Doctors with Reiki -blogi 26.4.2014
Kanavoija Marc Gamma välitti arkkienkeli Rafaelin numerokoodeja blogissaan 25.4. Artikkelin käännös löytyy täältä (klik).
Minä olen laillistettu lääkäri ja toimin parhaillaan lääkärin ammatissa. Halusin kokeilla näitä numerokoodeja ja katsoa, miltä ne "tuntuvat" tai "toimivat", ja kirjata tulokset sen jälkeen ylös.
Tässä on linkki tekemääni englanninkieliseen yhteenvetoon, joka on helposti luettavassa muodossa, ja saatavilla nyt netissä. Taulukko on keskeneräinen ja sitä päivitetään kun uusia koodeja julkaistaan. Taulukossa on neljä sivua, ensimmäisellä sivulla on vain kaksi riviä, rullaa sivupalkista alaspäin. (suomennos täällä, klik)
Testasin neutraloivia koodeja ruokaani eilen illalla. Ruuan maku parani ja pystyin reikikädelläni tuntemaan elämänvoiman energian lisääntyneen lautasella olevassa annoksessa.
Tein myös testin alkoholin neutralointikoodilla. Kirjoitin numerot viisi kertaa etusormellani sake-lasillisen yläpuolella, pienen lasillisen sake-lasikokoelmastani. Join saken yhdellä kertaa, muutamalla kulauksella. Se maistui sakelta. Sitten odotin. Alkoholi kestää 20 minuuttia imeytyä vatsasta. Kymmenen minuutin kohdalla tunsin erittäin kevyttä "huimausta" tai "myrkytystä" - olin edelleen selväpäinen. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tilanne oli sama. Kolmenkymmenen minuutin päästä ei ollut mitään vaikutusta. Yleensä herään kuivin suin ja päänsärkyisenä sen jälkeen kun olen ottanut alkoholia. Nyt ei ollut mitään. Minulla ei myöskään ollut kiire päästä vessaan, kuten yleensä alkoholin kanssa (etanoli estää antidiureettisen hormonin toiminnan, siksi on olemassa sanontatapa: "et osta olutta, vaan vuokraat sen", koska olut juoksuttaa vessassa.)
Eilen erään ystäväni koira putosi portaissa. Se oli Bobby, 13-vuotias saksanpystykorva, joka astui yhden askelman ohi. Se sai oikean silmänsä yläpuolelle verta vuotavan haavan. Ystäväni teki koodin lemurian kristallilla koiran haavan yläpuolella. Verenvuoto loppui. Kipu väheni. Tänään siinä on enää tuskin havaittava rupi.
Tässä ovat minun käyttöohjeeni:
1. Päätä, mihin tarkoitukseen haluat käyttää koodia.
2. (kun kirjoitat ilmaan) Käytä paremman kätesi etusormea. Pidä tauko välilyönnin kohdalla numeroiden välissä.
3. Toista numerosarjat taukojen kanssa useaan kertaan, jotta varmistat kaikkien sarjojen varmasti olevan oikein.
4. Pyydä enkeleitäsi, oppaitasi ja kuolleita rakkaitasi korjaamaan kaikki virheet, jotka mahdollisesti olet tehnyt.
5. Päästä irti ja luota. Lisätoimenpiteenä voit vielä lisätä rakkauden ja kiitollisuuden energiaa kaikelle.
Numerot voi myös kirjoittaa paperille ja teipata kiinni esineeseen. Ne voi kirjoittaa suoraan pakkauksen päälle. Minä kirjoitin ne ilmaan ja lähetin aikomuksena koko keittiööni ja ruokakomerooni. Olen myös kirjoittanut soluvaurioita korjaavan koodin vaaleanpunaisella vedenkestävällä musteella oikeaan käsivarteeni, koska intuitioni kehotti tekemään niin. Sitten kun se on kulunut pois, sitä ei enää tarvita.
Muistakaa, koodit ovat hyvin voimakkaita. Ne ovat todellisia. Ne on annettu meille kaikille käytettäviksi.
Koska tämä on uusi asia, kehotan tarkkailemaan tilannetta hyvin tarkasti kun käytätte koodeja. Hakeutukaa samanaikaisesti myös sairaalahoitoon, jotta ette menetä aikaa. Koodit eivät korvaa lääkäriä. Ne auttavat meitä paranemaan hätätilanteissa. Pitäkää koodit aina käsillä.
Reiki Doc
* * *
Helin kommentti:
Minulla oli valaiseva keskustelu Doctors with Reiki -blogin kirjoittajan kanssa, kun ihmettelin hänen bloginsa kommenteissa, miksi hän suosittelee numerosarjojen toistamista useaan kertaan, vaikka alkuperäisissä ohjeissa neuvotaan kirjoittamaan vain kerran pakkauksen päälle.
Hän vastasi, että se tuntui hänestä itsestään oikealta. Hänen intuitionsa kehotti tekemään niin.
Lisäksi hän sanoi, että reikissäkin symbolit kirjoitetaan kolmeen kertaan. Ja nämä numerokoodit ovat periaatteessa kuin reikisymboleja.
Tajusin jälleen kerran, että jokaisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja toteuttamaan sen neuvoja pienimmissäkin asioissa. Toiset osaavat sen paremmin, toisilla on vielä vähän enemmän opettelemista - huokaus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Doctors With Reiki. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2014
tiistai 27. elokuuta 2013
Rahoitusjärjestelyt Suuren Tapahtuman jälkeen
Kuvittele, että luottokorttisi ei toimi. Kaikki pankit ja pankkiautomaatit on suljettu. Et ole koskaan lukenut ainuttakaan artikkelia Suuresta Tapahtumasta. Ja kuitenkin tässä se on, se tapahtuu nyt, eikä sinulla ole hajuakaan mistä on kyse ...
Parantajat, mikään energiaparannus tai lääke ei auta jos keskustelet paniikissa olevan ja nälkää pelkäävän ihmisen kanssa!
Vain tässä oleva tieto voi parantaa eniten:
- Sinun rahasi ovat edelleen sinun rahojasi niin kauan kuin ne on ansaittu laillisesti.
- Pankit ovat täynnä korruptiota. Ne suljetaan väliaikaisesti puhdistuksen ajaksi.
- Valitettavasti Yhdysvaltain keskuspankki (dollari) ja keskuspankki (euro) ovat myös täynnä korruptiota. Jopa niin paljon, että uusi arvometalleihin perustuva valuutta tulee korvaamaan ne (rahaa tullaan nimittämään monilla vanhoilla nimillä: dollari, jeni, euroa edeltävät valuutat jne).
- On paljon piilotettua kultaa, joka tulee olemaan näiden valuuttojen takauksena.
- Sinun velkasi annetaan anteeksi, mutta jos tämän luettuasi lähdet törsäilemään holtittomasti, sitä et saa anteeksi.
- Jokaiselle annetaan noin tuhannen dollarin arvosta lainaa ylimenokauden ajaksi.
Kuulostaako tämä pelottavalta? Islanti toteutti sen vuonna 2008. Islanti kukoistaa nyt! He perustivat uudet "rehelliset" pankit ja antoivat vanhojen korruptoituneiden pankkien kaatua.
Tässä perusteellisempi versio siitä, mitä finanssisektorilla tapahtuu muutoksen myötä:
Mitä voidaan odottaa Suuren Tapahtuman jälkeen
Visio uudesta rahoitusjärjestelmästä - muutos vanhasta uuteen
Nykyinen rahoitusjärjestelmä toimii huonosti, joten se korvataan uudella. Sitä ei tarvitse pelätä, se on hyvä asia. Sinun perustarpeesi tulevat täytetyiksi. Kuten minkä tahansa valtavan muutoksen edessä, ensimmäiset päivät ovat aina sekavimpia. Suurimmat TV-asemat, internet, sanomalehdet ja radio asemat tulevat lähettämään tietoa Suuresta Tapahtumasta, joten voit luottaa siihen että asiat järjestyvät ajan mittaan. Alla on ohjeet ensimmäisiksi 14 päiväksi:
Ensimmäinen päivä:
Minuuttien sisällä Tapahtumasta (Jumalallisesta Galaktisesta Energiapulssista)
1. Kaikki pankit suljetaan väliaikaisesti - niihin ei pääse 3-7 päivään (korkeintaan 14 päivään)
2. Kaikki luottokortit ja pankkiautomaatit suljetaan (korkeintaan 14 päiväksi)
Syynä on estää keskuspankkien laittomien omistajien - jotka tunnetaan nimellä Ryhmä - pääsy varoihin ympäri maailman.
Suurinta osaa liikeyrityksistä rohkaistaan pysymään auki ja jatkamaan käteisen rahan sekä shekkien vastaanottoa aivan kuten ne tekisivät normaalitilassa. Shekit lunastetaan heti kun pankit aukeavat (1-2 viikkoa Suuren Tapahtuman jälkeen).
Jos sinulla ei ole käteistä ja tarvitset perustarvikkeita, joita et pysty saamaan ystävien, perheenjäsenten tai kunnallisten tai pelastuspalveluiden kautta, kuponkijärjestelmä laitetaan pystyyn, jotta pystyt maksamaan ruuasta ja palveluista.
Kupongit eivät ole ilmaista rahaa. Ne ovat periaatteessa laina, jota voi käyttää korkeintaan noin 1000 dollarin arvosta Suuren Tapahtuman jälkeen ruokaan, lääkkeisiin ja välittömiin tarpeisiin siihen asti kunnes pankit aukeavat jälleen. Sen jälkeen ne mitätöidään ja niistä veloitetaan kulutettu määrä. Liikeyrityksille korvataan kuponkien arvo minkä tahansa pankin kautta. Ihmiset, jotka ovat käyttäneet kuponkeja tavaroiden ja palveluiden ostamiseksi, ovat vastuussa niiden maksamisesta joko omalta pankkitililtään tai ennakkona tulevista palkoista/korvauksista.
Päivät 2 - 14+:
Kaikki valuutat ovat yhä käyttökelpoisia.
Tapahtuman jälkeen tehdään rahoitusjärjestelmän uudelleenarviointi.
Uudelleenavautuvien pankkien kirjanpito tulee olemaan läpinäkyvää.
Korkoja ei enää peritä.
Vähimmäisvarantojärjestelmä loppuu.
Verohallintojärjestelmä lopetetaan välittömästi.
Kaikki pankit, joilla on vahvat siteet Ryhmään, menevät konkurssiin.
Yhdysvaltain keskuspankki lopetetaan välittömästi.
Kaikkia velkoja ei anneta anteeksi - tarkoittaen sitä että jos olet käyttänyt luottokorttejasi ajatellen että saat velkasi anteeksi, niin ei tule käymään.
Ruokaa, suojaa ja teknisiä välineitä tulee olemaan tarjolla kaikille.
Kultaa ei vaihdeta avoimilla markkinoilla.
Kodittomia ihmisiä ei enää ole.
Pörssijärjestelmä loppuu.
Pankkitileillä olevat rahat jäädytetään kunnes uusi pankkijärjestelmä avautuu (3-14 päivää). Jos varat on ansaittu laillisesti, niin rahat saa pitää.
Ryhmän rahat ovat laittomia ja ne takavarikoidaan.
Mitä tulevaisuuden uudessa yhteiskunnassa tulee tapahtumaan:
Ainoa vero on 14% ostettaessa uusia tuotteita.
Humanitarismi vallitsee.
Uutta teknologiaa levitetään mutta sähköverkot tulevat toimimaan siirtokauden ajan.
Jokainen saa 100 000 USD vakuustileiltä.
Korkeintaan 100 000 USD:n velat annetaan anteeksi. Jos velka on suurempi, sitä harkitaan. Todellinen maksamaton velka otetaan maksetavasta määrästä tai jos se ei riitä, henkilöä neuvotaan hakeutumaan konkurssiin.
Kaikkien maiden velat annetaan anteeksi.
Kiinnitykset peruutetaan.
Eläkesäästöt säilyvät.
Sosiaaliturva / eläkejärjestelmä / terveydenhuolto muuttuvat; ilmainen terveydenhuolto tullaan järjestämään uudella kehittyneellä lääkintäjärjestelmällä.
Keskimääräinen työviikko on 3-4 tuntia päivä, 5 päivää viikossa.
Tuotantokustannukset laskevat.
Kaikkia laillisia sopimuksia kunnioitetaan.
Poliisivoimat muokataan uudelleen väestön suojaamista varten, ei rahankerääjiksi.
Tapaoikeutta kunnioitetaan, ei vääristellä.
Suurin osa luottokorttiveloista annetaan anteeksi.
Keinottelua ei suvaita eikä luottokorttivelkoja voi kerätä ajatellen, että ne annetaan myöhemmin anteeksi. Rahoitusseuranta on käytössä.
Kaikkien maiden eduskunnat suljetaan.
USA:n kongressi hajotetaan.
Uudet vaalit järjestetään kaikissa maailman maissa 4 kuukauden kuluessa.
Monsanto, Microsoftin korruptoitunut osa, menee välittömästi konkurssiin. Sama koskee muitakin korruptoituneita yrityksiä.
Suurin osa vangeista vapautetaan. He saavat psykologista neuvontaa ja koulutusta koska joutuivat vankilaan elämäntilanteensa vuoksi. Monet vapautetaan koska he ovat syyttömiä.
CIA:n hallitsema huumekauppa lopetetaan ja uudelleenjärjestellään voimakkaasti.
Kun kaikki ihmiset "parantuvat" täydellisesti, lihan syönti lopetetaan (eläimiä arvostetaan siltä pohjalta mitä ne todella ovat)
Konkursseja tulee edelleen tapahtumaan.
Kiinassa ei ole enää tehtaita.
Suurin osa yrityksistä jatkaa toimintaansa.
Yritykset ostavat osakkeensa takaisin ja antavat investoreille takaisin heidän rahansa.
Sähköverkko on toiminnassa, mutta kun Ryhmä kaadetaan, voi olla lyhyitä katkoksia.
Lisätietoa (englannin kielellä) Portal 2012.blogspot.com ja Galacticconnection.com
Talouselämä tulee olemaan merkittävästi parantunut Suuren Tapahtuman jälkeen kun Ryhmän laittomasti luomat joukkovelat poistetaan. Tämän planeetan jokaisella ihmisellä tulee olemaan varaa parantaa omaa elämäänsä.
Katso myös The American Dream Film -elokuva. Tämä on paras nettisivu, jossa selitetään talousjärjestelmää. Kaikki filmit on linkitetty You Tubeen.
Lähdesivu: http://prepareforchange.net/2013/07/04/the-event-2/
Lisätietoa talousmuutoksista: http://prepareforchange.net/category/financial/
Reikihoitajille - suosittelen aloittamaan parantavan energian lähettämisen ajoissa etukäteen, jotta tämä muutos olisi mahdollisimman helppo ja saumaton. Ihmiset tulevat menemään paniikkiin ja me voimme auttaa lähettämällä etukäteen valoa, jotta energia olisi suotuisa rauhalliselle muutokselle vanhasta korruptoituneesta järjestelmästä uuteen.
Aloha ja Mahalo,
Namaste,
Reiki Doc
Doctors with Reiki 16.8.2013

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)