Ikääntyminen on valinta

Spiritual Connectedness


Useimmista ihmisistä tämä on yleensä hyvin hauskaa ja minua usein pilkataan, kun sanon että en usko ikääntymiseen. En usko siihen, että meidän tulee vanhentua ellemme halua sitä. Kaikki on energiaa. Jos pidämme ruumiimme, mielemme, tunne-elämämme ja - no, kaiken - tasapainossa, niin voimme käyttää omaa aikomustamme sen kontrolloimiseen, miten vanhenemme. Tai emme vanhene. Kaikki riippuu tasapainosta ja omasta uskostamme. Sekä luultavasti elämäntavoista. Mutta kaikkein tärkeintä on, mitä uskomme.

Ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin aika. Joten miten voimme tosiasiassa vanheta? En ymmärrä sitä. Ihmiset kokevat sen mihin he uskovat ja mitä he odottavat kokevansa. He uskovat vanhenemiseen ja he odottavat sitä. Joten se tietenkin tapahtuu. Mutta sen ei ole pakko. Aikaisemmin pystyimme tulemaan fyysisyyteen ja yksinkertaisesti vain valitsemaan, milloin haluamme vetää tietoisuutemme takaisin fyysisestä ruumiista. Tai mitä tahansa se olikaan mitä halusimme kokea. Meidän ei tarvinnut käydä läpi vanhenemisprosessia ja "kuolla". Se ei ollut tuollaista. Me vain poistimme oman tietoisuutemme kun tunsimme että olimme valmiit. Meidän ei tarvinnut kuolla, jotta meidän tietoisuutemme olisi päässyt vapaaksi ja lähtemään. Ja voimme yhä tehdä näin nykyään.

Monet ihmiset eivät halua ikääntyä. Ja kuitenkaan he eivät halua uskoa, että heidän ei ole pakko. Joten monet eivät vain halua muuttaa elämäntyyliään. Koska "ikuisesti nuorena" pysymiseen on oma osansa ruokavaliolla, sopivalla liikunnalla ja elämäntavoilla, sekä tietenkin ajattelutavalla.

Sinä voit olla ikuisesti nuori. Tosiasiassa ei ole olemassa sellaista asiaa kuin vanheneminen tai ikä. Riippuen siitä, mitä haluat kokea, voit käydä läpi "ikäkaudet" tai päättää, minkä ikäinen haluat olla. Tai vain olla iätön ja olla olemassa. Olla kaiken ikäinen ja ei minkään ikäinen samaan aikaan. Se on sinun valintasi. Voit olla mitä tahansa haluat. Ja siihen kuuluu myös, minkä ikäinen haluat olla.

Rakkautta ja iloa,
Catherine

Koska on sinun aikasi kuolla? Vai valitsetko tällä kertaa uloskäynnin?

Minä kuljin yhden uloskäynnin ohi.

Mitä tekisit, jos sinulle kerrottaisiin, että olet juuri ohittanut yhden ennaltamäärätyistä uloskäynneistäsi tämän elämäsi osalta? Sylvia Brown sanoo, että me valitsemme useita uloskäyntejä jokaisessa elämässämme.

Minä ohitin yhden kesällä 2012.

Enkeliselvännäkijä kertoi minulle, että suojelusenkelini Daniel on pelastanut minut muutaman kerran taittamasta niskaani.

Hänen kerrottuaan tämän ensimmäinen ajatukseni oli: "Hmm, vai niin. En ole oikeastaan tehnyt mitään sellaista hullua, että olisin saattanut itseni tuollaiseen vaaraan. Se saattaa johtua siitä, että että vaaraa ei tunnista koska mitään ei ole tapahtunut".

Kesällä 2012 minulle aukesi mahdollisuus viedä lapset Hawaijille yhdessä vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Se oli hieno matka.

Muutama viikko sitten olin entisten elämien regressiossa ja pääsin elämien väliseen tilaan taivaassa. Siellä on mahdollisuus tavata henkioppaita. Pilailemme usein ystävällisesti keskenämme.

Yhden eletyn elämäni jälkeen koin uudelleen kuolemani. Kun saavuin valoon, suojelusenkelini Daniel oli vastassa. Daniel taputti minua selkään ja sanoi: "En pystynyt pelastamaan sinua tällä kertaa". Kysyin: "Millä kertaa sitten pelastit minut viimeksi?". Ajattelin että minulle näytettäisiin jokin aikaisempi tapahtuma siinä elämässä, jonka olin juuri kokenut. Niin ei tapahtunutkaan. Minulle näytettiin päivä Hawaijilla kun olimme käymässä Olivine Poolsin vuorovesialtailla (vaellusretkellä päätieltä Hanaan, Mauille).

Vaelluskengät olivat välttämättömät laskeuduttaessa tälle laavan muodostamalle jokseenkin piilossa olevalle alueelle. Kun kävelin luonnon muovailemia altaita kohden olin lähellä veden reunaa. En ajatellut olevani minkäänlaisessa vaarassa koska merenpinta oli 5-6 metriä alapuolellani. Katselin useiden ihmisten kävelevän samaa polkua ennen minua ilman mitään ongelmia.

Kävelin samaa polkua pidellen kädestä 3-vuotiasta siskontytärtäni. Juuri silloin suuri aalto iski meihin. Se ylettyi ainakin polviini asti. Seisoin vain parin metrin päässä meren reunasta mutta jalkani olivat tiukasti kiinni laavakivillä.

Siskoni juoksi minua kohti kiljuen suoraa huutoa: "Tule pois sieltä! Tule pois sieltä!" Oli kuin aika olisi pysähtynyt. Toista suurta aaltoa ei koskaan tullut mutta minä pelästyin niin paljon että en koko loppupäivänä pystynyt tuntemaan oloani hyväksi. Jokin sisälläni häiritsi. En koskaan saanut tietää, mikä se oli. Mieluisimmat vaelluskenkäni menivät pilalle (samat jotka kävivät mukanani Pariisissa).

Daniel näytti minulle, että hän piteli jaloistani kiinni ja auttoi minua pysymään tasapainossa aallon iskiessä. Hän näytti myös mitä olisi voinut tapahtua. Aalto olisi voinut pyyhkäistä minut mukaansa ja hukkuessani olisin voinut lyödä pääni alla oleviin kiviin, sitten olisin voinut liukua Tyyneen valtamereen. (Kyllä, se oli hieman hermostuttava ajatus.)

Mutta tässä olen vielä elossa. Vältin tuon uloskäynnin. On ihanaa tuntea niin paljon ehdotonta rakkautta henkioppaaltani.

Daniel puuttui tapahtumien kulkuun, jotta en olisi kuollut. "Sinä olet paranemassa, oppimassa niin paljon", hän sanoi "Emme halunneet keskeyttää sitä". Tämä tuo kyyneleet silmiini.

Kiitän häntä.

Tämä keskustelu antaa todellakin uutta intoa elämään. Tiedän, että minulla on vielä paljon opittavaa ja koettavaa tässä elämässä. Odotan innolla sitä kaikkea.


Karen Kubicko: When is your time to die? Or, do you choose your Exit Point?