elämäänne, että sen johdosta syntyy todellinen kaaos. Teidän tulee ymmärtää, että ilman rahaa ei mikään toimi, sillä ilman rahaa ei ole kontrollia, ilman rahaa ei ole valtaa. Siksi pitää luoda edellytykset sille, että voimakkaat - joilla on kontrolli - eivät saa enää mahdollisuutta rikastuttaa itseään tällä "hunajapurkilla" ja siten säilyttää valtaansa ihmiskunnan yllä.

Tietäkää, että raha on kaiken pahan alku ja juuri, joka on muuttanut maailmaa niin paljon. Jo satojen vuosien aikana on aina ollut raha tai kulta  tai jalokivet tai mitä tahansa ihminen on voinut ostaa.

Valtasuhteet tulevat nyt muuttumaan perusteellisesti, sillä missä ei enää ole rahaa, ei voida myöskään enää harjoittaa minkäänlaista valtaa. Missä ei ole rahaa, ei voida enää maksaa palkkaa niille ihmisille, jotka työskentelevät valtarakenteiden alaisuudessa. On hyvin tärkeää, että te ymmärrätte tämän. Teidän pitää ymmärtää, että hyvin monet ihmiset työskentelevät tällä hetkellä pimeiden voimien alaisuudessa vain siksi, että heille maksetaan siitä. Kun puhun pimeistä voimista, tarkoitan maapallon eliittiä, joka on inkarnoitunut tänne maahan ainoastaan riistämään ihmisiä. He eivät ole mitään avaruudesta tulleita olentoja - ei todellakaan - vaan he ovat ihmisiä, joilla on tarkoituksenaan tulla vielä rikkaammiksi ja harjoittaa vielä enemmän kontrollia. Ymmärtäkää tämä!

Ja tässä astuu kuvaan NESARA, joka on perusta kaikelle sille, että kontrolli voidaan poistaa.

Nyt te kysytte, mitä seurauksia tällä tulee olemaan teidän elämässänne. Seuraukset tulevat olemaan suuria, sillä myös te olette riippuvaisia rahasta. Te ostatte tavaranne rahalla. Te hankitte rahalla elintarvikkeenne, maksatte laskunne. Nyt te kysytte itseltänne, miten on mahdollista ostaa ruokaa ja maksaa laskut, maksaa jollekulle joka työskentelee teille, apumiehelle tai asentajalle, joka tulee teidän kotiinne tekemään jonkun työn tai korjauksen. Nämä ovat oikeutettuja kysymyksiä. Mutta minä sanon teille, että tämä kaikki tulee olemaan tarpeetonta, sillä pari päivää NESARAn julkistamisen jälkeen, tullaan käynnistämään järjestelmä, jonka avulla kaikki ihmiset saavat mahdollisuuden merkittävään rahamäärään.

Se tulee tapahtumaan seuraavalla tavalla:

Jokainen ihminen, sekä aikuinen että lapsi, saa tietyn summan rahaa käytettäväkseen, suuren summan rahaa. Tämä summa annetaan jokaiselle aikuiselle ja jokaiselle lapselle niin, että jokaisella on tarpeeksi rahaa maksaakseen laskunsa, ostoksensa sekä kaiken tarpeellisen. Ja kyllä, kaikkein parasta tässä on se, että aikaisemmin rikkailla ihmisillä ei ole yhtään enempää. He tulevat nimittäin omistamaan juuri saman verran kuin kaikki muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että jokainen ihminen on tarkalleen samassa lähtöasemassa. Tällä tarkoitan, että kenelläkään ei ole omistuksessaan enempää tai vähempää. Täten meillä on tasa-arvo, tasa-arvo ihmisten kesken - ja missä on tasa-arvo, siellä ei ole kateutta. Missä on tasa-arvo, siellä ei ole kontrollia,  ja mistä kontrolli poistuu, sieltä poistuu myös paljon muuta, hyvin paljon muutakin. Tietäkää se, että kun kontrolli poistuu, te olette vapaita ja teillä on mahdollisuus kehittää itseänne. Tämä on myös alku suuremmalle määrälle muita toimenpiteitä NESARAan liittyen, sillä itse NESARA on vain osa kaikkia muita muutoksia.

On hyvin paljon muita NESARAan liittyviä ohjelmia. Niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä itse NESARAn kanssa, mutta kun kivi on lähtenyt vierimään, se ottaa mukaansa niin paljon asioita ja mahdollistaa niin paljon, että ihmiskunnalle tulee valtava mahdollisuus rakentaa jotain uutta, jotain parempaa ja jotain kattavampaa, jolla voitte kulkea vakaampaan tulevaisuuteen.

Nyt te varmastikin kysytte, miltä sitten tulevaisuus näyttää. Mitä rahalle tapahtuu? Minä kerron teille, että myös se muuttuu, sillä NESARA koostuu erilaisista vaiheista. Ensimmäiseksi "nollataan" kaikki pankit ja kaikki teollisuuslaitokset, jotka ovat harjoittaneet kontrollia, sekä kaikki hallitukset, jotka ovat toteuttaneet kontrollointia rahan avulla. Ne ikään kuin ajetaan alas, jotta ne eivät voi enää harjoittaa kontrollia. Tämä on ensimmäinen osa.

Toinen osa tulee olemaan rahan uusjako. Älkää vielä kysykö, miten se tulee tapahtumaan, sillä se sisältää sellaisia yksityiskohtia, joista tulemme puhumaan myöhemmin. Samoin toisessa vaiheessa kaikki ihmiset - niin aikuiset kuin lapset - saavat käteisvaroja maksaakseen laskunsa ja tehdäkseen ostoksia.

Ja sitten tulemme kolmanteen vaiheeseen. Tämä vaihe koskee rahan lopettamista. Siinä luodaan järjestelmä, jossa rahaa ei enää tarvita. Raha on vaihdon väline ja tulevaisuudessa tämä vaihto tulee tapahtumaan toisella tavalla. Tulevaisuudessa ei tarvita yhtään rahaa tai kultaa, jolla ihmiset voivat suorittaa vaihtoa. Kulta tulee saamaan lähitulevaisuudessa aivan uuden roolin, mutta tietenkin sitä käytetään edelleen korujen valmistukseen ja lääketieteessä. Mutta kulta tarjoaa paljon muitakin käyttömahdollisuuksia, jotka eivät vielä nykyään ole tuttuja ihmiskunnalle. Kulta on jalometalli, minkä kaikki tietävät, mutta sitä voidaan käyttää paljoon muuhunkin. Te tunnette todellakin vain pienen osan sen kaikista mahdollisuuksista. Ja kun ihmiskunta vapautuu rahasta maksuvälineenä, se on niin pitkällä, että voimme ottaa käyttöön uuden järjestelmän. Mutta teidän tulee ymmärtää, että tällaisia asioita ei pystytä tekemään yhdessä yössä, sillä ne ovat hyvin kalliita, aikaa vieviä ja tarvitsevat monia ihmisiä koordinoimaan kaikkia asioita.

Tästä syystä palaamme aloitusvaiheisiin. Niissä vaiheissa me olemme mukana ja teitä informoidaan vastaavasti. Kaikki suoritetaan järjestelmällisesti, jotta aiheutettaisiin mahdollisimman vähän kaaosta. Luottakaa meihin ja luottakaa niihin ihmisiin, jotka auttavat toteuttamaan NESARAn maan päällä. Siinä on mukana paljon maan päällä eläviä ihmisiä - ei vain Henki tai minä Saint Germain - jotta NESARAsta saadaan menestyksekäs. Muistakaa tämä! Nimenomaan ihmiset tuovat ihmisille NESARAn.

Olkaa tietoisia siitä, että te ihmiset olette osa muutosta,  ei Henki. Hengen tehtävänä on johtaa, valmentaa ja seurata ihmisiä, mutta tekeminen on ihmisten oma tehtävä, ja tämä on tärkeää. Me emme saa puuttua siihen. Vapaan tahdon laki estää meitä. No niin, jatketaanpa NESARAsta.

NESARA on monille ihmisille tuttu käsite, minkä olen maininnut jo alussa, mutta se on paljon enemmän ja nyt on ensimmäinen kerta, kun tämä asia julkistetaan virallisesti. NESARAlla on muita aliohjelmia tai projekteja, jos niitä halutaan kutsua tällä tavalla. Sillä on muitakin aspekteja koskien ihmiskunnan vapautta.

Mitä tarkoitan vapaudella? Miettikääpä itse, mitä ihminen tarvitsee ollakseen vapaa. No, oletteko keksineet mitään?

Haluaisin nyt antaa teille vähän aikaa. Pidän nyt pienen tauon. Miettikää todellakin vähän aikaa tätä ajatusta:

"Mitä te tarvitsette, jotta voitte elää vapaudessa?"


***tauko***


No, oletteko löytäneet jotain? Luulen niin. Monet etsivät vapautta rahasta ja luulevat, että raha voisi tehdä heistä vapaita, mutta tässä asiassa teidän pitää harkita uudestaan. Raha yksinään ei tee vapautta. Te itse olette osa vapautta, mikä tarkoittaa että teidän asenteenne pitää muuttua,  teidän tapanne tehdä yhteistyötä pitää muuttua ja se on yksi osa NESARAa.

Asian ydin on se, että ihmiset oppivat työskentelemään yhdessä. Asia koskee sitä, ettei jokainen tee työtä vain oman itsensä eteen, vaan että te kaikki ymmärrätte, että kun työskentelette yhdessä, voi jokainen täyttää oman roolinsa. Tämä kaikki yhteisössä, kaikkien yhteisessä yhteisössä. Silloin kenenkään ei enää tarvitse olla nälissään,  silloin ei kenenkään tarvitse enää olla onneton siitä, ettei hänellä ole työtä. Ja tämä on yksi osa NESARAa sekä se tapa, jolla te tulette työskentelemään yhdessä hyvin pian tulevaisuudessa.

Nyt on jo olemassa erilaisia malleja, joita on selitetty henkisissä kirjoissa, mutta minä en tässä syvenny niihin tarkemmin. Menemme niihin tulevissa kanavoinneissa, joissa käymme läpi näitä elementtejä ja selitämme ne lyhyesti, jotta näette niiden perusidean - miten ihmisten on mahdollista työskennellä yhdessä ja menestyä yhdessä. Tämä on hyvin tärkeä osa NESARAa.

Tietäkää, että raha ei tee vapaaksi. Se ehkä rauhoittaa teitä, ja tämän olemme kuulleet teiltä usein.

Mennään eteenpäin muihin NESARAn osa-alueisiin.

NESARAssa on edelleen monia muita aliohjelmia tai projekteja, joita tullaan kommentoimaan ja selittämään seuraavissa kanavoinneissa. Olkaa tietoisia siitä, että näiden askelten pitää tapahtua, koska kaikki nämä yksittäiset projektit ja yksittäiset ohjelmat, jotka tulemme ajamaan läpi, palvelevat sitä, että ihmisistä tulee vapaita. Tulla vapaaksi, voida itse päättää miten haluatte elää elämänne. Olla vapaa, voida valita, mitä tehtäviä haluatte tehdä. Tässä ei ole kyse siitä, että ihmisten on pakko tehdä työtä elääkseen, vaan ihminen pystyy etsimään itselleen työn, joka tuottaa iloa. Ihminen etsii itselleen työn, joka tekee hänet onnelliseksi. Työn, jossa ihminen kuluttaa tietyn ajan tehdäkseen jotain yhteisönsä hyväksi,  ja tässä on tärkeää ymmärtää, että työssä käytetty aika tulee olemaan lyhyt.

Nykyään ihmiset työskentelevät aivan liian paljon. He menevät rikki kaikesta työstä ja stressistä, ylitöistä, suuresta työtaakasta ja tavoitteista, joita monien pitää kantaa. Tulevaisuudessa tulevat ihmiset työskentelemään yhteisöissä, osallistumaan ja antamaan oman osansa lyhyen aikaa, minkä jälkeen on vapaa-aika. Vapaata aikaa. Vapaa-aika teitä itseänne varten. Aikaa kehittää itseänne, kasvaa, pitää hauskaa, nauraa, juhlia. Nämä ovat vapauden perusasiat - ei työn tekeminen rahan keräämiseksi.

Kyllä, tällöin vapaana oleminen merkitsee olemista täysin oma itsensä. Minä kysyn teiltä uudelleen, ja haluaisin tässä kaiken sanomani jälkeen antaa taas teille lyhyen mietiskelytuokion. Menkää sisimpäänne ja kysykää itseltänne:

"Mikä tekee minusta vapaan?"


***tauko***


 Nyt olette varmastikin jo löytäneet jotain muuta. Minun sanojeni avulla olette nähneet, minun ideoitteni avulla olette löytäneet jotain, työstäneet omia ajattelutapojanne. Olette todenneet, että raha ei todellakaan tee vapaaksi, vaan aivan muut asiat voivat vapauttaa teidät. Te olette voineet todeta, että teidän tulee todellakin tehdä paljon ajattelutyötä. Teidän pitää todella miettiä sitä, mikä tekee teidät vapaaksi, ja sen jälkeen voitte kehittää tarvittavan voiman, kehittyä edelleen sekä selviytyä tästä yhdessä. Te tulette kokemaan uuden yhteiselämän, uuden yhdessä työskentelyn yhdessä kollektiivina.

Tulen nyt tämänpäiväisen viestin loppuun. Tämä on minun ensimmäinen viestini tämän kanavan  kautta. Tiedän, että monille ihmisille tällainen kanavointitapa (audiolähetys) on vieras. Monet ihmiset työskentelevät kirjoitettujen viestien parissa. Kirjoitetut viestit ovat harmonisempia ja rakenteeltaan yksinkertaisempia, koska kanavalla on mahdollisuus tehdä korjauksia, hioa lauserakenteita, korjata kielioppia. Suorassa audiolähetyksessä tämä ei ole mahdollista, joten jotkut sanat saattavat olla virheellisiä tai tekstissä saattaa olla kielioppivirheitä. Älkää kiinnittäkö niihin huomiota, koska tämän kanavan pitää vielä myös oppia ottamaan viestejä vastaan suorassa lähetyksessä sekä sovittamaan ne oikeaan kontekstiin.

Luulen kuitenkin, että te olette ymmärtäneet asian ytimen, mitä NESARA on, mitä päämääriä sillä on ja mitä mahdollisuuksia teidän edessänne seisoo, jotta tästä tulee teille henkilökohtainen menestys.

Tulen jälleen ensi viikolla antamaan lisää tietoa, menen syvemmälle ja selitän tiettyjä uusia seikkoja, joiden avulla voitte ymmärtää NESARAa paremmin.

Tässä puhuu Saint Germain ja minä sanon näkemiin ensi kertaan asti.

Käännetty yhdistellen saksan- ja englanninkielisiä tekstejä.

5 kommenttia:

  1. Kuinka taas osuitkin aiheeseen, jota olen pohtinut niin kauan? Ilahduin suuresti, kun tulin kotiin viikonloppumatkan jälkeen ja huomasin, että olet kirjoittanut tärkeästä asiasta. Tuli taas vahva tunne, että on totta, että kaikki tieto on jo meissä, se pitää vaan kaivaa esiin! Raha pyörittää maailmaa. Äärimmäistä köyhyyttä-ylenpalttista rikkautta. Rikas haluaa enemmän ja enemmän, kun köyhin ajattelee, että jos saisi sen verran, etten kuole nälkään. Mikä on riittävästi? Itselleni riittävästi on sen verran, että on ruokaa, vaatteet, lämmintä, katto pään päällä. Koen olevani onnekas, kun minulta löytyy nämä asiat. Onko se itsestään selvyys? Ei, sitä se ei ole. Jonkun täytyy muuttua, joku on muuttumassa. Jotain suurta on tapahtumassa maailmassa. Itse olen ollut "odottavalla kannalla" jonkin aikaa. Joku iso juttu, sysäys, joka laittaa asiat ja koko maailman uuteen jamaan. Siitä ei ole paluuta. Koen, että luonnonmullistukset ovat olleet osa tätä muutosta. Epävarmuutta on tuntunut kehossa, välillä kuristavaa pelkoa, joka on muuttunut iloksi, nauruksi, joka ei tahdo loppua. Tunteet mylläävät, ravistelevat rajusti näinä aikoina. Milloin se tapahtuu? Onko aikakäsite sama kaikilla elävillä? onko huominen yhtä kaukana tai lähellä jokaiselle? Jään mielenkiinnolla odottamaan uusia kirjoituksia! <3 Krisukka

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Krisukka. Nämä ajatukset ovat pyörineet minunkin päässäni ja ilahduin itsekin, kun löysin tämän kirjoituksen. Se antoi uskoa tulevaisuuteen. Ja luulen, että aika monet ihmiset pyörittelevät samoja asioita tällä hetkellä mielessään.

    VastaaPoista
  3. Täysin samaa mieltä edelläkommentoijien kanssa. Muutos on välttämätöntä, jotta maailmasta saadaan kaunis ja hyvä paikka meille kaikille. Mahtavaa saada olla tässä muutoksessa mukana, etuoikeutettua. Kiitos Heli sinulle kun tuot nämä suomennokset meidän huonosti englantia osaavienkin luettavaksi ♥

    VastaaPoista
  4. On ilo lukea kaikkea edellä olevaa, todella helpottavaa, että hyvä tulee voittamaan ja rahan mahti katoaa. Silloin vasta olemme todella vapaita. Ja kiitos kääntäjille erinomaisesta suomen kielestä :)

    VastaaPoista