Näytetään tekstit, joissa on tunniste Astrologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Astrologia. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. tammikuuta 2015

Uuden vuoden astrologiaa

Hyvää uutta vuotta! Olen kiinnostunut astrologiasta ja lueskelen joitakin mielenkiintoisia ammattiastrologien kirjoittamia blogeja, joista ajattelin tehdä tänne yhteenvedon teidän lukijoittenikin iloksi. Näin yleisellä tasolla astrologisen kuvauksen ei tietenkään voi odottaa olevan kovin tarkka, mutta itse ainakin saan hupia lukemisesta. Ja samallahan voi tietenkin tutkailla kunkin astrologin henkilökohtaista kynänjälkeä, jos vaikka joku kiinnostaisi niin paljon, että haluttaisi tilata henkilökohtainen tulkinta - mikä ymmärtääkseni onkin monella taka-ajatuksena, ilmaisen blogin ylläpitäminen kun ei tuo sitä välttämätöntä leipää pöytään.


Taivaanmerkit - ajatuksia astrologiasta
Blogissa on juuri julkaistu vuoden 2015 kuvaus kullekin tähtimerkille.

Merkillistä - pieni astroblogi
Erittäin mielenkiintoinen,  mutta päivittyy valitettavan harvoin.

Marsin kyydissä,  mukana Jupiter ja Saturnus
Kirjoittajan henkilökohtaisia tuntemuksia planeettavaikutuksilla selitettyinä.



Englanninkielisiä sivustoja:

Astrology Zone by Susan Miller

Free Will Astrology,  Rob Brezsny
Täältä voi tilata omaan sähköpostiinsa viikottaisen ennusteen,  joka on lämpimän humoristinen ja älykkäästi eteenpäin potkien kannustava.

Mahala´s Astrology,  Mundane Astrology - World Events

Astro Awakenings,  Intuitive Astrology for Heart and Soul,  Sarah Varcas


Mielenkiintoista astrovuotta!

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Täysikuu kauriissa - superkuu ravussa: Sano KYLLÄ ja VASTAANOTA!

Judith Dagley


Oletko sattunut huomaamaan, että energia ympärilläsi olisi muuttunut täysin "erilaiseksi" tämän päivän kuluessa? Onneksi olkoon! Olet alkanut erottaa värähtelytaajuuksia.

Jos pystyt tuntemaan tämän erilaisen, melkein nestemäiseltä vaikuttavan energian alkavan täyttää itsesi - loistavaa! Sanoit KYLLÄ sen vastaanottamiselle ja käyttämiselle.

KYLLÄ on avainsana. Energiat tarjoutuvat palvelemaan sinua jokaisesta elämän NYT-hetken aspektista käsin - muista ihmisistä, luonnosta, puhtaasta synkronismista lähtien täysin odottamatta. Mutta mikään niistä EI VOI tietenkään, ellet salli itsesi VASTAANOTTAA niitä.

Jos tosiaankin sanoit KYLLÄ sen energian vastaanottamiselle, jonka tunnet NYT, tiedä että olet saanut käyttöösi hyvin voimakkaan energian. Sen toimittaa käyttöösi erityislaatuinen täysikuu,  superkuu kauriin merkissä, joka imee itseensä ja heijastaa ravun energiaa 180 asteen päinvastaisesta kulmasta. Kuu on suurimmillaan Suomen aikaa 12.7. klo 14.25.

Tämä on isä/äiti -energiaa, yhdistyneinä yhdeksi.
Se on rakenteita yhdistävää sujuvuutta.
Sen avulla jäykkyys antaa tilaa joustavuudelle.
Tiukka kurinalaisuus perääntyy myötätunnon edestä.
Toiminta kunnioittaa inspiraation ohjausta.

Se voi olla mies-/naisenergioita sisälläsi, rakastaen toinen toistaan - jos sanot niille KYLLÄ.

Tee tilaa sisälläsi rakkaudelle. Vapauta häpeä ja itsesi tuomitseminen. SALLI itsesi tunnistaa ja ottaa vastaan oma totuutesi -   mikä on se, että sinä olet YKSI,  sinä olet RAKKAUS,  sinä olet KOKONAINEN,  sinä olet RAKASTETTU.

http://judithdagley.wordpress.com/

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Heinäkuun tärkeimmät astrologiset tapahtumat

Mahala Gayle


Heinäkuu alkaa vauhdilla, kun Merkurius kääntyy kulkemaan eteenpäin kaksosissa 1.7. Nyt on tarjolla enemmän energiaa, joka auttaa edistämään pitkän tähtäimen tavoitteita ja suunnitelmia. Ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana monet nopeasti liikkuvista planeetoista (kuten Venus ja Mars) ovat olleet perääntyviä,  mikä on aiheuttanut paljon viivästyksiä, odottamattomia muutoksia ja pattitilanteita. Kuun puolivälissä Saturnuksen perääntyminen loppuu, mutta kolme ulointa planeettaa kääntyy vuorostaan perääntymään. Tämä muutos saattaa vaikuttaa siihen, ettemme enää tunne oloamme niin rasittuneiksi, vaan olemme rohkeampia kulkemaan vapaammin kohti tavoitteitamme. Lisäksi Jupiter siirtyy leijonan merkkiin, mikä kohottaa pyrkimystämme johtajuuteen, itseilmaisuun ja luovuuteen.

Heinäkuu saa aloituksensa uudella kuulla ravun merkissä 27.6., joka suuntaa keskittymisemme tunne-elämään/tunteisiin sekä kotiin, perheeseen ja turvallisuuteen. Uranuksen ja Pluton neliö on edelleen voimissaan ja se aktivoituu uudelleen tässä kuussa auringon, Merkuriuksen ja Venuksen ansiosta. Vaikkakin muutoksia on edelleen ilmassa, heinäkuussa ne eivät ole yhtä intensiivisiä eivätkä vaikeita.

Aurinko ravun merkissä muodostaa T-ristin Uranuksen ja Pluton kanssa 4.-8.7. Tänä aikana saatamme tuntea syvempää tarvetta täyttää turvallisuuteen ja tunteisiimme liittyviä vaatimuksia. Menneisyydestä kumpuavien asioiden irtipäästäminen on tällöin ensiarvoisen tärkeää. Saatamme myös oppia, miten voimme tasapainottaa tarpeemme sekä läheisyyteen että itsenäisyyteen ihmissuhteissamme.

Heinäkuun 8. päivä muodostuu vesimerkkeihin suurkolmio, kun aurinko on ravussa, Saturnus skorpionissa ja Chiron kaloissa. Ne lisäävät tietoisuuttamme siitä, mitä tarvitsemme omaan henkiseen, fyysiseen ja taloudelliseen hyvinvointiimme. Suosittelen käyttämään tämän viikon saadaksemme tai antaaksemme tukea ja parannusta. Vesimerkeillä on taipumusta syventää sisäisiä virikkeitä ja mietiskelyä ennen kuin se saa aikaiseksi ulkoisia toimia. Kiinnittäkää huomiota uniinne ja näkyihinne.

Täysikuu osuu 20 asteeseen kaurista 12.7. Se aktivoi suurristin ja tekee kovat kulmat Marsiin, Jupiteriin, Uranukseen ja Plutoon. Tällöin meille saattaa selvitä, mitä rakentavia toimenpiteitä tarvitsemme, jotta elämässämme tapahtuisivat haluamamme muutokset. Kauriksen suosimia luonteenpiirteitä ovat kärsivällisyys, kurinalaisuus ja säännöllisten rutiinien uskollinen toistaminen päivittäin.  Saabialaiset symbolit niille ovat: "Väliaikainen rotu, ryhmätietoisuuden kehittämisessä tarvittavan kilpailun arvostus" ja "Tunnettu laulaja tarjoaa lahjojaan oopperaesityksen aikana". Nämä symboloivat arvostusta jo kehittyneille kollektiivisille lahjoille, jotka edesauttavat yhteiskuntamme evoluution kehitystä.

Heinäkuun 16. päivänä Jupiter jättää taakseen ravun merkin ja siirtyy leijonaan, mikä aiheuttaa merkittävän muutoksen seuraavan vuoden ajaksi. Laajeneva Jupiter viihtyy hyvin leijonassa, koska ne molemmat edustavat luovaa tulen elementtiä. Koska leijona on myös hyvin sydänkeskeinen, tämä transiitti voi auttaa meitä löytämään ja tuomaan esille omat todelliset intohimomme. Meitä kutsutaan myös ottamaan johtava rooli jollakin elämänalueella, joko itsemme tai toisten edessä. Saatamme tuntea itsemme hyvin avoimiksi ja luoviksi 23.-24.7. kun aurinko leijonassa tekee yhtymää Jupiterin kanssa. Jupiter matkaa leijonan merkissä aina ensi vuoden elokuuhun asti.

Saturnus muuttuu etenevän paikallaanpysyväksi skorpionissa 20.7., jolloin melkein viiden kuukauden perääntymisjakso päättyy. 21.7. oinaassa sijaitseva Uranus muuttaa kulkusuuntaansa perääntyvän paikallaanpysyväksi. Kun planeetat pysyttelevät paikallaan, niiden energiat muuttuvat vahvemmiksi. Näiden syklien yhdistetyt energiat, jotka edustavat paikallaanpysyvyyttä vastaan muutosta, voivat parhaimmillaan luoda uusia rakentavia kanavia vallankumouksellisille ideoille ja ihanteille. Tämä ajanjakso saattaa muodostua haastavaksi sellaisille tilanteille, jotka vastustavat tarvittavaa muutosta. Merkurius tekee ravussa haastavia aspekteja Plutolle ja Uranukselle 21.-24.7.  Tämä yhdistelmä ei suosi yhteistyötä, vaan parempia tuloksia voidaan  saavuttaa yksilöllisillä tai intuitiivisilla menetelmillä.

Uusi kuu on 4 asteessa leijonaa 26.7. Kuu kohtaa Jupiterin leijonassa ja tekee haastavan aspektin Marsiin, joka on skorpionissa. Tämä kuvio antaa uuden sykäyksen elinvoimaa, optimismia ja luottamusta, kun voimme tarkastella elämäämme laajemmasta näkökulmasta. Marsin haasteellinen neliö voi olla riidanhaluinen, mutta se myös kannustaa meitä käyttämään fyysisiä toimia patoutuneiden energioiden purkamiseksi. Saabialaiset symbolit ovat: "Muodollisesti pukeutunut vanhempi mies seisoo niiden palkintojen lähellä, jotka hän toi takaisin metsästysretkeltä". Tämä symboloi sitä, että voimme jatkaa intohimojemme ja kykyjemme kehittämistä korkeammalle palvelun tasolle.

Elokuu tuo mukanaan onnekkaan Venuksen ja Jupiterin yhtymän. Iloista kesää teille kaikille!


Kirjoittanut Dorene Carrel http://www.astroconnections.blogspot.com/

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Vallitseeko kaaos - vai eikö vallitse?

Kesäkuun 2014 astrologisen katsauksen kirjoittanut astrologi Mahala Gayle


Tuntuuko teistä, että elätte täydellisessä kaaoksessa? Tuntuuko paine erittäin kovalta? Oletteko ajatelleet, miksi teidän pitää elää koko ajan veitsenterällä miettien, mistä saatte seuraavan pennosen? Oletteko väsyneet elämään tällä tavalla,  eikö jo olisi muutoksen vuoro? Olen nähnyt monien ihmisten siirtyvän tämän elämänvaiheen läpi kunnialla. Olen myös nähnyt monia, jotka elävät kaaoksessa eivätkä tiedä, mistä saisivat apua. Valotyöntekijät näyttäisivät kokevan suurimman osan vaikeuksista juuri nyt. Voisiko se johtua siitä, että he suostuivat käyttämään suuren osan ajastaan auttaen maailmaa kehittymään uudentyyppiseksi sivilisaatioksi? Kardinaaliristi todellakin laittoi energiat muutoksen kierteeseen, mikä pakotti ihmisiä katsomaan omaa elämäänsä ja päättämään, haluavatko he muuttaa sitä tai tapaa, jolla he tarkastelevat elämäänsä.

Tällä hetkellä on käynnissä toinenkin tapahtuma, josta en ollut edes tietoinen. Se on aikajanojen manipulaatio niiden toimesta, jotka ovat valinneet kontrolloivansa meitä. On kuin aikajanat olisivat kaaoksessa, mikä vuorostaan aiheuttaa sen, että ihmiset joutuvat sekasortoon. Ystäväni Mona kertoi minulle kanavoinnissaan viime joulukuussa, että aikajanat olivat sotkeutuneet ja ne piti selvittää, jotta aikajanat voisivat yhdistyä yhdeksi. Sen jälkeen me voisimme elää rauhassa ja harmoniassa. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tietyt tahot voisivat manipuloida aikajanoja.

Yhden Jose Argüellesin kirjan mukaan Jupiterin ja Saturnuksen aikavarkaat varastivat ajan. Tämä tapahtui tuhansia vuosia sitten ja sen seurauksena aika lähti kulkemaan 12/60 -sykliä, joka piti meitä alemmassa ulottuvuudessa, jotta meitä voitiin kontrolloida. Mayat pitivät omaa kalenteriaan 13/20 -syklissä ja se kunnioittaa Venus-planeettaa, jumalatarta. Jumalatarenergia, joka on rakastavaa sydänenergiaa, on meidän jokaisen sisällä. Mayojen kalenterin loppuajankohdan joulukuussa 2012 oli tarkoitus olla myös 12/60 -aikasyklin loppu ja meidän oli tarkoitus siirtyä jumalatarenergian 13/20 -sykliin. Mutta ilmeisestikin kontrolloijilla oli muut suunnitelmat.

Jotta pystyisimme maapallona siirtymään tähän uuteen aikajanaan, meidän on tunnustettava se tosiasia, että aikaa on manipuloitu ja sitten muuttaa tämä tilanne. Jos riittävä määrä ihmisiä keskittyy saattamaan aikajanat yhteen, pystymme varmasti tekemään sen, koska me olemme hyvin voimakkaita olentoja. Voisimme aloittaa keskittymällä siihen, että manipuloidut aikajanat yhtyvät yhdeksi. Celia Fenn on kirjoittanut erinomaisen artikkelin tästä aiheesta. (Käännös tässä, klik)

Luulen, että tämä artikkeli kiinnostaa teitä kovasti. Celia Fenn puhuu siitä, kuinka kontrolloijat käyttävät taitojaan yrittääkseen estää aika-alus maapalloa liikkumasta eteenpäin. He itse asiassa pyrkivät kääntämään ajankulun takaperoiseksi, niin että tulevaisuudesta tulisi menneisyys, ja että me jäisimme olemaan toiselle kiertoradalle, jossa eläisimme menneisyyttä yhä uudelleen ja uudelleen. Eikö tämä selitäkin sen, miksi niin monista ihmisistä tuntuu siltä, etteivät he pysty liikkumaan eteenpäin koska he ovat juuttuneet menneisyyteen ja käsittelevät edelleen vanhoja asioitaan? Olen kuullut useiden ihmisten sanovan: "Miksi tämä juttu on taas nenäni edessä? Luulin jo päästäneeni irti tästä ongelmasta kauan sitten."

Monet menneisyyden sivilisaatiot ovat kunnioittaneet Venus-planeettaa. Itse asiassa USA:n hallinto ja vapaamuurarit, jotka perustivat valtiomme, käyttävät Venus-planeettaa omissa laskelmissaan. Venus on aurinkokuntamme ainoa planeetta, joka pyörii takaperin. Venus hallitsee Härän merkkiä ja se hallitsee rahaa,  joten jotta USA:n valtio alkaisi kukoistaa, Venuksen piti olla hyvässä asemassa sen syntymäkartalla. Se on Jupiterin kanssa yhtymässä (mikä on erittäin hyvä aspekti). Aurinko ja Merkurius ovat Ravun merkissä.

Syntymäkartalle järjestettiin myös auringon yhtymä Siriuksen kanssa, mikä on hyvin voimakas asema. Meidän valtiostamme tuli suuri, vaikkakin nyt se on muutostilassa, kun Pluto on 13 asteessa Kaurista vastapäätä meidän Aurinko-Rapuamme. Minä odotin jotain merkittävää tapahtuvaksi meidän hallituksellemme kardinaaliristin aikana. Omasta mielestäni tällainen tapahtuma sattui tiistaina 27.5. kun presidentti Obama allekirjoitti lain, joka antaa Monsantolle valtuudet tehdä mitä tahansa se haluaakin tehdä geneettisesti muokatulla ruuallaan.

Mietin, miten tämä voi tapahtua. Se vaikuttaa jokaiseen ihmiseen maassamme. Sitten puolisoni sanoi, ettei mikään ole sitä miltä se vaikuttaa. Hän sanoi, että monet Euroopan maat ja muutkin maat ovat jo kieltäneet geneettisen muuntelun eivätkä ne tule ostamaan yhtään siementä tai viljaa Monsantolta. Hän sanoi myös, etteivät maanviljelijät myöskään osta näitä siemeniä, koska suurin osa heistä ei halua geneettisesti muokattua satoa,  joten tämä asia kääntyy itseään vastaan. Hän käski minun odottaa ja katsoa.

Luulen myös, että kun ihmiset tulevat tietoisiksi tästä laista ja sen vaikutuksista, saatamme hyvinkin nähdä alun sille, että ihmiset nousevat vastarintaan ja sanovat:  Ei enää, olemme saaneet tarpeeksemme tästä kontrollista. Sitten kun hallitus yrittää alkaa kontrolloida meidän elintarvikehuoltoamme, kansa suuttuu ja alkaa kapinoida.  Kun Pluto (muutoksen tekijä) on USA:n Aurinkoa vastapäätä, se jatkaa taatusti meidän hallituksemme muuttamista.

Minusta on mielenkiintoista, että seuraava kardinaaliristin aktivoituminen tapahtuu 4.7.2014. Tämän ristin keskuksessa on Washington D.C.  Aurinko on Plutoa vastapäätä, mikä tarkoittaa että meidän hallituksessamme on ihmisiä, jotka yrittävät dominoida, painostaa tai muokata uudelleen toisia. Tämä luonnollisesti aiheuttaa paheksuntaa ja mikäli nämä yksilöt eivät hillitse taipumuksiaan, saattaa syntyä ongelmia. Tällä transiitilla on taipumus aiheuttaa voimaan ja auktoriteettiin liittyviä ongelmia. Luulen, että kardinaaliristi merkitsee valtavien muutosten alkamista USA:ssa.

Mielestäni meidän pitää todella keskittyä yhdistämään aikajanat. Minä en halua enää elää kaaoksessa enkä luule muidenkaan haluavan. Meidän tulee luoda sitä mitä haluamme kokea,  ei sitä mitä muiden ihmisten mielestä meidän pitäisi kokea. On aika ottaa takaisin oma voimamme ja muuttua niiksi voimakkaiksi olennoiksi, joita meidän on tarkoitus olla. Pystymme tekemään sen rauhanomaisella tavalla oman mielemme voimalla, joka on - tai tulee pian olemaan - yhteydessä sydämeemme. Sydämemme viisaus on voimakkaampaa kuin mikään muu koko maailmassa. Jos paljon ihmisiä, jotka ajattelevat sydämellään, kerääntyisi yhteen, voisimme saavuttaa paljon. Ei ole mitään mitä emme pystyisi tekemään.

Eläkää rakkaudessa, valossa ja onnessa. Rakkaus on pehmeää ja lempeää, joten kävelkää pehmeästi tällä kauniilla planeetalla. Me olemme uusin ja paras luomus tässä universumissa. Monet ihmiset muilta galakseilta ovat tulleet seuraamaan, mitä tälle planeetalle tapahtuu. Kun viimein löydämme itsemme elämästä uudessa maailmassa, pystymme pääsemään kaikkiin ulottuvuuksiin, ainakin ensimmäisestä kolmanteentoista. Eiköhän anneta katselijoille kunnon show ja yllätetä heidät alkamalla elää rakkaudessa, rauhassa ja onnellisina.

Älkääkä unohtako, että Merkurius saattaa aiheuttaa jonkin verran haasteita perääntyvässä asemassaan melkein koko kesäkuun ajan. Ehkäpä on aika muuttaa suhtautumisemme Merkuriuksen perääntymiseen. Voisimme suhtautua siihen planeettana, joka antaa meille runsaasti tietoa tyylikkäällä tavalla. Ja niin olkoon.

Kirjoitettu rakkaudella ja valolla.

Mahala Gayle
http://blog.mahalasastrology.com/

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Astrologia: Chironin käännös perääntyväksi

North Point Astrology 20.6.2014


Tunne-elämässä ei ole ollut haasteellisia astrologisia asetelmia vähään aikaan, ainakaan suurristin vaikutuksen jälkeen, joten tämän viikon energiat pääsivät yllättämään. En ole suuremmin seurannut Chironin asemia viime vuosina, mutta tänään se todellakin sai minun huomioni.

Yleisesti ottaen Chiron kaloissa paljastaa - ja parantaa - luottamuksen haavoja. Näiden haavojen oireita ovat menettämisen ja puutteen pelot,  yksinäisyyden ja avuttomuuden tunteet sekä tuuliajolla olemisen tunteet. Nämä kaikki pelot kumpuavat uskonpuutteesta siihen, että universumilla on suunnitelma meidän elämämme varalta,  sekä elämän ja ihmissuhteiden jatkumiseen että myös luottamukseen siihen, että kaikki päättyy hyvin vaikka emme tällä hetkellä näekään lopputulosta.

Niinpä jos elinikäiset pelot ja tunnemallit ovat nousseet tietoisuuteesi tällä viikolla - ja erityisesti tänään 20.6. kun Chiron muuttaa suuntaansa - et ole yksin. Hyvä uutinen on se, että Chiron on luonteeltaan parantaja,  joten voimme odottaa vanhojen pelkojen esiinmarssin merkitsevän parannusprosessin ensimmäistä askelta. Laastarit on poistettu ja haava on näkyvissä, mikä tarkoittaa että todellinen paraneminen voi nyt alkaa.

Chiron perääntyy 27.11. asti ja antaa meille viisi kuukautta aikaa tehdä sisäistä työtä luottamuksen haavojen parantamiseksi.

Vielä lopuksi annan teille astrologi Martin Lassin inspiroivan tekstin, joka liittyy Chironiin kaloissa:

"Paradoksaalisesti me saavutamme luottamusta luottamalla ja uskoa uskomalla. Mitä enemmän näemme ja tunnistamme piilossa olevan tarkoituksen näennäisesti "väärien" tapahtumien ja olosuhteiden takana, sitä halukkaampia olemme avaamaan ovet, jotka olemme sulkeneet tiukasti. Mitä paremmin pystymme toimimaan näin, sitä enemmän saavutamme luottamusta ohjaavaan käteen, uskoa universumin suunnitelmaan ja uskoa rakkauden läsnäoloon kaikkialla."

"Chiron kaloissa antaa lahjan, joka on uskon ja luottamuksen palautuminen henkeen/Jumalaan/jumaluuteen/universumiin. Paluu yhteyteen, kokonaisuuteen ja täydellisyyteen. Kyky katsoa mihin tahansa elämässämme sekä toisten elämässä ja nähdä pelkästään rakkauden toimia sekä rakkauden läsnäolon."

http://northpointastrology.blogspot.fi/

torstai 1. toukokuuta 2014

Auringonpimennyksen energiat avaavat väylän tietoisuuden uudelle tasolle

Astrologisen artikkelin kirjoittanut DL Zeta 29.4.2014


Taivaan portit avautuvat tällä viikolla, kun suunnaton määrä henkistä energiaa saapui maapallolle uudenkuun aikaisen auringonpimennyksen siivillä. Tämä energia yhdistyi aikaisemmin tässä kuussa olleen täysikuun aikaisen kuunpimennyksen energiaan ja Iso kardinaaliristi avasi ainutlaatuisen oviaukon. Elämme todellakin erinomaista aikaa, joka merkitsee ihmisten tietoisuuden uudelleenkäynnistystä. Tämän pimennyksen energiat yhdistävät taivaan ja maan sekä luovat taivaallisen oviaukon, joka johtaa meidät suurempaan yhteyteen korkeampien ulottuvuuksien kanssa. Ovi pysyy auki seuraavien kuuden kuukauden ajan.

Askeleet, jotka otamme omalla henkisellä polullamme tämän ajan kuluessa, muovaavat koko loppuelämämme. Tämä ajanjakso tarjoaa tilaisuuden sekä päästä vapaaksi vanhoista energioista, jotka eivät enää palvele meitä, että samanaikaisesti astella vakaasti eteenpäin yksilöllisellä ja kollektiivisella tiellä tulevaisuuteen.


Tämän ajan merkkejä ovat itsensä löytäminen ja luomiskyvyn (manifestaation) nopeutuminen.

Pimennykset merkitsevät suurta muutosta, jonka tarkoitus on asettaa paikoilleen uusia kuvioita. Tänä aikana rikotaan vanhoja malleja ja rakennetaan uusia. Se ei ole hyvä aika tehdä merkittäviä muutoksia, koska meidän näkökulmamme, ymmärryksemme ja oivalluksemme saattavat muuttua dramaattisesti pimennyksiä seuraavien viikkojen aikana. Nykyisen pimennyssarjan vaikutukset tuntuvat selvimmin tällä viikolla (29.4.-5.5.), mutta eivät pääty ennen täysikuuta Härän merkissä 7.11.

Koska pimennykset tuovat mukanaan keskitetyn ja intensiivisen kokemuksen, suuri osa saattaa pakkautua vain muutaman päivän sisälle. Asiat, jotka ovat olleet pysähdyksissä, tukossa tai joiden toteutus on epäonnistunut viime viikkojen ja kuukausien aikana, saattavat nyt toteutua valonnopeudella. Tarkistele ja päivitä omia aikomuksiasi päivittäin. Ajanjakso tästä hetkestä marraskuun alkupuolelle on tärkeä itsensä löytämisen ja itsensä kehittämisen kannalta, kun maailmankaikkeus tukee suuresti kaikkia pyrkimyksiä rakentaa merkittävää kasvua elämässäsi. Käytä hyväksesi tämä ajanjakso. Ota jokainen päivä suurena lahjana ja uutena mahdollisuutena elää unelmiesi elämää.


Tyhjennä kalenterisi ja mene luontoon

Meidän luonnolliset rytmimme ovat epäsynkronissa tänä aikana. Siivoa kalenteriasi niin paljon kuin mahdollista. Tämä aika tuo merkittäviä loppuja ja alkuja. Jos olet suorassa yhteydessä tähän pimennykseen, tulet kokemaan upean muodonmuutoksen. Toinen syy ottaa vapaata normaalista aikataulustasi on se, että monet tuntevat nämä energiat hyvin voimakkaasti. Ne laukaisevat raakoja tunteenpurkauksia, väkivaltaa ja negatiivisuutta. Suuria määriä kaaosenergiaa tulee pyörimään ympärillä, erityisesti tiheään asutuilla seuduilla.


Kirjaudu sisään omalle henkiselle talletustilillesi

Pimennystä ympäröivä ajanjakso on hyvää aikaa lähteä maaseudulle, rauhalliselle alueelle kauas voimalinjoista, mikäli mahdollista. Meditoi hiljaisessa paikassa ladataksesi käyttöösi kaiken sen, mikä on talletettuna henkiselle säästötilillesi. Tämä tili sisältää kaiken, mitä olet pyytänyt, ja kaiken mitä olet ansainnut mutta et ehkä ole pystynyt saamaan riittävästi käyttöösi vuosien aikana. Nyt on helpompi päästä sisälle tälle tilille kuin koskaan aikaisemmin. Pystyt lataamaan merkittäviä päivityksiä omaan elämänlaatuusi, mahdollisuuksiesi valikoimaan, värähtelytaajuuteesi sekä runsaasti uusia ideoita ja tietoa, joiden ansiosta voit päästä uusille tietoisuuden tasoille, sekä uutta vaurautta ja hyvinvointia.

Henkinen säästötilisi sisältää kaiken, mitä tarvitset oman immuunijärjestelmäsi uudelleenkäynnistämiseen sekä hämmästyttäviä voimia fyysisen olemuksesi nuorentamiseen ja kaikkien loppuunkuluneiden elämänalueittesi uudistamiseen. Muista, että terveys on aina elämäsi tärkein asia. Monet matalavärähteiset elämänalueesi tulevat uudistumaan tänä aikana. Mahdollisuudet ovat avoinna syvällisille mystisille kokemuksille, uuden tiedon omaksumiselle unen aikana, odottamattomille uusille taianomaisille yhteyksille, uusille henkisen vapauden tasoille, laajentuneille ihmissuhdeverkostoille sekä läpimurroille kaikilla teknologian aloilla. Huonommin ymmärretyt esoteerisen tiedon alueet tulevat nyt helpommin käsitettäviksi.


Työskentele symbolien kanssa yö- ja päiväunissa

Nyt on hyvä aika kokeilla automaattikirjoitusta tai yrittää nauhoittaa kanavointia. Vietä aikaa luonnossa, eläinten kanssa, veden lähellä. Juo vihreitä mehuja ja siirry puhtaasti emäksiselle ruokavaliolle. Tutki omaa astrologista karttaasi ymmärtääksesi, mitä sinulta pyydetään tänä aikana. Päätä muistaa unesi. Työskentele symbolien kanssa yö- ja päiväunissasi, kirjoita runoja, siunaa ja vapauta jokainen mennyt hetki joka tulee eteesi. Hyväksy kaiken sen oppiläksyt ja siunaukset, mitä olet luonut menneisyydessä. Nyt on aika luoda vahva yhteys jokaiseen itsesi osa-alueeseen.

Meidän tulee olla avoinna, tietoisia, hereillä ja valmiina vastaamaan mahdollisuuksiin, kun ne avautuvat eteemme päivä päivältä. Ne, jotka ymmärtävät nyt-hetken voiman, pystyvät toimimaan moitteettomasti saadakseen mahdollisimman paljon irti näistä mahdollisuuksista ja ottamaan kvanttiaskelia omalla henkisellä tiellään tällä hetkellä.


Henkiset taajuudet on koodattu tähän pimennyssarjaan

Kaikki pimennykset laukaisevat muutoksia ja jokaiseen yksittäiseen pimennykseen on koodattu yksilöllisiä taajuuksia, jotka on asetettu kohdistumaan tietyn tyyppisiin muutoksiin. Tämän viikon pimennyksessä ovat energiat kohdistuneet seuraavasti:

- Työ- ja henkilökohtaisten ihmissuhteiden muutokset. Tänä aikana yhteydet saattavat muuttua tai päättyä. Joitakin kumppanuus- ja ihmissuhteita saattaa myös alkaa. Kun suhde alkaa pimennyksen aikana, voit tutkia, miten pimennys asettuu kunkin ihmisen kartalle ja myös synergiakartalle, ymmärtääksesi suhteen tarkoituksen ja tulevaisuudennäkymät. Jotkut suhteet alkavat pimennysenergioiden aallonharjalla ja kestävät ainoastaan pimennyksen vaikutusajan. Tähän pimennyssarjaan liittyvä suhde saattaa olla ohi marraskuun alkupuolelle mennessä. Läheisriippuvuudelle perustuvat suhteet kärsivät, samoin kuin muut epäterveet suhteet, erityisesti manipulaatioon ja kontrollointiin perustuvat. Nyt on aika astua uuteen suhteeseen silmät auki ja käyttää omaa harkintakykyään kaikissa suhteissa.

- Identiteettimuutokset. Monet tuntevat halua korjata ulkonäköään jollakin tavalla. Joillekin se merkitsee uutta kampausta, uutta vaatekaappia tai jotakin toista tapaa omakuvansa parantamiseksi, kun taas toiset saattavat siirtyä uuteen identiteettiin pitkin uutta aikajanaa. Jotkut voivat astua uuteen ja syvempään oman henkisen tehtävänsä tulkintaan ja kokemukseen. Jotkut voivat kokea näiden yhdistelmän. Monet ihmiset tuntevat vetoa toteuttaa uutta terveellisempää ruokavaliota tai uutta liikunta- ja harjoittelumuotoa. Kuntoilukeskukset ja joogatunnit tulevat olemaan täpötäynnä seuraavien viikkojen aikana, kun veto mielen ja ruumiin yhdistämiseen on vahva ja fyysisiä muutoksia luodaan heijastamaan sisällä tapahtuvia massiivisia korjauksia.

- Tietoisuuden ja psyykkisten kykyjen laajeneminen. Tämän ajanjakson aikana avautuu uusia tietoisuuden kanavia. Uusia henkisiä opettajia aktivoituu. Uusia ääniä astuu esiin tuomaan viestejä horisontissa häämöttävistä muutoksista. Ne, jotka ovat viime vuosikymmenten aikana tuottaneet näkemyksiä ja opastusta, astuvat nyt taka-alalle ja antavat niin sanotusti tilaa uusille tulokkaille, kun uusi näkijöiden sukupolvi astuu näyttämölle. Tämä sukupolvi keskittyy opetuksiin, jonka tarkoituksena on vahvistaa jokaista ihmistä avautumaan omalle opastukselleen.

- Kätkettyjen salaisuuksien paljastuminen. Kollektiivisessa tietoisuudessa toimivat, loisina elävät ajatusvirukset tuodaan laajempaan tietoisuuteen, mikä alkaa vähentää niiden tehoa. Kun ihmiset ymmärtävät omassa tietoisuudessaan operoivasta ajatusviruksesta, he voivat asentaa oman "virustorjuntaohjelmansa" eristääkseen ja poistaakseen viruksen. Mikä tahansa tapa, jolla loisenergiat estävät meitä kokemasta korkeinta ja parasta hyvää, paljastetaan nyt. Kaikki tavat manipuloida, kontrolloida ja orjuuttaa ihmistietoisuutta tuodaan nyt päivänvaloon. Ne, jotka toimivat narsistisista lähtökohdista aiheuttaen petollisuudellaan ja loismaisilla aikomuksillaan vahinkoa ympärillään oleville, tulevat nyt kärsimään. Ne, jotka uskovat olevansa oikeutettuja käyttämään ja manipuloimaan toisia, tekevät tietoisen valinnan, joka johtaa heidät kokemaan suurempia terveysongelmia, henkilökohtaisia vaikeuksia, tiesulkuja ja esteitä kuin aikaisemmin.

- Vanhojen "velhojen" ja petollisten gurujen paljastuminen. Nyt tulee paljon selvemmäksi kuin koskaan ennen, ketkä ovat niitä henkisiä opettajia, jotka etsivät kaikkien parasta ja korkeinta hyvää, tai ketkä toimivat itsekkäästä kontrollointi- ja manipulaatioasemasta. Lukuisat gurut kautta koko ihmiskunnan henkisen liikkeen historian ovat paljastuneet omien henkisten kykyjensä väärinkäyttäjiksi ja oman etunsa ajajiksi. Nämä sielut ovat vanhoja etsijöitä, jotka inkarnoituvat tiettyinä avainaikoina kokeakseen henkisten etsijöiden kiitokset ja ihailun. Uuden ajan energiat paljastavat selvästi, mitkä opettajat toimivat rehellisesti.

- Puhdas ja syvä tunne-energia. Nyt on tärkeä aika työstää tunteiden puhdistamista. Jos jotain nousee esille tänä aikana, tarkastele sitä, siunaa se ja päästä siitä irti. Jos sitoudut siihen uudelleen, annat sille uutta energiaa, niin että koet saman asian jälleen elämässäsi. On aika kehittää henkistä tasapainoa, aika omaksua ja sisäistää omat varjoitsemme mielummin kuin kieltää ja kätkeä ne. Ne, jotka ovat viljelleet henkistä energiaa ilman tarpeellisia emotionaalisia puhdistuksia, tulevat kärsimään tänä aikana, sillä pimennysenergiat vahvistavat ratkaisemattomia tunteita puhdistaakseen ne.

- Unohtuneiden unelmien ja visioiden uudelleenelvytys. Vanhat unelmat ja haaveet, jotka oli laitettu syrjään epärealistisina tai saavuttamattomina, saattavat putkahtaa esiin tänä aikana. Jos alat tuntea kehotuksia tai haluja toteutumattomiin vanhoihin haaveisiin, tiedä että se johtuu energioista, jotka tukevat nyt voimakkaasti näiden sivuun työnnettyjen unelmien esiintuomista, uudelleen energisointia, vahvistamista ja toteuttamista tämän ajan turboahdettujen energioiden avulla.

 - Sanojen voiman tiedostaminen parantamis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Merkurius on yhtymässä auringonpimennykseen ja korostaa kaikkia kommunikaation muotoja. Sanojen voima on erityisen tärkeä nyt. Tämä on aikaa, jolloin uusia näkijöitä ja uusia henkisiä kanavia tulee esiin tuomaan voimakkaita uusia viestejä. Sen sijaan ne viestinnän muodot, joiden tarkoitus on hallita ja manipuloida, tulevat menettämään vaikutusvaltaansa. Tulemme tietoisemmiksi sanan voimasta kuin koskaan ennen, miten sanat parantavat tai repivät meidät erilleen.

- Korostuneet näkökulmat eläinten kohtelusta. Eläinten kohtelu tulee olemaan valokeilassa tänä aikana, kun monet tulevat tietoisiksi siitä, miten niitä kidutetaan ja kohdellaan julmasti ruoka-, vaate-, kosmetiikka- ja muissa teollisuuslaitoksissa. Eläinten julma ja epäinhimillinen kohtelu tulee etualalle, kun kätketyt salaisuudet paljastuvat maailmanlaajuisesti. Tämä laukaisee vaatimuksen uudistumiseen kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

- Uusien muistamisen tasojen avaaminen siitä, että me olemme jumalaisia olentoja ja Kaiken-Mitä-On hologrammeja. Muistaminen tulee olemaan voimakasta tänä aikana. Monet saavat tärkeitä palapelin osia uniensa ja päiväuniensa aikana. Nämä palaset ovat osa uutta ihmistietoisuuden mosaiikkia. Kun jokainen ihminen tuo oman palasensa peliin, siitä syntyy uuden ajan kuva, joka luo symbolin. Kun tarpeeksi mosaiikin palasia on omalla paikallaan, tämä symboli laukaisee muistamisen suuria aaltoja läpi koko ihmiskunnan tietoisuuden.


http://www.celestialvision.org/journal/

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kevätpäiväntasauksen aikainen merkittävä astrologinen ikkuna

Kirjoittanut Kelley Rosano


Uusi ja erittäin tärkeä mahdollisuuksien ikkuna on avautumassa tälle planeetalle pian. Valon galaktiset joukot odottavat sen avautumista suurella jännityksellä. Galaktisen liittoutuman alukset ovat jo alkaneet asettautua lähemmäksi maapallon pintaa ollakseen valmiina välittämään intensiivisiä energioita ja yhdistyäkseen niihin - energioita, joita vapautetaan tämän mahdollisuuksien ikkunan aikana kohti planeetan pintaa. Oman käyntini verhon takana muutama viikko sitten ja muiden valon joukkojen suorittamien toimien ansiosta, suuria osia eteerisestä  negatiivisesta kontrolliverkosta on jo poistettu, jopa siihen pisteeseen asti että jotkut ihmiset alkavat saada jälleen takaisin alkuperäistä telepaattista yhteyttä valon liittoumaan ja monet alkavat saada perustavanlaatuisia henkisiä kokemuksia heidän kanssaan.

Kaikista meille nyt annetuista Suuren Tapahtuman aikamääreistä tällä ikkunalla on suurin mahdollisuus onnistua. Planeetan tilanne on paljon valmiimpi kuin mitä se oli muutama vuosi ja jopa muutama kuukausi sitten. Teidän tulee ymmärtää, että me elämme yhä vapaan tahdon universumissa eikä sen vuoksi voida antaa takuita Suuren Tapahtuman aikataulusta.

Mahdollisuuksien ikkuna tulee olemaan auki kevätpäiväntasauksen aikana ja sen aloittaa sensaatiomainen tapahtuma, kun kuninkaallinen kiintotähti Regulus jää asteroidi 163 Erigonen varjoon 20.3., vain muutama tunti ennen kevätpäiväntasausta.

Varjon rata menee tarkalleen New Yorkin kaupungin yli ja New Yorkin keskuspankin pankkiirit pystyvät näkemään 33 Liberty Street -kadulla (suom. Vapauden katu) sijaitsevan rakennuksensa ikkunoista, kuinka Regulus-tähti katoaa noin 10 sekunnin ajaksi jääden 80 kilometriä leveän asteroidin taakse. Tämä on erittäin voimakas ennusmerkki, joka merkitsee Yhdysvaltain keskuspankin loppua, kun Erigone (oikeuden jumalatar) jättää varjoonsa Reguluksen (vanhan maailmanjärjestyksen pieni kuningas).




Yhtä päivää myöhemmin, heti päiväntasauksen jälkeen, kuu peittää Saturnuksen. Tämä on toinen hyvin voimakas merkki, joka merkitsee, että kuu (jumalatar) peittää loistollaan Saturnuksen (pimeät voimat) ja ennustaa uutta sykliä jolloin jumalatarenergia saa jälleen enemmän merkitystä.




Täydellinen kuunpimennys 15.4. edustaa sisäisen mahdollisuuksien ikkunan avautumista. Se on auki 15.-29.4. Tämä sisäisen ajan ikkuna on itse asiassa portaali toisen portaalin sisällä ja tänä aikana koetaan äärimmäisen voimakkaita energioita, jotka saattavat ehkä laukaista rajuja muutoksia maaplaneetan pinnalla ja sen ulkopuolella. Aaltoliikkeen muodon analyysi osoittaa, että tämä aikajakso on kaikkein monimutkaisin ajanjakso koko tunnetussa historiassa ja ylittää suuresti jopa kuuluisan päivämäärän 21.12.2012. Tämä tarkoittaa, että se tulee olemaan erittäin epävakaa ja arvaamaton aika, jolla on historiamme suurin potentiaali. Se edustaa kaikkein todennäköisintä aikaa, jolloin galaksimme keskusauringon aktivoima G2-pilvi saavuttaa maapallon.

Täydellinen kuunpimennys 15.4. aloittaa neljän pimennyksen sarjan vuosina 2014/2015, joilla on syvällinen merkitys juutalaisten ennustuksissa. Juutalaisten pääsiäinen alkaa tuona päivänä ja loppuu viikkoa myöhemmin, 21.4.

Pääsiäismaanantaina 21.4. tapahtuu IS:IS -portaalin aktivoituminen, joka on tämän mahdollisuuksien ikkunan käännekohta. Tuon portaalin merkitys on niin suuri, että kirjoitan siitä myöhemmin toisen postauksen blogiini.Tulemme järjestämään laajan planeettapyörteiden aktivaation tuolloin. Ilmoitan yksityiskohdista blogissani pian.

29.4. tulee rengasmainen auringonpimennys, joka päättää sisemmän portaalin mahdollisuuksien ikkunassa.

Mahdollisuuksien ikkuna sulkeutuu 17.5., joka on myös auringon ja Plejadien yhdistymisen päivä taivaan lakipisteessä. Erityinen aktivaatio tullaan järjestämään jossakin pyörrepisteessä tuohon aikaan. Lisää tietoa tullaan julkaisemaan myöhemmin.


Kelley Rosano

lauantai 8. helmikuuta 2014

Täysikuu leijonassa tekee iloisen ystävänpäivän!

Tämä täysikuu on pakattu täyteen toimintaa! Aurinko on vesimiehessä, kuu leijonassa sitä vastapäätä. Vesimiehen hallitsija on Saturnus, joka sijaitsee skorpionissa ja haastaa molemmat valot (auringon ja kuun). Saturnus haluaa sinun katsovan sen arvoa, mitä olet tekemässä. Miten se palvelee sieluasi? Leijona hallitsee sydäntä. Vesimies hallitsee tietoa. Leijonan täysikuun viesti on herätä omaan todelliseen sydämesi kutsumukseen ja toimia omasta totuudestasi käsin. 

  • Mikä on sinun totuutesi? 
  • Mitä rakastat ja arvostat?
  • Onko sydämesi mukana siinä työssä mitä teet?
  • Onko sydämesi mukana ihmissuhteessasi? 
  • Elätkö sitä elämää, josta unelmoit?

Saturnus on T-ristissä aurinkoon ja kuuhun nähden. Se puhuu tasapainosta. Tasapainon luominen sisälläsi on avain menestykselliseen elämään. Tasapaino mies- ja naisenergioiden välillä. Elämän/työn tasapaino luo sisäistä rauhaa. Olet elämän virrassa. Annat ja vastaanotat tasapainoisesti. Haluat voittoa sijoittamillesi ajalle, energialle ja rahalle. Toimit kun se on tarkoituksenmukaista. Odotat ja sallit toisten astua esiin näyttelemään omaa osaansa ihmissuhteissa. Et yritä korjata, tallentaa tai pelastaa toisia ihmisiä. Autat muita antamalla parhaan mahdollisen roolimallin. Rakastat itseäsi enemmän kuin tarvetta ihmissuhteeseen. Rakastat itseäsi enemmän kuin tarvetta miellyttää muita. Saturnus näyttää sinulle, missä olet saattanut mennä liian pitkälle elämässä.

  • Missä olet epätasapainossa?
  • Annatko pois paljon enemmän kuin saat takaisin? 
  • Työskenteletkö liikaa ja laiminlyötkö henkilökohtaisia tarpeitasi?
  • Painotatko ihmissuhteita liikaa työsi kustannuksella?
  • Millainen on terveytesi?
  • Mitä toimia voit tehdä parantaaksesi hyvinvointiasi?

Ruumiisi on viestintuoja. Ruumis kertoo, missä olet epätasapainossa. Depressio, diabetes ja syöpä ovat yhteydessä unen puutteeseen. Nukkuminen on nopein tapa parantaa kehosi. Haluat syödä elääksesi. Tunnesyöminen tai eläminen syödäksesi lyhentää elinkaarta. Saturnus sanoo: "Harkitse käytöstäsi ja päätöksiäsi."

Täysikuu leijonassa voi olla ladattu tunteilla. Leijona on elämää suurempi. Leijona hallitsee suuria tunteita, se hallitsee draamaa. Saatat tuntea itsesi yliherkäksi toisten ihmisten huomautuksille ja toimille. Tämä leijona-kuu saattaa tuoda esiin draamakuninkaat ja -kuningattaret. Astu askel taaksepäin äläkä reagoi! Tällä tavalla toimit sisäisestä voimastasi. Pystyt olemaan rauhallinen vaikka muut käyvät kuumina. Et halua lisätä hiiliä tuleen. Pysyttele rentona, ole rauhallinen. Ota pussi popcornia, istu alas ja seuraa esitystä. Tämä täysikuu voi olla leikkisä ja hauska.

Yhdellä puolella sinulla on aurinko ja perääntyvä Merkurius parina vesimiehessä. Toisella puolella on täysikuu leijonassa. Vesimies on älyllisesti määriteltävä ilman merkki. Se opettaa tiedon, tosiasioiden ja syyn voimasta. Leijona on tulimerkki. Se hallitsee johtajuutta, luovuutta ja rakkautta. Kosminen viesti painottaa sydämen ja pään tasapainottamista. Etsi keskitie ihmissuhteissasi. Työskentele löytääksesi win/win -tilanne ihmisten kanssa. Elä sydämestäsi. Suhtaudu kuitenkin käytännöllisesti omiin unelmiisi ja tavoitteisiisi.

Mars on toiminnan planeetta. Se sijaitsee vaa´assa, joka on vesimiehen sisarmerkki. Mars on harmoniassa auringon ja kuun kanssa. Se on tie ulos Saturnuksen T-rististä. Jos Saturnus tuntuu turhauttavan tai rajoittavan sinua, Mars voi vapauttaa sinut. Liikunta, käveleminen ja fyysinen toiminta on loistava tapa palauttaa voima takaisin. Tanssiminen, laulaminen ja ruuanlaitto tekevät sielullesi hyvää. Anna luovuuden kukkia. Keskitä energiasi toimintaan, joka vahvistaa sinua. Kaikki mikä rasittaa käsiäsi ja mieltäsi fyysisesti saa sinut tuntemaan itsesi tuotteliaaksi. Säilytä huumorintajusi. Nauraminen parantaa. Näe elämän valoisampi puoli. Ole utelias. Ole se taianomainen lapsi, joka elää tässä hetkessä. Näe kauneus ympärilläsi. Nämä ovat loistavia tapoja käyttää hyväkseen leijonan täysikuuta.

Aurinko siirtyy kaloihin 18.2. Siirrymme vesimiehen järkevästä maasta kalojen tunnemaailmaan. Kalat opettavat unelmoimaan suuria. Säilytä uskosi. Kalat muistuttavat, että olet suuri henkinen olento elämässä ihmiskokemusta. Tämä maailma on illuusio. Sinun sielusi on kuolematon. Rakkaus on ainoa todellinen asia. Tämä on hieno opetus todellisesta rakkaudesta.

Kuussa on kaksi hyvin tärkeää kohtaa. Ne ovat pohjoissolmu (yläsolmu) ja eteläsolmu (alasolmu). Pohjoissolmu edustaa sitä suuntaa, johon elämäsi on menossa. Eteläsolmu näyttää, mistä olet tullut tässä ja edellisissä elämissä. Liikkuvat solmut vaihtavat suuntaa 22.2. oltuaan puolitoista vuotta skorpionissa / härässä. Ne siirtyvät vaakaan / oinakseen. Tämä on toinen kosminen viesti mies- ja naisenergioiden tasapainottamisesta. Tee kaikki tarvittava ollaksesi terve ja vahva. Tällä tavalla saat ihmissuhteet toimimaan parhaiten.

Jupiter tulee neliöön Uranuksen kanssa 25.2. Jupiterin haastama Uranus voi muistuttaa, että keksinnöt syntyvät aina jonkin asian tarpeesta. Tämä energia saattaa inspiroida innovaatioita, uutta teknologiaa ja luovuutta. Saatat saada oivalluksia. Jupiter/Uranus -kontaktit ovat parhaat. Kun nämä kaksi yhdistyvät, tapahtuu ihmeitä. Jopa neliötkin tuntuvat hyviltä. Haasteena on se, että asiat voivat tapahtua niin nopeasti että saatat menettää tilaisuutesi. Saatat haluta kirjoittaa ylös omat ideasi ja uudet ajatuksesi, jotta et unohda niitä samantien. Tämä on hajamielisen professorin aspekti. Esimerkiksi saatat olla niin uppoutunut tähtien kauneuteen että kompastut kiveen, jota et nähnyt, kaadut ja loukkaat polvesi. Mutta et oikeastaan välitä siitä, sillä olet rakastunut taivaaseen. Liha on heikko, mutta henki on vahva.

Merkurius lähtee taas etenemään 28.2. ja kommunikaatio palaa takaisin raiteilleen. Voit nyt allekirjoittaa sopimuksesi, ottaa sen työpaikan, mennä naimisiin, ostaa talon, toimia. Nyt on aika mennä eteenpäin. Kiinnitä myös huomiotasi tärkeisiin viesteihin, joita saat leijonan täysikuun aikana. Universumi puhuu sinulle. Pysähdy ja kuuntele. Tarkkaile sen tuloksia, kun aurinko yhtyy Neptunukseen 23.2.

Leijonan täysikuu on yleensä huvittelukuu. Vesimies ja leijona ovat eläinradan bilehileitä. Ne hallitsevat juhlahuoneita (viidettä ja yhdettätoista). Saturnus kuitenkin pitelee auringon ja kuun ohjaksia. Leijona on tulimerkki. Tuli haluaa vain levitä jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Se vain tarvitsee ilmaa voidakseen elää. Tulimerkit usein hyppäävät ensin ja katsovat vasta sitten. Vesimies haluaa kapinoida rajoituksia vastaan. Kapina ilman syytä syntyy jännityksen halusta. Se voi saada sinut vaikeuksiin. Saturnus on leijonan täysikuussa pitämässä intohimoja aisoissa,  kannustamassa sinua miettimään valintojasi etukäteen. Sillä tavalla tulet toimimaan omasta korkeimmasta hyvästäsi ja kaikkien asianosaisten korkeimmasta hyvästä käsin. Rakkautta on monenlaista. Romanttinen rakkaus on yksi muoto. Itserakkaus on perusta terveelle ja onnelliselle elämälle. Sinä synnyit valmiina. Synnyit täydellisenä. Kaikki mitä tarvitset, on sisälläsi. Solmi ihmissuhteet oman halusi,  älä tarpeesi perusteella. Sinä tarvitset ruokaa, vettä ja unta. Ne ovat todellisia tarpeita. Ihmissuhde on halu. Sinä haluat sitä - jos - liitto tuo lisäarvoa elämääsi. Sinä haluat suhdetta - jos - tuo ihminen tekee sinun elämäsi paremmaksi. Sinä päätät.

Vetovoiman laki hallitsee universumia. Vedät puoleesi sitä, mitä on sisälläsi. Muuta ensin sisimpäsi. Sen jälkeen ulkopuoli heijastaa sitä, mitä haluat. Ole itse se sieluntoverisi, jonka haluat elämääsi. Tällä tavalla vedät puoleesi ihmistä, joka on terve ja kokonainen. Sieluntoverisi saapuu kun sinä olet valmis. Tee tilaa partnerille, jos tämä on se, mitä sinä haluat. Käyttäydy niin kuin hän olisi jo täällä. Anna itsellesi se rakkaus, jonka haluat toisilta. Leijonan täysikuu sanoo: "Älä odota juhlimisen aihetta. Elä niin kuin sinulla olisi se mitä kaipaat. Silloin vedät puoleesi sydämesi toiveet."  Ole rakkautta. Ole iloa. Loista valoasi. Se on hyvin vetovoimaista. On olemassa 100 tapaa tehdä itsestäsi vastustamaton oikeille ihmisille ja tilaisuuksille. Laita se tapahtumaan. Sinä voit toteuttaa sydämesi toiveet. Sinä voit saada unelmasi toteutumaan. Sinä olet rakastettu. Onnellista ystävänpäivää!


Kelley Rosano

lauantai 1. helmikuuta 2014

Planeettahälytys - helmikuu 2014


Olemme valmiina astumaan puuhevosen vuoteen 30.1. uudenkuun aikaan klo 21.38 Suomen aikaa. Mikä vuosi tästä tuleekaan! Tulee olemaan paljon toimintaa ja hyvin nopeasti liikkuvaa energiaa. Hevosen vuoden astrologinen merkki on kaksoset. Sitä hallitsee Merkurius, joka käyttäytyy kuin elohopea. Maya-kalenterin merkki tammikuun 30. päivälle on keltainen magneettinen ihminen. Tämä energia puhdistaa ja vahvistaa fyysistä ruumista valmistautumaan laajeneviin energioihin, jotta ihminen pystyy avaamaan oven kosmiseen tietoisuuteen. Magneettinen energia on feminiinistä sydänenergiaa, joten tänä vuonna on hyvä kuunnella sydäntään.

Jupiter sijaitsee 13 asteessa rapua, joka on suoraan Washingtonin yläpuolella. Tämä asteluku hallitsee liike-elämää, julkisuutta, vakuutusalaa, uskontoa, korkeita valtion virastoja ja Sirius-tähteä. Obamacare -terveydenhoitoa koskeva vakuutussuunnitelma on nyt voimassa ja Washingtonissa - sekä koko USA:ssa - on aina paljon toimintaa menossa. USA ja Venäjä ovat tässä kuussa valokeilassa, kuten myös Kiina. Venäjä isännöi talviolympialaisia Sotshissa.

Uusi kuu kuvaa tulevia tapahtumia ja sen aikaan Mars aktivoituu suuressa ristissä. Tämä on hyvin mielenkiintoista, koska Mars hallitsee urheilua ja olympialaiset alkavat 7.2. Merkurius on vesimiehessä ja kääntyy perääntyväksi juuri 7.2. Mietin, miten se vaikuttaa olympialaisiin, sillä Merkurius saa yleensä asiat sekaisin perääntyessään.

Aurinko on nyt vesimiehessä, jota hallitsee Uranus, joten voidaan odottaa odottamattomia tapahtumia. Uranus hallitsee vallankumouksia - katsokaapa mitä Egyptissä on taas menossa. Uranus hallitsee myös lakkoja, kansannousuja, sähköä, valaistumista, tietokoneita ja modernia teknologiaa.

Pohjoissolmu siirtyy vaakaan 18.2. ja Mars pysyttelee vaa´assa 25.7. saakka. Marsin ja pohjoissolmun yhdistelmä on hyvin mielenkiintoinen. Tämä tarkoittaa, että pohjoissolmu antaa oman vaikutuksensa Marsin energialle puolen vuoden ajan. Pohjoissolmu on ollut skorpionissa viimeiset puolitoista vuotta. Skorpioni hallitsee kätkettyjä salaisuuksia ja viime aikoina on tosiaankin tullut päivänvaloon melkoisesti salaisuuksia kuten Edward Snowdenin ja USA:n kansallisen turvallisuusviraston tapaus. Saturnus pysyttelee skorpionissa vielä vuoden verran ja jatkaa salaisuuksien paljastamista meidän tietoisuuteemme, jotta ne voidaan muuttaa valoksi.

Pohjoissolmu vaa´assa tulee olemaan aivan uusi pallopeli. Vaaka on yleensä rauhanomainen merkki, joka hallitsee oikeutta. Se hallitsee myös positiivisen ja negatiivisen energian tasapainoa sekä ihmissuhteita. Tämä energia vaikuttaa Vatikaaniin ja lisää sääntöjä tulee muuttumaan. Katsokaa mitä tapahtui tammikuussa - paavi erotti kaikki Vatikaanin pankin johtohenkilöt yhtä lukuunottamatta. Se on ällistyttävää, koska Vatikaanin pankki on ollut kontrolliportaiden yläpäässä jo kauan aikaa ja on vastuussa kaikesta.

Tulemme vielä näkemään, mitä tuosta toimesta seuraa. Yksi seurauksista saattaa olla osakemarkkinoiden tipahdus perjantaina 24.1. En tiedä, oliko tällä mitään yhteyttä paavin erottamiin Vatikaanin pankin johtoihmisiin, vaikka yleensä silloin kun jotain tapahtuu vastuupaikalla, laineet lyövät muihinkin pankkeihin, mikä taas saattaa vaikuttaa pörssiin.

Meidän aurinkomme pyörähti ympäri eli sai loppuun napojensa käännöksen joulukuun lopussa. Pyörähdys alkoi vuonna 2013 ja se vie aikaa yli vuoden. Luulen sen aiheuttaneen osan siitä kaoottisesta energiasta, jota koimme viime vuonna. Auringon navat vaihtavat paikkaa joka 11. vuosi, joten se ei ole epätavallista, vaikka tällä kertaa tämä uusi energia tulee vaikuttamaan meihin suuresti johtuen planeettojen asemista suuressa ristissä. Energia tulee olemaan kaoottista vielä jonkin aikaa. Luulen, että on hyvä ajatus keskittyä tähän uuteen energiaan ja maadoittaa sitä rakkaalle maapallollemme. Se auttaa meitä pysymään maadoittuneina ja vakaina tämän ajan.

Olen sitä mieltä, että kaaosenergia tulee huippuunsa tämän vuoden huhtikuussa. 22.4. muodostuu taivaalla täydellinen risti kaikkien johtavien merkkien 13 asteessa. Pääsiäisviikon ensimmäisenä päivänä eli 15.4. on täydellinen kuunpimennys. Sitä kutsutaan verenpunaiseksi kuuksi, koska kuun odotetaan muuttuvan punaiseksi. Itse asiassa vuonna 2014 tulee olemaan kaksi verenpunaista kuuta ja kaksi vuonna 2015. Tämän vuoden toinen on 8.10.2014, joka on myös juutalaisten Sukkoth-juhla.

Palmusunnuntaita vietetään 13.4. ja pääsiäistä 20.4. Punainen kuunpimennys tapahtuu tällä pyhällä viikolla. Taivaan risti alkaa muotoutua 13.4. ja tulee tarkaksi 22.4. Minuun vaikutti suuresti kertomus Mooseksesta ja pääsiäisviikosta. Tarina tapahtui Egyptissä kun Israelin kansa pyysi faaraota päästämään heidät lähtemään - he halusivat olla vapaita orjuudesta. Eikö tuo ole juuri samaa, mitä on tapahtunut Egyptissä ja muissa keski-idän valtioissa viimeiset kolme vuotta? Se on nyt synnyttänyt kriisin Egyptissä, kun ihmiset todella haluavat olla vapaita. Toistaako historia itseään?

Ajatellaanpa vielä hetki Moosesta. Ensin ihmisille sanottiin, että heidän pitää maalata ovensa verellä, jotta he olisivat turvassa pääsiäisviikolla. Sen jälkeen useat vitsaukset iskivät ihmisiin. Eikö maapallo ole käynyt läpi kiihtyviä maankuoren muutoksia viimeiset kolme vuotta? Sitten aurinko muuttui mustaksi ja ihmiset pakenivat Egyptistä, tulivat vapaiksi. Eikö aurinko muutukin mustaksi auringonpimennyksessä? Seuraava auringonpimennys tapahtuu 27.-28.4.2014 riippuen siitä, missä maanosassa ollaan.

Monet ovat odottaneet Kristuksen paluuta. Yksi kuulemistani ennustuksista sanoi, että Ariel Sharonin ja Nelson Mandelan kuoleman jälkeen me todistaisimme Kristuksen paluuta. Molemmat miehet ovat kuolleet äskettäin. Raamatussa sanotaan, että Kristus palaa taivaasta voimalla ja suurella kunnialla,  ja että me nousemme ylös taivaalle ottamaan häntä vastaan. Tämä on mahdollista, koska tunnen monta ihmistä, jotka ovat kauan odottaneet avaruusolioiden paluuta ja avointa kontaktia heihin. Tummat alukset ovat alemmalla värähtelytasolla, joten meidän tietoisuutemme on oltava tarpeeksi korkeaa voidaksemme kohdata korkeammat valon olennot, jotka tulevat upeissa valon kristallialuksissa.

Pääsiäistä pidetään ylösnousseen Kristuksen juhlana. Emmekö me kaikki olekin ahertaneet oman mielemme ja ruumiimme puhdistamiseksi, jotta pystymme luomaan Kristustietoisuuden? Emmekö me olekin niitä, joita olemme odottaneet? On jännittävää ajatella, että olemme ehkä saavuttaneet elämässämme sen pisteen, jossa pystymme manifestoimaan Kristustietoisuuden. Monet meistä ovat tehneet vuosia työtä vapauttaakseen ja muuntaakseen sen kaiken roinan, jota olemme kantaneet mukanamme aikakausien ajan. Ettekö tunnekin olonne kevyemmäksi ja virittyneemmäksi korkeampiin värähtelyihin? Eikö nyt olekin aika luoda kaunis uusi planeetta maan viidenteen ulottuvuuteen? Ettekö olekin innoissanne voidessanne elää tällä planeetalla, jotta voitte itse todistaa kaikkia näitä mahtavia tapahtumia, jotka avautuvat kohta? Minä en malttaisi odottaa.

Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Ja näin olkoon!
Mahala Gayle http://blog.mahalasastrology.com/

maanantai 27. tammikuuta 2014

2014 Jang-puuhevosen vuosi

Kirjoittanut Karen Abler Carrasco, Western School of Feng Shui


Kiinalaisen horoskoopin koko 60 vuoden kierrossa ei ehkä ole suurempaa energioiden muutosjaksoa kuin nyt vuorossa oleva siirtymä kahden syvää itsetutkiskelua käsittäneen vesi-vuoden jälkeen puuhevosen edustamaan nopeatempoiseen rynnistykseen, joka suuntautuu eteenpäin ekstrovertillä voimalla. Pidelkää kiinni hatuistanne ja muistakaa, että ette pysty - ettekä haluakaan - hidastaa hevosianne tulevana vuonna.

Vuodesta tulee luova ja rohkeasti omaperäinen. Kaikkien aikojen aloitus on 31.1.-4.2. Täynnä nostoa, optimismia ja pakottavaa inspiraatiota meidät ohjataan kohti elegantin yksinkertaisia ja voimakkaan hedelmällisiä, määrätietoisia toimia. Kun olemme kaksi vuotta tunteneet jokaisen pimeän puolen paljastumisen aivan kuin se olisi kuurannut meidän alitajuista sisimpäämme puhtaaksi ja lingonnut meitä kuiviksi vetisistä tunteista, nyt olemme VALMIITA tähän muutokseen. Valo, toivo ja selkeät visiot laukkaavat sisään. Syöksykää esiin suojakuoristanne, nyt mennäännnn!

Tämä on meille valtavan suuri energeettinen muutos, joten se auttaa meitä näkemään, kuinka viiden pyhän elementin - tai vaiheen - kierros on valmistellut meitä tähän siirtoon. Tässä kierroksessa puu ruokkii tulta, tulesta syntynyt tuhka luo maan, maan puristus paljastaa metallin arvot sekä metalli kerää ja säilyttää vettä, joka ravitsee puuta ja aloittaa kierron jälleen alusta. Näiden viiden elementin luonnonlait työskentelevät itse asiassa monilla tavoilla luonnossa, meidän ruumiissamme, psyykessämme sekä tämän planeetan kaikkien asioiden energeettisessä liikkeessä. Näissä liikkeissä on kiertoaikoja kiertoaikojen sisällä, joista yksi on kierto on syntymä, kasvu, hajoaminen ja kuolema, tai tyhjiö joka tulee vanhan elämän jälkeen ennen kuin uusi alkaa.

Olemme juuri kulkeneet kaksi vesivuotta tuollaisen tyhjiön läpi, joka upotti meidät rappeuman, liukenemisen ja kaaoksen alhaiseen tilaan. Aika, jolloin meidän muodottoman hengen ja tunteiden sisäinen maailmamme keinutti täydellisesti ylösalaisin jokaisen yrityksen ulkoiseen kontrolliin tai järjestykseen. Suurimmalle osalle ihmisistä se oli hämmentävää aikaa, jolloin päästimme irti monista asioista joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Se oli syvää sielun etsimisen aikaa, jolloin monilla alueilla perhepiirissä ja elinympäristössä oli asteittaista tai äkillistä epävakautta. Paluuta päivittäisen elämän henkisiin perusteisiin etsittiin syvällisesti. Tämä kaikki antoi vaikutelman yksilön äärimmäisestä eristäytyneisyydestä ja voimattomuudesta näennäisesti satunnaisen ja välinpitämättömän yhteiskunnan sisällä. Ei niin etteikö sellaista suoranaista kapinaa ja paheksuntaa olisi tapahtunut sekä maailmanlaajuisesti että sisäisesti. Vuosi 2012 - Jang-vesilohikäärmeen vuosi - osoitti siihen suuntaan yllyttäen kriittisesti sosiaaliseen vastuuseen ja sankaruuteen. Sitä seurannut Jin-vesikäärmeen vuosi kaivautui yhä syvemmälle kaikkein salatuimpiin paikallaan seisovan toimimattomuuden ja korruption luoliin kaikilla tasoilla.

Hyvä uutinen on, että olemme nyt päässeet loppuun kierron rappeuttavien osien viiden vuoden jakson, joka käsitti satoa korjaavan, lahottavan maan; tiivistävän ja poissulkevan metallin sekä liuottavan, erottavan ja puhdistavan veden. Siirrymme nyt uutta tuottavaan sykliin: puun uuden kasvun voimakkaat puhkeavat nuput ruokkivat tulen iloisia ulottuvuuksia ja intohimoja sekä maan hedelmällisten satojen alkuja.

Tämä siis tulevasta puun osuudesta. Nyt siirrämme katseemme hevosen eläinsymboliin. Tämä puun kiivaasti  ylöspäin itävä energia löytää täydellisen vapautensa Jang-hevosen impulsiivisessa ja intohimoisessa luonteessa, jonka luonnollinen elementti on tuli. Hevosenergia inspiroi voimakasta intuitiota ja lannistumatonta syöksyä vapauteen jokaisella elämän alueella. Tänä vuonna tulee seurata sisäistä ääntään enemmän kuin koskaan ennen, sillä se kantaa kosmista voimaa sisällään. Korkeampi ohjaus kulkee mukanamme jokaisella askeleella. Tavoitelkaa taivaita, kutsukaa näkyjänne, sinetöikää suunnitelmanne ilmoitustauluilla ja luovuudella, löytäkää tuore polku ja ottakaa kunnon vauhti. Tällä Jang-hevosen vuodella on mahdollisuus kanavoida uusi voimakas lähtö puun energiaan hevosen tulisella sydänenergialla - ja jokaiseen aloittamaamme projektiin, jokaiseen ulottelemaamme haaveeseen. Se varmistaa, että innokkaita suunnitelmiamme ei dominoi liikaa "pää" ja liian vähän "sydän".

Saattaa olla varsin haastavaa luottaa siihen, että meillä on tämä täysin uusi, puhdas ja toivorikas energia, jolle voi alkaa rakentaa nyt. Meidän sydäntemme on pitänyt kestää muutosvoimien kujanjuoksu kahden metalli- ja kahden vesivuoden läpi, mutta tulinen hevonen muuttaa nyt sen kaiken. Ulospäinsuuntautuneen vihreän hevosen vuonna emme ainoastaan ala versoa uutta kasvua vaan pystymme myös lietsomaan rakkauden tulielementtiä jokaiselle elämänalueelle. Seuratkaa intuitiotanne pelkäämättä, sillä se on sekä hevosen tärkein ominaisuus, joka säilyttää vapautensa ja voimakkaan terveytensä, että puun tärkein kyky venyttäytyä tuntemattomaan tulevaisuuteen. Kurkottakaa lannistumatta sosiaalisen yhteisöllisyyden ja keskinäisen avunannon uudelle tasolle. Luottakaa jokaiseen impulssiin omaksua elvyttävä ja uudistettu herkkyys niille nautinnoille, joita tällä maanpäällisellä ulottuvuudella on tarjota.

Astukaa esiin ja ulos kaikesta vanhasta roinasta, säilytetyistä muistoista, muistilistoista tai valitteluista. Niiden käsittelyn aika on nyt ohi. Selvittäkää ajatuksenne nopeasti ja päättäkää, mikä on tämän elämänne todellinen kaipauksenne. Luotettava ratsunne on täällä,  täynnä voimaa pursuavaa terveyttä ja valtavaa kestävyyttä. Ratsastuksesta tulee nopea, joten tarratkaa kunnolla kiinni harjaan, roikkukaa kiinni ohjaksissa, heittäkää vanhat huolenne tuulen vietäviksi ja päästäkää kunnon ilon hihkaisu - jippiiiii! Ylöspäin ja eteenpäin! Olkaamme me kaikki yltäkylläisesti siunattuja kun pitelemme toisiamme ringissä lähempänä terveyttä ja uutta elämää, jonka puuhevosen vuosi tuo mukanaan.

http://westernschooloffengshui.com/2014/01/2014woodhorse/

torstai 9. tammikuuta 2014

Miten voit luoda vuoden 2014 menestykselliseksi

Astrologi Kelley Rosano 1.1.2014

Millaista olisi, jos voisit luoda tietoisesti tulevaisuutesi - esimerkiksi vuoden 2014 tapahtumat? Haluaisitko kokeilla? Tämä prosessi on luonut ällistyttäviä tuloksia aikaisempina vuosina. Käytä sitä korvaamaan uuden vuoden lupaukset, joita aiot tehdä.

1. Kuvittele, että tänään on 31.12.2014

2. Kuvittele, että katsot taaksepäin kulunutta vuotta ja palautat mieleesi kaikki ihanat, menestystä tuoneet asiat, jotka tapahtuivat. Näe ne. Kosketa niitä. Tunne ne. (Me luomme tunteidemme voimalla sen, millä saamme sydämemme todelliset toivomukset toteutumaan.)

3. Ota nyt kynä ja paperia (tai tietokone) ja kirjoita itsellesi kirje, jossa kuvaat kaikkea mitä tapahtui vuonna 2014. Mitä kaikkea sinulla on elämässäsi 31.12.2014, mistä olet kiitollinen? Se saattaa olla uusi työ, ura tai liikeyritys. Ehkä olet ratkaissut suuren ihmissuhdeongelman ja/tai tavannut sielunkumppanisi. Sinulla saattaa olla uusi koti, vakaampi taloudellinen tilanne, parempi terveys tai muuttunut elämäntyyli, jossa käytät vähemmän aikaa työntekoon ja enemmän aikaa niihin asioihin, joita todella haluat tehdä. (Voit työskennellä vähemmän ja tehdä enemmän elämää.) Olipa se mitä tahansa, kirjoita se ylös. Ole tarkka. Esimerkiksi jos tulosi ovat kasvaneet, kirjoita kuinka paljon.

4. Tarkastele nyt jokaista kohtaa erikseen ja katso, mitä toimenpiteitä otit vuoden 2014 aikana, jotka johtivat näihin loistaviin tuloksiin. Kirjoita nuo toimenpiteet kalenteriisi ja merkitse, koska ne tapahtuivat. Ole jälleen mahdollisimman tarkka. Esimerkiksi parantaakseni terveyttäni, hyvinvointiani ja elämänvoimaani olen sitoutunut lopettamaan prosessoidun ruuan syömisen, juomaan enemmän puhdasta vettä ja harrastamaan liikuntaa kolmesti viikossa joka tiistai, torstai ja lauantai.

5. Laita nyt kirje talteen, jotta voit ottaa sen esille 31.12.2014 ja verrata kirjettä todelliseen tilanteeseen. Tulet olemaan hämmästynyt! Erityisesti, jos toteutat askeleet, jotka kirjoitit ylös kalenteriisi, aina kun tulet niiden kohdalle vuoden mittaan.

Siunausta ja yltäkylläisyyttä!

Kelley Rosano
http://www.kelleyrosano.com/2014/01/01/consciously-creating-2014/

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi kuu kauriissa, menestymisrituaali

Uusi kuu kauriissa tapahtuu täsmälleen sillä hetkellä, kun aurinko ja kuu yhtyvät kauriin merkissä. Se on ohikiitävä hetki, joka alkaa välittömästi liikkua pois yhtymästä. Astrologinen uuden kuun vaihe kestää uuden kuun hetkestä siihen, että kuu liikkuu 45 asteen päähän auringosta, mikä vie noin 3,5 päivää. Jos suunnittelet uuden kuun rituaalia tai meditaatiota, tee se näiden 3,5 päivän aikana. Voit aivan hyvin tehdä sen myöhemmin kuin juuri tarkalla yhdistymishetkellä.

Uusi kuu kauriissa on erinomainen hetki alkaa työskennellä seuraavien asioiden kanssa:

- itsensä maadoittaminen materiaaliseen maailmaan
- yksityisen tilan järjestäminen
- vakavasti paneutuminen johonkin asiaan
- negatiivisuuden karkottaminen
- negatiivisuuden korvaaminen realismilla
- ratkaisujen rakentaminen
- rakenteiden luominen
- rajojen asettaminen
- saavutukset
- menestys


Uusi kuu kauriissa - menestymisrituaali

Ennen vanhaan annettiin kunniamainintoja nuorille ihmisille, jotka kunnostautuivat jollakin erityisalueella. Niitä ei annettu jokaiselle. Palkinto oli ansaittava. Tämä pieni rituaali perustuu kauriin tarpeeseen menestyä.

Tulosta tästä linkistä kunniamaininnan malli. (englannin kielellä)
Voit myös laatia aivan oman kunniamainintasi itsellesi mieluisalla tavalla (suom.huom.)

Tämä rituaali on hyvin syvällinen, joten käytä päivä tai kaksi miettien tarkasti, mitä haluaisit saavuttaa tämän uuden kuun avulla. Se saattaa olla jotain yllämainitusta listasta tai jotain muuta sinulle tärkeää. Kun olet päättänyt, mitä haluat saavuttaa, täytä kunniamaininta. Kirjoita tyhjälle riville oma kohteesi ja allekirjoita se. Päivämäärän tulee olla se, jolloin haluat saavuttaa tämän asian,  ei rituaalin tekemisen päivämäärä.

- Laakeripensaan oksa negatiivisuutta poistamaan
- Männynoksa tai männynkäpyjä antamaan voimaa
- Tummanvihreä, ruskea tai männyntuoksuinen kynttilä

Mänty on kauriiseen liitetty puu, joka edustaa voimaa.

Aromaterapeutti Suzanne Bovenizer sanoo männystä:

Sen tuoksu virkistää mieltä ja on hyväksi väsymykseen sekä henkiseen uupumukseen. Se myös vaikuttaa syvemmälle psyykeen ja auttaa vapauttamaan jännityksiä, jotka nousevat syyllisyydestä. Monilla meistä on ruumiiseen jäänyt ahdistuksen ja masennuksen jälkiä riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista - syyllisyydestä ettemme ole tarpeeksi hyvä, emme täytä odotuksia, emme anna tarpeeksi tai mitä tahansa. Monet syyttävät itseään muiden virheistä ja ruokkivat itsesyytöksiä. Kun mäntyä poltetaan aromilampussa, sen uudistavat ja puhdistavat vaikutukset näyttävät helpottavan näiden syyllisyydentunteiden aiheuttamaa stressiä.

Kuinka useaa meistä ovatkaan nämä tunteet pidätelleet? Tiedän että ainakin minua. Kun sytytät männyntuoksuisen tuoksukynttilän tai suihkutat asuntoon raikasta männyntuoksua, autat poistamaan negatiivisia tunteita, jotka voivat estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi.

Orjanlaakeri, jota on runsaasti tähän vuodenaikaan, auttaa erinomaisesti pääsemään eroon negatiivisuudesta ja huonoista värähtelyistä. Jos sinulla on tunnelmaltaan epämiellyttävä huone tai kotonasi/työssäsi on tila, joka vaatii puhdistusta, aseta orjanlaakerin oksa kukkavaasiin ja anna sen olla siinä koko uuden kuun ajan. Se säilyy kauan leikkaamisen jälkeen, kun siihen vaihtaa veden välillä.

Auntie Moon Astrology blog

Uusi vuosi, uusi kuu


Tämä on vain nopea viesti, jolla haluan muistuttaa keskiviikon voimakkaasta uudesta kuusta kauriin merkissä (klo 13.15 Suomen aikaa). Ette halua menettää tätä aikomuksia avaavaa mahdollisuutta! Tammikuun ensimmäisen päivän uusi kuu on harvinainen tapahtuma, mutta tämä on erityisen dramaattinen ja kunnianhimoinen kuun asema ison ristin muodossa. Kuu ja aurinko kohtaavat Pluton ja Merkuriuksen kauriin merkissä, vastapäätä on Jupiter ravussa ja niihin neliössä on Mars vaa´assa sekä Uranus oinaassa.

Kauriissa oleva uusi kuu haluaa sinun selkiyttävän omat sitoumuksesi, miettivän omia pitkän tähtäimen tavoitteitasi, laativan strategian sekä olevan äärimmäisen käytännöllinen ja realistinen sen suhteen, miten haluat käyttää aikaasi, energiaasi ja resurssejasi. Pluto, manalan jumala/jumalatar, kuoleman ja uudelleensyntymän symboli, kertoo että elämässäsi saattaa olla jotain, josta sinun tulee päästää irti luodaksesi tilaa jollekin muulle, jota todella haluat ja uudistaaksesi elinvoimasi. Pluto haluaa sinun myös yhtyvän omaan syvempään sieluntarkoitukseesi, omaan ytimeesi mielummin kuin egosi luomiin haluihin, ja tekevän omat strategiasuunnitelmasi niiden mukaan.

Koska sekä Pluto että Uranus ovat ulkoplaneettoja ja sen vuoksi vaikuttavat kollektiivisella tai transpersoonallisella tasolla, niiden vaikutus tämän uuden kuun aikana pyytää sinua tarkastelemaan henkilökohtaisten valintojesi suhdetta isompaan kuvaan. Ystävät, vuoden 2014 astrologia ei ole pelleilyä, ja uudenvuoden päivän uusi kuu on painava muistutus kerätä omat parhaat kamppeet kasaan, olemaan realistinen ja keskittymään siihen osaan, jota SINÄ (ja vain sinä) tulit tänne näyttelemään.

Jos sinulla on kopio syntymäkartastasi tai osaat laatia sellaisen, voit tutkia, miten nämä energiat vaikuttavat, kun etsit kartaltasi huoneen, jossa on 10 astetta kaurista.

Hyvää uutta vuotta 2014! Rakkaudella ja kiitollisuudella Emily Trinkhaus
http://virgomagic.com/2013/12/31/capricorn-new-moon/