sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Teidän pitää ensin päästää irti vanhasta ennen kuin voitte tehdä tilaa uudelle

Kanavoitu viesti enkeleiltä


Tänään haluaisimme kiinnittää huomionne irtipäästämisen prosessiin. Teistä jokainen on juuri käynyt läpi massiivisen ajanjakson, jonka aikana olette päästäneet irti, puhdistaneet ja antaneet asioiden mennä. Tämä kokemus on voinut tapahtua monilla eri tavoilla. Jotkut teistä ovat toteuttaneet sen fyysisellä puhdistamisella, toiset menettivät omaisuutensa, työnsä, kotinsa tai rakastettunsa. Maaliskuu oli vaikea monille teistä, mutta olette saavuttaneet paljon enemmän kuin miltä ulospäin näyttää, ja juuri tätä asiaa haluaisimme käsitellä tänään syvemmin.

Kaikki teistä eivät ole toteuttaneet tätä massiivista irtipäästämistä fyysisten oireiden kautta, mutta sanoisimme että hyvin suuri osa teistä on tehnyt niin, joten haluaisimme selittää syyn siihen. Maaliskuussa tapahtuu usein vahvaa puhdistumista ja irtipäästämistä eikä tämän vuoden maaliskuu ollut poikkeus. Te olette ehkä manifestoineet sen fyysisesti ruumiinne kautta tai teidät on ehkä vedetty mukaan vapauttamaan kaikkea sitä mikä ei enää palvele teitä, omaisuuden, ihmisten, lemmikkien tai jopa varallisuuden kautta. Irtipäästäminen näyttää olevan yksi kaikkein haastavimmista oppitunneista ihmisille. Se on hyvin vaikeaa, koska te ette useinkaan näe sitä mikä on tulossa pian sen tilalle, mitä teitä kannustetaan päästämään irti. Tämän vuoksi sanomme niin usein, että asiat eivät aina ole sitä miltä ne vaikuttavat.

Mutta voitte olla varmoja siitä, että jokaista näennäisesti menettämäänne tavaraa, ihmistä, työtä, kotia, autoa tai ystävää korvaamaan on tulossa jotain paljon suurempaa. Näettekö, ihmiset pitävät niin tiukasti kiinni kaikesta, minkä he ovat luoneet omassa todellisuudessaan, vaikka he tietävät että se ei enää palvele heitä, koska he pelkäävät että jäävät kokonaan ilman tai saavat jotain paljon huonompaa. Me hymyilemme tälle ajatukselle, ei sen vuoksi että te pelkäätte tai koette menettämisen kipua, vaan koska te olette unohtaneet että mitään ei voida poistaa teidän elämästänne ilman että te itse suostutte poistamaan sen. Teidän korkeampi itsenne ei varmastikaan kannustaisi teitä päästämään irti jostain, jollei se näkisi paljon parempaa korvaavaa asiaa. Aivan liian usein te rukoilette muutosta ihmissuhteessa, varallisuudessa, työssä, asuinpaikassa – ja kuitenkin te panikoitte kun teille ilmestyy siihen mahdollisuus. Teidän pitää ensin päästää irti vanhasta ennen kuin voitte tehdä tilaa uudelle. Riemuitkaa, kun kaikki mitä olette tunteneet, on poistettu teidän todellisuudestanne, ei sen vuoksi että olette näennäisesti menettäneet kaiken, vaan paremminkin siksi että teille on tulossa tilalle niin paljon enemmän.

Viime viikkojen aikana kokemanne menetykset ovat ovi johonkin uuteen. Olemme sanoneet monesti, että tämä vuosi tulee testaamaan teidän uskoanne ja luottamustanne itseenne sekä siihen voimaan, jota kannatte sisällänne. Tämä on suuri haaste monille teistä, mutta sen mukana tulee valtava palkkio. Maaliskuu tukee vapauttamista – ja se on todellakin sitä mitä te olette  tehneet. Vaikka näyttäisi siltä, että teille on nyt jäänyt vähemmän, energeettisesti te olette siirtäneet vuoria. Esteet ja rajoittavat uskomukset jotka sanoivat ”sinä et voi” on työnnetty sivuun, kun te olette kasvaneet tarpeeksi vahvoiksi siirtymään niiden ohi. Uskomukset, joita olette elättäneet monien elämien aikana, on kitketty kuten rikkaruohot puutarhastanne. Olette siirtyneet huhtikuuhun ja nyt on aika kylvää taas siemenet. Muistutamme teitä valitsemaan viisaasti sen, mitä haluatte kylvää, sillä huomaatte satonne olevan voimakkaampaa ja suurempaa kuin aikaisempina vuosina. Jos haluatte kylvää omat toiveenne, tulette todistamaan unelmienne toteutumista. Älkää antako pelkojenne saada teistä ylivaltaa, sillä ette näe kuinka unelmanne voisivat mahdollisesti toteutua. Muistutamme teitä, että asiat eivät ole sitä miltä ne vaikuttavat. Tämän vuoksi kehotamme teitä kylvämään siemenenne viisaasti, sillä muutaman kuukauden kuluttua te tulette keräämään satoa.

Kannustamme teitä unelmoimaan suuria unelmia ja päästämään irti peloistanne. Vakuutamme teille, että ette tule tarvitsemaan pelkojanne siellä minne olette menossa. 

Toivomme että tämä viesti on jollakin tapaa palvellut teitä.

Valossa ja rakkaudessa, teidän enkelioppaanne.


 

1 kommentti:

  1. Tuo kaikki on niin totta. Emme saa täältä mitään mukaan, kun maallinen matkamme päättyy. Itse koen, että ihmisen pitää kehittyä jatkuvasti ja juuri siksi olen hankkinut monta ammattia. Ehkä tosi itsekästä, mutta en ole tiennyt, mikä minusta tulee isona, en tiedä vieläkään, vaikka ikää on jo 40 vuotta! Olen hakenut uuteen koulutukseen! Olen myös tietoisesti jättänyt pois vanhojen asioiden vatvomisen ja voivottelun, se ei johta mihinkään, ainoastaan entinen elämä pitää kiinni otteessaan. Nyt koen, että pystyn mihin vain. Siis kaikkeen siihen, mihin itse uskon. Vaikka en tiedä, mitä tulevaisuus tuo, en ahdistu siitä, vaan koen, että se on iso mahdollisuus tulla siksi, mitä pohjimmiltani olen. Pitkään on ollut tunne siitä, että jotain isoa tapahtuu, joka heilauttaa koko maailmaa. Onhan tämä nykymeno niin hullua, että ainakin minun täytyy usein hieraista silmiäni, kun luen uutisia. Jotain on pahasti päälaellaan ja maailmassa tapahtuu sellaisia asioita, joita ei voinut kuvitellakaan vaikkapa 5 vuotta sitten. Kiitos näistä kirjoituksista! <3 Krisukka

    VastaaPoista