perjantai 1. marraskuuta 2013

Hilarionin viikkoviesti 27.10.-3.11

Rakkaat,

Maailma ympärillänne on täynnä monia häiriötekijöitä, jotka vaativat teidän huomiotanne ja keskittymistänne. On hyvin helppoa jäädä kiinni kaksinaisuuden peleihin, mutta valonkantajien on tärkeää säilyttää otteensa. Kuten olette kokeneet jo monta kertaa, teidän tiedotusvälineidenne otsikot on luotu houkuttelemaan seuraajia. Muistakaa, että se minne keskitätte oman tarkkaavaisuutenne ja ajatuksenne, on juuri sitä mitä luotte elämässänne. On suositeltavaa pitää ajatukset ja fokuksenne mielummin siinä, mitä haluatte kokea henkilökohtaisessa maailmassanne, kuin siinä mikä on purkautumassa ja hajoamassa korkeammilla värähtelytasoilla. Vanhan maailman paradigmat eivät toimi enää, vaikka niitä yritetään kiihkeästi tuoda takaisin.

Tämä viesti pyytää teitä tekemään sitkeän yrityksen säteillä valoanne yksilöllisten toimintatapojenne läpi suurella päättäväisyydellä ja aikomuksella. Kuvitelkaa, että planeettaanne ympäröi kultaisen valkea valo, joka säteilee ulos universumiin. Nähkää mielessänne, miten teidän oma valonne säteilee ja laajenee omaan vaikutuspiiriinne suurella rakkaudella ja intensiteetillä. Ihmiskunnan tulee siirtyä kokonaisuutena yksilöllisten asioiden ulkopuolelle ja keskittyä siihen, mikä on kaikkien parhaaksi. Aloittakaa kysymällä itseltänne, mitä oma korkeampi itsenne tai sieluitsenne tekisi haastavissa tilanteissa. Teidän tulee OLLA valoa. Jos henkilökohtaisessa kiistassa luisutte takaisin negatiiviseen reaktioon pikemminkin kuin rakastavaan vastaukseen, antakaa itsellenne ja muille anteeksi. Jatkakaa vain päivittäisiä harjoituksianne.  Jokainen hetki on uusi mahdollisuus järjestää uudelleen ja uudistaa painopisteenne roolissanne valonkantajina.

Nyt tapahtuvat muutokset vaativat joustavuutta ja sopeutuvaisuutta sekä irtipäästämistä vanhoista odotuksista, jotka eivät ole enää elinkelpoisia valitsemallanne polulla. Teidän tulee tehdä kaikkenne pysyäksenne tiukasti sillä. On päivittäisiä houkutuksia, jotka yrittävät suistaa teidät polultanne, joten voisi olla hyvä kirjoittaa ylös omat tavoitteenne ja päivittäiset suunnitelmanne valonkantajana tällä planeetalla, niin että voitte tukeutua niihin kun tie tuntuu pilviseltä ja sekavalta. Energiat kiihdyttävät jatkuvasti ihmiskunnan heräämistä uusiin käsityksiin ja näkökulmiin, jotka luovat epäharmoniaa sisällään kun herääminen totuuteen elämästä maapallolla sellaisena kuin se on ollut,  läpäisee ihmisten tietoisuuden. Alussa herääminen tuo mukanaan vähän epämukavuutta, mutta lopulta se vapauttaa jokaisen yksilön kulkemaan menneisyyden illuusioiden läpi ja näkemään miten asiat ovat todella olleet maailmassa.

Perusteema marraskuulle on keskittynyt painopiste valoon. Tekemällä tämän teette enemmän kuin voitte tietoisesti käsittää, mutta voitte olla varmoja siitä että teidän korkeammat aspektinne ovat hyvin tietoisia tarpeesta. Te kaikki opettelette tulemaan elämän mestareiksi tällä planeetalla ja käyttämään ajatuksianne, sanojanne ja tekojanne päivittäisissä teoissanne ja ajatuksissanne. Jotta voi tulla jossakin asiassa mestariksi, tulee olla sitkeä ja johdonmukainen yrityksissään. Teillä on kaikki työkalut käytössänne. Kaikki mitä vaaditaan, on tieto ja ymmärrys siitä, että tällä tavalla saatte aikaan muutoksen maailmassanne itsellenne ja rakkaillenne.

Valon voimat tässä maailmassa tekevät työtään hiljaisesti eivätkä yleensä saa tunnustusta siitä, miten he myötävaikuttavat kaikkien parhaaksi hyväksi. He työskentelevät nimettöminä, jotta he pystyvät tekemään työnsä ilman suurta vastustusta heitä vastustavien taholta. Tekojensa ja omistautumisensa kautta he ovat katalyytteja tuomassa lisää valoa maailmaan. Sitä kautta he sytyttävät ja mahdollistavat niiden kahleiden vapauttamisen, jotka ovat pitäneet ihmiskuntaa vankeudessa tämän maailman alemmilla värähtelytasoilla aivan liian kauan. Jokainen valonkantajien tekemä ponnistus moninkertaistetaan korkeammissa ulottuvuuksissa ja korkeammilla värähtelytasoilla. Ette ole koskaan yksin ponnisteluissanne tuoda planeettaa ja ihmiskuntaa korkeammille tasoille. Se on yhteinen ponnistus, jota aina kannustetaan meidän tasoltamme.

Ensi viikkoon,
MINÄ OLEN Hilarion
Marlene Swetlishoff, http://www.therainbowscribe.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti