Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nasa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nasa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Miksi NASA vaihtoi kahden viikon nauhoitukset?

NASA on vaihtanut sivuillaan noin kahden viikon nauhoitukset. Asian huomasi amerikkalainen bloggaaja, joka oli sattunut nauhoittamaan alkuperäisen videon ja alkoi myöhemmin verrata sitä NASAn sivuilla olevaan nauhoitukseen.  Katso alla oleva YouTube-nauhoitus ja kiinnitä huomiota aikaleimauksiin.

Alkuperäisessä videossa näkyy noin neljän päivän ajan suuri tunnistamaton esine auringon ja maapallon välissä (ruudun oikeassa reunassa),  mutta NASAn jälkeenpäin vaihtamassa versiossa sitä ei ole. 





Lähde:  The Mad Hatter

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ufoja taivaalla

Avaruussukkula Columbialta filmattu pätkä, jossa näkyy laaja ufo-laivasto. Seuratkaa yksittäisten valojen liikkumista suhteessa toisiin valoihin.

Columbia lähetettiin avaruuteen ensimmäisen kerran vuonna 1981 ja se tuhoutui palatessaan maaperälle viimeisen kerran helmikuussa 2003, joten tämän nauhoituksen on pitänyt tapahtua ennen sitä.  Se on kuitenkin ladattu nettiin vasta huhtikuussa 2011.





Lisää mielenkiintoisia ufo-videoita on Martyn Stubbsin YouTube-kanavalla.

* * *

Tässä New Yorkissa, jossain parkkipaikalla kuvattu pätkä mielenkiintoisen näköisestä lentävästä esineestä.