Doctors with Reiki -blogi 26.4.2014
Kanavoija Marc Gamma välitti arkkienkeli Rafaelin numerokoodeja blogissaan 25.4. Artikkelin käännös löytyy täältä (klik).
Minä olen laillistettu lääkäri ja toimin parhaillaan lääkärin ammatissa. Halusin kokeilla näitä numerokoodeja ja katsoa, miltä ne "tuntuvat" tai "toimivat", ja kirjata tulokset sen jälkeen ylös.
Tässä on linkki tekemääni englanninkieliseen yhteenvetoon, joka on helposti luettavassa muodossa, ja saatavilla nyt netissä. Taulukko on keskeneräinen ja sitä päivitetään kun uusia koodeja julkaistaan. Taulukossa on neljä sivua, ensimmäisellä sivulla on vain kaksi riviä, rullaa sivupalkista alaspäin. (suomennos täällä, klik)
Testasin neutraloivia koodeja ruokaani eilen illalla. Ruuan maku parani ja pystyin reikikädelläni tuntemaan elämänvoiman energian lisääntyneen lautasella olevassa annoksessa.
Tein myös testin alkoholin neutralointikoodilla. Kirjoitin numerot viisi kertaa etusormellani sake-lasillisen yläpuolella, pienen lasillisen sake-lasikokoelmastani. Join saken yhdellä kertaa, muutamalla kulauksella. Se maistui sakelta. Sitten odotin. Alkoholi kestää 20 minuuttia imeytyä vatsasta. Kymmenen minuutin kohdalla tunsin erittäin kevyttä "huimausta" tai "myrkytystä" - olin edelleen selväpäinen. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tilanne oli sama. Kolmenkymmenen minuutin päästä ei ollut mitään vaikutusta. Yleensä herään kuivin suin ja päänsärkyisenä sen jälkeen kun olen ottanut alkoholia. Nyt ei ollut mitään. Minulla ei myöskään ollut kiire päästä vessaan, kuten yleensä alkoholin kanssa (etanoli estää antidiureettisen hormonin toiminnan, siksi on olemassa sanontatapa: "et osta olutta, vaan vuokraat sen", koska olut juoksuttaa vessassa.)
Eilen erään ystäväni koira putosi portaissa. Se oli Bobby, 13-vuotias saksanpystykorva, joka astui yhden askelman ohi. Se sai oikean silmänsä yläpuolelle verta vuotavan haavan. Ystäväni teki koodin lemurian kristallilla koiran haavan yläpuolella. Verenvuoto loppui. Kipu väheni. Tänään siinä on enää tuskin havaittava rupi.
Tässä ovat minun käyttöohjeeni:
1. Päätä, mihin tarkoitukseen haluat käyttää koodia.
2. (kun kirjoitat ilmaan) Käytä paremman kätesi etusormea. Pidä tauko välilyönnin kohdalla numeroiden välissä.
3. Toista numerosarjat taukojen kanssa useaan kertaan, jotta varmistat kaikkien sarjojen varmasti olevan oikein.
4. Pyydä enkeleitäsi, oppaitasi ja kuolleita rakkaitasi korjaamaan kaikki virheet, jotka mahdollisesti olet tehnyt.
5. Päästä irti ja luota. Lisätoimenpiteenä voit vielä lisätä rakkauden ja kiitollisuuden energiaa kaikelle.
Numerot voi myös kirjoittaa paperille ja teipata kiinni esineeseen. Ne voi kirjoittaa suoraan pakkauksen päälle. Minä kirjoitin ne ilmaan ja lähetin aikomuksena koko keittiööni ja ruokakomerooni. Olen myös kirjoittanut soluvaurioita korjaavan koodin vaaleanpunaisella vedenkestävällä musteella oikeaan käsivarteeni, koska intuitioni kehotti tekemään niin. Sitten kun se on kulunut pois, sitä ei enää tarvita.
Muistakaa, koodit ovat hyvin voimakkaita. Ne ovat todellisia. Ne on annettu meille kaikille käytettäviksi.
Koska tämä on uusi asia, kehotan tarkkailemaan tilannetta hyvin tarkasti kun käytätte koodeja. Hakeutukaa samanaikaisesti myös sairaalahoitoon, jotta ette menetä aikaa. Koodit eivät korvaa lääkäriä. Ne auttavat meitä paranemaan hätätilanteissa. Pitäkää koodit aina käsillä.
Reiki Doc
* * *
Helin kommentti:
Minulla oli valaiseva keskustelu Doctors with Reiki -blogin kirjoittajan kanssa, kun ihmettelin hänen bloginsa kommenteissa, miksi hän suosittelee numerosarjojen toistamista useaan kertaan, vaikka alkuperäisissä ohjeissa neuvotaan kirjoittamaan vain kerran pakkauksen päälle.
Hän vastasi, että se tuntui hänestä itsestään oikealta. Hänen intuitionsa kehotti tekemään niin.
Lisäksi hän sanoi, että reikissäkin symbolit kirjoitetaan kolmeen kertaan. Ja nämä numerokoodit ovat periaatteessa kuin reikisymboleja.
Tajusin jälleen kerran, että jokaisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja toteuttamaan sen neuvoja pienimmissäkin asioissa. Toiset osaavat sen paremmin, toisilla on vielä vähän enemmän opettelemista - huokaus.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marc Gamma. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2014
tiistai 29. huhtikuuta 2014
AE Rafaelin numerokoodien käyttäminen parantamiseen ja ruuan laadun kohottamiseen
Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiset, tässä puhuu arkkienkeli Rafael. Annoin nämä numerokoodini teidän avuksenne, tueksenne ja vapauttamaan teidät negatiivisilta voimilta maapallolla. Teidän pitää myös ymmärtää, että ne ovat vain alku jollekin, mikä on tulossa teidän todellisuuteenne.
Minä, arkkienkeli Rafael sekä minun veljeni ja sisareni olemme valmistelemassa uusia koodeja, jotka voivat auttaa ja tukea teitä vielä enemmän. Mutta teidän tulee ymmärtää, että koodeja käyttämällä te muutatte lähes kaiken maapallolla. Teidän pitää tietää, että jos käytätte koodia firman X yhteen ruokapakkaukseen, se leviää automaattisesti tämän firman kaikkiin muihinkin pakkauksiin, jotka sisältävät samaa ruokaa. Kaikki on yhteydessä keskenään ja tämä on syy siihen, miksi me suhtaudumme niin vakavasti koodien käyttämiseen.
Nämä koodit muuttavat kaiken maapallolla ja tämä on syy siihen, miksi me jaamme ne ymmärryksen tasolla. Me emme selitä teille kaikkea, sillä teillä on tieto sisällänne. Jos olette valmis, te ymmärrätte kyllä, miten koodeja pitää käyttää. Jos te ette ole valmis, teidän pitää odottaa siihen asti, että löydätte sisältänne varmuuden koodien käyttämiseksi.
Koodit ovat peräisin Atlantiksen ajoilta. Atlantikselle inkarnoitunut Pyhä Äiti opetti näitä koodeja sen ajan vastuussa oleville papeille. Nämä koodit olivat vain alkua, joten he myös oppivat tekemään omia koodejaan, sillä jokainen koodi perustuu matemaattiseen rakenteeseen ja ehtoon, jota tarvitaan antamaan kullekin koodille sen voima.
Koodeja ei pystynyt käyttämään Atlantiksen katoamisen jälkeen ennen kuin vasta jokunen vuosi sitten. Neuvostoliitossa elävä henkilö (Grigori Grabovoi) kirjoitti kirjan, jossa hän avasi tämän tiedon. Hän oli yksi näiden koodien säilyttäjistä, joten hän sai valolta ohjeet kirjaansa. Sen jälkeen monet ihmiset ovat käyttäneet näitä koodeja ja ovat olleet hyvin tyytyväisiä huomatessaan niiden toimivan ja tekevän heidän elämänsä helpommaksi tähän hetkeen asti.
Miksi juuri nyt? Aika ja energia ovat nyt erilaisia. Me annamme nyt uusia koodeja ihmisille. Niitä annetaan muillekin kuin vain tälle kanavalle. Toisetkin saavat näitä koodeja ja sen jälkeen ne auttavat teitä muuttamaan kaiken tällä planeetalla, jolla elätte. Te ette pelkästään muuta itseänne, kun muunnatte ja puhdistatte ruokanne. Te muutatte myös Gaiaa, maaäitiä, koska hän ja te olette yhteydessä keskenänne. Tämä tulee muuttumaan yhä uudelleen siihen asti, kunnes te kaikki saavutatte tämän tietoisuuden tason.
Tässä puhuu arkkienkeli Rafael. Toivon teille kaikkea hyvää ja lähetän teille rakkauteni.
Marc Gamma

lauantai 26. huhtikuuta 2014
Arkkienkeli Rafaelin numerokoodit terveyden ja ruuan laadun parantamiseen
Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiseni maapallolla, tässä puhuu arkkienkeli Rafael.
Olen iloinen voidessani tuoda teille tänään uuden (vanhan) työkalun. Tämänpäiväisessä viestissäni annan teille numerokoodeja, jotka voivat auttaa teitä erilaisissa päivittäisissä toimissanne. Käyttäkää niitä kuitenkin vain silloin, kun olette valmiita ottamaan ne vastaan lahjana Luojaltamme. Niiden käyttäminen tätä tiedostamatta saattaa myös antaa tuloksia, mutta teidän tulee olla resonanssissa numerokoodien kanssa, jotta ne voivat todella vahvistaa haluamianne tuloksia.
Kerron teille ensin lyhyen esittelyn, joka on välttämätön, jotta voitte ymmärtää näiden numerokoodien merkityksen ja myös sen, miten niitä käytetään oikein.
Numerokoodit ovat peräisin Atlantiksen ajoilta. Tällä tarkoitan, että atlantislaiset saivat ne itse Äiti-Jumalalta, joka oli itsekin useaan otteeseen inkarnoituneena maapallolle. Se oli hänen lahjansa tuon ajan ihmisille, vaikkakin Atlantiksen katoamisen ja värähtelytaajuuden laskun vuoksi koodeja ei voitu enää myöhemmin käyttää.
Nyt kun nämä koodit julkistetaan uudelleen, olemme jälleen saavuttaneet sellaisen energian värähtelytason, että numerokoodit ovat käyttökelpoisia ja toimivia.
Kerron nyt nämä koodit ja niiden käyttötarkoitukset.
Käyttäkää näitä koodeja hyvin huolellisesti ja varoen, sillä niiden kanssa ei saa leikkiä. Kuka on kerran nähnyt käytännössä, miten voimakkaita nämä koodit ovat, tietää mitä merkitsee harmoniassa oleminen Kaiken-Mitä-On kanssa.
Ensin koodit, joita käytetään parantamiseen:
33 45 634 kaikenlaisten soluvaurioiden parantaminen
44 56 789 avohaavojen parantaminen (kirjoitetaan "ilmaan" haavan yläpuolella)
33 78 133 vakavien vammojen parantaminen vatsan alueella, joita ei ole pystytty (heti) parantamaan leikkauksella
44 57 678 avomurtumien parantaminen, joita ei voida (heti) leikata
Seuraavia numerokoodeja käytetään sellaisille elintarvikkeille, jotka eivät ole enää luonnollisessa muodossaan, vaan elintarviketeollisuus on käsitellyt niitä eri tavoilla. Näitä koodeja voidaan käyttää myös ruokaan, jonka alkuperä ei ole varma tai luotettava. Koodit kirjoitetaan vain yhden kerran koko pakkauksen/säilykkeen päälle, mikä uudelleenaktivoi koodausprosessin.
24 46 713 geenimanipuloitujen elintarvikkeiden neutralisointi. Elintarvike palaa alkuperäiseen tilaansa, jossa se vaikuttaa maksimaalisesti ihmiselimistöön.
24 57 892 kaikkien myrkyllisten aineiden neutralisointi, jotka ovat tulleet ruokaan valmistuksen aikana.
24 67 987 kaikkien epäluonnollisten lisäaineiden neutralisointi, joita lisätään elintarvikkeisiin lähes kaikissa valmistusprosesseissa (taloudellisista syistä, rahan säästämiseksi). Tätä numerokoodia pitäisi käyttää aina, koska nykyään on lähes kaikissa elintarvikkeissa puutteellinen sisällysluettelo. Tätä koodia voidaan käyttää aina ja kaikissa tilanteissa, jopa silloin kun ruoka tuodaan eteen valmiina annoksena lautasella.
24 60 123 Lisäkoodi, jota voidaan käyttää raakojen elintarvikkeiden (hedelmien ja vihannesten) kypsyttämiseen. Koodin käyttäminen kypsyttää aineet niiden solutasolla. Koodia ei pidä käyttää jo kypsiin hedelmiin ja vihanneksiin, sillä ne saattavat ylikypsyä ja menettää ravintoarvonsa sekä tehonsa.
42 67 982 Koodi, jota voidaan käyttää pilaantumisen rajoilla oleviin elintarvikkeisiin. Elintarvikkeet tulevat jälleen hyvän makuisiksi, vaikka eivät ehkä näytä siltä. Tämä numerokoodi on kehitetty sellaisten ihmisten tarpeisiin, joiden on elettävä "vanhalla" ruualla olosuhteiden pakosta. Koodia ei pidä käyttää, jos ruoka on hyväkuntoista, sillä silloin koodi muuttaa ruuan huonoksi.
99 42 167 Lisäkoodi elintarvikkeille, joihin on lisätty alkoholia säilyvyyttä parantamaan. Tämä koodi neutraloi alkoholin vaikutuksen. Koodia voidaan käyttää myös neutraloimaan alkoholia kaikissa alkoholipitoisissa juomissa. Juoman maku jää ennalleen, mutta alkoholilla ei ole enää mitään vaikutusta elimistöön. Tällä saattaa olla suuri merkitys ihmisille, jotka eivät siedä yhtään alkoholipohjaisia lääkeaineita. Suosittelen ehdottomasti myös käyttämään tätä koodia silloin, kun hoidetaan alkoholiriippuvaisia ihmisiä. Alkoholin neutralointi näissä tapauksissa johtaa siihen, että alkoholisti saa positiivisen tunteen ruumiiseensa, mikä voi myöhemmin vähentää hänen riippuvuuttaan ja jopa lopettaa sen kokonaan.
Huomio! Tätä koodia ei saa missään tapauksessa käyttää alkoholia sisältäviin tuotteisiin, joita käytetään desinfiointitarkoituksiin!
Rakkaat ihmiset, tässä ovat ensimmäiset numerokoodit. Tämä kanava tulee välittämään lisää koodeja vielä myöhemmin.
Pyydän teitä levittämään näitä tärkeitä numerokoodeja edelleen. Käyttäkää luovuuttanne ja kirjoittakaa ne muistiin. Kuten partiolainen, joka kantaa aina linkkuveistä mukanaan, teidänkin pitäisi kantaa näitä koodeja aina ja kaikkialla mukananne. Olettepa sitten automatkalla, luonnossa kävelemässä tai matkalla, teillä on aina mahdollisuuksia käyttää niitä. Erityisesti onnettomuuksien sattuessa ne tarjoavat hyvää ensiapua.
Kun olette tehneet ensimmäiset kokeilunne, puhukaa muiden ihmisten kanssa näistä koodeista.
Näitä koodeja ei ole sallittua myydä eikä julkaista niitä kirjana.
Numerokoodit ovat jokaiselle ihmiselle tasavertainen oikeus!
Koodit ovat taivaallisten valon joukkojen lahja koko maapallolla olevalle ihmiskunnalle.
Näiden koodien avulla te pystytte yhdessä myötävaikuttamaan koko elintarviketeollisuuden kaatamiseen.
Pelkästään näitä koodeja käyttämällä te voitte kumota kaikki haitallisten lisäaineiden ja manipulaatioiden vaikutukset.
Ottakaa huomioon, että numerokoodit ovat teidän kanssanne resonanssissa, kun käytätte niitä tietoisesti. Jotkut ihmiset muistavat ne, tässä ja nyt, koska he työskentelivät näiden koodien kanssa intensiivisesti Atlantiksella.
Muistakaa kirjoittaa nämä koodit tarkasti ja oikein, sillä muuten niillä ei ole mitään vaikutusta ja te tulette pettymään.
Minä olen suuri rakkaus teitä kohtaan.
Arkkienkeli Rafael ja hänen taivaalliset joukkonsa
Huom. Lääketieteellisissä ongelmissa kehotetaan aina kääntymään ammattitaitoisen lääkärin puoleen!
Käännetty suomeksi yhdistellen englannin- ja saksankielisiä tekstejä.

lauantai 22. maaliskuuta 2014
Maadoittakaa itsenne säännöllisesti, se on erittäin tärkeää!
Jumalaa kanavoinut Marc Gamma 10.6.2013
Rakkaat ihmiseni maapallolla. Tämä
kanava pyysi minua jälleen kommentoimaan viestiä, jonka olen
antanut hänelle ja hänen henkiselle ystävälleen. Kuten aina,
toteutan tämän pyynnön mielelläni, joten teen lyhyen yhteenvedon
viestistä, jonka annoin heille viime perjantaina. Tämä kanava saa
päättää itse, haluaako hän julkaista viestin, koska se on vapaan
tahdon laki. Minunkin tulee ottaa se huomioon, mutta senhän te jo
tiesittekin. (hihitystä)
Henkilökohtaisessa viestissä tälle
kanavalle kerroin tulevista energioista. Ne tulevat kasvamaan
massiivisesti siihen saakka kunnes saavutamme kesäpäivänseisauksen.
Kun sanon ”massiivinen”, tarkoitan suurta voimaa. Tulevat
energiat laittavat taka-alalle kaiken, mitä olette kokeneet. Niitä
ei voi verrata aikaisempiin, niillä on uskomattoman suuri vaikutus
Gaiaan ja ihmiskuntaan, näin voin vakuuttaa teille.
Jotkut ihmiset tulevat kokemaan suuria
vaikeuksia, koska he kaipaavat vanhoja energioita, eivätkä pysty
ymmärtämään, että vanhat energiat eivät ole täällä enää.
Vanhat energiat ovat menyttä. Heidän pitää vain hyväksyä tämä.
Haluan antaa teille yksinkertaisen
neuvon, joka on toisille jo ”vanhaa kauraa”. Uusille tämä on
tärkeä neuvo, josta he tulevat olemaan iloisia. Muistakaa
maadoittaa itsenne säännöllisesti, ei vain kerran päivässä vaan
monta kertaa päivässä. Vain tällä tavalla voin taata, että
koette vähemmän vaikeuksia siihen verrattuna jos ette maadoita
itseänne. Kuten aina, jätän tämän asian teidän itsenne
päätettäväksi, koska minun pitää hyväksyä teidän oma
ratkaisunne ja minä teen niin. Mutta ymmärtäkää, että asia on
lähellä minun sydäntäni enkä halua nähdä teidän kärsivän,
sillä se ei ole tarpeellista enkä minä halua sitä. Mutta te yksin
olette vastuussa omasta todellisuudestanne, mistä teidän pitää
olla tietoisia. Vain jos ymmärrätte tämän, pystytte murtautumaan
ulos illuusiosta, rakkaat ihmiset maapallolla.
Minä olen aina hyvä isä teille ja
teen parhaani tukeakseni teitä. Mutta rajoituksien, joita minun
tulee noudattaa, pitäisi jo olla teille selviä. Teidän pitäisi jo
ymmärtää, että minun pitää noudattaa omia lakejani, muuten me
kaikki joudumme kaaokseen.
Uskokaa ja luottakaa, silloin heräätte
pian, koska se on minun tarkoitukseni, joka lähestyy yhä enemmän
minun lapsiani. Tehkää kuten minä sanon, jolloin selviydytte
näistä energiapommituksista.
Suurella rakkaudella, teidän
taivaallinen isänne.
Miten maadoitan itseni?
Lapseni, on tärkeää, että maadoitat
itsesi joka päivä. Olet lukenut tämän jo niin usein, mutta minun
pitää toistaa tätä. Se on tärkeää erityisesti näiden vahvojen
energioiden aikana, sillä silloin et menetä jalansijaasi ja voit
käsitellä energioita paremmin. Mutta kerro miten teen sen, kysyt
minulta.
Se on hyvin yksinkertaista ja siihen on
monta eri menetelmää. Helpoin tapa on kävellä paljain jaloin
puutarhassa, maassa tai hiekalla, tai vain seisoa siinä vähän
aikaa.
Mikäli tämä ei ole mahdollista,
koska asut kaupungissa jossa ei ole maata tai ruohoa näkyvillä,
voit myös visualisoida kävelemisen. Sulje silmäsi ja kuvittele,
että makaat kauniilla rehevällä niityllä tai hiekkarannalla ja
katsot ylläsi kaareutuvaa sinistä taivasta. Yhdistä kaikki
chakrasi maahan. Sitten visualisoi valkoinen valonsäde, joka tulee
taivaasta sinun kruunuchakraasi. Johda se sydänkeskuksesi läpi ja
täytä se rakkaudellasi. Lähetä se sitten selkärankaasi pitkin
juurichakrasi tai jalkapohjiesi kautta syvälle maan sydämeen.
Tunne, miten maan energiat, maan elinvoima, virtaa ruumiiseesi ja
virkistää.
Voit maadoittua tällä tavalla koko
ajan, kun annat valkoisen valon virrata sisään kruunuchakraasi ja
ruumiisi läpi maahan, vaikka et kuvittelisikaan makaavasi maassa. Et
aina pysty sulkemaan silmiäsi päivittäisten kiireittesi keskellä,
mutta älä koskaan unohda maadoittaa itseäsi. Se auttaa sinua.
Jumalainen äiti
Miten lukea kanavoituja viestejä, ohje arkkienkeli Mikaelilta
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc
Gamma 23.10.2013, katkelma viestistä
* * *
Yritämme pitää viestit lyhyinä,
jotta emme rasittaisi teitä liikaa. Tunnemme ne, jotka sanovat
turhautuneina: ”Taas niin pitkä viesti!” eivätkä lue sen
takia. Suosittelemme teitä kuitenkin lukemaan tekstin loppuun
saakka.
Keskittykää vain muutamiin viesteihin
ja nimenomaan niihin, jotka resonoivat kanssanne. Ne viestit, joihin
teillä ei ole mielenkiintoa – ja niitä saattaa tulla tältäkin
kanavoijalta – jättäkää ne huomiotta. Teidän sielunne kyllä
tietää, mitkä viestit ovat juuri teille oikeita.
Kun sanon ”oikeita”, se ei
tarkoita, että teidän huomiotta jättämänne viestit eivät ole
oikeita tai tarpeellisia – päinvastoin. Teidän tulee ymmärtää,
että teille välitetään hyvin paljon viestejä, jotka palvelevat
erilaisia tarkoitusperiä, koska myös te ihmiset olette erilaisia.
* * *
perjantai 21. maaliskuuta 2014
Ylösnousemuksen vauhti kiihtyy
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 19.3.2014
Tervehdys, tässä puhuu arkkienkeli Mikael. Minulla on teille tänään uusi viesti.
Yksi viikko on taas kulunut ja on aika näyttää teille, mihin suuntaan kuljemme, sekä mitä uutta on tapahtunut ja miten asiat ovat kehittyneet.
Kuten tiedätte, on kaksoisliekkien yhdistyminen kiihtynyt viime aikoina. Haluan sanoa, että se on ollut täydellinen menestys. Se on ollut menestys, koska siinä on kehitetty niin paljon energiaa - energiaa, joka on välttämätöntä ruokkimaan portaalia - portaalia, joka on kiireellisesti hyvin tarpeellinen tuomaan energioita maapallolle ja ihmisille.
Kaksoisliekkien yhdistyminen tulee päätökseensä pian, mikä tarkoittaa että kaikki kaksoisliekit ovat suorittaneet yhdistymisensä. Täten on tämä tärkeä osa ylösnousemusta ohi. Tämä oli ja on ollut virstanpylväs, erittäin tärkeä ydinasia ylösnousemuksen prosessissa.
Nyt kysytte tietysti: Miten tästä eteenpäin? Ja minä sanon teille: Kyllä, tästä jatketaan eteenpäin.
Askel askeleelta kuljemme kohti ylösnousemusta.
Askel askeleelta tulee yhä enemmän ihmisiä heräämään.
Askel askeleelta ihmiset tuntevat, että elämällä, yhteiselämällä sellaisena kuin se on tänään, ei ole enää tulevaisuutta.
Tulevaisuuden pitää muuttua!
Tulevaisuuden pitää tuoda ihmisille toivoa.
Tulevaisuus, joka antaa unohtaa sodan, surun, nälän ja rahan.
Ymmärrättekö, ne sanat jotka olen maininnut teille, ne sanat joilla on niin paljon valtaa,
voiman, asioiden pitää muuttua; voiman, asioiden pitää tulla kauniiksi.
Voimaa, jotta ihmiset tulevat onnellisiksi.
Voima on teillä - teillä on valta käsissänne.
Me emme ole niitä, joiden pitää toteuttaa tämä. Te olette niitä, joiden tulee tehdä tämä.
Te olette ne, jotka voitte toteuttaa nämä muutokset.
Me pystymme vain tukemaan teitä. Me voimme ohjata, johdattaa ja olla vieressänne ohjaamassa, kun teidän pitää tehdä oikeat päätökset.
Mutta itse tekeminen, se on aina teidän ihmisten käsissä.
Yhä edelleen on maapallolla ihmisiä, jotka tuntevat, että joku arkkienkeli tai ylösnoussut mestari, tai avaruusolento tulee maan päälle ja toteuttaa ylösnousemuksen teidän puolestanne.
Ei, asia ei kerta kaikkiaan ole niin, eikä koskaan tule olemaan.
Te tunnette vapaan tahdon lain, me emme saa sekaantua.
Me voimme ohjata ja johdattaa teitä, sen me voimme tehdä, mutta itse tekeminen on aina ollut ja tulee aina olemaan teidän oma tehtävänne.
Tiedän, että toistan itseäni, ja minun tulee tehdä niin, koska yhä edelleen on ihmisiä, jotka eivät ole vieläkään ymmärtäneet tätä.
Herätkää jo ja ymmärtäkää, että te itse olette niitä, joiden pitää tehdä muutokset. Vain te pystytte siihen. Tämän pitää olla teille jo viimeinkin selvä. Vain sillä tavalla me kaikki voimme kulkea yhdessä eteenpäin.
Nyt jätämme tämän asian ja menemme eteenpäin.
Mitä tulee seuraavaksi, te kysytte.
No, ylösnoussut mestari Saint Germain on jo ilmoittanut sen. Hän on informoinut teitä ja tulee jatkamaan sitä edelleen.
Nesara, Nesarasta en tule puhumaan. Nesara on kokonaan ylösnousseen mestari St.Germainin harteilla.
Mutta Nesara on yksi tärkeistä avainelementeistä, josta kaikki alkaa. Sen mukana alkaa muutos. Ja kyllä, tämän muutoksen tekevät aikaiseksi ihmiset, emme me ylösnousseet mestarit tai arkkienkelit.
Yksin ihminen pystyy saamaan aikaan sen asian, että muutos alkaa viimeinkin teillä. No niin, mitä Nesaran jälkeen tapahtuu? Tämän osan pystyn kertomaan teille, koska sillä ei ole mitään tekemistä Nesaran kanssa.
Kuvitelkaa, että kaikki on murskattuna maassa, kaikki ympärillänne on pelkkää kaaosta. Mikään ei enää toimi. Mitä mietitte tällaisessa tilanteessa - miten pystytte menemään tästä eteenpäin?
Mitä ihmisten pitäisi tehdä rakentaakseen uudelleen yhteiskunnan tuollaisesta rojukasasta?
Nyt ehkä haluatte pysäyttää tämän viestin kuuntelun vähäksi aikaa ja miettiä ennen kuin jatkatte kuuntelua.
Muutaman minuutin mietiskelyn jälkeen tulette ehkä huomaamaan, että tämä ei ole mikään helppo ja nopea asia. Rakentaa jotain aivan perusteista asti, kaikki välttämättömät elementit mukaan lukien, jotta ihmiskunta voi elää yhdessä rauhanomaisesti. Se ei ole yksinkertaista. Se on erittäin suuri haaste.
Te tiedätte varmasti maassa luotuja erilaisia strategiapelejä. On olemassa mainioita tietokonesimulaatioita, joissa voi rakentaa kaupungin tai pienen kylän. Voitte pelata niitä saadaksenne kokemusta. Jo näiden pienten pelien avulla saa ymmärryksen siitä, miten monimutkaista on rakentaa yhteiskunta, kylä, kaupunki, ja varustaa ne kaikella tarvittavalla. Miettikääpä todella, mitä kaikkea niihin tarvitaan, millaisia ihmisiä niihin tarvitaan, millaisia ominaisuuksia ja pätevyyksiä. Tarvitaan niin monia eri elementtejä. Kun olette miettineet koko asian läpi, tulette lopuksi siihen tulokseen, että tämä tulee olemaan erittäin monipuolinen projekti. Projekti, jonka ohjaamiseen ja johtamiseen tarvitaan paljon ihmisiä.
Näiden ihmisten pitää oppia työskentelemään yhteiskunnan hyväksi, ei oman itsensä hyväksi, vaan työskentelemään kaikkien edestä, ja tämä on avainasia, rakkaat ihmiseni.
Vain yhdessä te pystytte rakentamaan yhteiskunnan. Individualismi on jotain sellaista, jonka voitte unohtaa. Kun teette työtä vain oman itsenne puolesta, se ei tule toimimaan. Se ei voi toimia, koska silloin tulee vallitsemaan uusi energia, joka ei enää salli tällaista.
Vain yhdessä te voitte rakentaa ja muuttaa kaiken, muokata kaiken niin, että teillä on kultainen tulevaisuus. Tulevaisuus, joka voi tarjota kaikille kaiken, olipa se sitten koulutus, elintarvikkeet, viihde, ystävät, rakkaus. Kyllä, on niin monta välttämätöntä aspektia, joita ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen.
Te tiedätte Maslowin tarvehierarkia-pyramidin. Tämä hierarkia näyttää, mitä elementtejä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen, tyytyväinen, luova ja rakastava. Kun nämä perusasiat ovat saatavilla, silloin ihminen voi olla ja on onnellinen. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Tässä jälleen kaikki jätetään teidän harteillenne, sillä te itse olette perusta kaikelle, kaikelle mikä on tarpeellista, mitä rakennatte, jotta te voitte yhteiskuntana ja ihmiskuntana olla onnellisia.
Nyt siirryn tämänpäiväisen viestimme viimeiseen asiaan. Me olemme puhuneet yhteiskunnasta.Yhteiskunnasta, joka pitää rakentaa aivan perusteista asti uudelleen. Siinä on paljon muutakin: rakennukset, rakenteet, rautatieliikenne, erilaiset tiet kuljetuksia varten. Kaikki tarpeelliset välineet, jotta toimiminen yhteiskunnassa olisi ylipäätään mahdollista.
Nykyään ovat niin monet yhteiskunnan tukielementit vapauttaneet teidät ihmiset hankaluuksista. Niitä ovat mm. jätehuolto, jäteveden poisto- ja uudelleenkäsittelylaitokset, elintarvikkeiden tuotanto. Nämä kaikki ovat palveluja, joita tarvitaan yhteiskunnan toiminnan takaamiseksi.
Samanlaisia ovat seuraavatkin aspektit, joiden kanssa teidän pitää selviytyä. Myös ne vaativat jokaiselta teistä uskomattoman paljon sitoutumista, sitoutumista kaikkien edestä, ei vain omaksi hyväksenne, vaan aina kaikkien puolesta. Miettikääpä taas parin minuutin ajan, mitä kaikkea tarvitaan yhteiskunnan rakentamiseksi aivan perusteista asti. Nyt tarkoitan tukitoimintoja - niitä elementtejä, jotka ovat välttätättömiä, jotta ihmisellä on kaikki tarvittava, jotta hän saa ruokaa, suojaa kylmältä, jätehuollon jne. Niin monia erilaisia osa-alueita pitää ottaa huomioon. Ja niin monien ihmisten pitää antaa oma panoksensa näihin toimintoihin. Tunnistatteko jälleen, miten pelataan sitä peliä, joka näyttää mikä kaikki on tarpeellista, kun jotain aloitetaan aivan alusta. Kyllä, tänään meillä kaikilla on kokemus siitä, miten tällaista peliä tulee pelata, jotta saadaan täysin toimivia tuloksia.
Oletteko koskaan kysyneet itseltänne, oletteko tyytyväisiä siihen, miten asiat ovat nykyään? Kaikki viranomaisbyrokratia, kaikki monimutkaiset käsittelyprosessit, jotta voi saada jotain - olipa se sitten sairaskassasta, viranomaisilta tai jostain muualta. Kaikki on erittäin monimutkaista ja monipuolista, niin että ihminen menettää yleiskuvan. Kaikkia näitä asioita ihminen voisi yksinkertaistaa, vähentää organisaatiota, vähentää monimutkaisuutta, mutta kuitenkin tarjoten tarpeeksi tukea, jotta ihmiset voivat elää elämänsä tyytyväisinä. Se on todellinen haaste niille, joiden tulee ylösnousemuksen jälkeen rakentaa kaikki alusta asti uudelleen. Ja te olette osa sitä, te olette osa niitä, jotka rakentavat, laativat, yhdistävät, jne. kaikki nämä elementit.
Tietäkää, että elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Joka puolella alkaa kuitenkin pioneerihenki nousta mahdollisuudesta rakentaa kaikki uudelleen alusta asti. Kaikki virheet, jotka ihminen on tehnyt, voidaan nyt yrittää korjata.
Ja nyt tullaan siihen osaan, jossa teitä tukevat ja ohjaavat korkeammin kehittyneet olennot, joilla on hyvin paljon kokemusta tällaisista tilanteista. He tuovat teille uusia impulsseja, ideoita, ajatuksia, menettelytapoja, prosesseja, yksinkertaistuksia, jotta teidän olisi helpompi sopeutua.
Te päätätte, mitä toteutatte - eivät ne, jotka antavat teille neuvoja. Teidän ihmisten pitää päättää. Me emme saa vaikuttaa mitenkään, muuten se olisi sama, jos vieras hallitus tulisi sanomaan teille, mitä teidän pitää tehdä. Me olisimme taas samassa tilanteessa kuin ennenkin.
On siis hyvin tärkeää nähdä meidän roolimme oikein: Me neuvomme, me näytämme, me selitämme.
Mutta itse tekeminen jää teidän tehtäväksenne, teidän pitää toteuttaa kaikki. Tietäkää ja muistakaa tämä. Jos joku sanoo teille jotain muuta - antaa neuvoja tai ohjeita - niin älkää uskoko tätä tietoa tai kanavointia, sillä tällainen ei ole sallittua.
No niin, rakkaat ihmiset. Tämänpäiväinen viestimme tulee loppuunsa, ja minä haluaisin vakuuttaa teille, että me olemme valmiina tekemään kaikkemme, jotta asiat sujuisivat joustavasti. Muistakaa kuitenkin, että meidän pitää noudattaa universumin lakeja. Se tarkoittaa, että meidän tulee odottaa, että tietyt asiat ovat toteutuneet teidän puoleltanne ja pantu täytäntöön.
Kun nämä virstanpylväät on saavutettu ja tämä prosessi on saatu päätökseen, voimme me taas puuttua asiaan ja tukea teitä. Tämän pelin nimi on "syy ja seuraus". Syy ja seuraus - tietäkää, että koko universumissa ja samoin teidän luonanne tämä on aina sama peli. Syy ja seuraus. Ensin ihmisen pitää suorittaa jotain, toteuttaa, realisoida, ohjata ja käyttää, ja sen jälkeen tulevat seuraukset, mikä tarkoittaa että ihminen näkee, tunnistaa tulokset ja voi sitten jatkaa eteenpäin.
Ja tästä syntyy seuraus, siis syy ja seuraus.
Ottakaa tämä asia sydämellenne, sillä se on tärkeä ymmärtää. Näin sen pitää aina tapahtua. Ja tästä syystä meidän pitää aina katsoa omalta puoleltamme, millainen vaikutus tulee olemaan. Ja vasta sen jälkeen kun olemme tunnistaneet, että vaikutus on saavuttanut toivotut tulokset, saamme luoda uuden syyn yhdessä teidän, ihmisten kanssa. Ymmärrättekö nyt, miten tämä prosessi menee, ymmärrättekö miten se toimii? Tähän asti se on aina toiminut näin, mutta sitä eivät monet ihmiset ole vielä käsittäneet. Minä toivon, että tämän loppulauselman, tämän loppuhuomautuksen avulla, olen saanut tehtyä kaiken teille selväksi.
Rakastan teitä koko sydämestäni. Olen arkkienkeli Mikael.
http://illuminations2012.wordpress.com/

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
NESARA julkaistaan pian
St.Germainia kanavoinut Marc Gamma 14.3.2014
Tervehdys teille kaikille, tässä puhuu Saint Germain.
Puhun teille tänään ensimmäistä kertaa tämän kanavan kautta ja tästä eteenpäin tulen puhumaan teille joka viikko. Välittämieni viestien ydinteema tulee olemaan NESARA. Tätä teemaa tullaan käsittelemään seuraavina viikkoina. Eikä ainoastaan minun välittämieni viestien kautta, vaan myös kaikkialla maapallolla. NESARA on lähdössä liikkeelle hyvin pian. Tällä tarkoitan sitä, että NESARA tulee toteutumaan teidän todellisuudessanne pian. Kaikki valmistelut on nyt saatu päätökseen, jotta NESARAsta tulee nyt vihdoinkin todellisuutta. Mutta ennen kuin alan puhua siitä lisää, tulevaisuudesta tai tästä hetkestä, haluaisin mennä vähän sivuraiteelle ja selittää sen merkitystä kaikille niille, joille tämä käsite ei ole tuttu.
Teen pienen esittelyn ja se on todellakin hyvin lyhyt, sillä NESARA menee ajassa kauas taaksenpäin, hyvin hyvin kauas, nimittäin yhteen minun inkarnaationi maan päällä, jossa sain ensimmäisen kerran päähäni ajatuksen siitä, miten pystyn vapauttamaan ihmiskunnan rahan orjuudesta. Jo silloin ymmärsin, että raha on kaiken pahan alku ja juuri. Minun pyrkimykseni, ideani oli saada ihmiset omistamaan tarpeeksi rahaa, jotta he voivat vapauttaa itsensä orjuudesta. Kun puhun orjuudesta, en tarkoita sitä teidän ymmärtämällänne tavalla, vaan pankkien, yritysten ja hallintojen harjoittamaa orjuutta. Koska raha hallitsee, sillä on valta, ja se kenellä on molempia, pystyy hallitsemaan kaikkia ihmisiä.
Nämä olivat minun ensimmäisiä ajatuksiani, mutta noina aikoina menneisyydessä en saanut koskaan tilaisuutta toteuttaa näitä ideoita, koska minun oli palattava henkiseen olomuotoon fyysisen kuolemani jälkeen. Tulin kuitenkin taas takaisin myöhempään inkarnaatiooni, jossa sain Luojalta tehtäväksi jatkaa perustan luomista NESARAN toteuttamiseksi. Minun erityistehtäväni oli saada aikaiseksi olosuhteet NESARAN ratkaisevan perustan luomiseksi, jotta ihmiset ja Gaia voisivat rakentaa sille yhdessä kaikki tarvittavat perusvaatimukset vapautumista varten ylösnousemuksen aikana.
NESARA tuo mukanaan suuria muutoksia. Se vapauttaa ihmiset ja varsin pian, sillä sen käyntiinlähtö on hyvin lähellä. Tällä tarkoitan, että se toteutuu teidän todellisuudessanne hyvin pian. Kaikki valmistelut on tehty, kuten kerran jo mainitsin. Joitakin pieniä, hyvin pieniä yksityiskohtia on vielä jäljellä, mutta niiden jälkeen on kaikki valmiina, ja kuten arkkienkeli Mikael on jo kertonut, USA:n presidentti tulee antamaan siitä julkisen ilmoituksen. Hän tulee ottamaan ensimmäisen askeleen, ei Henki. Me emme saa, me vain avustamme. Barack Obama tulee julistamaan NESARAN.
NESARA on monien ihmisten mielessä, myös niiden jotka pelkäävät sitä. He pelkäävät, että Barack Obama julkistaa tämän asian virallisella ilmoituksellaan, sekä sitä että kaikki rahaan liittyvät asiat tulevat käymään läpi suuren muutoksen. Tämä ilmoitus on niin valtava ja sillä on niin laaja vaikutus politiikkaan, talouteen, pankkeihin, yrityksiin ja teidän päivittäiseen elämäänne, että sen johdosta syntyy todellinen kaaos. Teidän tulee ymmärtää, että ilman rahaa ei mikään toimi, sillä ilman rahaa ei ole kontrollia, ilman rahaa ei ole valtaa. Siksi pitää luoda edellytykset sille, että voimakkaat - joilla on kontrolli - eivät saa enää mahdollisuutta rikastuttaa itseään tällä "hunajapurkilla" ja siten säilyttää valtaansa ihmiskunnan yllä.
Tietäkää, että raha on kaiken pahan alku ja juuri, joka on muuttanut maailmaa niin paljon. Jo satojen vuosien aikana on aina ollut raha tai kulta tai jalokivet tai mitä tahansa ihminen on voinut ostaa.
Valtasuhteet tulevat nyt muuttumaan perusteellisesti, sillä missä ei enää ole rahaa, ei voida myöskään enää harjoittaa minkäänlaista valtaa. Missä ei ole rahaa, ei voida enää maksaa palkkaa niille ihmisille, jotka työskentelevät valtarakenteiden alaisuudessa. On hyvin tärkeää, että te ymmärrätte tämän. Teidän pitää ymmärtää, että hyvin monet ihmiset työskentelevät tällä hetkellä pimeiden voimien alaisuudessa vain siksi, että heille maksetaan siitä. Kun puhun pimeistä voimista, tarkoitan maapallon eliittiä, joka on inkarnoitunut tänne maahan ainoastaan riistämään ihmisiä. He eivät ole mitään avaruudesta tulleita olentoja - ei todellakaan - vaan he ovat ihmisiä, joilla on tarkoituksenaan tulla vielä rikkaammiksi ja harjoittaa vielä enemmän kontrollia. Ymmärtäkää tämä!
Ja tässä astuu kuvaan NESARA, joka on perusta kaikelle sille, että kontrolli voidaan poistaa.
Nyt te kysytte, mitä seurauksia tällä tulee olemaan teidän elämässänne. Seuraukset tulevat olemaan suuria, sillä myös te olette riippuvaisia rahasta. Te ostatte tavaranne rahalla. Te hankitte rahalla elintarvikkeenne, maksatte laskunne. Nyt te kysytte itseltänne, miten on mahdollista ostaa ruokaa ja maksaa laskut, maksaa jollekulle joka työskentelee teille, apumiehelle tai asentajalle, joka tulee teidän kotiinne tekemään jonkun työn tai korjauksen. Nämä ovat oikeutettuja kysymyksiä. Mutta minä sanon teille, että tämä kaikki tulee olemaan tarpeetonta, sillä pari päivää NESARAn julkistamisen jälkeen, tullaan käynnistämään järjestelmä, jonka avulla kaikki ihmiset saavat mahdollisuuden merkittävään rahamäärään.
Se tulee tapahtumaan seuraavalla tavalla:
Jokainen ihminen, sekä aikuinen että lapsi, saa tietyn summan rahaa käytettäväkseen, suuren summan rahaa. Tämä summa annetaan jokaiselle aikuiselle ja jokaiselle lapselle niin, että jokaisella on tarpeeksi rahaa maksaakseen laskunsa, ostoksensa sekä kaiken tarpeellisen. Ja kyllä, kaikkein parasta tässä on se, että aikaisemmin rikkailla ihmisillä ei ole yhtään enempää. He tulevat nimittäin omistamaan juuri saman verran kuin kaikki muutkin ihmiset. Tämä tarkoittaa, että jokainen ihminen on tarkalleen samassa lähtöasemassa. Tällä tarkoitan, että kenelläkään ei ole omistuksessaan enempää tai vähempää. Täten meillä on tasa-arvo, tasa-arvo ihmisten kesken - ja missä on tasa-arvo, siellä ei ole kateutta. Missä on tasa-arvo, siellä ei ole kontrollia, ja mistä kontrolli poistuu, sieltä poistuu myös paljon muuta, hyvin paljon muutakin. Tietäkää se, että kun kontrolli poistuu, te olette vapaita ja teillä on mahdollisuus kehittää itseänne. Tämä on myös alku suuremmalle määrälle muita toimenpiteitä NESARAan liittyen, sillä itse NESARA on vain osa kaikkia muita muutoksia.
On hyvin paljon muita NESARAan liittyviä ohjelmia. Niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä itse NESARAn kanssa, mutta kun kivi on lähtenyt vierimään, se ottaa mukaansa niin paljon asioita ja mahdollistaa niin paljon, että ihmiskunnalle tulee valtava mahdollisuus rakentaa jotain uutta, jotain parempaa ja jotain kattavampaa, jolla voitte kulkea vakaampaan tulevaisuuteen.
Nyt te varmastikin kysytte, miltä sitten tulevaisuus näyttää. Mitä rahalle tapahtuu? Minä kerron teille, että myös se muuttuu, sillä NESARA koostuu erilaisista vaiheista. Ensimmäiseksi "nollataan" kaikki pankit ja kaikki teollisuuslaitokset, jotka ovat harjoittaneet kontrollia, sekä kaikki hallitukset, jotka ovat toteuttaneet kontrollointia rahan avulla. Ne ikään kuin ajetaan alas, jotta ne eivät voi enää harjoittaa kontrollia. Tämä on ensimmäinen osa.
Toinen osa tulee olemaan rahan uusjako. Älkää vielä kysykö, miten se tulee tapahtumaan, sillä se sisältää sellaisia yksityiskohtia, joista tulemme puhumaan myöhemmin. Samoin toisessa vaiheessa kaikki ihmiset - niin aikuiset kuin lapset - saavat käteisvaroja maksaakseen laskunsa ja tehdäkseen ostoksia.
Ja sitten tulemme kolmanteen vaiheeseen. Tämä vaihe koskee rahan lopettamista. Siinä luodaan järjestelmä, jossa rahaa ei enää tarvita. Raha on vaihdon väline ja tulevaisuudessa tämä vaihto tulee tapahtumaan toisella tavalla. Tulevaisuudessa ei tarvita yhtään rahaa tai kultaa, jolla ihmiset voivat suorittaa vaihtoa. Kulta tulee saamaan lähitulevaisuudessa aivan uuden roolin, mutta tietenkin sitä käytetään edelleen korujen valmistukseen ja lääketieteessä. Mutta kulta tarjoaa paljon muitakin käyttömahdollisuuksia, jotka eivät vielä nykyään ole tuttuja ihmiskunnalle. Kulta on jalometalli, minkä kaikki tietävät, mutta sitä voidaan käyttää paljoon muuhunkin. Te tunnette todellakin vain pienen osan sen kaikista mahdollisuuksista. Ja kun ihmiskunta vapautuu rahasta maksuvälineenä, se on niin pitkällä, että voimme ottaa käyttöön uuden järjestelmän. Mutta teidän tulee ymmärtää, että tällaisia asioita ei pystytä tekemään yhdessä yössä, sillä ne ovat hyvin kalliita, aikaa vieviä ja tarvitsevat monia ihmisiä koordinoimaan kaikkia asioita.
Tästä syystä palaamme aloitusvaiheisiin. Niissä vaiheissa me olemme mukana ja teitä informoidaan vastaavasti. Kaikki suoritetaan järjestelmällisesti, jotta aiheutettaisiin mahdollisimman vähän kaaosta. Luottakaa meihin ja luottakaa niihin ihmisiin, jotka auttavat toteuttamaan NESARAn maan päällä. Siinä on mukana paljon maan päällä eläviä ihmisiä - ei vain Henki tai minä Saint Germain - jotta NESARAsta saadaan menestyksekäs. Muistakaa tämä! Nimenomaan ihmiset tuovat ihmisille NESARAn.
Olkaa tietoisia siitä, että te ihmiset olette osa muutosta, ei Henki. Hengen tehtävänä on johtaa, valmentaa ja seurata ihmisiä, mutta tekeminen on ihmisten oma tehtävä, ja tämä on tärkeää. Me emme saa puuttua siihen. Vapaan tahdon laki estää meitä. No niin, jatketaanpa NESARAsta.
NESARA on monille ihmisille tuttu käsite, minkä olen maininnut jo alussa, mutta se on paljon enemmän ja nyt on ensimmäinen kerta, kun tämä asia julkistetaan virallisesti. NESARAlla on muita aliohjelmia tai projekteja, jos niitä halutaan kutsua tällä tavalla. Sillä on muitakin aspekteja koskien ihmiskunnan vapautta.
Mitä tarkoitan vapaudella? Miettikääpä itse, mitä ihminen tarvitsee ollakseen vapaa. No, oletteko keksineet mitään?
Haluaisin nyt antaa teille vähän aikaa. Pidän nyt pienen tauon. Miettikää todellakin vähän aikaa tätä ajatusta:
"Mitä te tarvitsette, jotta voitte elää vapaudessa?"
***tauko***
No, oletteko löytäneet jotain? Luulen niin. Monet etsivät vapautta rahasta ja luulevat, että raha voisi tehdä heistä vapaita, mutta tässä asiassa teidän pitää harkita uudestaan. Raha yksinään ei tee vapautta. Te itse olette osa vapautta, mikä tarkoittaa että teidän asenteenne pitää muuttua, teidän tapanne tehdä yhteistyötä pitää muuttua ja se on yksi osa NESARAa.
Asian ydin on se, että ihmiset oppivat työskentelemään yhdessä. Asia koskee sitä, ettei jokainen tee työtä vain oman itsensä eteen, vaan että te kaikki ymmärrätte, että kun työskentelette yhdessä, voi jokainen täyttää oman roolinsa. Tämä kaikki yhteisössä, kaikkien yhteisessä yhteisössä. Silloin kenenkään ei enää tarvitse olla nälissään, silloin ei kenenkään tarvitse enää olla onneton siitä, ettei hänellä ole työtä. Ja tämä on yksi osa NESARAa sekä se tapa, jolla te tulette työskentelemään yhdessä hyvin pian tulevaisuudessa.
Nyt on jo olemassa erilaisia malleja, joita on selitetty henkisissä kirjoissa, mutta minä en tässä syvenny niihin tarkemmin. Menemme niihin tulevissa kanavoinneissa, joissa käymme läpi näitä elementtejä ja selitämme ne lyhyesti, jotta näette niiden perusidean - miten ihmisten on mahdollista työskennellä yhdessä ja menestyä yhdessä. Tämä on hyvin tärkeä osa NESARAa.
Tietäkää, että raha ei tee vapaaksi. Se ehkä rauhoittaa teitä, ja tämän olemme kuulleet teiltä usein.
Mennään eteenpäin muihin NESARAn osa-alueisiin.
NESARAssa on edelleen monia muita aliohjelmia tai projekteja, joita tullaan kommentoimaan ja selittämään seuraavissa kanavoinneissa. Olkaa tietoisia siitä, että näiden askelten pitää tapahtua, koska kaikki nämä yksittäiset projektit ja yksittäiset ohjelmat, jotka tulemme ajamaan läpi, palvelevat sitä, että ihmisistä tulee vapaita. Tulla vapaaksi, voida itse päättää miten haluatte elää elämänne. Olla vapaa, voida valita, mitä tehtäviä haluatte tehdä. Tässä ei ole kyse siitä, että ihmisten on pakko tehdä työtä elääkseen, vaan ihminen pystyy etsimään itselleen työn, joka tuottaa iloa. Ihminen etsii itselleen työn, joka tekee hänet onnelliseksi. Työn, jossa ihminen kuluttaa tietyn ajan tehdäkseen jotain yhteisönsä hyväksi, ja tässä on tärkeää ymmärtää, että työssä käytetty aika tulee olemaan lyhyt.
Nykyään ihmiset työskentelevät aivan liian paljon. He menevät rikki kaikesta työstä ja stressistä, ylitöistä, suuresta työtaakasta ja tavoitteista, joita monien pitää kantaa. Tulevaisuudessa tulevat ihmiset työskentelemään yhteisöissä, osallistumaan ja antamaan oman osansa lyhyen aikaa, minkä jälkeen on vapaa-aika. Vapaata aikaa. Vapaa-aika teitä itseänne varten. Aikaa kehittää itseänne, kasvaa, pitää hauskaa, nauraa, juhlia. Nämä ovat vapauden perusasiat - ei työn tekeminen rahan keräämiseksi.
Kyllä, tällöin vapaana oleminen merkitsee olemista täysin oma itsensä. Minä kysyn teiltä uudelleen, ja haluaisin tässä kaiken sanomani jälkeen antaa taas teille lyhyen mietiskelytuokion. Menkää sisimpäänne ja kysykää itseltänne:
"Mikä tekee minusta vapaan?"
***tauko***
Nyt olette varmastikin jo löytäneet jotain muuta. Minun sanojeni avulla olette nähneet, minun ideoitteni avulla olette löytäneet jotain, työstäneet omia ajattelutapojanne. Olette todenneet, että raha ei todellakaan tee vapaaksi, vaan aivan muut asiat voivat vapauttaa teidät. Te olette voineet todeta, että teidän tulee todellakin tehdä paljon ajattelutyötä. Teidän pitää todella miettiä sitä, mikä tekee teidät vapaaksi, ja sen jälkeen voitte kehittää tarvittavan voiman, kehittyä edelleen sekä selviytyä tästä yhdessä. Te tulette kokemaan uuden yhteiselämän, uuden yhdessä työskentelyn yhdessä kollektiivina.
Tulen nyt tämänpäiväisen viestin loppuun. Tämä on minun ensimmäinen viestini tämän kanavan kautta. Tiedän, että monille ihmisille tällainen kanavointitapa (audiolähetys) on vieras. Monet ihmiset työskentelevät kirjoitettujen viestien parissa. Kirjoitetut viestit ovat harmonisempia ja rakenteeltaan yksinkertaisempia, koska kanavalla on mahdollisuus tehdä korjauksia, hioa lauserakenteita, korjata kielioppia. Suorassa audiolähetyksessä tämä ei ole mahdollista, joten jotkut sanat saattavat olla virheellisiä tai tekstissä saattaa olla kielioppivirheitä. Älkää kiinnittäkö niihin huomiota, koska tämän kanavan pitää vielä myös oppia ottamaan viestejä vastaan suorassa lähetyksessä sekä sovittamaan ne oikeaan kontekstiin.
Luulen kuitenkin, että te olette ymmärtäneet asian ytimen, mitä NESARA on, mitä päämääriä sillä on ja mitä mahdollisuuksia teidän edessänne seisoo, jotta tästä tulee teille henkilökohtainen menestys.
Tulen jälleen ensi viikolla antamaan lisää tietoa, menen syvemmälle ja selitän tiettyjä uusia seikkoja, joiden avulla voitte ymmärtää NESARAa paremmin.
Tässä puhuu Saint Germain ja minä sanon näkemiin ensi kertaan asti.
Käännetty yhdistellen saksan- ja englanninkielisiä tekstejä.

torstai 27. helmikuuta 2014
Romahdus on tulossa ja yhdistyminen heti sen jälkeen
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiset maapallolla. Tässä puhuu arkkienkeli Mikael ja minulla on hyviä uutisia. Tämä viesti on osoitettu kaikille kaksoisliekeille.
Kaikki välttämättömät valmistelut on nyt suoritettu, jotta kaksoisliekkien yhdistäminen voidaan aloittaa lähipäivinä.
Ensimmäiseksi tulee aukeamaan portaali, josta olemme kertoneet teille jo aikaisemmin. Tämän portaalin aukeamisen jälkeen laitetaan käyntiin hyvin tärkeä tapahtuma ja sen jälkeen voi yhdistyminen alkaa. Kaksoisliekkien yhdistymisprosessi tulee tapahtumaan sellaisella tasolla, jonne kaikki kaksoisliekit eivät pääse.
Tämä johtuu siitä, että maapallolla on kaksoisliekkejä, jotka eivät ole vielä löytäneet toisiaan. Mutta tämä ei ole ongelma, koska te ihmiset voitte yhdistyä kaksoisliekkiinne ajan ja paikan toisella puolella olevassa ulottuvuudessa. Ne kaksoisliekit, jotka ovat lähellä toisiaan maan päällä, naimisissa keskenään tai lähentyneet toisiaan jo jonkin aikaa, tulevat tuntemaan tämän energian.
Mutta älkää huolestuko. Tämä on elintärkeä prosessi, mutta mikään ei muutu teidän elämässänne. Teidän energiaanne tarvitaan tähän prosessiin. Tämä yhdistyminen tulee auttamaan siinä, että jo avoinna olevaa porttia työnnetään vielä enemmän auki, jotta maaäidille pääsee virtaamaan vielä enemmän energioita. Nämä energiat aloittavat ylösnousemuksen ensimmäisen vaiheen. Monet ihmiset tulevat tuntemaan muutoksen tämän yhdistymisen jälkeen eli portaalin avautumisen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että tulette muistamaan yhä enemmän siitä, kuka te todella olette.
Tuon muiston kautta kasvaa myös ymmärrys siitä, että olette eläneet illuusiossa. Se puolestaan tarkoittaa, että ihmiset muuttavat käytöstään ja tuo vaikutus puolestaan tulee vaikuttamaan elämään monilla tasoilla. Tämä muutos on kuitenkin vain ensimmäinen osa siitä, mitä on vielä tulossa. Herääminen tapahtuu asteittain. Tällä tarkoitamme, että te tulette heräämään askel askeleelta "syvästä unesta" ja teidän päivittäiseen tietoisuuteenne tulee virtaamaan yhä enemmän ja enemmän kaikenkattavaa tietoa.
Tätä prossia tukevat enkelit, arkkienkelit ja ylösnousseet mestarit kaikilla tasoilla. Sen lisäksi Valon galaktisen federaation monet jäsenet tulevat tekemään kaikkensa, jotta nämä energiat tulevat avautumaan teidän sisällänne ja ympärillänne harmonisella tavalla. Tämä tulee olemaan meille kaikille upea näytelmä, jota odotamme kovasti.
Kuten voitte helposti todeta, yhä enemmän yrityksiä on menossa konkurssiin. Pankit saavat omassa liiketoiminnassaan yhä enemmän ongelmia, jotka aiheuttavat niille ongelmia maksuvalmiudessa ja tämä taas puolestaan johtaa pankkeja konkurssiin. Tämä prosessi on kuitenkin välttämätön, jotta me voimme suorittaa rahoitusmarkkinoiden nollauksen. Tätä projektia valvoo ylösnoussut mestari St.Germain maan päällä.
Nyt voidaan virallisesti ilmoittaa, että ylösnoussut mestari St.Germain on ollut täydellisesti inkarnoituneena maapallolle jo jonkin aikaa. St.Germain on luonut lihaa ja verta olevan fyysisen ruumiin ja hän voi nyt ohjata maan kohtaloa, niin että nollaus sujuu joustavasti. Tämän tuloksena voidaan asettaa kaikki edellytykset sille, että NESARA pystytään vihdoin toteuttamaan. Monet ihmiset ovat odottaneet tätä tietoa hyvin pitkän aikaa, tätä hyvää uutista.
NESARA on nyt aivan kulman takana. Odottakaa vielä hetki, sulatelkaa tätä tietoa vielä hetkinen ja nauttikaa siitä. Hyvin pian kaikkien niiden ihmisten, jotka ovat työskennelleet väsymättä NESARAN puolesta, työ alkaa kantaa hedelmää. Monet tähtisiemenet ovat tehneet työtä tämän hetken puolesta vuosikymmenien ajan. Monet ovat tulleet kärsimättömiksi, mutta nyt on tullut aika varmistaa, että välttämättömät prosessit voidaan käynnistää.
Pidätelkää kärsivällisyyttänne vielä muutaman viikon ajan. Tarkoitan todella vain jokusta viikkoa ja sen jälkeen tulette näkemään ensimmäiset tulokset. Aluksi kaikki tapahtuu hyvin hitaasti, koska tässäkin jälleen erilaisten asioiden, joita ylösnoussut mestari St.Germain koordinoi, tulee kulkea omaa tietään ennaltasuunnitellun prosessin mukaan.
Pankkien romahdukset kertovat teille kuitenkin, että ykkösvaihe on saatettu käyntiin. Kakkosvaiheessa tullaan antamaan virallinen tiedote NESARAsta. Tämän tiedotteen tulee antamaan USA:n presidentti Barack Obama, joka on työskennellyt väsymättömästi tämän tapahtuman taustalla. Monet ovat aina ajatelleet, että Barack Obama olisi pimeiden voimien puolella, mutta se on ollut vain pimeiden voimien propagandakampanjaa, jolla häntä on mustamaalattu. Mutta se on nyt ohi ja Barack Obama pystyy vihdoin pelaamaan omaa rooliaan, mitä hän on halunnutkin jo kauan aikaa. Pimeät voimat ovat aina ahdistelleet häntä ja hänen töitään on sabotoitu kaikilla tasoilla.
Valon voimat puhdistivat aikaisemmin kaikki pimeiden salaliittolaisten tasot, joten niiden vaikutusvalta on vähentynyt vähenemistään. Nyt niistä on enää jäljellä muutama kourallinen hulluja sätkynukkeja, jotka yrittävät pelastaa sen mitä on enää pelastettavissa.
Annamme teille lisää tietoa tästä aiheesta seuraavassa viestissämme. Tulemme pian lähtemään hyvin laajaan hyökkäykseen tässä asiassa. Tällä tarkoitamme, että alamme luonnollisesti työskennellä kaikilla tasoilla. Tulemme käynnistämään erilaisia toimenpiteitä maapallolta ja meidän tasoiltamme, mutta myös maapallon sisältä, niin että ihmiskunnan ja meidän rakkaan maaäitimme vapauttaminen voidaan suorittaa.
Minun tulee kuitenkin lisätä, että meillä on vielä vaikea tie edessä. Mutta se tulee pian olemaan teille menneisyyttä, sillä kun pallo lähtee pyörimään, sitä ei voi pysäyttää. Tämä prosessi johtaa uudelleenorientaatioon kaikilla tasoilla ja tämä uudelleenorientaatio tulee puolestaan johtamaan uusiin toimenpiteisiin, joita voidaan sitten aloittaa.
Kuten voitte kuvitella ja vielä varsin rajoittuneella tavalla, me tulemme tekemään vielä varsin mittavan urakan. Tällä tarkoitamme, että on aika toimia ja tämänlaatuisen kommunikaation aika tulee pian loppuunsa.
Tulevien kuukausien aikana te saatte vielä näitä valon viestejä, mutta uusi aikakausi alkaa pian pilkottaa. Tämän uuden aikakauden uutinen on, että tällaisia telepaattisia viestejä ei enää tarvita. Tulette ymmärtämään sen sitten kun aika on valmis.
Pian joku hyväksyy opastuksen. Pian maapallolla tapahtuu jotain massiivista. Jumalaisen feminiinisen ja jumalaisen maskuliinisen paluu on edessämme. Sen mukana tulee kaikkien aikojen suurin muutos. Tämä tapahtuma tulee muuttamaan kaiken ja ihmiset tulevat ymmärtämään, että he pystyvät elämään siitä hetkestä eteenpäin ainoastaan harmoniassa toinen toisensa kanssa.
Palaan teidän luoksenne taas pian ja näytän teille uutta tietoa sekä uusia keksintöjä, jotka tulevat olemaan suuria menestyksiä. Tämä viesti on yksi viimeisistä tämän kanavan välittämistä viesteistä. Tämä kanava ottaa pian uusia tehtäviä ja te tulette pian tuntemaan hänet aivan toisissa yhteyksissä.
Arkkienkeli Mikael
http://soul4free.wordpress.com/
Käännetty yhdistellen saksankielistä alkuperäistekstiä ja sen englanninkielistä käännöstä

perjantai 24. tammikuuta 2014
Mestaruuden oppitunti voi alkaa, tuletteko mukaan?
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiset, tässä arkkienkeli Mikael välittää teille uuden viestin jälleen tämän saman kanavan kautta, joka taas tästä päivästä lähtien on virallisessa yhteistyössä meidän kanssamme. Veljeni arkkienkeli Rafael ei enää tule puhumaan tämän kanavan kautta, koska haluamme antaa kanavallemme enemmän tilaa hänen omaa henkistä kehitystään varten.
Viime viikot ja kuukaudet ovat olleet kanavallemme hyvin raskaita ja ne edustavat myös yleistä tilannetta, jossa te kaikki olette nyt. Kaikilla tasoilla tapahtuu nyt paljon, minkä asian tulee olla oikein kohdistettu ja työstetty. Tämä työstäminen tapahtuu eri tasoilla ja kanavamme on yhä uudelleen tehnyt saman virheen, jota hänen ei oikeastaan olisi pitänyt tehdä enää.
Myös meidän kanavamme epäilee itseään eikä hän pysty kokonaan ja täydellisesti hyväksymään omaa todellista suuruuttaan kun hän kulkee tämän tulisen laakson halki päästääkseen itsestään irti kaikki vanhat energiat. Kuten tiedätte, on kanavallamme ollut tapana aina viitata omiin heikkouksiinsa varsin avoimesti eli hän on kirjoittanut niistä, millä tavalla hän on pystynyt osoittamaan teille, että myöskään valon kanava ei ole sen parempi tai huonompi kuin muutkaan.
Hän vetoaa teidän suuruuteenne yhä uudelleen ja siten auttaa muita ihmisiä tunnistamaan oman suuruutensa. Ihmiset tulevat aina uudestaan kanavamme luokse pyytämään henkistä ohjausta. Hän pystyy antamaan sitä, mutta myös hänen kaltaisensa kanavan tulee hyväksyä se asia, että hänen pitää kulkea myös omaa henkistä tietään ja tehdä se täysin itsenäisesti.
Hän on nyttemmin hyväksynyt tämän tosiasian, joten paljon on muuttunut ja me pystymme taas jatkamaan työskentelyä hänen kanssaan eteenpäin. Ilman näitä muutoksia emme olisi pystyneet jatkamaan viestintää hänen kanssaan. Ilman näitä muutoksia hän ei olisi ollut valmis ottamaan vastaan tätä energiaa, joka virtaa tästä viestistä. Se olisi ollut liian voimakasta hänelle ja olisi uuvuttanut hänet kokonaan.
Joten, rakkaat ihmiset, jätetään nyt kanavamme rauhaan ja keskitytään teihin, jotka olette tällä planeetalla. Haluamme kertoa teille niitä asioita, joita kanavamme on oppinut, sillä ne eivät koske pelkästään häntä itseään vaan teitä kaikkia. Haluamme arvioida esimerkinomaisesti koko asian uudelleen ja osoittaa teille, että teidän kaikkien tulee kohdistaa tarkkaavaisuutenne tiettyihin asioihin. Ne ovat yksinkertaisia ja nopeasti selitettyjä, mutta toisaalta niiden ratkaiseminen ja hyväksyminen vaativat jonkin verran vaivaa.
Mikäli te olette halukkaita hyväksymään nämä asiat sekä sisäistämään nämä näkökannat ja selitykset, voitte jatkaa eteenpäin. Mikäli ette kuitenkaan tunne niiden koskettavan itseänne, en halua pidätellä teitä enempää, sillä tämä on ja sen tulee aina olla teidän itsenne päätettävissä. Te yksin päätätte, mitä tietä haluatte kulkea. Kukaan muu ei tiedä, mikä on teille itsellenne oikein tai vaikuttaa hyvältä. Mikä tässä tilanteessa on teille itsellenne oikein, sitä minä en pysty sanomaan, sillä teillä kaikilla on kuljettavananne yksilöllinen tie, jolla on aina poikkeamia verrattuna toisiin ihmisiin.
Mutta mennäänpä nyt tämän päivän teemaan!
Oman todellisen suuruutensa hyväksyminen. Tunnetteko sen? Nyt minun kanavani tuntee tämän asian eikä se ole hänen lempiasiansa. Siksi hänen pitää seurata minua sen läpi ja teidät kaikki kutsutaan mukaan. Te voitte oppia siitä paljon ja huomata, mikä sen asian ydin todella on.
Kanavamme on joku. Kuten jokainen teistä hän on suuri valo-olento. Se mitä hän tarkalleen on, ei ole merkityksellistä tällä oppitunnilla.
Kun hän oppi mitä hän on, hän hyväksyi sen välittömästi. Kun hän oppi, että hän on vielä paljon sitäkin enemmänkin, hän hyväksyi senkin. Kun hän sitten kohtasi vielä lisää tietoa itsestään, hän näytti hyväksyneen sen tai ainakin käyttäytyi samalla tavalla, mutta tämä uusi viesti ei ole saavuttanut hänen todellista sisäistä ymmärrystään. Hän ei ole koskaan pystynyt todella sisäistämään tätä asiaa. Ja tämä teidän kaikkien tulee tehdä, rakkaat ihmiset. Teidän tulee omaksua ja hyväksyä oma valtava suuruutenne sen kaiken kanssa, mitä te olette. Vain tämä kokonaisvaltainen hyväksyminen vie teidät eteenpäin tiellänne. Vain tämä todellisen suuruutenne sisäistäminen pystyy edistämään teidän kehitystänne.
Kanavamme on ymmärtänyt tämän, mutta hänellä on vielä pitkä tie kuljettavanaan ja täten me haluamme näyttää teille, että jopa kanavan pitää kulkea tämä tie aivan samoin kuin teidän kaikkien. Jumalan, Luojan edessä te kaikki olette samanarvoisia. Sillä ei ole mitään merkitystä, mistä te tulette, mikä on ihonvärinne ja mihin uskontokuntaan te kuulutte. Te kaikki olette samassa asemassa ja teidän tulee hyväksyä tämä asia syvällä sisimmässänne.
Tulemme nyt tämän viestin loppuun ja teemme yhteenvedon.
Teidän itsenne pitää hyväksyä oma todellinen suuruutenne. Teidän tulee hyväksyä se syvällä sydämessänne, jotta pystytte jatkamaan henkistä tietä eteenpäin. Mikäli ette tee tätä, ette pysty jatkamaan eteenpäin. Me todella rakastamme teidän uskomatonta ja upeaa suuruuttanne - ja tunnustamme sen aina. Te kaikki olette meille niin tärkeitä ja myös tämä asia teidän tulee ankkuroida syvälle sydämeenne. Ainoastaan siten pystytte ottamaan vastaan sen kaiken, mitä teille annetaan tulevaisuudessa. Vain siten pystytte ottamaan sen askeleen, joka on välttämätön.
Tulevaisuudessa menemme vielä syvemmälle tähän aiheeseen siten, että kanavamme sukeltaa siihen pää edellä. Välittämällä teille uusia viestejä meiltä hänen pitää vielä kerran elää läpi elämänsä vaikeimmat ajat ja tunnistaa, mitä hänestä on tullut. Te rakkaat ihmiset saatatte nyt nauraa, mutta se menee ohi hyvin nopeasti kun huomaatte olevanne samanlaisessa tilanteessa.
Kirjoittaminen ja puhuminen on helppoa, mutta sen eläminen ja kokeminen on jotain aivan muuta. Jos joku teistä on jo kokenut, miten sielu johdattaa teidät omiin syvimpiin vikoihinne, hän tietää mistä puhun. Joka on kokenut sen, on muuttunut aivan eri ihmiseksi. Joka on kokenut tämän, hän ymmärtää. Se joka pystyy hyväksymään, että ei ole yksinkertaista saavuttaa mestaruutta, sillä on hyvät edellytykset säilyä avoimena kaikille tuleville haasteille.
Haluatteko kohdata oman mestaruutenne? Jos vastaatte myöntävästi, tulkaa mukaan tälle matkalle, rakkaani. Minä seuraan mukananne ja voin vakuuttaa, että siitä tulee hauskaa. Te tulette nauttimaan siitä, mitä on edessä. Se mikä teitä odottaa ja tulee ilmenemään, tuo teille paljon iloa. Sitten kun kaikki on ohi, tulette huomaamaan että minä Mikael olin oikeassa. Tosin siihen saakka kunnes olette perillä, ette pidä kaikkea hauskana, koska elämän oppitunnit ja mestaruuden läksyt eivät ole missään tapauksessa yksinkertaisia. Ne ovat kovalla työllä ansaittua elämän leipää ja tästä teidän pitää olla tietoisia, rakkaat ihmiset.
Ensi viikolla jatkamme eteenpäin ja puhumme lisää mestaruudesta. Aika ja energia sopivat hyvin tämän aiheen aloittamiseen. Tuletteko mukaan vai haluatteko jäädä vanhaan energiaan? Odotan teitä ja olen iloinen saattaessani teitä eteenpäin, rakkaat ihmiset.
Arkkienkeli Mikael
Käännetty yhdistellen englannin- ja saksankielisiä tekstejä.

perjantai 17. tammikuuta 2014
Enkelitervehdys, joka suojelee teitä kommunikoidessanne Valon voimien kanssa
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 14.1.2014
Esittely
Rakkaat ihmiset maapallolla. Olen erittäin iloinen voidessani puhua tämän kanavan kautta. Tulemme hyvin pian taas tuomaan lisää valon viestejä tämän kanavan kautta. Hän on edistynyt nyt niin pitkälle, että pystyy taas jatkamaan askeleen eteenpäin teidän puolestanne, mikä oli välttämätöntä, jotta hän voi käsitellä uusia aiheita.
Tänään haluamme antaa teille erittäin voimakkaan työkalun. Se on ollut tunnettu jo jonkin aikaa ja varsin monet ihmiset ovat käyttäneet sitä. Tänään haluamme taas muistuttaa teitä tästä työkalusta.
Tämä työkalu on annettu meidän kanavallemme ja se on auttanut häntä käsittelemään omia ongelmakohtiaan. Tämä työkalu pitäisi antaa käyttöön myös teille kaikille, koska se kuuluu teille kaikille. Olen hyvin iloinen tietäessäni, että näin voimakas työkalu on lopultakin annettu teidän käsiinne suojelemaan teitä ja varmistamaan, että olette suojassa aina kun olette yhteydessä valon valtakuntaan.
Tätä suojakilpeä ei mikään voima voi rikkoa koskaan eikä ikinä koko universumissa. Se on kaikkein voimakkain suojaus, sillä se yhdistää teidät Jumalan valtaistuimeen. Sillä on korkein mahdollinen värähtelytaajuus, joten se auttaa teitä suojaamaan itsenne osalla jumalallisen valtaistuimen energiaa. Tätä suojaa suositellaan käytettäväksi aina silloin, kun pyritte yhteyteen valon olentojen kanssa. Se auttaa teitä myös nostamaan omaa värähtelyänne niin paljon, että jopa teidän ruumiinne tuntee olonsa paremmaksi.
Kaikki negatiiviset energiat hajoavat tämän energian vaikutuksesta ja poistuvat ruumiista.Teidän ruumiiseenne jäävät jäljelle vain sellaiset energiat, joiden on jäätävä karmisista syistä tai teille kuuluviin tehtäviin liittyen.
Tulemme nyt siihen osaan, miten tämä energia toimii, rakkaat ihmiset. Ennen kuin aloitamme, haluamme teidän tietävän, miten valtavan lahjan annamme teille! Olkaa tietoisia, miten suuresta ja voimakkaasta enkelilahjasta on kyse, jotta voitte säätää oman sisäisen asenteenne sitä kohtaan ja saada tämän erityisen lahjan toimimaan itsellänne. Ilman erityistä sisäistä valmiutta ei tällä meidän lahjallamme ole teihin minkäänlaista vaikutusta.
Kuvaan nyt tarvittavat toimenpiteet, jotta te voitte tunnistaa kaiken tarpeellisen käyttääksenne tätä enkelitervehdystä oikealla tavalla. Tämä enkelitervehdys tehdään hyvin erityisellä tavalla ja se myös vahvistetaan tietyssä järjestyksessä. Tämä enkelitervehdys manifestoituu teille - tarkoittaen että te saatte siihen liittyvän vahvistuksen, kun se on luovutettu teille.
Ja nyt menemme itse toimitukseen:
Menettelytapa
Ensin tulee valmistella heiluri, jota tarvitaan tässä enkelitervehdyksessä. Hankkikaa itsellenne heiluri tai ottakaa ketju, jonka alaosassa roikkuu sormus. Nyt tämä heiluri pitää virittää.
Seuraavaksi kutsukaa minua - arkkienkeli Mikaelia - jotta voin suojella teitä sillä aikaa kun valmistelette heiluria tähän tarkoitukseen. Sanokaa näin:
"Kutsun luokseni arkkienkeli Mikaelia ja hänen sinistä liekkiään. Ole hyvä ja kääri minut siniseen liekkiisi ja suojele minua niin kauan kuin valmistelen tätä heiluria sen erityistä tehtävää varten. Kiitän sinua ja näin se on."
Kun minun suojelukseni on aktiivinen, seuraa heilurin aktivoiminen.
Aktivointi on välttämätöntä, koska heilureita voidaan käyttää erilaisiin tarkoituksiin, esimerkiksi puhdistamiseen tai tiettyjen asioiden selkeyttämiseen. Joitakin heilureita käytetään tiedon saamiseen. Tämän heilurin käyttöön liittyen voidaan laittaa käyttöön hieman eri asetuksia. Tämä tehdään seuraavasti:
Kutsukaa luoksenne Taivaan valtiaita seuraavalla rukouksella ja kertokaa heille, mitä pitää tehdä:
"Kutsun luokseni Taivaan Herrojen voimia ja pyydän teitä valmistamaan tämän heilurin sen tarkasti määriteltyyn tehtävään!"
Ottakaa nyt heiluri joko oikeaan tai vasempaan käteenne ja olkaa valmiina ohjelmoimaan enkelitervehdys. Antakaa heilurin roikkua vapaana alaspäin ja odottakaa kunnes se alkaa kiertää oikealle. Odottakaa niin kauan kunnes heilurin oikealle kiertävä liike loppuu täysin, mikä osoittaa että se on valmisteltu nyt tehtäväänsä varten.
Mikäli heiluri ei lähde kiertämään oikealle ollenkaan, siihen saattaa olla tiettyjä syitä.
Joko te ette ole koko sydämestänne tarpeeksi valmistautunut vastaanottamaan tätä arvokasta lahjaa syistä, joita minä en nyt ala eritellä. Tai jotain ei ole tehty täysin oikealla tavalla niin että enkelitervehdystä ei voida ohjelmoida nyt. Yrittäkää tehdä koko prosessi alusta asti uudestaan siten kuin tässä ohjeessa on neuvottu, mikäli ette onnistu ensimmäisellä yrittämällä.
Sitten tulee seuraava askel, joka on tehtävä tiukasti annetussa järjestyksessä, sillä muuten te ette voi saada haluamaanne suojausta.
Kutsukaa Taivaan valtiaita seuraavilla sanoilla samalla kun annatte heilurin roikkua vapaana lattiaa kohti joko oikeassa tai vasemmassa kädessänne:
"Minä kutsun Taivaan valtiaita seisomaan vieressäni ja auttamaan enkelitervehdyksessäni!"
Ja nyt sanokaa ääneen kuuluvalla äänellä kolme kertaa:
"Kadosh, Kadosh, Kadosh, Adonai Tsebajoth!" (ks. YouTube linkki artikkelin lopusta)
Nyt olette sanoneet rukouksen, joten suojaus on vahvistettu. Saatte vahvistuksen suojauksen onnistumisesta ja vastauksen siihen siten, että heiluri alkaa taas kiertää oikealle. Odottakaa niin kauan, että heiluri pääsee selkeään oikealle suuntautuvaan kiertoliikkeeseen, älkää keskeyttäkö tätä prosessia liian aikaisin, sillä muuten ette saa toivottua suojausta.
Nyt olette enkelitervehdyksen suojauksen alaisena eikä kukaan pysty häiritsemään kommunikaatiotanne Valon voimien kanssa.
Heti kun lopetatte kommunikaationne Valon voimien kanssa, tämä suojaus katoaa, sillä se vaatii paljon energiaa eikä teidän ruumiinne pysty vielä kantamaan niin korkeata energiatasoa pysyvästi. Se vaurioittaisi tehdän ruumistanne, mikä ei palvele sen alkuperäistä tarkoitusta. Heti kun olette lopettaneet, voitte lähteä tekemään mitä haluatte, suojaus ei ole enää päällä.
Yhteenveto
Kerron tässä vielä pari tärkeää selitystä, jotka teidän tulisi muistaa:
Käyttäkää tätä suojausta ainoastaan silloin, kun todella haluatte kommunikoida Valon voimien kanssa. Älkää kutsuko tätä enkelitervehdystä, jos haluatte vain vahvistaa päivittäistä suojaustanne. Jokapäiväiseen käyttöön on olemassa muita työkaluja, jotka on käännetty tämän blogin kategoriaan Henkinen työkalupakki.
Lisäksi painotan sellaista seikkaa, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät saa tätä suojausta, koska heidän sydämensä ei ole puhdas tai he olisivat taipuvaisia aiheuttamaan ympäristölleen vahinkoa, jos heillä olisi tällainen suoja. Tätä suojaa voidaan käyttää myös vääriin tarkoituksiin väärissä käsissä, mitä ei ole tarkoituksenmukaista selittää tarkemmin tässä viestissä.
Jos joku haluaa lukea ja ymmärtää lisätietoja tästä suojauksesta, suosittelemme katsomaan seuraavia sivuja:
http://www.keysofenoch.org/
http://www.lightparty.com/Spirituality/Kodoish.html
Toivomme tämän, meidän Luojamme ja taivaallisten enkelimestariemme hienon suojauksen tuovan teille menestystä ja nautintoa.
Arkkienkeli Mikael
http://soul4free.wordpress.com
Käännetty yhdistellen englannin- ja saksankielistä tekstiä.
Linkki artikkelissa olevaan rukoukseen, josta kuulee miten sanat äännetään.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Avunpyyntö arkkienkeli Mikaelille ennen hänen viestiään 27.11.
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamman tekstien kääntäjä (saksa-englanti) Eva-Maria 27.11.2013
Hyvää päivää, rakas arkkienkeli Mikael,
Kun Marc lähetti minulle sinun viestisi saksankielisen alkuperäistekstin, hän kirjoitti että sinä tulet auttamaan minua kun alan kääntää ihanaa tekstiäsi. Ajattelin että olisi loistava ajatus kutsua sinua ja toivottaa sinut tervetulleeksi ennen kuin aloitan oman työni.
Tiedäthän, että aivan alusta saakka olen tuntenut puhdasta ja ehdotonta rakkautta sinuun, rakkain arkkienkelini, eikä nyt elämässäni ole yhtäkään aamua jolloin en herättyäni pyrkisi kosketuksiin sinun kanssasi pyytäen sinun kumppanuuttasi ja sinisen liekkisi apua. Olet aina niin lähellä minua ja suojelet myös rakasta ystävääni Aurelia-Sarinahia. Pyydän sinua pitämään hänestä hyvää huolta! Ja välitä rakastavat terveiseni myös hassulle Marixille, hän saa minun sydämeni aina nauramaan.
Rakkain maaenkelini Eva-Maria. Yllä olevat sanasi ilahduttavat suuresti sydäntäni, vaikka se onkin arkkienkelin sydän. Suuret kiitokset.
Olen tässä rinnallasi ja voin tuntea kaipuusi meidän lähellemme, sinun oppaittesi ja mentoreittesi "maapallon ulkopuolella". Sen vuoksi me alamme yhä enemmän toimia ottaaksemme osaa elämääsi niin kauan kuin vielä viivyt tällä kolmi- ja neliulotteisella planeetalla. Kaikkien viimeisimpienkin ihmisten odottaminen, jotta he lopulta saavuttavat Suuren Portaalin, ei ole helppo tehtävä sinulle ja Marcille eikä kaikille muille, koska teidän kaipuunne on saavuttanut meidät jo kauan sitten. Te olette yhä samassa asemassa kuin Bodhisattva. Kun he ja myös te saavutatte ylösnousemuksen portaalin, te käännytte takaisinpäin ja jäätte sinne auttamaan kaikkia niitä, jotka tarvitsevat puhdasta ja myötätuntoista rakkausapua päästäkseen läpi omaan ylösnousemusportaaliinsa.
Rakastan myös sinua, kun nyt yhdistyt uskollisten sielujen pieneen ryhmään, jotka täyttävät omaa sielunsopimustaan jumalallisessa rakkaudessa meidän Kaiken Isäämme, Kaiken-mitä-on Luojaan ja hänen jumalaiseen valoonsa!
Olen hyvin kiitollinen rakastavista sanoistasi, arkkienkeli Mikael. Ja nyt kun olemme sanoneet kaiken, jatkakaamme seuraavaan käännöstyöhön.
Oletko valmis - annan sinulle voimaa - ja meille molemmille - aloitammeko nyt?
Käännetty yhdistellen saksan ja englanninkielisistä teksteistä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Ylösnousemuksen portit lähestyvät ja teidän tulee tehdä omat päätöksenne NYT!
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 20.11.2013
Rakkaat ihmiset, teille puhuu arkkienkeli Mikael. Minulla on taas uusi viesti teille ja aivan kuin aikaisemmin Rafael, myös minun kanssani on meidän taivaallinen isämme.
Tästä lähtien meidän taivaallinen isämme tulee aina tuomaan viestejä minun kanssani ja välittää teille oman energiansa sekä tietonsa ylösnousemuksesta.
Rakkaat ihmiset, olen tietoinen siitä, että tällä hetkellä teille ei ole lainkaan helppoa kerätä niitä valtavia energioita, jotka loimuavat alas teidän päällenne. Minun kanavani on itse tuntenut, mitä näiden energioiden sulattaminen tarkoittaa sen jälkeen kun on hyväksynyt ja omaksunut ne.
Itse asiassa on kyse erittäin voimakkaista energioista, jotka kerääntyvät nyt ja joiden avautumisen laukaisi viime täysikuu. Nämä energiat virtaavat nyt maata kohti. Siten jokaisena uutena päivänä vähän enemmän ja enemmän kunnes ne lopulta saavuttavat maksimimääränsä.
Sen lisäksi ne kantavat mukanaan jonkinlaista uutta kaavaa, jonkinlaista mahdollisuutta muutokseen ja rakkauteen, jota ei ole ennen nähty eikä tunnettu ollenkaan.
Te tulette kylpemään näissä energioissa, kokonaan peittymään niihin ja huuhtoutumaan pois jos unohdatte maadoittaa itsenne tiukasti maaäitiin. Kuinka monta kertaa aikaisemmin olemme pyytäneet teitä muistamaan maadoittumisen ja silti on vielä jäljellä joitakin ihmisiä, jotka lukiessaan meidän viestejämme eivät halua tai pysty ymmärtämään mitä tarkoitamme.
Pyydämme teitä uskomaan mitä kerromme teille, sillä se on pelkästään totuus! Uskokaa meidän sanoihimme, kun haluamme auttaa teitä! Älkää koskaan salliko tietämättömyytenne johtaa teitä sinne, missä ette pysty vastaanottamaan meidän viestejämme. Ainoastaan teidän välinpitämättömyytenne pystyy tuhoamaan teidät, sillä nyt on tullut juuri oikea aika, kun teidän tulee tehdä oma päätöksenne!
Suurin osa teistä on jo päättänyt ja siten määritellyt oman tiensä eteenpäin, jonne haluatte kääntyä nyt tässä risteyksessä. Silti on vielä jäljellä varsin paljon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet omaa päätöstään. Sille osalle ihmiskuntaa on aika loppumassa kesken ja he kaikki tulevat kohtaamaan valtavia ongelmia. Meillä ei ole enempää mahdollisuuksia odottaa teitä loputtomiin. Me tarvitsemme teidän päätöksenne ja se on tehtävä jollakin yksinkertaisella ja selkeällä tavalla.
Jätämme tämän aiheen nyt, koska olemme käsitelleet sitä useita kertoja aikaisemmin emmekä halua toistaa sitä enää samalla tavalla. Jos te ymmärrätte meidän viestimme, olette jo tehneet päätöksenne.
Jos ette ole vielä päättäneet tähän mennessä, me myös ymmärrämme ja hyväksymme teidän käytöksenne, mutta siinä tapauksessa teidän ylösnousemusjunanne on jo lähtenyt asemalta.
Tämän viestin seuraavasta aiheesta vastaa meidän taivaallinen isämme ja luovutan nyt hänelle puhemiehen nuijan.
Rakkaat lapseni täällä maan päällä, tässä puhun minä, teidän taivaallinen isänne.
Minulle on jälleen mahdollista informoida teitä yhdessä yhden lapseni kanssa ja jälleen pystyn kurottamaan syvälle teidän sydämeenne kertoen tulevaan aikaan liittyvät päivitykset.
Kerron nyt teille virallisesti, mitä teillä on edessänne pian.
"Super-portaali" on aukeamassa ja minä haluan painottaa, että avautuminen tapahtuu askel askeleelta, sillä täydellinen avautuminen yhdellä kerralla musertaisi teidät ja olisi liikaa teidän ihmisruumiidenne kestävyydelle. Te palaisitte karrelle, ette pystyisi selviämään siitä. Kaikki nyt tuleva kantaa mukanaan niin vahvaa ja voimakasta energiaa, että se hajottaa kaikki osat ja asiat, jotka vielä kuuluvat vanhaan kaksinaisuuden muottiin.
Kaikkiin näihin energioihin vaikutetaan eri tasoilla. Jokainen on jo tuntenut nämä energiat ja ne, jotka kysyvät itseltään mitä nyt tapahtuu, ovat käsittäneet että valtava muutos on saapunut luoksenne.
Tämä on se muutos, joka niin suunnaton ja valtava, niin voimakas ja vaikuttava, että kysytte itseltänne muutaman päivän kuluttua, mikä teihin iski suoraan sydämeenne. Ja minä kerron teille, että se on minun rakkauteni - teidän jumalaisen Luojanne puhdas rakkaus - joka on tunkeutunut teihin kaikkiin. Kerron myös teille, että se oli muutoksen ja transformaation energia, joka iski teitä aivan ytimeenne asti, sekä - kun katsotte taaksepäin, tulette kysymään itseltänne:
"Onko tämä vielä se sama ihminen seisomassa tässä - olinko se todella minä?"
Te katsotte taaksepäin ja huomaatte, että vanhaa egoanne ei enää pysty pitämään yllä siinä uudessa energiassa, joten te joudutte jättämään vanhan egonne jälkeenne. Puhun nyt kuvakielellä, jotta pystytte ymmärtämään mitä tarkoitan.
Annan nyt puheenvuoron takaisin pojalleni, jotta hän jatkaa kaikesta siitä, mitä vielä pitää kertoa teille.
Valtavalla rakkaudellani teitä kohtaan,
teidän taivaallinen isänne
Nyt kun saitte kylpeä Isämme rakkausenergiassa, maadoittakaa itsenne jälleen pikaisesti ennen kuin vastaanotatte lisää tietoa minulta.
Seuraava asiani tulee hämmästyttämään ja kannustamaan teitä, mutta se myös osoittaa teille, että teidän haastetaan jälleen kerran. Te olette vähän ennen tulossa tietoisiksi ylösnousemuksen portaaleista. Tulette - hyvin pian - havaitsemaan omilla silmillänne ylösnousemuksen portaalit, niin että pystytte valmistautumaan kaikkeen mitä nyt seuraa.
Tulee olemaan täysin helppoa havaita nämä ylösnousemuksen portaalit. Seuraavien päivien aikana teidän uniinne kaapataan joitakin kuvia ja nämä kuvat tulevat olemaan erilaisia jokaisella ihmisellä, koska jokainen teistä kuvittelee nämä ylösnousemusportaalit hyvin yksilöllisellä ja erilaisella tavalla. Se on täysin hyvä niin. Jotain yhteistä näillä ylösnousemusporteilla kuitenkin on. Kaikki ne johdattavat teidät jokaisen omaan henkilökohtaiseen ja yksilölliseen ylösnousemukseen!
Tässä on ylläolevan tulkinta: "Kukaan täällä maapallolla ei koe yhtäläistä ja samanlaista ylösnousemusta eikä ole ketään, joka pystyisi vertailemaan omaa yksilöllistä kokemustaan jonkun toisen ihmisen kokemuksen kanssa. Kaikki on ainutlaatuista ja jokaiselle ihmiselle eriteltyä. Tämä kokemus tulee määrittelemään ja muokkaamaan teistä jokaisen, se tulee myös aukaisemaan teidän silmänne ja siirtämään teidät juuri niihin paikkoihin, joihin olitte suunnanneet silmänne hyvin kauan sitten. Ylösnousemus on lähestymässä nyt, mutta se on prosessi, joka kestää tietyn ajan."
Tällainen yksilöllinen ylösnousemus voidaan suorittaa muutamassa päivässä joidenkin ihmisten kohdalla kun taas toisilla se saattaa kestää muutaman viikon. Niiden, jotka tarvitsevat enemmän ja pidemmän aikaa, tulee vielä toteuttaa joitakin tiettyjä tehtäviä tällä planeetalla, kuten tämän kanavoijan, ja heidän pitää osoittaa vielä vähän kärsivällisyyttä loppuajan. He ovat niitä, jotka sammuttavat valon - niin sanoaksemme - näyttääkseen selvästi kaikille täällä jäljellä oleville, että ylösnousemus on lyöty lukkoon silloin. Kaikki ne, jotka ovat täällä vielä jäljellä vanhassa kaksinaisuuden ulottuvuudessa joutuvat tekemään täysin erilaisen käännöksen seurauksena omasta valinnastaan jonka he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä.
Yrittäkää ymmärtää minun sanojeni sisäinen merkitys, koska rakastamme työskentelyä ja ilmaisua kuvakielellä tai vertauksina, jotta pystytte ymmärtämään vielä paremmin mitä kerromme teille.
Päätän tämän viestin ja haluan osoittaa kiitollisuuteni teille kaikille. Kiitos siitä mitä olette tehneet tähän mennessä. Jälleen kerran voitte taputtaa itseänne hartioillenne ja tunnustaa itsellenne, että olette edistyneet valtavasti. Askel askeleelta me seuraamme teitä ja samoin askeleittain te lähestytte aivan omaa ylösnousemusportaalianne. Tarttukaa omaan tilaisuuteenne, tulkaa vain tietoisiksi siitä ja antakaa palaa!
Teidän arkkienkeli Mikaelinne

sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Muutos, jota haluatte niin paljon, on saavuttanut teidät nyt
Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 13.11.2013
Rakkaat ihmiset, tässä olen taas minä, arkkienkeli Mikael, puhumassa kun viikko on vierähtänyt ja maailmassa on tapahtunut monia muutoksia.
Kuten helposti voitte selvittää - monet ihmiset maan päällä ovat huomanneet, että elämä ei voi jatkua samalla tavalla kuin tähän asti. Niiden määrä kasvaa jatkuvasti, jotka eivät enää halua sietää vallitsevia elämänolosuhteita ja siksi vaativat muutoksia. Mutta pelkästään vaatimisella ei saavuteta haluttuja tuloksia - kaikki muutokset voivat toteutua ja tulla todellisuuteen vain jos te itse ensin tulette osaksi näitä muutoksia.
Seuraavina päivinä energioiden virtaus kiihtyy, muuttuu vielä kovemmaksi ja jälleen haastaa teidät. Se on Nyt-hetken ajanjakso, jolloin energioiden tulva suurentaa valtavasti voimaansa ja teidän on tultava tietoisiksi siitä, että mikäli ette tietoisesti maadoita itseänne maaäitiin, koette elämänne suunnattoman paljon vaikeammaksi. Gaia on hyvin valmis auttamaan teitä maadoittumisessa, koska hänet on tehty tätä varten ja hän rakastaa antaa teille kaiken mahdollisen tukensa tällä tavalla.
Mainitut energiat ovat jonkinlaista esimakua siitä kaikesta, mitä on tulossa. Veljeni arkkienkeli Rafael on jo kertonut tästä omassa viestissään viime viikonloppuna. Tämä "super-portaali", kuten hän nimitti sitä, tulee kantamaan niin paljon energiaa maahan, että kaikki perustavat rakenteet romahtavat. Ei jää jäljelle yhtäkään kiveä sinne missä niitä on ollut aikaisemmin eikä yksikään kivi jää pesemättä läpikotaisin meidän Luojamme energialla.
Seuraavina päivinä te myös tulette entistä enemmän tietoisiksi siitä, että kaikki muutokset, joista olemme kertoneet teille aikaisemmin, ovat nyt saapuneet teidän todellisuuteenne. Muutokset ruumiissanne sallivat teidän saada käyttöönne uusia valmiuksia ja vanhat rajoitukset on täysin poistettu, joten teidän on mahdollista elää täysin erilaista ja huoletonta elämää tästä lähtien.
Tästä huolimatta haluaisin teidän painavan sydämeenne tämän: älkää odottako koko aikaa sitä, että huomaatte kaiken mitä on muuttunut, vaan hyväksykää ja toivottakaa se tervetulleeksi avoimin sydämin. Kaikki jotka odottavat tällä tavalla ja hyväksyvät olevansa tällaisessa tilanteessa, saavat palkkioksi lisää odottamisaikaa. Universumi toimii tällä tavalla:
"Universumi antaa teille täsmälleen sitä, mitä tilaatte"
Tätä seuraavina päivinä haastetaan kaikki ne ihmiset, jotka eivät ole vielä tietoisesti päättäneet osallistua ylösnousemukseen tai jäädä edelleen "vanhalle maapallolle". Ne, jotka ovat päättäneet jäädä tänne, joutuvat - varsin pian - kaoottisiin olosuhteisiin, joista olemme kertoneet teille jo useasti.
Tällaisen kaaoksen on tarkoitus näyttää teille, että Suuri Muutos on nyt alkanut. Jos pysytte keskittyneenä sisäisessä sydämessänne ja sallitte kaiken kaaoksen mennä ohitsenne, teille annetaan suuri mahdollisuus virittäytyä ylösnousemukseen. Oikea aika sitä varten tulee ja juuri sinä oikeana hetkenä te muistatte nämä tai vastaavat sanat.
Jos pystytte huomaamaan juuri tämän muutoksen, tiedätte varmasti että kaikki muutos on saapunut sinne mistä se aloittaa kulkemisensa eteenpäin. Me pystymme olemaan teidän rinnallanne kaikissa näissä vaihtelevissa tilanteissa niin kauan kuin te pyydätte meitä etukäteen antamaan apuamme ja tukeamme.
Olemme aina vain yhden ajatuksen päässä teistä!
Nyt siirrymme toiseen aiheeseen, rakkaat ihmiset. Se koskee sitä, että aina on joitakin ihmisiä, jotka eivät usko esoteerisia selityksiä. Monet ovat taipuvaisia uskomaan, että niiden takana on vain muutama fanaatikko tai salaliitto eskatologeja. He huomaavat pian, että heidän olisi kannattanut kysyä teiltä, mitä tämä kaikki on.
Näillä ihmisillä on paljon kiinniotettavaa, mikä aiheuttaa teille suuren haasteen, koska te olette olleet valotyöntekijöitä jo jonkin aikaa ja käsitelleet ylösnousemuksen kysymystä ja aihetta jo aikaisemmin. Nuo ihmiset tulevat tarvitsemaan teitä, koska heillä ei ole mitään muuta kuin tämä nyt vastassaan. He tulevat etsimään neuvoja kaikilta, jotka ovat tietoisia Nyt-ajasta. Yhä useammat tulevat tietoisiksi, koska he heräävät ja käyttävät hyödykseen tiettyjä ehtymättömiä ja kaikkitietäviä tietolähteitä. Tämä tulee tukemaan teitä, kun informoitte kyseistä ihmiskunnan osaa.
Voitte silti jatkaa eteenpäin olettaen, että aivan loppuun asti on niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan tule uskomaan, mitä kerromme heille, ja se on myös aivan ok. Te ette ole kierteleviä lähetyssaarnaajia ettekä apostoleja. Älkää yrittäkö muuttaa ihmisiä. Mikäli teidän säteilemänne muutos ei riitä - jolloin teidän säteilemänne usko johonkin todella Suureen Asiaan ei saavuta heidän sydäntään - niin siinä tapauksessa te olette tehneet kaiken mitä pystyitte antamaan valotyölle.
Lopulta tämän päivän seuraavaan ja viimeiseen aiheeseen.
Me kaikki, arkkienkelit, enkelit, ylösnousseet mestarit olemme tekemässä viimeisiä valmisteluja sille, mitä on tulossa nyt. Tapahtuma, joka on päällimmäisenä internetissä nyt, on ottamassa muotoaan pikkuhiljaa. Se on rakenteilla ja vielä kuluu jonkin aikaa kunnes se voi manifestoitua teidän aikajanallenne. Tämä erityinen Tapahtuma tuo mukanaan kaiken, mikä tekee kaiken muutoksen näkyväksi teille. Mitä tarkoitan näillä sanoilla? Siinä tilanteessa ei ole enää jäljellä mitään muuta tietä ulos eikä minkäänlaista paluuta, sillä kaikki mitä te olette kokeneet tähän mennessä on kaiken vertailun yläpuolella.
Valtavia asioita valmistellaan nyt ja monet liittyvät mukaan työhön, ei pelkästään meitä tällä puolella vaan myös monet ihmiset, valotyöntekijät toisella puolella.
Ja yhdessä te kaikki tulette valmistautumaan tähän Tapahtumaan, joka on Suuri Muutos.
Jos ette voi ymmärtää kaikkea lähestyvää, menkää syvälle itseenne ja yrittäkää tunnistaa kaikki mitä on muuttunut viime kuukausien aikana. Silloin teidän on helppo huomata, että mikään ei ole pysynyt samana kuin aikaisemmin menneisyydessä. Ette ole enää se sama ihminen mikä olitte muutama kuukausi sitten. Tämä henkilökohtainen muutos on vain yksi vähäinen osa sitä valtavaa muutosta, jonka kohteena on suunnitella Tapahtuma sillä tavalla joka saa aikaan Suurta Muutosta vastaavan vaikutuksen Kaikessa-Täällä-Maan-Päällä.
Tämä Tapahtuma, josta puhutaan kaikkialla, vaikuttaa valtavasti kaikkeen sellaiseen, mitä pidetään normaalina teidän todellisuudessanne. Se myös merkitsee kaikkia edellytyksiä muuttaa kaikki mitä on ilmoitettu teille jo kauan aikaa sitten ja mitä me sekä muut valon viestintuojat olemme kertoneet teille.
Kaikki mitä on tulossa, on luonteeltaan väistämätöntä ja muuttaa kaiken, mitä olette pitäneet täysin omana osuutenanne todellisuutta tähän asti. Kun tämä teidän todellisuutenne romahtaa täydellisesti, se on kuitenkin vain pikemminkin illuusiota, joka hajotetaan ja korvataan toisella.
Mutta korvaava asia ei tule enää olemaan illuusiota, vaan sen voitte muotoilla ja rakentaa te itse!
Lopetan viestini tähän nyt, rakkaat ihmiset, pysykää tiukasti sydämessänne, pysykää maadoittuneina, ja silloin teille annetaan kaikkein parhaat edellytykset tuleville päiville sekä viikoille.
Suurella rakkaudella teitä kaikkia kohtaan,
arkkienkeli Mikael

Super-portaali on auki teille nyt
Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Marc Gamma 16.11.2013
Rakkaat ihmiseni, tässä puhuu arkkienkeli Rafael. Taas on teidän ajanlaskussanne ja ulottuvudessanne yksi loistava viikko takana ja olen iloinen voidessani välittää teille uusia viestejä. Kuten aina, suosittelemme taaskin että avaatte tietoisesti sydämessänne sisäisen tilan, kun vastaanotatte meiltä viestejä. Täten pystytte täydesti sisäistämään tämän viestin energian sisäisen sydämenne mukaisesti.
Nauttikaa nyt minun ja meidän taivaallisen Isämme, meidän kaiken Luojamme, läsnäolosta koska hän on taas minun kanssani välittämässä tätä viestiä. Jos teillä on oikeanlainen herkkyys, voitte tulla tietoisiksi tästä valoenergiasta. Kaikki muut teistä, joilla ei ole niin korkea-asteista herkkyyttä, saatatte myös tuntea tämänkaltaisen energian, sillä se on saavuttanut uuden tason, uuden laadun ja intensiteetin. Kaikille niille, joiden on vielä vaikea tuntea näitä värähtelyjä, suositellaan varaamaan lisää aikaa kun valmistelette itseänne lukemaan ja kun luette näitä viestejä.
Yhä vieläkin ihmisillä on taipumus kohdella meidän viestejämme samalla tavalla kuin söisitte pikaruokaa. Tässä ei todellakaan ole kyse määrästä vaan laadusta ja ajasta, jonka käytätte viestiemme lukemiseen - siitä paljonko aikaa omistatte viestiemme lukemiseen. Ei ole järkevää lukea mahdollisimman monta eri viestiä. Ei myöskään ole järkevää arvioida itseään sen mukaan, montako henkistä kirjaa on lukenut aikaisemmin. On järkevää ensin alkaa ymmärtää tämänkaltaista kirjallisuutta. Ehkäpä tästä vanhasta sanonnasta on apua tässä yhteydessä:
Vähemmän on enemmän.
Kun olette ymmärtäneet tämän, olette oikeilla jäljillä. Ja jos ette halua ymmärtää tätä sanontaa, pyydän teitä ottamaan tarpeeksi aikaa harkitaksenne uudelleen. Sillä jos ette pysty käsittämään sen todellista tarkoitusta, tulette varmasti epäonnistumaan siinä, mitä pyydämme teiltä kohta.
Tämän lyhyen esipuheen jälkeen siirrymme tämänpäiväisen viestimme ytimeen. Kuten mainitsimme jo viime viikolla, teidän sallitaan kokea tuleva "super-portaali". Olen jo valmistellut kanavaani siihen mitä on tulossa ja nyt on teidän vuoronne, koska se on äärimmäisen tärkeää.
Nyt tämä "super-portaali" on avautumassa ja kun luette tätä viestiä, joka on silloin jo julkaistu, kylvette silloin jo sen energiassa, joka on pääasiassa niin korkealaatuista rakkautta, että ette ole koskaan ennen kokenut sellaista! Meidän kaikkivaltiaan Luojamme lähettämiä massiivisia ja voimakkaita energioita, jotka ympäröivät maaplaneetan ja sen asukkaat uskomattoman voimakkaalla erityisellä energialla! Mikään ei jää sen ulkopuolelle, ei kalliokivi eikä hiekanjyvänen eikä yksikään atomi - ei mikään mikä on Luojamme ja taivaallista alkuperää ja luomusta. Kaikki tulee kylpemään tässä nimenomaisessa energiassa - se ympäröi kaiken ja kaikki tuntevat sen vaikutuksen.
Jos katsotte taaksepäin tämän tulevan viikonlopun jälkeen te kaikki varmasti huomaatte, että jotain on muuttunut. Te ette pysy samanlaisina kuin ennen, kun olette kokeneet tämän viime viikon kulun. Te tulette tuntemaan olonne erilaiseksi - jotenkin muuttuneeksi ja te heräätte! Heräätte johonkin uuteen oivallukseen, heräätte johonkin hyvin selvään ja tiiviiseen. Ja havaitsette myös, että kaikki meidän uudelleen ja uudelleen mainitsemamme asiat ovat saapuneet teille lopultakin.
Hyppäämme seuraavaan aiheeseemme ja nyt on Isämme, Kaiken-Mitä-On Luojan, vuoro:
Rakkaat lapseni, rakkaat ihmiset maan päällä. Minä, teidän taivaallinen isänne, olen aina Rafaelin mukana kun hän välittää teille viestejä. Me molemmat tuomme teille kaiken tarpeelliseksi katsomamme. Teille annetaan mahdollisuus saada minun oma energiani ja rakkauteni yhdessä jokaisen viestin kanssa. Ne valmistelevat teitä kaikkeen tulevaan. Se tarkoittaa myös teidän ruumiitanne, jotka käyvät läpi vastaavan valmistelun omassa aikataulussaan.
Monet teistä ovat jo saaneet valmiiksi prosessinne valokehon kehittämiseksi. Se ei ole asia, jossa vain kourallinen ylimotivoituneita ihmis-valotyöntekijöitä on edennyt pitkälle, millainen käsitys on julkisuudessa levinnyt laajalle. Ei, kaikki teistä pitävät yllä samanlaista vauhtia samankaltaisessa prosessissa, kun teitä valmistellaan kaikkeen, mitä ilmentyy ja kehittyy maan päällä oikealla hetkellä.
Menkää sisäiseen sydämeenne, tuntekaa minun läsnäoloni siellä ja tuntekaa, että olen rinnallanne. Tiedän, että monien ihmisten on vielä varsin vaikea noudattaa sanojani. Älkää joutuko epätoivoon vaikka ette tuntisikaan minua - olen aina kanssanne - ja tämä koskee teitä kaikkia koska teillä kaikilla on sama oikeus. Kukaan ei ole enemmän tai vähemmän tärkeä. Te kaikki olette minun lapsiani ja teette minulle erityisesti mahdolliseksi kerätä sen tietyn kokemuksen, johon te olette tarkoituksella inkarnoituneet maan päällä.
Kaikki teidän kokemuksenne - kaikki nämä ihmeelliset hetket - jaetaan ja varastoidaan Akaasisten arkistojen "datapalvelimille", jotka jälleen ovat yhteydessä "Kaikkeen-Mitä-On". Tällaiset ovat linkit, jotka sallivat minun - Kaiken-Mitä-On luojan - kasvaa, kokea ja tulla tietoisemmaksi. Te kaikki olette yksi erottamaton osa minua ja tämä on syy siihen miksi kaikki kollektiiviset kokemukset ja muistot kuuluvat meille kaikille. Me olemme "Kaiken-Mitä-On" kollektiivinen tietoisuus! Me kaikki olemme "Kaiken-Mitä-On" luojia! Tämä on ollut näin ja tulee olemaan näin - kaikkien aikojen ajan. Te olette luovia jumalia ja hyvin pian teistä tulee "Maapallon uusia ylösnousseita mestareita"!
Hyvin pian te olette niitä, jotka opetatte uusille sivilisaatioille - muille maailmoille universumissa - kaiken mitä olette kokeneet itse ja kokeneet täällä maaplaneetalla. Tästä tulee teidän ihmeellinen ja suuri tehtävänne, joka odottaa teitä kun aika on kypsä.
Ja nyt luovutan vuoron pojalleni Rafaelille, jotta hän voi jatkaa viestiä. Palaan luoksenne, rakkaat ihmiset. Rakastan teitä kovasti ja olen aina myös luonanne.
Teidän Isänne
Isäni on palauttanut valtikan minulle takaisin, joten haluan päättää tämänpäiväisen viestin seuraavasti, rakkaat maan päällä elävät ihmiset:
Te olette muutos - te olette ne valitut, jotka muuttavat "Kaiken-Mitä-On" ja "Kaiken-Mitä-Tulee-Olemaan"! Te olette kaikesta universumissa juuri ne, jotka ovat käyneet läpi nämä erityisen vaikeat ja tärkeät koettelemukset maan päällä. Kaikista universumin olemuksista ei kenenkään muun ole tarvinnut käydä läpi tätä äärimmäistä koulutusta, johon teidän on tarvinnut antautua. Te olette kaikkein kokeneimpia ylösnousseita mestareita, jotka olette syntyneet tästä suuresta ylösnousemuspelistä erityisellä planeetalla kaikkine sen asukkaineen. Tulkaa mitä suurimmassa määrin tietoisiksi tästä tosiasiasta ja tulette lopulta ymmärtämään, minkä merkityksen olette saavuttaneet rodullenne ja olemalla tämän universumin asukkaita.
Palaan takaisin viikon kuluttua yhdessä Isämme kanssa, kuten jo on kerrottu. Hänkin saa puolestaan seuraa, koska Isämme saa pian nauttia oman Jumalattarensa seurasta rinnallaan, sillä tämä omassa inkarnaatiossaan maan päällä tulee täyttäneeksi oman tehtävänsä hyvin pian. Jumalatar jättää maan piakkoin, vaikka tämän olisi pitänyt tapahtua jo paljon aikaisemmin. Me kaikki toivotamme hänet tervetulleeksi avoimin sydämin ja esittelemme hänet teille aikanaan.
Hän tulee myös puhumaan teille tämän kanavoijan kautta myöhemmin. Ei edes hän ole tietoinen siitä, mitä on tulossa. Viitaten hänen kokemukseensa maan päällä, edes hänelle ei ole annettu mitään etuisuuksia, vaikka hän on meidän Luojamme feminiininen puoli, joka on inkarnoituneena maan päälle juuri nyt. Myös hänen tulee kulkea täällä samalla tavalla kuin jokaisen ihmisen. Palaamme tähän asiaan pian, rakkaat ihmiset.
Teidän arkkienkeli Rafael seuranaan meidän taivaallinen Isämme
kanavoinut Marc Gamma, http://soul4free.wordpress.com

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)