Unelmia uudesta maailmasta: kulkuvälineet

Sue J. Davis:  Transport


Minulla on pikkuinen lentävä lautanen. Se on oikein mukava ja nopea.

Siihen tarvitsee vain määritellä määränpään koordinaatit ja haluttu reitti. Kaikki muu - ohjaus, vuorenrinteiden välttely, toisten lentävien lautasten ohittelu jne - hoituu automaattisesti,  mikä on valtava helpotus autolla ajamisen jälkeen. Siinä voi rentoutua ja vain nauttia näköaloista.

Se pystyy kiidättämään minut toiselle puolelle maapalloa tunnissa ja vartissa, jos haluan viettää viikonlopun sisareni luona. Ja voin valita eri reitin joka kerta, jolloin näen aivan uusia paikkoja. Lautasen seinät pystyvät muuttumaan läpinäkyviksi (kuituoptiikkaa hyväksikäyttäen),  joten mikään ei estä näkyvyyttä.

Pystyn myös menemään ylös ilmakehän yläpuolelle, jolloin näen kauniin maapallomme avaruudesta käsin. Minusta on ihana katsoa, miten laajalle alalle vihreys on levinnyt Saharan autiomaassa ja miten sademetsien uusiutuminen on edistynyt.

Jotkut ystävistäni ovat viettäneet aikaa kauempanakin:  Marsissa tai Plejadeilla tai jopa Andromedalla. Minä olen käynyt lomamatkalla Siriuksella -  joka oli yhtä ihmettä alusta loppuun - mutta en halua lähteä kovin kauaksi maapallolta juuri nyt. Minun työni on täällä,  kuten myös minun rakkauteni ja intohimoni. Ainakin toistaiseksi.

Jotkut ihmiset asuvat kylissä, pikkukaupungeissa tai suurkaupungeissa. Minä olen aina halunnut asua keskellä luontoa ja nyt se on mahdollista ilman että turmelen sitä. Mutta kiitos lentävän lautaseni, en ole eristyksissä muista.

Minulla on todella mukavia naapureita hajallaan tällä alueella. Ja parinkymmenen kilometrin päässä on pieni yhteisö, missä käyn useamman kerran viikossa työskentelemässä yhteisön puutarhassa tai kahvilla ystävien kanssa tai lautailemassa merellä.

Kaupunkiin on matkaa sataviisikymmentä kilometriä. Käyn siellä laulamassa kuorossa, tanssimassa, opiskelemassa ja viettämässä aikaa kumppanini kanssa, joka on kaupunginvaltuuston jäsen (silloin kun hän ei ole kokki, puutarhuri tai surffailija). Hän harjoittelee tullakseen kaupunginvaltuutetuksi, joten hänen on parasta olla siellä. Ja jos suoraan sanotaan, niin hän viihtyy parhaiten kaupungissa. Niinpä me molemmat voimme asua siellä missä itse haluamme mutta viettää kuitenkin paljon aikaa yhdessä - ja kaikki kiitos kuuluu rakkaille lautasillemme.

Kaupungissa liikkumiseen on kehitetty hyppyasemia. Ne ovat pieniä huoneita, aivan kuin hissejä,  joita on ympäri kaupunkia. Menet sisään, ovet sulkeutuvat, sanot sen aseman nimen minne haluat mennä, ovet avautuvat ja olet perillä.

Maaseudulla asuu myös joitakin ihmisiä, joilla ei ole lentäviä lautasia. He käyttävät paikallisia takseja. Niitä ajavat seuraa rakastavat ihmiset, joista on mukava olla koko ajan menossa ja viettää suurin osa ajastaan ilmassa. Maksun voi suorittaa millä tahansa yhdessä sovitulla tavalla - kotitekoisella kakulla, puutarha-avulla, millä tahansa. Tosin yhä suurempi osa ihmisistä ei välitä ottaa maksua palveluistaan, sillä me kaikki tiedämme, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - ja nykyään yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Pitemmät matkat maapallolla hoituvat edelleen lentokenttien kautta, mutta nykyään käytetään painovoiman kumoavia lentokoneita eikä kiitoratoja enää ole. Lentoliput, tullitarkastukset, passit ja turvatarkastuksetkin ovat historiaa.

Tosin edelleen pitää hakea lippua, jos haluaa lähteä lentomatkalle Planeettojenvälisestä terminaalista, mutta se johtuu ainoastaan logistisista syistä. Liput ovat ilmaisia ja ne saa varsin nopeasti. Vielä pitemmät matkat  - esimerkiksi Siriukseen tai Plejadeille - pitää tehdä Tähtienvälisen terminaalin kautta, joka on Jupiterin portaalin lähellä.

Kaikesta tästä upeasta tekniikasta huolimatta me emme ole lopettaneet käyttämästä ruumiitamme! Mutta me urheilemme vain kun itse haluamme ja sillä tavalla miten itse haluamme. Minusta on mukava tanssia ja lainelautailla. Ja tietenkin kävellä luonnossa, mutta olen enemmän huvikävelijä kuin vakava patikoija.

Minun veljeni ovat innokkaita pyöräilijöitä. He ovat olleet mukana kehittämässä ja rakentamassa upeita uusia pyöräteitä Britanniaan. Nyt kun suurin osa maanteistä on poistettu (uusien tekniikkojen avulla) ja laajoja maa-alueita on vapautettu, voidaan tehdä pyöräteitä ja polkuja jalankulkijoille, jotka seurailevat maastoa ilman että maantiet katkaisevat niiden kulkua.

Mutta tietenkin me kaikki opettelemme teleporttaamista, kaukosiirtymistä. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. Lapset oppivat sen melkein hetkessä. Jos he eivät olisi niin hyviä ja rakastavia eikä maailma olisi niin turvallinen,  tästä voisi tulla ongelma. Mutta nykyisellään se ei ole ongelma. Enää ei vanhempien tarvitse kuljettaa lapsiaan kouluun eikä koulun jälkeen harrastuksiin. Enää ei ole ruuhka-aikoja eikä autojonoja. Lapset yksinkertaisesti vain ilmestyvät oikeaan aikaan sinne, missä heidän pitääkin olla. Reippaina, iloisina ja täynnä tarmoa.

Lähde:
Sue J. Davis:  unelmia uudesta maailmasta. Kuvitelmia siitä millainen uudesta maailmasta voisi tulla...