Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linkkejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linkkejä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kouluruokailua Japanissa



Tämä 9 minuutin filmi saa hyvälle mielelle. Toivoisinpa, että Suomessakin opetettaisiin lapsia kunnioittamaan ruokaa, ruokailuhetkeä ja luokkatovereita samalla tavalla.

torstai 6. elokuuta 2015

8-8-8 leijonan väylän aktivointi


Rakkaat,

Joka vuosi elokuun 8. päivänä maapallo asettuu samaan linjaan universumin galaktisen keskuksen kanssa, jolloin muodostuu äärimmäisen hyödyllinen yhteys. Tämä yhteys vahvistaa ylösnousemuksen energioita ihmisissä. Leijonan väylä päästää voimakkaat valoaallot virtaamaan suuresta keskusauringosta meidän aurinkoomme ja sitä kautta ankkuroimaan planeetallemme uusia mestareiden ja korkeampien rakkauden muotojen aurinkokoodeja.  Tänä vuonna tapahtuu lisäksi harvinainen kolminkertainen 8. leijonan väylän aktivointi, kun vuosi 2015 (2 + 0 + 1 + 5 = 8) lisää yhtälöön vielä yhden kahdeksikon ja aikaansaa vielä voimakkaamman kanavan jumaluuden korkeampiin ulottuvuuksiin.

Tämä 8-8-8 leijonan väylä avautui 26.7. herättämään uutta tasapainoa ihmisten sydämen viisauden ja loogisen mielen välille sekä luomaan yhteyttä, josta tulee teidän uusi todellisuutenne. Tämä todellisuus kaivautuu niin syvälle teidän sieluunne, että se luo pohjan rakkauden syvälliselle sisäiselle perustalle. Tämä yhteys universumin galaktiseen keskustaan kannustaa teitä avaamaan syvällisen yhteyden sisällänne olevaan kristussydämeen. Kun koette tämän uuden todellisuuden, ovet aukenevat ja paljastavat teille lempeästi sen harmonian, joka on mahdollista kokea kun luovutte pelosta ja avaudutte uuteen yhteyteen jumalallisen rakkauden kanssa.

Rauhan tunne, joka vallitsee koko ajan yhteyden ollessa avoimena, antaa teille selkeän tunteen siitä, mitä olette kaivanneet sydämessänne. 8-8-8 -yhteyden aikana teille tarjotaan uutta energiatasoa, joka pitää sisällään voimakkaamman kyvyn rakastaa koko sydämellänne ja mielellänne. Se antaa teille uutta vapautta ja inspiraatiota, jolloin voitte valita, haluatteko rakkauden olevan ainoa todellisuutenne, ja laajentaa energiakenttäänne niin että pystytte elämään aito rauha sydämessänne valliten.

Niin houkuttelevalta kuin tämä kuulostaakin, se saattaa olla joillekin ihmisille epämukava tila. Suurin osa ihmisistä ei ole tottunut sellaiseen laajentuneeseen tasoon, jonka jatkuva rauhan olotila tuo mukanaan. Suurimmalla osalla ihmisiä energiakenttä toimii supistuneessa tilassa, jollaiseen ihminen on tottunut ja tuntee olonsa turvallisemmaksi hermojärjestelmäänsä sähköistävissä uusissa taajuuksissa.

Aktivaatiot, joita teille annetaan päivittäin tämän leijonan väylän aikana, nostavat kuitenkin teidän energiajärjestelmänne valon taajuutta,  joten te voitte kokea todellisen yhteyden omaan olemukseenne. Teidän käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne, joka on puhtaan valon kautta yhteydessä teidän omaan korkeampaan sydämeenne, on avainasemassa tänä ratkaisevana aikajaksona.

Teidän tehtävänne uuden tietoisuuden valonkantajana on avautua havainnoimaan täydellisesti tätä outoa todellisuutta, joka kantaa rakkautta ja yhdistää teidät oman sielunne lahjoihin. Leijonan väylä auttaa teitä yhdistymään sieluunne, niin että sen tietoisuus voi innostaa omaa elämäänne.

"Sitä saa mitä tilaa"  tulee käyttökelpoiseksi menetelmäksi, kun alatte luoda omaa todellisuuttanne. Kun tunnistatte ja keskitytte tasapainottamaan sydän/mieli -yhteyden, teidän energiajärjestelmänne oppii työskentelemään uudella tavalla. Tällöin täytätte sielunne tarpeen tuntea harmoniaa ja rauhaa omassa sydämessänne. Kun rakkaus vakiintuu elämänne uudeksi perustaksi, sen jälkeen avautuvat myös laajeneminen ja vapauden eri tasot elämänne joka alueella.

Leijonan väylän aikana tietoisuuden taso kasvaa, joten huomatkaa, että myös mestarit ja arkkienkelit työskentelevät ahkerasti saadakseen yhtenäisyyden nostettua teidän huomiokykynne etualalle. Kokemanne portaali ei ole mentaalinen rakenne, vaan esimerkki yhdestä kaikkein voimakkaimmista energiasuuntauksista, joita te olette kokeneet. Hienostuneemmat energiat ovat herätelleet niitä ihmisiä, jotka ovat valmistelleet tietä koko ihmiskunnalle, ja ne ovat mahdollistaneet tämänvuotisen väylän puhtauden. Suoraan jokaisen ihmisen sieluun liitetyt uudet kirkkaat yhteydet ovat nyt mahdollisia niiden monien tekemän työn ansiosta, jotka ovat olleet sitoutuneita ylösnousemukseen kaikkien planeetalla olevien olentojen puolesta tänä aikana.

Tämä energiaväylä on avoinna 8.8. asti ja sen jälkeenkin. Varatkaa itsellenne aikaa avataksenne oman sisäisen tietoisuuden väylänne kolmannen silmän kautta. Pyytäkää saavanne yhdistyä Suuresta keskusauringosta virtaavan Kristusvalon taajuuksien kanssa ja sallikaa itsenne tuntea, miten oma käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne aktivoituu. Julistakaa, että rakkaus ja rauha ovat teidän ainoa todellisuutenne, ja antakaa niiden ankkuroitua omaan korkeampaan sydämeenne. Kun tämä uusi Kristusvalon energia virtaa teidän fyysisen ruumiinne läpi, se kohottaa teidän energiakeskuksenne Leijonan väylän uusiin harmonisiin värähtelyihin ja suoraan yhteyteen kaikkein pyhimmän lähteenne kanssa.

Sallikaa tämän puhtaan yhteyden kirkkauden aktivoida alemmat chakrakeskuksenne ja tulkaa hyvin tietoisiksi kyvystänne yhdistää tämä energia maapallolle. Kun kuvittelette mielessänne, että teillä on syvä yhteys maahan, tämä uusi laajenevan sydänkeskeisen energian värähtely pääsee leviämään vapaasti ja luomaan uuden perustan teidän elämällenne.

Teitä ohjaavat tässä prosessissa valaistuneet olennot, jotka ylläpitävät aktiivisesti värähtelyjä, jotta koko ihmiskunta heräisi. 8-8-8 -portaali on aika, jonka tarkoitus on aloittaa uusi galaktinen vuosi. Tämän vuoden teemana on oppia hallitsemaan sydän-mieli -yhteyttä. Käyttäkää tämä aika aktivoidaksenne vapaus ja uusi elämä itsellenne, jolloin voitte tuoda esiin sielunne lahjat uudessa rakkauden todellisuudessa. Tuntekaa arkkienkeleiden tuki ja tietäkää vakaasti uskoen syvällä sydämessänne, että teitä rakastetaan.

Ja niin se on.

Arkkienkeli Gabriel
kanavoinut Shanta Gabriel
Lähde: www.shantagabriel.com

* * *

Pari sanaa blogin pitäjältä:
Netti on tällä hetkellä tulvillaan kirjoituksia Leijonan portista.  Koska tämä 8-8-8 -portaali on äärimmäisen mielenkiintoinen,  olen kerännyt tähän linkkejä englanninkielisille blogisivuille. On mielenkiintoista, miten eri näkökantoja eri ihmisillä voi olla. Onnellisia energia-aaltoja!

Sandra Walter - The Lion´s Gateway: Galactic Level Activations

Kara Schallock: Soulstice Rising - Lion´s Gate

Celia Fenn: The Incoming Wave of Light & The Lion´s Gate

Anna Merkaba: Lion´s Gate 8.8.8. The butterfly theme

Anna Merkaba:  The Hathors, Lion´s Gate Portal (vuodelta 2013)

Lisa Gawlas: A massive system overhead comes with sudden changes

Fran Zepeda: Yeshua and the Company of Heaven

perjantai 12. syyskuuta 2014

Todiste siitä, että DNA on muuttumassa

Tohtori Berrenda Foxin haastattelu


Toimittaja Patricia Resch haastattelee tohtori Berrenda Foxia, joka esittelee todisteet siitä, että muutoksia on tapahtumassa ihmisen DNA:ssa ja solutasolla. Tri Fox on Mt Shastassa, Kaliforniassa sijaitsevan holistisen Avalon Wellness Centren työntekijä.Tämä klinikka edustaa alkuperäisellä Avalonin saarella harjoitetun parantamisen periaatetta.

Tri Fox on todentanut verikokeiden avulla, että joillakin ihmisillä on kehittynyt ylimääräisiä DNA-kierteitä.


- Berrenda, kerro jotain taustastasi. -
- Olen suorittanut tohtorinarvon fysiologiassa ja naturopatiassa. Opiskeluaikanani Euroopassa toimin myös yhteistyössä median kanssa ja jatkan sitä edelleen elokuva-alalla sekä hallinnollisissa toimissa. Työskentelen nykyään Fox-televisioyhtiössä, jossa tuon esille käsityksiä maapallon ulkoisesta elämästä ja sen vaikutuksesta ihmiskuntaan. Tunnetuimpia tuotantoja ovat Sightings ja The X Files.

- Mitä muutoksia on tapahtumassa planeetallamme juuri nyt ja miten ne vaikuttavat ihmisruumiiseen?-
- On merkittäviä muutoksia ja mutaatioita, joita perinnöllisyystutkijoiden mukaan ei ole tapahtunut sen jälkeen kun ihmiskunta oletettavasti nousi kuivalle maalle. Jokunen vuosi sitten he pitivät Mexico Cityssa konferenssin, jonka pääaihe oli DNA-muutokset. Nyt on tapahtumassa suuri evoluutiomuutos, mutta emme tiedä mihin suuntaan olemme muuttumassa.

- Miten meidän DNA:mme on muuttumassa?-
- Jokaisella ihmisellä on kaksoiskierteinen DNA. Viime aikoina DNA:sta on löydetty ylimääräisiä kierteitä (helixejä). Kaksoiskierteisessä DNA:ssa on kaksi juostetta kiertyneenä spiraaliksi. Minun ymmärrykseni mukaan olemme kehittämässä 12 juostetta. Tänä aikana, joka alkoi ehkä 5 - 20 vuotta sitten, olemme aloittaneet mutaation. Tämä on tieteellinen selitys. Lajimme on aloittanut mutaation johonkin sellaiseen suuntaan, jonka lopputulos on vielä epäselvä.

Muutoksia ei ole julkistettu yleisesti, koska tieteellinen yhteisö pelkää, että suuri yleisö pelästyisi tästä tiedosta. Ihmiset ovat kuitenkin muuttumassa solutasolla. Minä työskentelen parhaillaan kolmen lapsen kanssa, joilla kaikilla on kolme kierrettä. Suuri osa ihmisistä tietää ja tuntee tämän. Monet uskonnot ovat kertoneet muutoksesta ja tietäneet, että se tulee erilaisilla tavoilla. Tiedämme, että mutaatio on positiivinen, vaikkakin fyysisesti, mentaalisesti ja emotionaalisesti  se voi tuntua pelottavalta ja se voidaan ymmärtää väärin.

- Onko näillä kolmella lapsella mitään muista lapsista poikkeavia piirteitä? -
- Nämä lapset pystyvät siirtämään esineitä huoneen poikki pelkästään keskittymällä tai he pystyvät täyttämään lasin vedellä vain katsomalla sitä. He ovat telepaattisia. Voisi ajatella, että nämä lapset ovat puoliksi enkeleitä tai superihmisiä, mutta he eivät ole. Luulen, että he ovat sellaisia, millaisiksi me muut olemme kehittymässä muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana.

- Oletko sitä mieltä, että tämä muutos on tapahtumassa meille kaikille? -
- Näyttää siltä, että suurin osa ihmisistä, jotka ovat syntyneet ennen vuotta 1940, ei ole itse pystynyt tekemään tätä muutosta, mutta he ovat antaneet seuraavalle sukupolvelle jotakin sellaista, joka auttaa sitä muodostamaan ylimääräisen DNA-kierteen (helixin) oman elämänsä aikana. Meidän immuunijärjestelmämme ja hormonitoimintamme todistavat kaikkein selvimmin näistä muutoksista. Tämä on yksi niistä syistä, miksi minä työskentelen immunologisen testauksen ja hoidon parissa.

Joillakin aikuisilla, joita olen testannut, on itse asiassa jo kehittymässä toinen DNA-helix. Jotkut ovat jo saamassa kolmannen. Näiden ihmisten tietoisuudessa ja ruumiissa tapahtuu paljon suuria muutoksia, koska kaikki on yhteydessä keskenään. Minun mielipiteeni on, että maapallo ja kaikki sen asukkaat ovat nostamassa värähtelytasoaan. Monilla viime vuosina syntyneistä lapsista on magneettisesti kevyempi ruumis.

Ne ihmiset, jotka ovat iältään vanhempia ja jotka valitsevat muuttuvansa, joutuvat käymään läpi monia fyysisiä muutoksia.

- Mikä aiheuttaa muutokset ruumiissa, jossa on syntymästä asti ollut normaali kaksikierteinen DNA? -
- Helpoin tapa aiheuttaa mutaatio DNA:ssa on viruksen avulla. Virukset eivät aina ole pahoja. Ne selviävät vain elävässä solussa. DNA-virukset, kuten Epstein Barr ja Herpes #6, tekevät muutoksia solurakenteeseen. Retrovirus HIV ei tee muutoksia DNA:han. Sen sijaan, että se aiheuttaisi mutaatiota, se itse asiassa syö loppuun ruumiin. Suurin osa ihmisistä, jotka käyvät läpi DNA:n mutaation, päätyvät sen jälkeen uuteen ammattiin ja uuteen ajattelutapaan tai ainakin uuteen elämäntapaan.

Vaikka he saattavat ajoittain tuntea itsensä todella sairaiksi, väsyneiksi tai toivottomiksi, se on lahja. Heille on annettu mahdollisuus muuttaa oma DNA-rakenteensa ja ruumiinsa kevyemmäksi ja terveemmäksi, joka voi saattaa heidät seuraavaan sukupolveen asti. Näkemämme enkelit ovat todiste siitä, että olemme kehittymässä. Olen ymmärtänyt, että meillä on aikaa saattaa loppuun tämä prosessi suunnilleen vuoteen 2012 asti.

- Mitä muita muutoksia voimme odottaa? -
- Sairauksia ei tule enää olemaan, joten meidän ei tarvitse enää kuolla. Pystymme tulevaisuudessa oppimaan elämänläksyt ilon ja rakkauden avulla, ei kärsimyksen kautta. Vanhan järjestelmän pitää murentua pois eikä se tapahdu ilman merkittävää vastarintaa. Joten tulossa on isoja sotia, suuri osa lääketieteellisistä hoidoista ei enää tehoa ja hallitukset eivät enää pysty toimimaan.

Suuri osa vanhoista toimintatavoista tulee kelvottomiksi, mutta ne taistelevat olemassaolonsa puolesta. Silti ei ole epäilystäkään siitä, että muutos on tapahtumassa. Ne meistä, jotka ovat valinneet elävänsä tänä aikana, ovat lähestulkoon uuden rodun edelläkävijöitä. Se on ihmisrotu, mutta samaan aikaan me luomme taivasta maan päälle. Saamme siihen apua mestareilta, avaruusolennoilta ja enkeleiltä sekä oppimalla menemään sisimpäämme. Mitä paremmin opimme kuuntelemaan sisimpämme hiljaista ääntä, sitä paremmin pystymme sopeutumaan tapahtuviin muutoksiin.

- Mitä ovat näiden muutosten sivuvaikutukset? -
- Kun solutasolla tapahtuu muutoksia, voi ihmisestä joskus tuntua, ettei hän ole täällä. Ihminen voi olla hyvin väsynyt, koska ruumis kirjaimellisesti muuttuu solutasolla ja tulee uudeksi olennoksi. Ihminen saattaa tarvita paljon lepoa kuten pikkuvauva. Myös henkistä sekavuutta ja keskittymiskyvyn puutetta rutiiniasioissa voi ilmaantua, koska meitä ohjelmoidaan johonkin paljon suurempaan. Ilman syytä alkavat kivut ja säryt voivat olla yleisiä ympäri ruumista. Monista ihmisistä voi tuntua, että he ovat tulossa hulluksi.

Jos he menevät perinteiselle lääkärille, heille todennäköisesti määrätään masennuslääkitys, koska lääkäri ei ymmärrä oireiden syytä. Tämä on vaikeaa lääkäreille, sillä he eivät ole tottuneet käsittelemään energiaruumista. Koska chakrat ovat yhteydessä hormonitoimintaan, naisille tapahtuu hormonimuutoksia. He saattavat itkeä ilman mitään syytä, koska itkeminen vapauttaa hormoneja. Monet naiset käyvät läpi menopaussin aikaisemmin.

Miehet saattavat olla hyvin turhautuneita väsymykseensä, kun he ovat tottuneet olemaan fyysisesti aktiivisia. He saattavat tuntea feminiinisen puolensa nousevan esille, sillä se on intuitiivinen puoli. Emotionaalista terapiaa, joka on noussut esiin viimeisten 20-30 vuoden aikana, ovat kiihdyttäneet uudet tekniikat. Teemme itse asiassa valtavan määrän emotionaalista työtä hyvin lyhyessä ajassa, mikä olisi aikaisemmin vienyt tuhansia vuosia.

- Miten hoidat ihmistä, joka käy läpi näitä muutoksia? -
- Minun tapani on hoitaa yksilöä sen sijaan että hoitaisin tautia. "Doctor" merkitsee latinaksi "opettajaa". Ainoa tehokas tapa, jolla todellinen parantaja voi toimia, on varustaa yksilöt oikeilla työkaluilla ja vakuuttaa heille, että heille tapahtuvat muutokset ovat todellisia - ja että he pystyvät parantumaan sekä olemaan vapaita "negatiivisista" oireista paranemisen aikana.

Ensinnäkin vaadin immunologiset testit, joita ei perinteisessä lääketieteessä tehdä. Se on verikoe, jonka suorittaa erityistutkimuksiin erikoistunut laboratorio. Lisäksi annan tiedon potilaille itselleen. Se on kuin kartta, joka antaa heille voiman parantua. Minä en ole parantaja, vaan ainoastaan välikappale heidän omassa paranemisprosessissaan. Voima parantua on ihmisellä, joka katsoo oman verikokeensa tuloksia ja näkee kartoituksen siitä, mitä hänen ruumiissaan tapahtuu, kun jotain liikahtaa hänen alitajunnassaan.

Todellinen avain muutokseen on silloin, kun ihminen itse ottaa vastuun ja tekee itse oman työnsä. Minä käytän hyvin epätavallisia menetelmiä. Käytän paljon organoterapiaa, joka on Euroopassa suosittua umpirauhasten käsittelyä. Se tukee ja auttaa hormonitoimintaa hyväksymään DNA:n muutokset. Käytän myös homeopatiaa energiaruumiin parantamiseksi, vitamiineja, yrttejä ja kylmälaserterapiaa. Käytettävät menetelmät riippuvat täysin yksilöllisistä tarpeista.

Monia minun menetelmistäni ovat käyttäneet ne, joita kutsun vanhemmiksi siskoiksi ja veljiksi. He ovat kulkeneet meidän edellämme. He ovat kotoisin muista aurinkokunnista, joista mekin olemme tulleet auttamaan tätä planeettaa sen muutoksessa.

- Miten näet työsi kehittyvän edelleen? -
- Näen työni olevan kuin silta tai ylitys. Se on sekä tieteellistä että taiteellista. Parantaminen on sekä tiedettä että taidetta. Yksinomaan taiteen tai tieteen käyttäminen parantamiseen ei ole riittävää täydelliseen terveyteen. En usko olevani parantaja koko loppuikääni, sillä uskon että sairaudet tulevat loppumaan. Me olemme tiedostavia ihmisiä ja siten eliminoimme kaikki sairaudet sekä kärsimyksen.

http://www.bibliotecapleyades.net/ciencia/ciencia_cambio03.htm


- - - - - - - -



Kaksivuotias Alfie Clamp oli ensimmäinen ihminen maailmassa, jolla on syntyessään todettu olevan ylimääräinen juoste DNA:ssaan.
Hän syntyi Britanniassa sokeana ja vaikeasti vammaisena, minkä vuoksi lääkärit tekivät hänelle erikoiskokeita. Niissä sitten paljastui DNA:n kromosomissa oleva ylimääräinen käsivarsi.

http://www.dailymail.co.uk/health/article-1375697/Alfie-Clamp-2-1st-person-born-extra-strand-DNA.html

Uutinen on julkaistu alunperin vuonna 2011, joten Alfie on syntynyt vuonna 2009. Hänen nykyisestä tilastaan ei ole tietoa.

- - - - - - - -

Tutkijat ovat löytäneet ihmissoluista ensimmäistä kertaa nelijuosteista DNA:ta

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/ihmissoluista+loytyi+nelijuosteista+dnata/a871934?s=r&wtm=-21012013&

http://www.newscientist.com/article/mg21729014.400-quadruple-helix-dna-discovered-in-human-cells.html#.VBM0CMIcTio

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hei ystävät,

Olen ollut aivan ylimaallisen väsynyt viime aikoina ja tuntuu, että aika vain katoaa johonkin mustaan aukkoon. Kääntämiselle - tai edes uusien käännettävien artikkeleiden etsimiselle - ei kerta kaikkiaan ole riittänyt aikaa eikä voimia. Toivottavasti tilanne muuttuu piakkoin!

Tässä kuitenkin pari mielenkiintoista linkkiä, joita suosittelen sydänlämpöisesti:

Lumensilta-blogissa on julkaistu lisää arkkienkeli Rafaelin hoitavia numerokoodeja ja ohjeita niiden käyttämiseksi. Tässä linkki (klik).



Ja toisena maanantaikevennys: löytääkö jumala voittajansa?



sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Yhteiskunnan taloudellinen muutos ja lento 370

St.Germainia kanavoinut Kathryn E. May 22.3.2014


Tervehdys kaikille, olemme kanssanne, työskentelemme kanssanne ja kaikki on hanskassa. Olette ehkä ajatelleet, että pimeät voimat ovat kaapanneet Maaäidin muutosprosessin, mutta se ei ole totta. Itse asiassa me edistymme loistavasti ja paljon laajemmalla rintamalla kuin alunperin odotimme suorittavamme tämän tehtävän.

Taloudellisen muutoksen alkuunsaattaminen oli vaikeaa, mutta sitä mukaan kun olemme työskennelleet maailman eri maiden kanssa, ne ovat alkaneet nähdä ilmiömäisen mahdollisuuden luoda maailma, joka on suunniteltu tasapainottamaan ja hallitsemaan rahavarantoja ja valuutta-arvoja aivan uudella tavalla. Jokaisen maailman valtion, ison ja pienen, rehelliset johtajat alkavat käsittää, että kohtuullisesti arvostettu valuutta, joka on sidottu kultakantaan, arvometalleihin ja muihin todellisiin resursseihin, luo aivan uuden pohjan maailmankaupalle. Se paitsi hallitsee rahan tarjontaa, myös estää täydellisesti valuuttakeinottelun, mikä temppu on täyttänyt kaikkein rikkaimpien taskut kun he ovat varastaneet ihmisiltä. 

Taloudellinen epävarmuus ja epävakaisuus, jotka ovat vallinneet - erityisesti kehitysmaissa - ovat lisänneet maiden välisiä konflikteja ja kilpailua sekä luoneet sisällissotia eri ryhmittymien välillä. Ympäristössä, jossa mikään ei ole varmaa, missä ryösteleminen on elämäntapa kaikissa kansanluokissa, ei voi olla sivistynyttä elämää - painottaen sanaa sivistys. Varjoryöstäjät - aikaisemmat hallitsijat - tuntuivat olevan läsnä kaikkialla, erityisesti niillä maailman alueilla, joilla ihmisillä on yhteys omaan intuitiiviseen voimaansa.

Kontrolloinnin, manipulaation ja väärinkäytösten musertava tunne sai kaikki tuntemaan itsensä hermostuneiksi, epäluuloisiksi ja vainoharhaisiksi.Tämä oli sadististen yliloordien toivoma reaktio, sillä he eivät välittäneet ihmisistä, joilta he ryöstivät kaikki perustarpeet ja mukavuudet. Ironisesti juuri niissä maailman paikoissa, joissa on tapahtunut eniten levottomuuksia ja kaaosta, ovat ihmiset eniten yhteydessä raivoonsa sortoa vastaan.

Nyt tuleva muutos kohdistuu levottomuuksiin ja sortoon ruohonjuuritasolla. Lupa varastaa maailman rikkaudet ja kerätä ne muutaman "sikarikkaan" perheen käsiin on kumottu. Rakenne, joka korvaa USA:n hallituksen, palauttaa sekä USA:n että koko maailman paikaksi, missä hyvät ihmiset voivat astua esiin rakentamaan maailmaa ja missä kaikki voivat olla vapaita tekemään työtä, unelmoimaan ja kukoistamaan ilman että heidän tarvitsee kamppailla musertavaa voimaa vastaan.


Te kaikki tunnette jo erittäin hyvin lennolta 370 kadonneen malesialaiskoneen. Haluan vakuuttaa teille jälleen kerran - yhdessä Ashtarin, Galaktisen federaation laivueen ylipäällikön kanssa - että matkustajat ja miehistö ovat hengissä, voivat hyvin ja ovat onnellisia. He ovat erittäin kauniissa ja turvallisessa paikassa. Me emme paljasta heidän tarkkaa sijaintiaan, koska ympäri maailman on niin paljon aktiivisia etsintäpartioita, mutta kerromme että he eivät ole  missään vaarassa. Matkustajat ovat erittäin tyytyväisiä voidessaan olla osana historiallista operaatiota Totuus Ilmi. Meidän yhteinen projektimme valmistelee maailman kohtaamaan valtavan laivaston avaruusaluksia monista eri tähtijärjestelmistä. Ne ovat täällä auttaakseen ihmiskuntaa tänä dramaattisten muutosten aikakautena.

Matkustajat ovat yksimielisesti päättäneet jäädä meidän luoksemme siihen asti kunnes maailman mediat suostuvat keskustelemaan ja esittelemään kokonaisuudessaan heidän pelastusoperaationsa sillä tavalla, jolla Ashtar kuvasi sen heti tapahtuman jälkeen. (katso suomennos aivan tämän artikkelin lopusta)
Virallisessa uutisoinnissa on pimitetty julkisesti jaetut selkeät tutkahavainnot, jotka näyttävät galaktisen laivueen aluksia naamioituina lentokoneiksi, kiitämässä meren yläpuolella suurella vauhdilla, vaihtamassa lentosuuntaa äkillisesti, seisomassa paikallaan pitkiä aikoja ja sitten kadoten täydellisesti juuri ennen kuin itse lentokone hävisi. Näistä poikkeavista tutkahavainnoista ja niiden antamasta ilmiselvästä todistusaineistosta voivat olla piittaamatta vain kaikkein huolimattomimmat tai pahansuovimmat ihmiset.

Mitä todistusaineistoa olette saaneet kaikilla maailman merillä tehdyistä etsinnöistä? Koneen lähettimestä saatiin todellakin äänimerkki, kun konetta kuljetettiin avaruusaluksen sisällä. Se loppui vasta, kun galaktiset joukot päättivät lopettaa lähetyksen matkustajien suojelemiseksi.

Näettekö, vaikka olette innokkaita saamaan heidät vapaiksi, ette ole ottaneet huomioon sitä, että he ovat nyt sellaisten teknologisten mysteerien silminnäkijöitä, joita teidän planeettanne pimeät voimat / sortajat ovat piilotelleet teiltä yli sadan vuoden ajan. He ovat nähneet meidän voimakkaat ja tehokkaat aluksemme, joiden käyttövoimana ovat täydellisessä harmoniassa universumin kanssa olevat yksinkertaiset muunnosprosessit. Meillä ei ole fossiilisia polttoaineita eikä mitään saastuttavia elementtejä. Me elämme täydellisessä mukavuudessa ja ilossa,  ja lisäksi me jaamme oman tekniikkamme ja tietomme ilmaiseksi.

Maapallolla on useita hyvin koulutettuja ryhmän jäseniä, jotka pyrkivät ymmärtämään ja muistamaan vapaan energiateknologian suunnittelu- ja valmistusprosessit. Tämä teknologia vapauttaa teidät kaikki riippuvuudesta öljyyn, kaasuun ja jopa kaikkiin sähköenergian tuotantolaitoksiin. Joten näettekö, nämä ihmiset ovat pimeiden voimien mielestä käveleviä aikapommeja ja mikäli heidät esiteltäisiin maailmalle ilman täydellistä suojelusta, he olisivat hyökkäysten kohteina. Heidän suuri lukumääränsä tarjoaa kuitenkin suojaa, aivan samoin kuin teidän kaikkien ponnistelunne kopioida ja tallentaa Keshen keksinnöt suojaa kaikkia asianosaisia.

Me olemme myös kertoneet tälle ryhmälle innokkaita matkustajia maapallon todellisesta tilasta tällä hetkellä. He tietävät nimet ja historialliset tosiseikat sekä sen, mistä löytyy todisteet maapallon edistyksen tiellä seisovien elävien rikollisten syyttämiseksi.

Joten huomaatteko, he eivät ole vain ryhmä lentomatkustajia, joiden pitää palata kotiin perheensä luokse. He ovat maailmankansalaisia, jotka tuovat omat lahjansa luodakseen kaikkien kaipaaman muutoksen. Heidän epäitsekäs omistautumisensa kaikkien hyväksi on todella ihailtava palvelus muille ihmisille ja heidän vaikutuksensa tulee tuntumaan ikuisesti. He eivät palaa ennen kuin heidän oma turvallisuutensa ja heidän perheittensä turvallisuus voidaan taata.


Tämä aihe vie meidät valuuttojen revalvaatioon, josta haluan nyt antaa päivityksen. Suhteemme lentokoneen matkustajiin on kehittynyt yllätyksellisesti, joten se on antanut toivoa myös maailmanlaajuisen valuuttamuutoksen suhteen. Vain joidenkin päivien kuluttua avautuvat varat, joilla voidaan valmistaa ilmaista energiaa tuottavia laitteita koko planeetan tarpeisiin, mikäli ne valotyöntekijät, jotka saavat tämän siunauksen, pystyvät yhdistämään voimansa, jolloin laitteet voitaisiin ottaa käyttöön muutaman viikon kuluessa. Lääketieteelliset ja maanviljelyyn liittyvät parannukset tulevat olemaan saatavilla samalla aikataululla.

Muutaman viime päivän näennäiset "viivytykset" johtuvat itse asiassa rauhanomaisen yhteistyön laajentamisesta ja suojauksen lisäämisestä, jotta pystytään takaamaan turvallinen ympäristö niille, joita siunataan revalvaatiotapahtumalla. Me työskentelemme täyttä höyryä purkaaksemme USA:n keskuspankin ja verohallinnon, jotta verot ja salassapitosopimukset eivät olisi esteenä.

Se valtava ryhmä sieluja, joka seuraa näitä viestejä, on sähköistynyt tekemästään työstä - saada totuus ilmi julkisiin tiedotusvälineisiin. Tämä energia vie lopulta voittoon, sillä pelkästään pyyntöjen ja vaatimusten määrä saa aikaan muutoksen ja rohkeat toimittajat onnistuvat murtautumaan hiljaisuuden muurin läpi paljastamaan totuuden.

Haluaisin vielä puhua näennäisesti ristiriitaisista raporteista kanavilta, jotka tuovat viestejä Ashtarilta sekä "Ashtarilta". Kyllä, raporteissa on näkyviä eroavaisuuksia, mutta jos luette rivien välit, huomaatte että eroja ei ole. Esimerkiksi äskettäinen viesti eräältä, jota kutsutaan Matthewiksi, kertoi että matkustajat on viety hyvin mukavalle kaukaiselle "planeetalle". Rakkaat ystävät, lukekaa silmillänne ja korvillanne ja avoimella sydämellänne älkääkä kiusatko asialle omistautuneita viestintuojia omilla epäilyksillänne tai peloillanne. Käyttäkää sydämenne ääntä tunnistamaan, mitkä viestinvälittäjät toimivat puhtaan rakkauden perustalla.

Siinä valossa, mitä olen kertonut teille matkustajien turvallisuudesta, ymmärtäkää että meidän viestejämme pitää ehkä vähän muokata lukijakunnan ja maapallolla olevan tilanteen mukaan. Me emme halua, että matkustajien ja heidän isäntiensä kimppuun hyökätään. Maaplaneetalla on niitä, joilla on kehittynyttä teknologiaa, ja he voisivat yrittää kaapata matkustajat oman hyötynsä vuoksi. Me emme halua sytyttää galaktista kolmatta maailmansotaa. Teemme kaiken mahdollisen varmistaaksemme tämän tehtävän onnistumisen ja kaikkien mukanaolijoiden turvallisuuden, vaikka se tarkoittaisi että meidän pitää salata tiettyä informaatiota tai ajoittain antaa ulos ristiriitaisilta vaikuttavia yksityiskohtia.

Kaikki nämä nopeasti kehittyvät uutiset ovat hyviä. Yksi toisensa perään saapuvat muutokset tulevat korvaamaan ruhtinaallisesti teidän kokemanne viivytykset. Vetoan teihin kaikkien yhteiseksi hyväksi, jotta jatkatte värähtelytasonne nostamista uskollisesti. Se luo voimakkaan energia-aallon, jolla - kuvainnollisesti sanottuna - me voimme ratsastaa, ja se kantaa meidät kaikki - nauraen ja hurraten - täysin uuden paratiisisaaren hiekkarannalle. Rakkaat partnerit,  me olemme tässä yhdessä ja teidän osallistumisenne on elintärkeää. Teillä on uusia liittolaisia ja ystäviä työskentelemässä kanssanne ja tulokset tulevat olemaan hämmästyttäviä!

Jatkakaa omien lehdistötiedotteidenne lähettämistä ja käyttäkää tätä minun viestiäni herättämään maailma ymmärtämään ne syyt, miksi lentokoneen ja sen matkustajien tiedoista on vaiettu. Totuus on todellakin tarua ihmeellisempää, ystäväni. Tulkaa mukaan kertomaan maailmalle operaatiostamme Totuus Ilmi. Yhdessä me voimme tehdä todeksi tämän loistavan muutoksen uuteen kultaiseen aikaan.

Tarjoan teille loppumattoman rakkauteni ja omistautuneen palveluni,
St.Germain


Kathryn E. May
www.whoneedslight.org

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Malaysia Airlines, lento 370 - mitä tapahtui lentokoneelle ja matkustajille?

Yhteenveto eri lähteistä ja kanavoinneista




The Earth Plan

Yhteenvetona eri lähteistä saamiini tietoihin perustuen voin todeta, että kaikki matkustajat ovat elossa ja että koneen kaappaus saattaa olla valon voimien / Galaktisten joukkojen manipulaatiota, jolla pyritään kiihdyttämään maapallon heräämisprosessia.


Rainbow Phoenix

Lentokone on hävinnyt, mutta ei minkään valtion toimesta eikä ihmisten aseilla, vaan avaruusolentojen teknologian avulla. Tutkassa näkyneet koneen käännökset oikealle ja vasemmalle johtuivat siitä, että toinen lentokone tuli kovalla nopeudella suoraan kadonneen koneen eteen, ja tämä toinen kone jatkoi lentämistä. Se näkyi tutkissa. Kadonnut kone "haihtui" aika/paikka-jatkumon välityksellä toiseen ulottuvuuteen,  mikä olisi näyttänyt ihmissilmään siltä kuin se olisi välähtänyt kirkkaana valona ja sitten kadonnut. Kone ei ole "kadonnut" vaan se on olemassa toisessa ulottuvuudessa, ja se pystytään palauttamaan kolmanteen ulottuvuuteen. Koneen matkustajat ovat elossa ja myös toisessa ulottuvuudessa, mutta vielä ei ole varmaa, palaavatko he koskaan maapallolle kolmanteen ulottuvuuteen takaisin.




HighHeartLife Denise LeFay

Näen, että kone olisi kaapattu ja että kaikki ihmiset olisivat elossa. En kuitenkaan tunne selvänäköisesti, että kone olisi missään kohdassa maapalloa tai meressä, se ei ole pudonnut maahan. Skannasin selvänäköisesti koko maapallon, mutta en löytänyt ihmisiä sieltä. En myöskään astraalitasolta, joten he eivät ole kuolleet. Tunnen, että kone ja ihmiset ovat elossa jossain toisella tasolla, toisessa ulottuvuudessa.


Focus Session

Näen, että koneessa on suuri sähköinen ongelma. Musta ukkospilvi ympäröi koneen, näen salamointia ja turbulenssia. Ihmiset ovat paniikissa. Äkkiä kaikki hiljenee,  ei kuulu mitään ääntä ikään kuin moottorit eivät olisi käynnissä. Kone liukuu hiljaa eteenpäin ilman halki. Minusta tuntuu kuin kone olisi mennyt toiseen ulottuvuuteen tai tilaan. Näen viidakon ja kasvillisuutta, jota matkustajat katsovat ihmetellen. Kukaan ei ole paniikissa. Kasvit ovat valtavan kokoisia, kuin trooppinen viidakko, hiekkaranta ja trooppinen ilmasto. Se näyttää joltakin hyvin syrjäiseltä saarelta.


2012 The Big Picture
Nesaranews.blogspot.com

Olen kuunnellut ensimmäisen audiolähetyksen keskiviikolta ja se on täynnä kiehtovaa tietoa lennosta 370: matkustajista, heidän tilanteestaan, mitä tapahtui ja miksi avaruusolennot sieppasivat lentokoneen, mitä he suunnittelevat tekevänsä seuraavaksi, sikarinmuotoisesta aluksesta sekä paljon muuta. Wow! Suunnatkaa silmänne taivaalle!

Ashtar sanoi, että ne matkustajat, jotka valitsivat menevänsä Agarthaan, ovat innoissaan saadessaan osallistua suunnitelmaan, jossa neuvotellaan NESARAn toteuttamisesta, ja ovat siinä mukana pitkässä juoksussa kunnes kaikkien heidän kotimaansa vastaava hallitus on allekirjoittanut asiakirjat ja "panttivangit" voidaan vapauttaa rakkaittensa luokse.

Useat kontaktihenkilöt ovat jo kertoneet Galaktisten joukkojen varmistaneen, että kone ja sen matkustajat ovat turvassa. Tämä tieto täsmää myös julkisuuteen tulleisiin tutkahavaintoihin, matkapuhelintietoihin sekä siihen, ettei koneen hylkyä ole löydetty.

Koneessa tapahtui hydraulinen toimintahäiriö, joka jäädytti koneen läpät, niin että kone syöksyi ylöspäin. Kone olisi syöksynyt stratosfääriin ja hajonnut korkeuden vaikutuksesta palasiksi. Ashtar ja hänen aluksensa pelasti koneesta kaikki ihmiset, jotka halusivat tulla pelastetuiksi,  noin 75% matkustajista. Loput 25% muuttuivat täydellisiksi viidennen ulottuvuuden olennoiksi. Itse lentokone ja 75% matkustajista ovat turvassa maapallon sisällä, ontossa paikassa. Niille maailman valtioiden hallituksille, joista matkustajat ovat kotoisin, on tietotettu tästä asiasta ja kerrottu, että niiden on allekirjoitettava NESARA-sopimus ennen kuin matkustajat voivat palata takaisin.





Who Needs Light,  Kathryn E. May

Olette varmaankin kuulleet Malesian itärannikolla kadonneesta lentokoneesta, joka keinahti ilmassa ja sen jälkeen tipahti äkillisesti 35 000 jalan korkeudesta alas häviten kokonaan. Samaan aikaan tutka näytti "lentokoneen", joka kiihdytti äkillisesti 4-5 kertaiseen nopeuteen muihin koneisiin verrattuna, pysytteli vähän aikaa paikallaan ja kiihdytti sen jälkeen ulos tutkaruudusta vain sekunteja ennen kuin lentokone katosi. Tässä linkki tutkakuvaan.

Kadonnut kone ja sen matkustajat ovat turvassa salaisessa paikassa. He kaikki olivat hyvin ilahtuneita ja suhtautuivat myönteisesti "ehdotukseemme" pitää heitä "panttivankeina" siihen asti että seuraavat ehdot täytetään:

Heidät vapautetaan sen jälkeen kun kaikki maailman maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka perusteella kaikki massatuhoaseet hävitetään välittömästi.

1. Laki NESARAsta esitellään allekirjoitettavaksi kaikille maailman johtajille, jokaiselle YK:n edustajamaalle, ja se otetaan käyttöön välittömästi. Odotamme, että presidentti Obama allekirjoittaa sen ensimmäisenä.

2.  Globaali Rauhanjulistus julistetaan jokaiselle maailman ihmiselle riippumatta rodusta, uskonnosta tai kansallisuudesta,  ja sitä tulee juhlia jokaisessa yhden kuukauden kuluessa allekirjoittamisesta jokaisessa maapallon kylässä sekä kaupungissa tanssimalla ja järjestämällä juhlatilaisuuksia. Näistä juhlallisuuksista syntyvät kustannukset katetaan kuluista, jotka olisi käytetty sotilasvoimien ylläpitämiseen.

3. Kaikille sotilashenkilöille maksetaan kolmen kuukauden palkka sen jälkeen kun he ovat luovuttaneet pois aseensa ja univormunsa sekä palanneet takaisin kotiinsa perheensä luo. Tämän jälkeen ei sallita minkäänlaisia kuluja sotilastarkoituksiin yksilöiltä eikä kansakunnilta. Tämä toimenpide vapauttaa henkilökuntaa toimimaan infrastruktuurin, vesi- ja viemäröintijärjestelmien, maatalouden, koulutuksen ja sosiaalialan töissä sekä omalta osaltaan parantamaan oman yhteisönsä elämänlaatua.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Niille, jotka pystyvät lukemaan englanninkielistä kirjaa

Judy Satori antaa nyt ladata kirjansa Sunshine Before the Dawn ilmaiseksi verkkosivuillaan olevasta nettikaupasta. Se on hänen kanavoimansa rakkaustarina viidennen ulottuvuuden naisesta, jonka nimi on Essayenya. Judy Satori vastaanotti kirjan tekstin kokonaan telepaattisesti valon olennoilta juuri tähän aikaan kun maapallon  ylösnousemus on meneillään. Teksti aktivoi ihmisen DNA:ta muistamaan hänen elämäntarkoitustaan ja syytä, miksi olet tullut tänne.

Kirjassa on noin 350 sivua englanninkielistä tekstiä, joten sen lukeminen vaatii jonkin verran aikaa ja omistautumista. Kirjan PDF-muoto on nyt siis ladattavissa ilmaiseksi täällä.
- Valitse "Also Available as PDF" (normaali hinta 22 dollaria)
- Seuraavalla sivulla klikkaa "Add To Cart" jolloin se ilmestyy oikeassa sivureunassa olevaan palkkiin.
- Klikkaa sivupalkissa "Checkout"
- Seuraavalla sivulla klikkaa "Have a coupon code?" ja kirjoita siihen FREE, sitten klikkaa "Apply"
- Klikkaa "Checkout Now"
- Kirjoita sähköpostiosoitteesi ylempään laatikkoon: "Email" ja klikkaa "Continue Checkout"
- Nyt ruutuun avautuu ikkuna, jossa lukee "Thank you for your order.......".  Alimmaisella rivillä on oranssilla värillä: "https://judysatori.com/store/order-status/......". Klikkaa sitä.
- Seuraavalle sivulle tulee tilaustiedot. Rullaa sivua alaspäin kunnes näet kirjan kannen vasemmassa reunassa. Sen oikealla puolella (aivan oikeassa reunassa) on pienillä oransseilla kirjaimilla "Download".

Nyt kirja avautuu selaimeesi ja pääset tallentamaan sen koneellesi PDF-muodossa.

(Ohjeita korjattu 17.3. klo 16.50)

-------

Suosittelen myös kuuntelemaan Judy Satorinin sivuilla olevia valon kieli -aktivointeja,
 tässä linkki.   Valitse haluamasi äänite oikeassa reunassa olevasta listasta.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Suuri UFO-laivue Kansainvälisen avaruusaseman kamerassa

ISS eli Kansainvälinen avaruusasema lähettää maahan reaaliaikaista kamerakuvaa, jota voi seurata täällä. Asemalta voi seurata astronauttien elämää sisätiloissa sekä ulkopuolisesta kamerasta maan pintaa päiväaikaan. Kun ruutu on sininen, yhteyttä ei ole.

Tässä linkki nauhoitettuun lähetykseen, jossa näkyy suuri UFO-laivue. Se ilmestyy kuin tyhjästä (madonreiän kautta?) ruudun oikeassa reunassa noin 50 sekunnin kohdalla.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Enkelitervehdys, joka suojelee teitä kommunikoidessanne Valon voimien kanssa

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 14.1.2014


Esittely

Rakkaat ihmiset maapallolla. Olen erittäin iloinen voidessani puhua tämän kanavan kautta. Tulemme hyvin pian taas tuomaan lisää valon viestejä tämän kanavan kautta. Hän on edistynyt nyt niin pitkälle, että pystyy taas jatkamaan askeleen eteenpäin teidän puolestanne, mikä oli välttämätöntä, jotta hän voi käsitellä uusia aiheita.

Tänään haluamme antaa teille erittäin voimakkaan työkalun. Se on ollut tunnettu jo jonkin aikaa ja varsin monet ihmiset ovat käyttäneet sitä. Tänään haluamme taas muistuttaa teitä tästä työkalusta.

Tämä työkalu on annettu meidän kanavallemme ja se on auttanut häntä käsittelemään omia ongelmakohtiaan. Tämä työkalu pitäisi antaa käyttöön myös teille kaikille, koska se kuuluu teille kaikille. Olen hyvin iloinen tietäessäni, että näin voimakas työkalu on lopultakin annettu teidän käsiinne suojelemaan teitä ja varmistamaan, että olette suojassa aina kun olette yhteydessä valon valtakuntaan.

Tätä suojakilpeä ei mikään voima voi rikkoa koskaan eikä ikinä koko universumissa. Se on kaikkein voimakkain suojaus, sillä se yhdistää teidät Jumalan valtaistuimeen. Sillä on korkein mahdollinen värähtelytaajuus, joten se auttaa teitä suojaamaan itsenne osalla jumalallisen valtaistuimen energiaa. Tätä suojaa suositellaan käytettäväksi aina silloin, kun pyritte yhteyteen valon olentojen kanssa. Se auttaa teitä myös nostamaan omaa värähtelyänne niin paljon, että jopa teidän ruumiinne tuntee olonsa paremmaksi.

Kaikki negatiiviset energiat hajoavat tämän energian vaikutuksesta ja poistuvat ruumiista.Teidän ruumiiseenne jäävät jäljelle vain sellaiset energiat, joiden on jäätävä karmisista syistä tai teille kuuluviin tehtäviin liittyen.

Tulemme nyt siihen osaan, miten tämä energia toimii, rakkaat ihmiset. Ennen kuin aloitamme, haluamme teidän tietävän, miten valtavan lahjan annamme teille! Olkaa tietoisia, miten suuresta ja voimakkaasta enkelilahjasta on kyse, jotta voitte säätää oman sisäisen asenteenne sitä kohtaan ja saada tämän erityisen lahjan toimimaan itsellänne. Ilman erityistä sisäistä valmiutta ei tällä meidän lahjallamme ole teihin minkäänlaista vaikutusta.

Kuvaan nyt tarvittavat toimenpiteet, jotta te voitte tunnistaa kaiken tarpeellisen käyttääksenne tätä enkelitervehdystä oikealla tavalla. Tämä enkelitervehdys tehdään hyvin erityisellä tavalla ja se myös vahvistetaan tietyssä järjestyksessä. Tämä enkelitervehdys manifestoituu teille - tarkoittaen että te saatte siihen liittyvän vahvistuksen, kun se on luovutettu teille.

Ja nyt menemme itse toimitukseen:


Menettelytapa

Ensin tulee valmistella heiluri, jota tarvitaan tässä enkelitervehdyksessä. Hankkikaa itsellenne heiluri tai ottakaa ketju, jonka alaosassa roikkuu sormus. Nyt tämä heiluri pitää virittää.

Seuraavaksi kutsukaa minua - arkkienkeli Mikaelia - jotta voin suojella teitä sillä aikaa kun valmistelette heiluria tähän tarkoitukseen. Sanokaa näin:

"Kutsun luokseni arkkienkeli Mikaelia ja hänen sinistä liekkiään. Ole hyvä ja kääri minut siniseen liekkiisi ja suojele minua niin kauan kuin valmistelen tätä heiluria sen erityistä tehtävää varten. Kiitän sinua ja näin se on." 

Kun minun suojelukseni on aktiivinen, seuraa heilurin aktivoiminen.

Aktivointi on välttämätöntä, koska heilureita voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi puhdistamiseen tai tiettyjen asioiden selkeyttämiseen. Joitakin heilureita käytetään tiedon saamiseen. Tämän heilurin käyttöön liittyen voidaan laittaa käyttöön hieman eri asetuksia. Tämä tehdään seuraavasti:

Kutsukaa luoksenne Taivaan valtiaita seuraavalla rukouksella ja kertokaa heille, mitä pitää tehdä:

"Kutsun luokseni Taivaan Herrojen voimia ja pyydän teitä valmistamaan tämän heilurin sen tarkasti määriteltyyn tehtävään!"

Ottakaa nyt heiluri joko oikeaan tai vasempaan käteenne ja olkaa valmiina ohjelmoimaan enkelitervehdys. Antakaa heilurin roikkua vapaana alaspäin ja odottakaa kunnes se alkaa kiertää oikealle. Odottakaa niin kauan kunnes heilurin oikealle kiertävä liike loppuu täysin,  mikä osoittaa että se on valmisteltu nyt tehtäväänsä varten.

Mikäli heiluri ei lähde kiertämään oikealle ollenkaan,  siihen saattaa olla tiettyjä syitä.

Joko te ette ole koko sydämestänne tarpeeksi valmistautunut vastaanottamaan tätä arvokasta lahjaa syistä, joita minä en nyt ala eritellä. Tai jotain ei ole tehty täysin oikealla tavalla niin että enkelitervehdystä ei voida ohjelmoida nyt. Yrittäkää tehdä koko prosessi alusta asti uudestaan siten kuin tässä ohjeessa on neuvottu, mikäli ette onnistu ensimmäisellä yrittämällä.

Sitten tulee seuraava askel, joka on tehtävä tiukasti annetussa järjestyksessä, sillä muuten te ette voi saada haluamaanne suojausta.

Kutsukaa Taivaan valtiaita seuraavilla sanoilla samalla kun annatte heilurin roikkua vapaana lattiaa kohti joko oikeassa tai vasemmassa kädessänne:

"Minä kutsun Taivaan valtiaita seisomaan vieressäni ja auttamaan enkelitervehdyksessäni!"

 Ja nyt sanokaa ääneen kuuluvalla äänellä kolme kertaa:

"Kadosh, Kadosh, Kadosh, Adonai Tsebajoth!"   (ks. YouTube linkki artikkelin lopusta)

Nyt olette sanoneet rukouksen, joten suojaus on vahvistettu. Saatte vahvistuksen suojauksen onnistumisesta ja vastauksen siihen siten, että heiluri alkaa taas kiertää oikealle. Odottakaa niin kauan, että heiluri pääsee selkeään oikealle suuntautuvaan kiertoliikkeeseen,  älkää keskeyttäkö tätä prosessia liian aikaisin, sillä muuten ette saa toivottua suojausta.

Nyt olette enkelitervehdyksen suojauksen alaisena eikä kukaan pysty häiritsemään kommunikaatiotanne Valon voimien kanssa.

Heti kun lopetatte kommunikaationne Valon voimien kanssa, tämä suojaus katoaa, sillä se vaatii paljon energiaa eikä teidän ruumiinne pysty vielä kantamaan niin korkeata energiatasoa pysyvästi. Se vaurioittaisi tehdän ruumistanne, mikä ei palvele sen alkuperäistä tarkoitusta. Heti kun olette lopettaneet, voitte lähteä tekemään mitä haluatte, suojaus ei ole enää päällä.


Yhteenveto

Kerron tässä vielä pari tärkeää selitystä, jotka teidän tulisi muistaa:

Käyttäkää tätä suojausta ainoastaan silloin, kun todella haluatte kommunikoida Valon voimien kanssa. Älkää kutsuko tätä enkelitervehdystä, jos haluatte vain vahvistaa päivittäistä suojaustanne. Jokapäiväiseen käyttöön on olemassa muita työkaluja, jotka on käännetty tämän blogin kategoriaan Henkinen työkalupakki.

Lisäksi painotan sellaista seikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät saa tätä suojausta, koska heidän sydämensä ei ole puhdas tai he olisivat taipuvaisia aiheuttamaan ympäristölleen vahinkoa, jos heillä olisi tällainen suoja. Tätä suojaa voidaan käyttää myös vääriin tarkoituksiin väärissä käsissä, mitä ei ole tarkoituksenmukaista selittää tarkemmin tässä viestissä.

Jos joku haluaa lukea ja ymmärtää lisätietoja tästä suojauksesta, suosittelemme katsomaan seuraavia sivuja:
http://www.keysofenoch.org/
http://www.lightparty.com/Spirituality/Kodoish.html

Toivomme tämän, meidän Luojamme ja taivaallisten enkelimestariemme hienon suojauksen tuovan teille menestystä ja nautintoa.

Arkkienkeli Mikael

http://soul4free.wordpress.com
Käännetty yhdistellen englannin- ja saksankielistä tekstiä.
Linkki artikkelissa olevaan rukoukseen, josta kuulee miten sanat äännetään.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Judy Satori puhuu tähtikieltä




Tässä You Tube -videossa Judy Satori puhuu valon kieltä, jonka on tarkoitus aktivoida DNA:ssa olevat muistot omasta galaktisesta alkuperästämme. Kun kuuntelet sitä, rentoudu ja anna käsien olla rentoina kämmenpuolet ylöspäin. Anna puheen soljua sisällesi vapaasti ja vaikuttaa alitajuntaasi. Viesti alkaa vaikuttaa noin kolmen kuukauden kuluttua kuuntelemisesta.

Nauhoitus on Uudessa Seelannissa tehty haastattelu. Valon kielinen viesti alkaa noin 55 minuutin kohdalta ja kestää minuutin verran.

torstai 2. tammikuuta 2014

Nosta värähtelytasoasi





Solfeggio-taajuudet ovat äänitaajuuksia, joiden sanotaan avaavan energiakenttiä ja poistavan negatiivista energiaa.Niiden väitetään jopa korjaavan DNA.ta. Taajuudet ovat:

396 Hz - vapauttaa syyllisyyden ja pelon tunteita
417 Hz - kumoaa tilanteita ja helpottaa muutosta
528 Hz - syvälliset henkiset muutokset ja ihmeet
639 Hz - yhteydet, ihmissuhteet
741 Hz - intuition avaaminen
852 Hz - henkisyyteen palaaminen

Taajuuksia suositellaan kuunneltavaksi säännöllisesti joka päivä, mieluiten illalla ennen nukkumaanmenoa,  pidemmän aikaa yhtäjaksoisesti. Olen itse kuunnellut näitä taajuuksia joka ilta sängyssä jo parin kuukauden ajan. Olen ladannut 20-minuutin pituisen ohjelman kännykkääni, jota kuuntelen korvakuulokkeilla ennen nukahtamista. Välillä nukahdan kesken ohjelman, sillä äänet ovat hyvin rentouttavia kun niihin tottuu. Aluksi ne tosin saattavat kuulostaa ärsyttäviltä.

Postauksessani on linkki tunnin mittaiseen ohjelmaan, mutta hakusanalla Solfeggio frequencies löytyy You Tubesta paljon muitakin, lyhyempiä ja pidempiä ohjelmia, joita voi kuunnella. Teknisesti suuntautuneet ihmiset pystynevät myös tekemään omat taajuusohjelmansa, sillä netistä saa kuulemma myös imuroida ilmaisohjelmia, joilla pystyy muokkaamaan ääntä.

Lisää luettavaa Solfeggio-taajuuksista (englanniksi):

http://www.redicecreations.com/specialreports/2006/01jan/solfeggio.html

http://somaenergetics.com/solfeggio_frequencies.php

http://www.solfeggiotones.com/

maanantai 16. joulukuuta 2013

Jouluyllätys (video)

http://www.youtube.com/watch?v=zIEIvi2MuEk


West Jet on kanadalainen halpalentoyhtiö, joka lentää 88 eri kaupunkiin Amerikan mantereella, Euroopassa jne.  Tässä videossa lentoyhtiö tekee yhden lennon matkustajille jekun,  jossa joulun alla lähtöselvityksen automaattiin ilmestyy joulupukki. Hän kyselee matkustajilta näiden joululahjatoiveita. Pikkupoika haluaa junan, perhe haluaa laajakuvatelevision, nuori nainen haluaa lentolipun kotiin jouluksi, mies haluaa sukat ja alushousuja, jne.

Kun kone saapuu perille,  matkustajia odottaa yllätys...

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Meditaatiosta

Kuten esittelyssäni kirjoitin,  harrastan meditoimista ja pyrin rauhoittamaan sille aikaa joka päivä. Meditointia voi harjoittaa monella eri tapaa siitä riippuen, millaista tulosta haluaa ja paljonko on aikaa käytettävissä. Kuten kaikissa asioissa, säännöllinen harjoittelu auttaa pääsemään "tunnelmaan" nopeammin ja selvittämään, mikä on itselle mieluisin tapa. Mielestäni meditoinnin tarkoitus on päästä rauhoittuneeseen ja hyvään olotilaan, jossa arkielämän ongelmat jäävät taka-alalle ja koko olemuksen valtaa rauhan tunne, joka jatkuu pitkään vielä jälkeenpäinkin. Lisäksi meditoidessa pääsee harjoittelemaan nyt-hetkessä olemista, joka ainakin minulle on tosi vaikeaa, sillä päässä surraa ajatuksia kuin mehiläisparvi koko ajan.

Silloin kun minulla on aikaa ja tunnen oloni levottomaksi, mikä on minulle usein aika tyypillistä, järjestän itselleni tunnin verran rauhaa ja hiljaisuutta, jotta voin kuunnella nauhoittamani valmiit meditaatio-ohjelmat. Olen tallentanut ne läppärilleni netistä ja siirtänyt siitä kännykkääni, joten ne kulkevat mukana joka paikassa. Niitä kuunnellessa ei mieli vaeltele omia polkujaan läheskään yhtä herkästi kuin vapaamuotoisessa meditoinnissa. Sitäkin toki teen silloin kun siltä tuntuu. Yleensä aloitan rauhoittumisen pyytämällä apua enkeleiltä ja lyhyellä rukouksella. Joskus aikaisemmin käytin myös kynttilää, jonka liekkiä katsoessa mieli tuntui hiljenevän tehokkaasti. Kiireisinä päivinä teen viiden minuutin meditointia joskus jopa tiskatessa tai siivotessa. Kädet toimivat automaattisesti vaikka pää on pilvissä. Jopa mustikkametsässä kuuntelen kännykkääni - kiitos nykyaikaisen tekniikan, joka mahdollistaa sen. Meditatiiviseen tilaan voin päästä myös kiittämällä. Olen kovasti ihastunut Lorna Byrnen kirjasta löytyvään kiitosrukoukseen,  mutta valitettavasti minulla ei ole hänen kirjaansa kotona vaan olen lainannut sitä kirjastosta, enkä muista rukousta ulkoa. Olen kuitenkin tehnyt siitä oman versioni, joka sopii minulle itselleni ja tuntuu hyvältä minulle. Luulenpa, ettei maailmankaikkeus pane ollenkaan pahakseen tätä:
Kiitos, elämä, kaikesta hyvästä mitä olet antanut minulle. Kiitos kun olet antanut minulle sielun ja ruumiin. Kiitos että saan olla suojeltu ja varjeltu, ohjattu ja opastettu. Kiitos perheestäni, kodistani, rakkaistani ja lemmikeistäni. Kiitos työstä ja vapaa-ajasta. Kiitos kaikesta maallisesta hyvästä, jolla olet siunannut minua. Kiitos terveydestä ja kaikesta, mistä unohdan nyt kiittää sinua.
Tässä oma kiitosrukoukseni, jota pyrin käyttämään usein ja joka saattaa minun mukavaan iloiseen meditaation esiasteeseen, pää kevyesti pilvissä ja jalat tukevasti maassa.

Valmiiksi nauhoitettuja meditaatioita voi ostaa kirjakaupoista tai internetistä, mutta niitä löytää myös ilmaiseksi esim. kirjastosta tai netistä, jos ymmärtää englantia. Monet englanninkieliset meditaatiot on tehty selkeällä ja helpolla kielellä, joten ne aukeavat vähäisemmälläkin kielitaidolla. Itse olen kuunnellut viimeisen puoli vuotta Orin ja DaBen -sivuilta löytyviä ilmaisia englanninkielisiä meditaatioita Aligning with Star Energy, Opening to a Higher Path ja Opening to Your True Identity, jotka pystyy tallentamaan omalle koneelleen. Tällä sivulla on muitakin mainioita meditaatioita, joita voin suositella lämpimästi. Tunnustan, että alussa englanninkielisen puheen kuunteleminen vei huomion itse asialta ja minulla meni muutama päivä ennen kuin totuin siihen,  mutta nyt kun kuuntelen nauhoituksia säännöllisesti, niistä on tullut erittäin rakkaita ja muistan jo osan ulkoa.

Suomen kielellä olen löytänyt seuraavat sivut:
AO-media.fi
Helsinki Zen Center ry, ZAZEN opas zen meditaatioon
Muitakin löytyy googlettamalla, mutta en halua omalta osaltani mainostaa niitä koska en tunne niiden sisältöä.

Lisää englanninkielisiä meditaatioita löytyy Quado Meditations -sivuilta.

Tässä vielä linkki Frederic Delaruen kauniiseen meditatiiviseen sävellykseen A Healing Gift to Humanity. Kuuntelen sitä usein iltaisin sängyssä ja nukahdan sen soidessa rauhalliseen yöuneen. Rullaa sivua alaspäin kohtaan Free mp3 download, Musical Rapture, Click Here ja tallenna tiedosto koneellesi.

Meditaatiota varten sävellettyä musiikkia löytyy paljon netistä ilmaiseksi.

Monissa kaupungeissa järjestetään myös ohjattuja ilmaisia meditaatiotilaisuuksia, joista lisätietoa löytyy googlettamalla.  Itse en ole niistä kiinnostunut, mutta uskon kuitenkin, että niistä on hyötyä ja iloa etenkin aloittelijoille. 

Miten sinä haluat mieluiten rauhoittua ja meditoida?

torstai 11. heinäkuuta 2013

Rakasta eläimiä, sillä ne ovat maapallon kristalliverkon ylläpitäjiä



Siunausta, rakkaat äiti-maan lapset. Tänään on uusi päivä. Säteilevän kultainen auringonnousu kirkastaa maapallon ja tuo tullessaan koko joukon uusia "sääntöjä". Pelaamanne peli on muuttunut kokonaan, vaikka oikeastaan tarkoitamme, että se on muuttunut paljon parempaan suuntaan. Vanhat päivät ovat menneet ohi - kilpailun, epätasapainon ja taistelujen aika on loppunut. Enää sinun ei tarvitse kadehtia veljeäsi eikä yrittää voittaa häntä paremmuudessa,  vaan voitte olla yhtäläisen hyviä. Älä ota omiin käsiisi toista elämää, sillä mikään muu elämä ei ole sinun päätettävissäsi. Antaudu Luojan käsiin, sillä hänen tahtonsa toimii jokaisen hyväksi kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Pyydämme, että kiinnität huomiotasi siihen, miten kohtelet eläimiä, sillä saatat tietämättäsi olla tekemisissä enkeleiden kanssa. Puhumme kaikista eläimistä,  sekä suurista että pienistä. Maapallon viimeisen ylösnousemustapahtuman yhteydessä ne saivat voimakkaan aktivaation. Ne huolehtivat Gaian uudesta kristalliverkosta, joka on aivan uusi linjasto ja vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Eläimet kantavat puhdasta ja viatonta viidennen ulottuvuuden värähtelyä, johon planeettanne on palaamassa. Ne ovat tasapainottajia. Mieti kaksi kertaa ennen kuin tapat sellaisen olion, sillä niiden määrä ei koskaan aikaisemmin ole ollut niin elintärkeä. Älä vahingoita niitä. Älä aiheuta niille kipua. Anna niille suojaa, lämpöä ja ravintoa, joka kuuluu niille luonnostaan runsaana.

Huomasit ehkä, että 21. päivä joulukuuta eläimet alkoivat käyttäytyä hieman eri tavalla kuin ennen. Saatoit huomata niiden tulleen herkemmiksi syömälleen ruualle ja ympärillään oleville ärsykkeille. Niiden käytös saattoi muuttua hyvin väsyneeksi tai vaihtoehtoisesti hyvin levottomaksi ja kiihtyneeksi. Parhaiten muutoksen saattoi ehkä huomata sisällä elävissä kotieläimissä, ja jopa pieninkin äännähdys tai kolahdus saattoi viedä ne paniikkiin. Ulkona linnut lauloivat kovemmalla äänellä. Asian selitys on hyvin yksinkertainen:  kuten sinä, myös ne saivat energiapäivityksensä ja aktivaationsa. Voit ajatella asian niin, että ne saivat uudet ohjeet ja kutsun työskennellä verkostonhoitajina. Vahteina. Gaian oman kolmiosaisen liekin ylläpitäjinä.

Rakasta eläimiä ja kohtele niitä ystävällisesti. Rumimpiakin eläimiä,  kaloja, kasveja ja mineraaleja yhtä lailla. Hyväksy avosylin kaikki elementit. Sinusta on tulossa yksi yhteyden osa. Juuri sinä kylvit ne siemenet, joista halusit uuden maailman muotojen kasvavan. Elementtien valtakuntien tehtävänä on varmistaa, että sinun unelmasi tulevat kukoistamaan. Auttamalla eläimiä autat äiti-maata ja samalla autat ihmiskuntaa parantamaan haavojaan sekä edistymään. Maailmassa, joka tulee pian perustumaan yhtenäisen tietoisuuden periaatteelle, sinä olet yhtä kaiken maanpäällisen ja maanalaisen elämän kanssa. Sinä olet yhtä koko universumin ja sen ulkopuolisten osien kanssa. Tulemme liittymään yhteen, me kaikki, yhteisen kunnioituksen hengessä ja luomme täydellisen maailman, jossa vallitsee rauha, rajaton yltäkylläisyys ja ehdoton rakkaus. Yhteiset tehtävämme ja päämäärämme ovat jaloja. Luoja on niihin tyytyväinen. Mekin olemme tyytyväisiä, sillä on kunnia-asia saada osallistua tähän suureen tehtävään yhdessä teidän kanssanne. Me olemme niitä, joita te kutsutte maan päällä eläviksi enkeleiksi. Kuulumme hallitusten enkelihierarkiaan. Namaste.

Alkuperäinen teksti Bella Capozzin blogista Cupcakes and Angels, julkaistu alun perin 22.12.2012 ja uudestaan 8.7.2013

Copyright © Bella Capozzi.  All rights reserved. Tätä materiaalia voi kopioida ja jakaa vapaasti sillä ehdolla, että sitä ei muuteta millään tavalla, sisältö pysyy täydellisenä ja tekstiin lisätään tämä copyright-ehto. 

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Vaikeimman kautta opittua


Enkelit osaavat lentää, koska ne ottavat itsensä kevyesti. Minä opettelen sitä vielä,  mutta lentämään tuskin opin tämän elämän aikana. Huumoria ei elämässä ole koskaan liikaa,  tässä tämän päivän pläjäys.

Asiat, jotka on opittava vaikeimman kautta

1. Älä koskaan missään olosuhteissa ota unilääkettä ja ulostuslääkettä samana iltana.

2. Jos sinun pitäisi kertoa yhdellä sanalla syy siihen, miksi ihmiskunta ei ole saavuttanut, eikä koskaan tule saavuttamaan, täyttä potentiaaliaan, se sana olisi "kokoukset".

3.  Ihmiset, joiden mielestä on oikein käännyttää toisia ihmisiä uskoon, eivät koskaan halua tulla itse käännytetyiksi.

4. Älä sekoita uraasi ja elämääsi.

5. Kukaan ei välitä siitä, osaatko tanssia hyvin. Nouse ylös ja mene tanssimaan!

6. Älä koskaan nuole paistinveistä puhtaaksi!

7. Universumin tuhoavin voima on juoru.

8. Et koskaan tule löytämään ketään, joka voisi antaa täydellisen vastauksen kysymykseen, miksi kesäaika on otettu käyttöön.

9. Sinun ei koskaan pitäisi antaa yhdenkään naisen edes etäisesti ajatella, että luulet hänen olevan raskaana - ellet näe vauvan tulevan ulos hänestä juuri sillä hetkellä.

10. Tulee aika, jolloin et voi enää odottaa muiden ihmisten olevan innoissaan sinun syntymäpäivästäsi. Se aika on yksitoista vuotta.

11. On yksi asia, joka yhdistää koko ihmiskunnan riippumatta iästä, sukupuolesta, uskonnosta, taloudellisesta asemasta tai etnisestä taustasta. Se asia on, että syvällä sisimmässämme me kaikki uskomme olevamme keskivertoa parempia kuljettajia.

12. Ihminen, joka on kiltti sinulle mutta töykeä tarjoilijalle,  ei ole mukava ihminen.

13. Oikeat ystäväsi pitävät sinusta siitä huolimatta.


Kiitos On the Cusp of the Wave -blogille.