Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shanta Gabriel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shanta Gabriel. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. elokuuta 2015

8-8-8 leijonan väylän aktivointi


Rakkaat,

Joka vuosi elokuun 8. päivänä maapallo asettuu samaan linjaan universumin galaktisen keskuksen kanssa, jolloin muodostuu äärimmäisen hyödyllinen yhteys. Tämä yhteys vahvistaa ylösnousemuksen energioita ihmisissä. Leijonan väylä päästää voimakkaat valoaallot virtaamaan suuresta keskusauringosta meidän aurinkoomme ja sitä kautta ankkuroimaan planeetallemme uusia mestareiden ja korkeampien rakkauden muotojen aurinkokoodeja.  Tänä vuonna tapahtuu lisäksi harvinainen kolminkertainen 8. leijonan väylän aktivointi, kun vuosi 2015 (2 + 0 + 1 + 5 = 8) lisää yhtälöön vielä yhden kahdeksikon ja aikaansaa vielä voimakkaamman kanavan jumaluuden korkeampiin ulottuvuuksiin.

Tämä 8-8-8 leijonan väylä avautui 26.7. herättämään uutta tasapainoa ihmisten sydämen viisauden ja loogisen mielen välille sekä luomaan yhteyttä, josta tulee teidän uusi todellisuutenne. Tämä todellisuus kaivautuu niin syvälle teidän sieluunne, että se luo pohjan rakkauden syvälliselle sisäiselle perustalle. Tämä yhteys universumin galaktiseen keskustaan kannustaa teitä avaamaan syvällisen yhteyden sisällänne olevaan kristussydämeen. Kun koette tämän uuden todellisuuden, ovet aukenevat ja paljastavat teille lempeästi sen harmonian, joka on mahdollista kokea kun luovutte pelosta ja avaudutte uuteen yhteyteen jumalallisen rakkauden kanssa.

Rauhan tunne, joka vallitsee koko ajan yhteyden ollessa avoimena, antaa teille selkeän tunteen siitä, mitä olette kaivanneet sydämessänne. 8-8-8 -yhteyden aikana teille tarjotaan uutta energiatasoa, joka pitää sisällään voimakkaamman kyvyn rakastaa koko sydämellänne ja mielellänne. Se antaa teille uutta vapautta ja inspiraatiota, jolloin voitte valita, haluatteko rakkauden olevan ainoa todellisuutenne, ja laajentaa energiakenttäänne niin että pystytte elämään aito rauha sydämessänne valliten.

Niin houkuttelevalta kuin tämä kuulostaakin, se saattaa olla joillekin ihmisille epämukava tila. Suurin osa ihmisistä ei ole tottunut sellaiseen laajentuneeseen tasoon, jonka jatkuva rauhan olotila tuo mukanaan. Suurimmalla osalla ihmisiä energiakenttä toimii supistuneessa tilassa, jollaiseen ihminen on tottunut ja tuntee olonsa turvallisemmaksi hermojärjestelmäänsä sähköistävissä uusissa taajuuksissa.

Aktivaatiot, joita teille annetaan päivittäin tämän leijonan väylän aikana, nostavat kuitenkin teidän energiajärjestelmänne valon taajuutta,  joten te voitte kokea todellisen yhteyden omaan olemukseenne. Teidän käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne, joka on puhtaan valon kautta yhteydessä teidän omaan korkeampaan sydämeenne, on avainasemassa tänä ratkaisevana aikajaksona.

Teidän tehtävänne uuden tietoisuuden valonkantajana on avautua havainnoimaan täydellisesti tätä outoa todellisuutta, joka kantaa rakkautta ja yhdistää teidät oman sielunne lahjoihin. Leijonan väylä auttaa teitä yhdistymään sieluunne, niin että sen tietoisuus voi innostaa omaa elämäänne.

"Sitä saa mitä tilaa"  tulee käyttökelpoiseksi menetelmäksi, kun alatte luoda omaa todellisuuttanne. Kun tunnistatte ja keskitytte tasapainottamaan sydän/mieli -yhteyden, teidän energiajärjestelmänne oppii työskentelemään uudella tavalla. Tällöin täytätte sielunne tarpeen tuntea harmoniaa ja rauhaa omassa sydämessänne. Kun rakkaus vakiintuu elämänne uudeksi perustaksi, sen jälkeen avautuvat myös laajeneminen ja vapauden eri tasot elämänne joka alueella.

Leijonan väylän aikana tietoisuuden taso kasvaa, joten huomatkaa, että myös mestarit ja arkkienkelit työskentelevät ahkerasti saadakseen yhtenäisyyden nostettua teidän huomiokykynne etualalle. Kokemanne portaali ei ole mentaalinen rakenne, vaan esimerkki yhdestä kaikkein voimakkaimmista energiasuuntauksista, joita te olette kokeneet. Hienostuneemmat energiat ovat herätelleet niitä ihmisiä, jotka ovat valmistelleet tietä koko ihmiskunnalle, ja ne ovat mahdollistaneet tämänvuotisen väylän puhtauden. Suoraan jokaisen ihmisen sieluun liitetyt uudet kirkkaat yhteydet ovat nyt mahdollisia niiden monien tekemän työn ansiosta, jotka ovat olleet sitoutuneita ylösnousemukseen kaikkien planeetalla olevien olentojen puolesta tänä aikana.

Tämä energiaväylä on avoinna 8.8. asti ja sen jälkeenkin. Varatkaa itsellenne aikaa avataksenne oman sisäisen tietoisuuden väylänne kolmannen silmän kautta. Pyytäkää saavanne yhdistyä Suuresta keskusauringosta virtaavan Kristusvalon taajuuksien kanssa ja sallikaa itsenne tuntea, miten oma käpylisäkkeenne/aivolisäkkeenne aktivoituu. Julistakaa, että rakkaus ja rauha ovat teidän ainoa todellisuutenne, ja antakaa niiden ankkuroitua omaan korkeampaan sydämeenne. Kun tämä uusi Kristusvalon energia virtaa teidän fyysisen ruumiinne läpi, se kohottaa teidän energiakeskuksenne Leijonan väylän uusiin harmonisiin värähtelyihin ja suoraan yhteyteen kaikkein pyhimmän lähteenne kanssa.

Sallikaa tämän puhtaan yhteyden kirkkauden aktivoida alemmat chakrakeskuksenne ja tulkaa hyvin tietoisiksi kyvystänne yhdistää tämä energia maapallolle. Kun kuvittelette mielessänne, että teillä on syvä yhteys maahan, tämä uusi laajenevan sydänkeskeisen energian värähtely pääsee leviämään vapaasti ja luomaan uuden perustan teidän elämällenne.

Teitä ohjaavat tässä prosessissa valaistuneet olennot, jotka ylläpitävät aktiivisesti värähtelyjä, jotta koko ihmiskunta heräisi. 8-8-8 -portaali on aika, jonka tarkoitus on aloittaa uusi galaktinen vuosi. Tämän vuoden teemana on oppia hallitsemaan sydän-mieli -yhteyttä. Käyttäkää tämä aika aktivoidaksenne vapaus ja uusi elämä itsellenne, jolloin voitte tuoda esiin sielunne lahjat uudessa rakkauden todellisuudessa. Tuntekaa arkkienkeleiden tuki ja tietäkää vakaasti uskoen syvällä sydämessänne, että teitä rakastetaan.

Ja niin se on.

Arkkienkeli Gabriel
kanavoinut Shanta Gabriel
Lähde: www.shantagabriel.com

* * *

Pari sanaa blogin pitäjältä:
Netti on tällä hetkellä tulvillaan kirjoituksia Leijonan portista.  Koska tämä 8-8-8 -portaali on äärimmäisen mielenkiintoinen,  olen kerännyt tähän linkkejä englanninkielisille blogisivuille. On mielenkiintoista, miten eri näkökantoja eri ihmisillä voi olla. Onnellisia energia-aaltoja!

Sandra Walter - The Lion´s Gateway: Galactic Level Activations

Kara Schallock: Soulstice Rising - Lion´s Gate

Celia Fenn: The Incoming Wave of Light & The Lion´s Gate

Anna Merkaba: Lion´s Gate 8.8.8. The butterfly theme

Anna Merkaba:  The Hathors, Lion´s Gate Portal (vuodelta 2013)

Lisa Gawlas: A massive system overhead comes with sudden changes

Fran Zepeda: Yeshua and the Company of Heaven

torstai 12. joulukuuta 2013

12:12 portaali - MerKaBa-valokehon aktivointi

Rakkaat, ikuisesti sisällänne elävän jumalallisen hengen armosta avautuu uusi portaali joulukuun 12. päivänä ja tarjoaa valon uuden vihkimyksen. Kun 12.12. värähtelytaajuus resonoi, teidän merkaba-kenttänne aktivoituu. Merkaba on teidän ylösnousemuksellenne väline, koska olette valo-olentoja ihmismuodossa. Tetraedrin tähden loistava pyhä geometria aktivoituu teidän ympärillänne 12.12. portaalin koodien voimasta. Tämä tähti luo voimakkaasti loistavan valon tähtikilven, joka sisältää teidän sielunsuunnitelmanne jumalaisen resonanssin. Teidän Merkabanne rakentaminen tulee olemaan valmis talvipäivänseisauksena, 21.12.2013. Noiden taianomaisten 9 päivän aikana yhä lisääntyvä värähtelytaajuus on läsnä teidän energiajärjestelmässänne. Te tulette tuntemaan kirkkaita ja selkeitä hetkiä aivan kuin teidän solunne säteilisivät valoa - ja tämä todellakin tapahtuu.

Teidän Merkabanne (Mer - valo, Ka - henki, Ba - ruumis) sisältää uuden rakenteen heräävää tietoisuuttanne varten. Se antaa teidän valokehonne voimaannuttaa teidän fyysisen elämänne, niin että voitte kasvaa täydellisen voimakkaaksi jumalalliseksi ihmiseksi tämän uuden maailman heräämisen aikana. Teidän Merkaba-kenttänne sisältää jumalallisen sinikopion teidän sielunne korkeimmaksi kohtaloksi. Kun luotte tämän uuden rakenteen olemuksenne perusteisiin, avaatte uusia väyliä kohtalonne toteuttamiseksi.

Viime vuosien aikana 12.12. -aktivaatiot ovat ankkuroineet uusia rakenteita teidän energiajärjestelmiinne. 12.12.2011 tapahtunut vihkimys toi mukanaan syvän yhteyden ykseystietoisuuteen Kristuksen valon kautta. 12.12.2012 aktivaatio loi uuden 12-osaisen DNA:n teidän soluihinne ja avasi tien 12 chakrajärjestelmälle. Tänä vuonna 12.12. -aktivaatio rakentaa lisää voimakkaita yhteyksiä ja tuo esiin uuden voimaannuttamisen tason kaikille niille, jotka ovat heräämässä tähän laajenevaan aikaan. Tämän uuden vihkimyksen avaamat mahdollisuudet teidän valokehollenne auttavat teitä yhdistymään fyysisessä olemuksessanne olevan kaikkein aidoimman, ikuisen jumalallisen itsenne kanssa eli tulemaan Homo Luminukseksi - jumalalliseksi valon olennoksi ihmishahmossa.

Monet ovat puhuneet tästä Merkabasta vuosien saatossa, joten teidän olisi hyvä etsiä siitä lisää tietoa. Sen periaate on lomittain olevat tetraedrit, jotka muodostavat voimakkaan rakenteen ankkuroiden täydellisen tasapainon kun ne kohtaavat solar plexuksen ja sydämen liittymäkohdassa. Tähti yhdistää olemuksenne kaikki aspektit täydelliseen jumalaiseen liittoon.

Koodien aktivointi

Kun kello näyttää 12:12 kaikkialla ympäri planeetan, ihmissydänten yhdistyminen ykseystietoisuuteen alkaa muodostua. Jos voisitte nähdä enkelien silmin, näyttäisi siltä kuin ihmiset muuttuisivat ukkosenjohdattimiksi kun he vastaanottavat tämän valtavan kultaisen Kristus-valon latauksen ja maadoittavat sen maahan.

Kun vastustamista ei ole, avaudutte tälle armon täyttämälle olemukselle ja sädehditte jumalaisuutta jokaisella olemuksenne solulla. Teitä kehotetaan varaamaan aikaa 12 minuuttia kello 12:12 joulukuun 12. päivänä  ja keskittymään tietoisesti tähän voimakkaaseen jumalallisen valon aktivointiin sekä sallimaan sen työskennellä teidän sisällänne ykseyden tilassa Kaiken Mitä On kanssa.

Visualisointi

Visualisoinnit ovat usein avuksi. Kristus-valon impulssi on kuin sädehtivä kultainen joki, joka virtaa energialähteestä päänne yläpuolelta maahan ja luo valosillan taivaasta maahan yhdistäen teidät Kaikkeen Mitä On. Pyytäkää, että tämä kultainen valo täyttäisi teidän sydämenne eheydellä sekä toisi jumalallista rakkautta  olemuksenne jokaiseen soluun ja ruumiinosaan. Sallikaa sen laajentua ulospäin energiakenttäänne ja nähkää itsenne samalla tavalla kuin enkelit näkevät teidät - säteilevänä valona, joka ilmentyy maailmassa jumaluutena. Tetraedri-tähti on muoto, jota sielunne resonoi. Pitäkää mielessänne kuvaa uudesta Merkabastanne, joka täydessä valon hehkussaan ympäröi teidän fyysistä,  mentaalista ja henkistä olemustanne. Kun luotte voimakkaan mielikuvan tästä tähdestä, 12:12 koodien valorakenteiden uudet energiataajuudet aktivoivat teidän energiakeskuksenne aivan uudella tavalla. Kun maadoitatte tämän energian, luotte syvän elinvoimaisen yhteyden maahan.

Teillä on näkymättömiä tovereita, joiden työ sisältää teidän kehittämisenne. He auttavat luomaan täysin toimivan maailman, joka toimii korkeammalla valon ja jumalaisen rakkauden taajuudella. Hengittäkää tätä voimauttamista oman olemuksenne ytimeen saakka ja sallikaa sen ankkuroitua sinne. Tuntekaa voimakas uusi tasapainon keskus sisällänne, solar plexuksenne ja sydämenne välissä. Tässä kohdassa sisäinen gyroskooppinne tulee toimimaan pitääkseen teidät neutraalissa ja mieleltänne tyynessä tilassa, jotta voitte kasvaa moniulotteisiksi olennoiksi.

Ymmärtäkää miten tärkeitä te olette linkkeinä uuden maailman tietoisuuden evoluutiolle, missä rauha ja harmonia voivat elää ihmissydämessä. Kun maapallo pyhitetään, tasapaino, elinvoima ja rakkaus valtaavat jälleen planeetan sekä kaikki siellä elävät olennot.


Jumalainen ykseys

12.12. portaalin avulla teidän kaikki osanne tulevat tuntemaan olevansa uudestisyntyneitä ykseyteen. Tervehtikää itseänne uudella kunnioituksen tasolla ja kunnioittakaa sitoumustanne tälle elämälle. Teidän halukkuutenne jatkaa valon polulla läpi ajan on tuonut teidät oman sielunmatkanne yhden osan päätökseen. Uusi MerKaBa-valokehonne käynnistää nyt evoluutionne seuraavan vaiheen.

Valo ei pysty yksinään luomaan yhteyttä vaikka jumalainen älykkyys on valon voimien mukana. Jumalaista rakkautta vaaditaan herättämään teidän sielujenne liiton koodaus kahdentoista luontaisten ominaisuuksien päättämiseksi. Yhdistyminen Kristusenergian kultaiseen valoon herättää sisällänne olevan jumalallisen rakkauden. Sallikaa Kristusvalon tunkeutua jokaiseen soluunne ja luoda uuden parantavan voiman, joka täyttää tietoisuutenne. Kun sisäistätte tämän virityksen, energiakentässänne oleva jumalallinen rakkaus aktivoi DNA:tanne ympäröivät magneettikentät ja tulee niin läpitunkevaksi, että teidän maailmanne alkaa kirjaimellisesti muuttua ympärillänne. Tämä yhteys Kristustietoisuuteen koodattiin 12.12.2011 ja on nyt saatavilla aina kun näette 12.12. kellotaulujenne digitaalinäytössä.

Lisääntyvä evoluutio planetaarisella tasolla luo uusia portteja, joista sielut pystyvät astumaan sisään. Ne, joiden valokoodattu DNA sallii heidän energiataajuutensa nousevan, työskentelevät nyt moniulotteisessa maailmassa magnetoiden samanaikaisesti muita sieluja. Energiataajuudet alkavat sekoittua kun teidän omat sisäiset koodauksenne pommittavat resonanssillaan muita ja houkuttelevat niitä, jotka ovat valmiita heräämään.

Te synnyitte tätä varten. Nyt on teidän aikanne. Liittykää muiden seuraan 12.12. -ajoituksiin auttamaan uusien energiakoodien matriisin synnyttämisessä. Pidelkää ja voimaannuttakaa mielikuvaanne kauniista MerKaBa-valokehostanne, tetraedri-tähdestä, joka säteilee yhteyden kultaista valoa - todellista ykseystietoisuutta. Se on rakenne, joka auttaa teitä kehittymään kun luotte uutta maapalloa - sellaista, missä henkeä arvostetaan kaikissa asioissa sekä kauneus ja harmonia ovat pyhiä.

Hengityksenne ja rukousten käyttäminen energiavärähtelynne kohottamiseksi ovat parhaita keinoja. Tässä on yksi ehdotus aikomustenne voimistamiseksi:

Hengittäkää sisään Yhdistymistä jumalalliseen liittoon - Hengittäkää ulos Tasapainoa
Hengittäkää sisään Jumalallisen valon aktivointia - Hengittäkää ulos Säteilyä
Hengittäkää sisään Jumalallisen rakkauden ankkurointia - Hengittäkää ulos Eheyttä


Jumalallinen olemus,

Tämän 12.12. aktivaation aikana kutsun Jumalallisen rakkauden ja Kristustietoisuudessa aktiivisen Kultaisen valon virtaamaan sulavasti lävitseni ja ankkuroitumaan maahan. Pyydän nyt, että DNA:ni yhdistyy korkeimpaan mahdolliseen Jumalalliseen rakkauteen, myötätuntoon ja valoon, jotka voin vastaanottaa. Pyydän saada yhdistyä sieluni korkeimpaan kohtaloon oman kehitykseni ja maapallon evoluution hyväksi tänä aikana. Kutsun enkeleitä, arkkienkeleitä, mestareita ja kaikkia valon olentoja, jotka työskentelevät auttaakseen minun ylösnousemustani, olemaan läsnä tässä prosessissa. Pyydän saada yhdistyä korkeimpaan itseeni, jotta voin luoda enemmän tietoista läsnäoloa omaan evoluutioprosessiini.

Tämän yhdistymisen luoman voiman avulla luon nyt ympärilleni täydellisen MerKaBa-valokehon, joka tukee eniten minun tietoisuuteni kehitystä ja sieluni kohtalon täyttymistä maapallolla tämän elämän aikana. Tiedän, että tämä kaunis tetraedri-tähti saa voimansa minun yhteydestäni Kaikkeen Mitä On.

Herätköön kaikki olennot omaan jumalalliseen potentiaaliinsa ja tuokoon jumalallisen rakkauden olemuksen sydämeensä. Virratkoon yhä lisääntyvä määrä armoa meidän kaikkien lävitse siunatakseen maapalloa ja kunnioittaakseen häntä uudella tavalla, jotta kaikki voi kukoistaa. Tuntekoon jokainen sydän tämän rakastavan voiman lahjat sisällään, jotta jumalallinen rakkaus voi täyttää maan.

Kiitos Jumala. Ja näin on.

Shanta Gabriel arkkienkeli Gabrielin puolesta
linkki alkuperäiseen artikkeliin