John Smallman kanavoi Jeesusta 27.4.2014
Teidän epäilyksistänne ja huolistanne riippumatta teidän suuren heräämisenne hetki tulee yhä lähemmäksi. Näyttää siltä kuin olisimme kertoneet sen teille jo vuosien ajan, ja itse asiassa olemmekin, mutta se on yhä totta. Näin ollen muistutamme teitä yhä uudestaan ja vahvistamme ajatusta sen lähenemisestä, sillä juuri teidän kollektiivinen aikomuksenne ja tahtonne saavat sen aikaiseksi.
Te olette tehneet kollektiivisen päätöksen herätä, mutta monet teistä hidastelevat, koska ovat huolissaan siitä, mitä herääminen itse asiassa tarkoittaa. Monet ovat myös tottuneet illuusioon ja kaikkiin niihin ongelmiin, joita illuusio jatkuvasti esittelee teille. Monet myös pelkäävät, että mukavuudet, joihin olette tottuneet viimeisten kuuden- tai seitsemänkymmenen vuoden aikana, eivät enää tule olemaan saatavilla energiapulan vuoksi, kun käytätte loppuun maapallon energiaresurssit kestämättömällä kulutuksella. Yksi illuusion puolista on voimakas vastenmielisyys muutoksiin, koska muutos on usein tuonut mukanaan sekaannusta, kipua ja kärsimystä. Niinpä te valitsette liikkuvanne eteenpäin varovasti, koska kiihkeys on niin usein johtanut konfliktiin ja sotaan. Jopa nyt monet teistä ovat huolissaan uuden sodan mahdollisuudesta Ukrainassa.
Vahvistakaa omaa aikomustanne ja tahtoanne herätä! Sen tekeminen voimistaa ja laajentaa ihmisyksilöiden rakkauden kenttää, joka ympäröi teistä jokaista. Ja kuten niin hyvin tiedätte, rakkaus on ratkaisu jokaiseen ongelmaan, jotka tulee eteenne. Mutta yksi suurimmista ongelmista on se, että suurimman osan aikaa te ette usko siihen! Ja kuitenkin voitte nähdä selvästi, että mikään rakkauden kanssa vastakohtainen asia ei koskaan voi onnistua ratkaisemaan yhtään teidän moninaisista - ja tällä hetkellä näennäisesti ratkaisemattomista - ongelmistanne.
Muistakaa, että te kaikki olette rakkauden olemuksia. Siitä ei ole yhtään poikkeusta! Ja kyllä, monet käyttäytyvät päinvastaisesti, mikä johtuu pelosta ja uskonpuutteesta. Mutta tuollaisten asenteiden ylläpitäminen vain korostaa pelkoa ja uskonpuutetta. Kaikki teidän kanavointinne, kaikki teidän mystikkonne ja kaikki teidän viisaat henkiset opettajanne kertovat teille jatkuvasti, että kun teitä vastaan hyökätään, teidän ei pidä puolustautua.
Koska te olette rakkauden olemuksia, rakkaus on sitä mitä te etsitte. Mutta aikaisempien konfliktien syvään juurruttaneet pelot ja ahdistukset yleensä rohkaisevat teitä lähestymään jokaista uutta tapaamista tai vuorovaikutusta epäilevällä tai jopa vihamielisellä asenteella. Jos päästäisitte irti noista peloista ja lähestyisitte jokaista tilannetta rakkaudella, hämmästyisitte miten rauhoittava vaikutus teillä olisi kaikkiin mukanaoleviin ihmisiin, erityisesti kun saavutatte jopa enemmän kuin mitä olette toivoneet.
Monet ihmiset ovat kuitenkin jatkuvasti puolustuskannalla, joten he ympäröivät itsensä epäluulon energiakentällä, joka lisää väkivallan uhkaa ja jonka pystyvät tuntemaan kaikki, kenen kanssa he ovat tekemisissä. Tämä osoittaa, että puolustusasenne on yksi hyökkäyksen muoto tai hyvin epäviisas reaktio odottaa hyökkäystä - tai jopa itsessään pelon aikaansaama ennakkohyökkäys - mikä pikemminkin lisää jännitystä, kun ihmiset tapaavat ja valmistautuvat vuorovaikutukseen. Melkein jokainen teistä on kokenut tällaisia jännityksiä. Ne eivät ole koskaan miellyttäviä, vaan johtavat melkein aina kyyneliin.
Te keskitytte kovin usein omiin henkilökohtaisiin huoliinne ja ongelmiinne. Keskittymällä niihin vedätte niitä puoleenne ja tällä tavalla järkytätte rakastavaa tasapainoa, joka tasapainottaa teidän omaa energiakenttäänne. Keskittykää mielummin rakkauteen! Jos teette näin, huomaatte elämänne muuttuvan paremmaksi. Silloin myös rauhan ja tasapainon aura ympäröi teidät. Muutkin tuntevat sen, kun he koskettavat teidän nyt rakastavaa energiakenttäänne. Teidän energiakenttänne ovat hyvin voimakkaita, mutta teidän kehonne määräämien rajoitusten vuoksi hyvin harvat pystyvät itse asiassa näkemään tai tuntemaan ne. Siksi te ette pysty tiedostamaan omaa voimaanne, jota te heijastatte joka hetki. Te työskentelette käytännössä pilkkopimeässä.
Ne jotka pystyvät tuntemaan ja/tai näkemään nämä energiakentät, ovat puhuneet niistä, kuvailleet niitä, kirjoittaneet niistä ja käyttäneet niitä parantamiseen, mutta yleensä ottaen on hyvin vaikea hyväksyä niiden olemassaolo, jos ei itse pysty kokemaan näitä energioita. Teidän tieteenne on edennyt merkittävästi tällä alalla viime aikoina, mutta suurimmalle osalle ihmisiä se on edelleen yhtä vieras alue kuin elektroniikka, tietokoneteknologia tai ydinfysiikka. Teillä on taipumus välttää sellaisia aiheita, joita ette pysty näkemään tai ymmärtämään.
Tämä asia alkaa muuttua, kun uusi sukupolvi - pääasiassa alle 35-vuotiaat - alkaa laajentaa omia tietoisuuden rajojaan ja tuntea energioita, joista monet ovat kirjoittaneet ja puhuneet, mutta joita harvat ovat tunteneet. Tämä kasvava tietoisuus on yksi syy siihen, miksi niin monet alkavat nyt hyväksyä sen tosiasian, että kaikki on yhteydessä toisiinsa, mikään ei ole erillistä tai yksin tai täysin irrallaan kokonaisuudesta. Siksi jokainen ajatus, sana tai teko vaikuttaa kokonaisuuteen.
Tämä uusi tietoisuus kaikenkattavasta yhteydestä on kehittynyt hitaasti viimeisten kahden tai kolmen vuosisadan aikana ja se on muuttunut lisääntyvässä määrin havaittavaksi viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana. Lisääntynyt tietoisuus ekologiasta, ilmaston lämpenemisestä ja tarpeesta kunnioittaa planeettaa, jotta ihmiskunnan olemassaolo voisi jatkua, on johtanut liikkeisiin ja organisaatioihin, joiden päämääränä on kannustaa ja sen jälkeen myös vaatia yksilöitä ottamaan vastuuta omasta käytöksestään ja valinnoistaan.
Voidaan helposti havaita, että teidän planeettanne pystyy tuottamaan yltäkylläisesti teille kaikille, jos käyttäydytte viisaasti ja maltillisesti sen sijaan että jatkaisitte ahneita toimianne, jotka syntyivät teollisen vallankumouksen jäljissä ja sen luomalla monikansallisten yritysten rajoittamattomalla toiminnalla. Teidän teknologiset kykynne ovat viime aikoina kasvaneet nopeammin kuin teidän viisautenne ja älynne. Tämä asia on nyt muuttumassa, kun nuoremmat ja viisaammat teidän joukostanne siirtyvät päättäviin asemiin tuomaan muutoksia, jotka ovat välttämättömiä ihmiskunnan selviytymisen ja planeetan hyvinvoinnin kannalta.
Muutos on tapahtumassa hyvin nopeasti nyt ja hyvin harvat teistä jäävät ainakin siitä tietämättömiksi. Kollektiivinen valinta ja päätös heräämisestä on tehty eikä sitä voi peruuttaa. Teidän tehtävänne on pitää kiinni tästä aikomuksesta ja pidellä koko ajan kirkastuvaa valoanne korkealla, niin että kaikki voivat nähdä sen. Te toteutatte tämän asian olemalla rakastava kaikessa mitä ajattelette, sanotte tai teette. Se ei tarkoita, että teidän pitää lähteä ulos käännyttämään ihmisiä, kertomaan ihmisille että he ovat väärässä, että heidän pitää korjata tekonsa. Se tarkoittaa vain, että osoitatte rakkautta sanoillanne ja teoillanne sekä jakamillanne ajatuksilla.
Se on hyvin yksinkertaista, mutta saattaa vaikuttaa hieman pelottavalta, jos olette pitäneet itseänne hiljaisena ja henkisenä ihmisenä, joka elää hiljaista ja ehkä yksinäistä elämää. Teistä monet ovat todellakin olleet varsin yksinäisiä, kun olette seuranneet omaa henkistä polkuanne, ja nyt teidän tulee olla valmiina siirtymään eteenpäin Valon kirkkauteen, jota olette kantaneet niin vakaasti jo niin kauan. Päivittäinen meditaatio on elintärkeä osa teidän elämäänne, nyt vielä enemmän kuin ennen, joten älkää antako yhdenkään päivän mennä ohi ilman sitä. Ja kun te pyydätte apua, pyytäkää rakastavaa halausta, ja nauttikaa sen tuomasta rauhan ja ilon tunteesta - tietäen että te olette mitä parhaimmin tekemässä tarkalleen sitä mitä te tulitte tekemään maan päälle.
Teidän rakastava veljenne Jeesus
Jesus through John, Guidance from an elder brother
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Smallman. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. toukokuuta 2014
tiistai 12. marraskuuta 2013
Älkää vähätelkö tai aliarvioiko omien rakastavien aikomustenne voimaa
Jeesusta kanavoinut John Smallman 11.11.2013
Ihmiskunta on heräämässä. Tämän henkisessä kehityksessänne ihmeellisen edistyksen merkit voidaan nähdä selvästi suuntaattepa katseenne minne tahansa. Olkaa tietoisia kärsimyksestä, jota monet kokevat, mutta keskittäkää huomionne lähettämään heille rakkautta, parannusta ja myötätuntoa pikemminkin kuin että myötäilisitte heidän kurjuuttaan ja pelkoaan. He tarvitsevat paljon apua, joten monet ihmiset ja organisaatiot tekevät nyt parhaansa toimittaakseen sitä. Myös ne teistä, jotka sijaitsette fyysisesti kaukana näistä meneillään olevista koettelemuksista ja kriiseistä, voitte auttaa valtavasti vain aikomalla lähettää rakkautta sitä tarvitseville.
Te olette henkisiä olentoja ja sellaisina teillä on voima lähettää parantavaa, rakastavaa ja myötätuntoista energiaa kenelle tahansa haluattekin. Keskittykää niihin maapallon alueisiin, jotka mielestänne eniten tarvitsevat sitä ja aikokaa lähettää sitä niille, jotka kärsivät ja ovat puutteessa. Isänne kunnioittaa aikomustanne vahvasti ja vahvistaa moninkertaisesti yksilöllisten aikeittenne voiman.
Tiedätte, että kaikki elävä elämä on yhtä Jumalan kanssa, kaiken olemassaolevan lähteen ja kaiken tietoisuuden kanssa, ja siksi tiedätte myös, että aikomuksenne lähettää tarkoituksenmukaista energiaa sitä tarvitseville on äärimmäisen tehokas, sillä mitä Yksi aikoo, kaikki aikovat ja myös kokevat. Jos ette ole fyysisesti läsnä tuhoalueilla, tietäkää että teidän ei ole tarkoitus olla siellä, että se ei ole teidän polkunne, ja että teidän polkunne on auttaa lähettämällä energiaa matkan takaa.
Teidän kolmiulotteisessa, fyysisessä, harhauttavassa maailmassanne on monia erilaisia energiamuotoja. Jokaisella teistä on rajaton pääsy ainakin yhteen niistä - rakkaus, myötätunto, anteeksianto, parannus, materia, raha, vain muutamia mainitaksemme. Kun aiotte jakaa tarvitsevien kanssa vapaasti sitä, mikä on teidän vahvuutenne ja kykynne tai pätevyytenne, vakuutan teille että sellaisen rakastavan aikomuksen vaikutukset ovat erittäin hyödyllisiä ja käyttökelpoisia. Älkää vähätelkö tai aliarvioiko omien rakastavien aikomustenne voimaa, koska sillä ei ole merkitystä, kuinka kaukana olette fyysisesti apua tarvitsevasta alueesta. Aikomuksellanne lähettää tarvittavaa energiaa niihin paikkoihin on hämmästyttävän tehokkaat vaikutukset. Energia menee perille ja sitä arvostetaan välittömästi. Juuri tällaisen, niin monien ihmisten lähettämien rakastavien aikomusten räjähdysmäisen kasvun ansiosta niin paljon on saatu aikaiseksi maan päällä viime vuosina.
Maapallolla on jokaisella oma jumalainen tarkoituksensa. Vaikka teidän omanne ei olisikaan teille heti selvä, vaikka se ei ikinä tulisi teille selväksi, se on silti aktiivinen kaikkina aikoina. Keskittymällä siihen ja pyytämällä sille jumalaista ohjausta voitte kasvattaa sen vaikutusta huomattavasti, mutta vaikka ette tekisikään niin, koska asetitte aikomuksenne ennen kuin synnyitte tähän nimenomaiseen elämään, se aikomus jatkaa itsensä ilmaisemista teidän kauttanne kaikkien hyväksi. Te olette Rakkaudessa ja Rakkaudesta luotuja olentoja, jumalainen energiakenttä jossa kaikki olemassaoleva lepää ikuisesti, ja sen vuoksi te täytätte aina oman osanne ihmiskunnan parantamisen jatkuvassa tehtävässä. Kun aiotte olla tietoinen siitä elämäntarkoituksesta, jota tulitte maan päälle toteuttamaan elämällä ihmiselämäänne, vaikka näyttäisitte olevan epätietoinen siitä, niin siitä huolimatta toteutatte sitä koko ajan. Ennen kuin inkarnoiduitte nykyiseen elämäänne maapallolle, teitte sitoumuksen auttaa ihmiskunnan heräämisprosessissa eikä mikään voi estää teitä auttamasta suunnitelman mukaan. Jos kuitenkin pystytte tulemaan tietoisiksi tästä sitoumuksesta vielä eläessänne ihmiselämää tässä illuusiossa, erilaisten näennäisten häiriötekijöiden pommituksessa, pystytte toteuttamaan sitoumustanne paljon tehokkaammin ja voimakkaammin.
Kun menette päivittäin omaan hiljaiseen sisäiseen tilaanne kommunikoidaksenne oppaiden, mentorien, enkeleiden ja pyhimysten kanssa, jotka olette valinneet seuralaisiksenne ja avustajiksenne tämän maanpäällisen elämän ajaksi, muistuttakaa itseänne, että olette "saappaat maan päällä", ensisijainen voimavara, joka on tullut maapallolle tänä sen evoluutiolle kaikkein otollisimpana aikana tuodaksenne ihmiskunnalle jumalaisen suunnitelman käyttöön. Teille annetaan jatkuvasti kaikki se, mitä tarvitsette tehdäksenne niitä jumalaisia tehtäviä, joita synnyitte tekemään, joten älkää antako tämän harhauttavan ympäristön häiriötekijöiden saada itseänne luulemaan mitään muuta. Jumala äärettömässä viisaudessaan valitsi joka ikisen teistä erityisesti niihin tehtäviin, joissa te toimitte, ja jos Hän valitsi teidät näihin tehtäviin, niin kukaa muu ei ole niihin pätevämpi.
Älkää salliko vääränlaisen nöyryyden tunteen saada teitä uskomaan, että ponnistelunne muiden auttamiseksi pelkästään rukouksillanne eivät ole kovin tehokkaita. Ne ovat tehokkaita, erittäin tehokkaita. Nöyryyden tunne, joka väittää toisin, on vain yksi hämäävistä häiriötekijöistä, jotka yrittävät rikkoa teidän keskittymisenne käsillä olevaan tehtävään, jotta tehokkuutenne vähenisi merkittävästi. Älkää antako näiden tai muiden samanlaisten väärien tunteiden johtaa teitä harhaan, vaikka ne yrittävät vakuuttaa, että ette ole tarpeeksi hyviä ettekä tarpeeksi tehokkaita, ja että teidän pitäisi mennä pois tieltä, niin että muut, jotka saattavat vaikuttaa teistä paljon kyvykkäimmiltä ja tehokkaimmilta, voivat korvata teidät. Kukaan ei voi koskaan korvata teitä, koska teidät asetettiin asemaan, tähän tiettyyn asemaan, Jumalan - teidän rakastavan isänne - toimesta, joka ymmärtää teitä täydellisesti ja joka asetti teidät, ei ketään muuta, tarkalleen sinne missä voitte olla kaikkein tehokkain.
Hyväksykää elämä kun se virtaa teidän lävitsenne ja ohitsenne, ja muistuttakaa itseänne että olette kaikkina aikoina jumalallisesti ohjattu. Kaikki näennäisesti riittämättömät puolenne otettiin täydellisesti huomioon kun elämänpolkuanne suunniteltiin, ja te itse tiesitte sekä hyväksyitte sen täydellisesti. Te olette aina tarkalleen siinä mihin Jumala teidät tarkoitti. Rentoutukaa tämän totuuden edessä ja nauttikaa matkastanne.
Rakastava veljenne Jeesus

perjantai 26. heinäkuuta 2013
Jokapäiväisiä askareitanne ei voi laittaa henkiseen arvojärjestykseen
Ihmiskunnan kollektiivinen sydän on aukeamassa kauniisti kun valotyöntekijät, valonkantajat ja tiennäyttäjät ympäri maailman vahvistavat ja tehostavat edelleen aikomustaan yhdistyä täydellisesti jumalalliseen rakkauteen, johon kaikki ovat yhteydessä. Näyttää ikään kuin uusi kollektiivinen rakkausverkko muodostuisi hyvin nopeasti planeetan ylle yhdistyäkseen ja täydellisesti sulautuakseen jumalaisen kentän kanssa saaden aikaan ihmiskunnan kauan odotetun heräämisen, ja tämä on juuri sitä mitä nyt tarvitaan ja mitä te rakennatte. Täällä henkimaailmassa iloitsemme rajattomasti, kun seuraamme ihmiskunnan yhä tehokkaampaa sitoutumista rakkauteen. Sen, että te ette näe samalla tavalla kuin me, ei pidä antaa huolestuttaa, koska jos menette sisimpään pyhään keskukseenne missä valo palaa kirkkaasti ja ikuisesti, saatte lohduttavan tunteen, varmistuksen siitä että kaikki sujuu täsmälleen jumalallisen suunnitelman mukaisesti, kuten kuuluukin, ja siitä syystä teidän heräämisenne on väistämätön, kuten niin monet olennot ovat kertoneet teille niin monta kertaa.
Jatkakaa vain sen tekemistä mitä olette tehneetkin, nimittäin valonne kantamista ylhäällä vilpittömästi ja jatkuvasti, kun osoitatte rakastavaa aikomustanne kaikkina aikoina päivittäisessä elämässänne. Se on kaikki mitä teidän tarvitsee tehdä . . . ei mitään muuta. Se on hyvin yksinkertaista, syvästi tehokasta, ja kuitenkin monilla teistä on vaikeuksia tehdä sitä pääasiassa koska teidän rajoittuneessa tietoisuudessanne ette saa käytännöllisesti katsoen juuri minkäänlaista palautetta. Tästä syystä niin monet teistä joko vastaanottavat henkilökohtaisesti kanavoituja viestejä tai tuntevat kiinnostusta lukea viestejä, joita toiset ovat jakaneet ja tehneet julkisiksi. Näiden viestien tarkoitus on kohottaa ja innostaa teitä, ja viestien väreilemä ja kyllästämä rakkaus ympäröi teidät kun kanavoitte tai luette niitä. Viestien antama rohkaisu vahvistaa määrätietoisuuttanne, aikomustanne jatkaa pyhää työtä jota olette sitoutuneet tekemään, varmistaen että heräämisprosessi jatkuu sujuvasti, juuri kuten Isämme on tarkoittanut.
Työ, jota teette niin suurella innolla ja päättäväisyydellä on elintärkeä osa prosessia. Kun astutte sisäiseen rauhan paikkaanne, istutte ja puhdistatte mielenne häiriöistä ja huolista, ette pelkästään istu laiskana odottamassa pelastusta! Istuminen meditoiden, tarkastellen sitä mitä pidätte jumalaisena suunnitelmana, tai oppaiden, enkeleiden tai henkimaailman mentoreiden antamien inspiroivien viestien kanavoiminen ei mitä suurimmassa määrin ole laiskottelua, joutilaisuutta tai vähimmässäkään määrin tehotonta! Se on kaikkein tehokkain tapa, jolla voitte täyttää elämänsopimuksenne, perusteenne inkarnoitua maan päälle tässä maapallon henkisessä kehityksessä.
Jotta henkinen evoluutio voisi tapahtua ihmisten täytyy tulla henkisesti tietoisiksi ja aktiivisiksi, ja riippumatta siitä mitä hyviä töitä saatatte tehdä toisten auttamiseksi, teidän tulee myös viettää säännöllisesti joka päivä hiljainen hetki yksinänne, ja keskittyneenä, koska juuri siellä todellinen ja henkinen toiminta tapahtuu. Kyllä, teidän pitää ja tulee yrittää olla rakastavasti läsnä päivittäisten askareittenne keskellä, olivatpa ne mitä tahansa (huomatkaa, että jokapäiväisiä askareitanne ei todellakaan voi laittaa henkiseen arvojärjestykseen). Mutta pitäkää huoli siitä, että jätätte tilaa myös elintärkeälle hiljaiselle ajalle, tyhjäkäynnille, sisällänne ikuisesti palavan rakkauden liekin seurassa jolloin todellinen työ tapahtuu.
Te kaikki tiedätte olevanne pyhällä matkalla kotiin Todellisuuteen, mutta lukemattomat houkutukset, jotka illuusio jatkuvasti esittää teille, onnistuvat jatkuvasti häiritsemään ja harhauttamaan teitä. Ottakaa tavaksenne huomata ne, jotta voitte palauttaa huomionne ja tarkkaavaisuutenne yhä nopeammin siihen työhön, jota olette valinneet tekevänne. Olemme aina valmiina auttamaan teitä, joten pyydämme teitä kutsumaan meitä - usein - ja olemme iloisia voidessamme auttaa teitä saavuttamaan uudelleen henkisen tasapainonne. Se on meidän velvollisuutemme, tehtävämme ja kutsumuksemme ja saamme valtavaa tyydytystä kun pystymme vastaamaan avunpyyntöihinne. Meillä ei koskaan ole liian kiire tehdä muita asioita: olemme aina saatavilla emmekä koskaan anna teidän odottaa. Kun tunnette tarvitsevanne apuamme, kutsukaa meitä heti, ja vastaamme teille.
Teistä jokaisella on omat henkilökohtaiset oppaanne henkimaailmassa: he ovat teidän sielunperheenne jäseniä ja huolehtivat aina teistä, hurraavat teille ja suojelevat teitä. He ovat aina tietoisia teistä ja teidän toiveistanne sekä haluistanne. Voitte pyytää heitä osoittamaan läsnäolonsa, antamaan intuitiivisen tiedon läsnäolostaan, ja he antavat sen koska he haluavat teidän tietävän, että ovat aina kanssanne. Kun äkkiä "muistatte" minne laitoitte avaimenne, shekkivihkonne tai minne jätitte autonne, yksi heistä todennäköisesti vinkkasi siitä. Kiittäkää siitä. Heistä on ihanaa, kun heidät tunnustetaan, heitä arvostetaan ja kiitetään. Kiittäminen on erittäin tehokas tapa kohottaa energiataajuuttanne enemmän harmoniaan teitä ympäröivän jumalallisen rakkauden kanssa.
Rakastava veljenne, Jeesus
Jesus through John, Guidance from an elder brother, 26.7.2013 John Smallman

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)