sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Muutos, jota haluatte niin paljon, on saavuttanut teidät nyt

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 13.11.2013

Rakkaat ihmiset, tässä olen taas minä, arkkienkeli Mikael, puhumassa kun viikko on vierähtänyt ja maailmassa on tapahtunut monia muutoksia.

Kuten helposti voitte selvittää - monet ihmiset maan päällä ovat huomanneet, että elämä ei voi jatkua samalla tavalla kuin tähän asti. Niiden määrä kasvaa jatkuvasti, jotka eivät enää halua sietää vallitsevia elämänolosuhteita ja siksi vaativat muutoksia. Mutta pelkästään vaatimisella ei saavuteta haluttuja tuloksia - kaikki muutokset voivat toteutua ja tulla todellisuuteen vain jos te itse ensin tulette osaksi näitä muutoksia.

Seuraavina päivinä energioiden virtaus kiihtyy,  muuttuu vielä kovemmaksi ja jälleen haastaa teidät. Se on Nyt-hetken ajanjakso, jolloin energioiden tulva suurentaa valtavasti voimaansa ja teidän on tultava tietoisiksi siitä, että mikäli ette tietoisesti maadoita itseänne maaäitiin, koette elämänne suunnattoman paljon vaikeammaksi. Gaia on hyvin valmis auttamaan teitä maadoittumisessa, koska hänet on tehty tätä varten ja hän rakastaa antaa teille kaiken mahdollisen tukensa tällä tavalla.

Mainitut energiat ovat jonkinlaista esimakua siitä kaikesta, mitä on tulossa. Veljeni arkkienkeli Rafael on jo kertonut tästä omassa viestissään viime viikonloppuna. Tämä "super-portaali", kuten hän nimitti sitä, tulee kantamaan niin paljon energiaa maahan, että kaikki perustavat rakenteet romahtavat. Ei jää jäljelle yhtäkään kiveä sinne missä niitä on ollut aikaisemmin eikä yksikään kivi jää pesemättä läpikotaisin meidän Luojamme energialla.

Seuraavina päivinä te myös tulette entistä enemmän tietoisiksi siitä, että kaikki muutokset, joista olemme kertoneet teille aikaisemmin, ovat nyt saapuneet teidän todellisuuteenne. Muutokset ruumiissanne sallivat teidän saada käyttöönne uusia valmiuksia ja vanhat rajoitukset on täysin poistettu, joten teidän on mahdollista elää täysin erilaista ja huoletonta elämää tästä lähtien.

Tästä huolimatta haluaisin teidän painavan sydämeenne tämän:  älkää odottako koko aikaa sitä, että huomaatte kaiken mitä on muuttunut, vaan hyväksykää ja toivottakaa se tervetulleeksi avoimin sydämin. Kaikki jotka odottavat tällä tavalla ja hyväksyvät olevansa tällaisessa tilanteessa, saavat palkkioksi lisää odottamisaikaa. Universumi toimii tällä tavalla:

"Universumi antaa teille täsmälleen sitä, mitä tilaatte"

Tätä seuraavina päivinä haastetaan kaikki ne ihmiset, jotka eivät ole vielä tietoisesti päättäneet osallistua ylösnousemukseen tai jäädä edelleen "vanhalle maapallolle". Ne, jotka ovat päättäneet jäädä tänne, joutuvat - varsin pian - kaoottisiin olosuhteisiin, joista olemme kertoneet teille jo useasti.

Tällaisen kaaoksen on tarkoitus näyttää teille, että Suuri Muutos on nyt alkanut. Jos pysytte keskittyneenä sisäisessä sydämessänne ja sallitte kaiken kaaoksen mennä ohitsenne, teille annetaan suuri mahdollisuus virittäytyä ylösnousemukseen. Oikea aika sitä varten tulee ja juuri sinä oikeana hetkenä te muistatte nämä tai vastaavat sanat.

Jos pystytte huomaamaan juuri tämän muutoksen, tiedätte varmasti että kaikki muutos on saapunut sinne mistä se aloittaa kulkemisensa eteenpäin. Me pystymme olemaan teidän rinnallanne kaikissa näissä vaihtelevissa tilanteissa niin kauan kuin te pyydätte meitä etukäteen antamaan apuamme ja tukeamme.

Olemme aina vain yhden ajatuksen päässä teistä!

Nyt siirrymme toiseen aiheeseen, rakkaat ihmiset. Se koskee sitä, että aina on joitakin ihmisiä, jotka eivät usko esoteerisia selityksiä. Monet ovat taipuvaisia uskomaan, että niiden takana on vain muutama fanaatikko tai salaliitto eskatologeja. He huomaavat pian, että heidän olisi kannattanut kysyä teiltä, mitä tämä kaikki on.

Näillä ihmisillä on paljon kiinniotettavaa, mikä aiheuttaa teille suuren haasteen,  koska te olette olleet valotyöntekijöitä jo jonkin aikaa ja käsitelleet ylösnousemuksen kysymystä ja aihetta jo aikaisemmin. Nuo ihmiset tulevat tarvitsemaan teitä, koska heillä ei ole mitään muuta kuin tämä nyt vastassaan. He tulevat etsimään neuvoja kaikilta, jotka ovat tietoisia Nyt-ajasta. Yhä useammat tulevat tietoisiksi, koska he heräävät ja käyttävät hyödykseen tiettyjä ehtymättömiä ja kaikkitietäviä tietolähteitä. Tämä tulee tukemaan teitä, kun informoitte kyseistä ihmiskunnan osaa.

Voitte silti jatkaa eteenpäin olettaen, että aivan loppuun asti on niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan tule uskomaan, mitä kerromme heille, ja se on myös aivan ok. Te ette ole kierteleviä lähetyssaarnaajia ettekä apostoleja. Älkää yrittäkö muuttaa ihmisiä. Mikäli teidän säteilemänne muutos ei riitä - jolloin teidän säteilemänne usko johonkin todella Suureen Asiaan ei saavuta heidän sydäntään - niin siinä tapauksessa te olette tehneet kaiken mitä pystyitte antamaan valotyölle.

Lopulta tämän päivän seuraavaan ja viimeiseen aiheeseen.

Me kaikki, arkkienkelit, enkelit, ylösnousseet mestarit olemme tekemässä viimeisiä valmisteluja sille, mitä on tulossa nyt. Tapahtuma, joka on päällimmäisenä internetissä nyt, on ottamassa muotoaan pikkuhiljaa. Se on rakenteilla ja vielä kuluu jonkin aikaa kunnes se voi manifestoitua teidän aikajanallenne. Tämä erityinen Tapahtuma tuo mukanaan kaiken, mikä tekee kaiken muutoksen näkyväksi teille. Mitä tarkoitan näillä sanoilla? Siinä tilanteessa ei ole enää jäljellä mitään muuta tietä ulos eikä minkäänlaista paluuta, sillä kaikki mitä te olette kokeneet tähän mennessä on kaiken vertailun yläpuolella.

Valtavia asioita valmistellaan nyt ja monet liittyvät mukaan työhön,  ei pelkästään meitä tällä puolella vaan myös monet ihmiset, valotyöntekijät toisella puolella.

Ja yhdessä te kaikki tulette valmistautumaan tähän Tapahtumaan, joka on Suuri Muutos.

Jos ette voi ymmärtää kaikkea lähestyvää, menkää syvälle itseenne ja yrittäkää tunnistaa kaikki mitä on muuttunut viime kuukausien aikana. Silloin teidän on helppo huomata, että mikään ei ole pysynyt samana kuin aikaisemmin menneisyydessä. Ette ole enää se sama ihminen mikä olitte muutama kuukausi sitten. Tämä henkilökohtainen muutos on vain yksi vähäinen osa sitä valtavaa muutosta, jonka kohteena on suunnitella Tapahtuma sillä tavalla joka saa aikaan Suurta Muutosta vastaavan vaikutuksen Kaikessa-Täällä-Maan-Päällä.

Tämä Tapahtuma, josta puhutaan kaikkialla, vaikuttaa valtavasti kaikkeen sellaiseen, mitä pidetään normaalina teidän todellisuudessanne. Se myös merkitsee kaikkia edellytyksiä muuttaa kaikki mitä on ilmoitettu teille jo kauan aikaa sitten ja mitä me sekä muut valon viestintuojat olemme kertoneet teille.

Kaikki mitä on tulossa, on luonteeltaan väistämätöntä ja muuttaa kaiken, mitä olette pitäneet täysin omana osuutenanne todellisuutta tähän asti. Kun tämä teidän todellisuutenne romahtaa täydellisesti, se on kuitenkin vain pikemminkin illuusiota, joka hajotetaan ja korvataan toisella.

Mutta korvaava asia ei tule enää olemaan illuusiota, vaan sen voitte muotoilla ja rakentaa te itse!

Lopetan viestini tähän nyt, rakkaat ihmiset, pysykää tiukasti sydämessänne, pysykää maadoittuneina, ja silloin teille annetaan kaikkein parhaat edellytykset tuleville päiville sekä viikoille.

Suurella rakkaudella teitä kaikkia kohtaan,
arkkienkeli Mikael

http://soul4free.wordpress.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti