Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maadoittuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maadoittuminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Keijut: Luojan yltäkylläisyyden välittäminen ihmiskunnalle ja maaäidille

Natalie Glasson
Käännetty lyhennellen alkuperäistä tekstiä, jonka voit nähdä täällä (klik).


Keijukaisten valtakunta tervehtii teitä rakkaudella tänä maapallon pyhänä luojatietoisuuden kehittymisen aikakautena. Me keijut tuemme teitä ja maapalloa. Me välitämme Luojan viestejä, tietoisuutta ja siemeniä,  erityisesti kaikkea maapallolle, maaäitiin ja luonnon luomakuntiin liittyvää.

Haluamme kertoa teidän luontaisesta kyvystänne käyttää Luojatietoisuuttanne kaikkeen siihen, mihin keskitätte huomiokykynne. Te pystytte antamaan, ankkuroimaan ja jakamaan Luojan tietoisuutta, valoa, rakkautta ja värähtelyjä mille tahansa olennolle, olipa se avoin tai suljettu teidän uskomuksillenne.

Tämä väite on hyvin voimakas, mutta se on totta. Se antaa teille rakastavan voiman kylvää positiivisia ja rakastavia muutoksia maapallolle. Se ei tarkoita, että ihmisen tai sielun pitäisi kohottaa omaa tietoisuuttaan, jotta hän olisi samalla tasolla kuin te, vaan että teillä on kyky jakaa Luoja toisten kanssa ja sitä kautta käynnistää uusi viisauden ja pyhän tietoisuuden herääminen toisten mielessä ja olemuksessa.

Me keijut, jotka työskentelemme maapallon ja ihmiskunnan auttamiseksi, huomaamme teidän ihmisten kantavan itsepäisiä ja jumittuneita energioita. Me kiinnitämme näille alueille paljon huomiota, virratamme sinne paljon valoa ja upotamme ne syvälle valoon. Toivomme, että se auttaa herättämään valon ja rakkauden tietoisuuden. Se ei ole aina mahdollista, koska jotkut energiat muuttuvat ainoastaan Jumalallisen ajoituksen tai valmiuden myötä, mutta toivomme teidän tietävän, että teillä on mahdollisuus käynnistää muutosprosesseja oman valonne avulla ja kylvämällä valon siemeniä.

Tällä ei tarkoiteta energioiden, ihmisten tai tilanteiden jyräämistä tai manipuloimista,vaan sitä että ymmärrätte voivanne luoda tilaa Luojan kauneudelle oman anteliaisuutenne avulla.

Tiedämme, että te kohtaatte elämässänne jumiutuneita energioita. Ne ovat tilaisuuksia käyttää anteliaisuuttanne ja sitä kautta luoda suuresti kaivattuja muutoksia maapallolla. Jos kylvätte kaikkiin kohtaamiinne jumiutuneisiin energioihin Luojan siemenen, niin silloin me pystymme vapauttamaan negatiivisia, epätyydyttäviä ja tiedostamattomia energioita - ja siirtämään ne Luojan valoon muutettaviksi.

Tällaisia energioita voivat olla pelot, negatiivisuus, väärinkäyttö, kontrolli, illuusio, puute - mikä tahansa energia, jota ette tunnista Luojan rakastavaksi totuudeksi ja voimaksi. Saatatte tunnistaa näitä energioita muissa ihmisissä, itsessänne, mediassa, maapallolla, yhteiskunnissa ja tilanteissa. Pystytte löytämään jumiutuneita energioita monilta alueilta. Ne näyttävät olevan piilossa, mutta itse asiassa ne toimivat katalyytteina kaiken suuremmalle luojatietoisuuden heräämiselle.

Tietäkää, että teillä on olemassa runsaasti tilaisuuksia jakaa Luojan rakkautta ja tietoisuutta,  erityisestä maapallolla ja luonnossa,  sillä joillakin alueilla on valtavaa stressiä ihmisten vaikutuksen vuoksi, ihmisten tarpeettomien ja itsekkäiden halujen takia, jotka aiheuttavat kipua ja epätasapainoa maapallolle.

Teidän on aika ymmärtää sanan "anteliaisuus" merkitys jokaisella olemuksenne osasella ja aistilla. Luoja on antelias, vapaasti virtaava ja jatkuvan yltäkylläinen, jatkuvasti energioitaan uudistava.

Teidän on aika ilmaista samaa Luojan anteliasta luonnetta, vaistoa ja olemusta. Täten emme pelkästään herätä jumiutuneita energioita, vaan myös vapautamme puutteen värähtelyt, olemassaolon ja vaikutukset, jotka estävät monia kokemasta Luojaa. Näin me myös pystymme toteuttamaan Luojan täydemmin itsessämme ja ympärillämme.

Teidän anteliaisuutenne ei riipu siitä, mitä annatte fyysisesti. Ei edes siitä, mitä teillä on omassa olemuksessanne. Se riippuu siitä, että jaatte oman todellisen olemassaolonne, totuutenne, rakkautenne ja Luojan läsnäolon, jonka tunnistatte alituiseen itsessänne. 

Tämä on hyvin voimakas väite, koska se ei koske sitä mitä teillä on, vaan mitä te olette. Se vaatii myös halua tunnistaa oma totuutenne, joka kannustaa laajentamaan teidän anteliaisuuttanne.

Anteliaisuus muistuttaa teidän sisältänne virtaavan puhtaan energian lähdettä, joka on hyvin voimakas ja täynnä Luojan elämänvoimaa. Se pulppuaa teidän olemuksestanne ja kohdistuu kaikkialle, missä sitä tarvitaan. Sen virtaus tapahtuu vapaasti ilman että oletettu lopputulos tai vaatimus korvauksesta vaikuttaisi siihen. Juuri tällaista anteliaisuutta haluamme kannustaa ja ylläpitää teidän olemuksessanne.

Toivomme teidän muistavan tämän asenteen sekä sen ajatuksen, että te olette Luojan valon antelias olemus ja tietoisuus. Siten te myös tuette itse itseänne, kun olette yhteydessä Luojan ikuiseen virtaukseen ja sallitte itsenne olla jumalallisessa palvelutoiminnassa tänä valtaisan muutoksen aikakautena. Huomaatte, miten omat energianne muotoutuvat keveämmiksi ja vapautuneemmiksi, kun annatte Luojan toimia kauttanne täällä maassa, ikään kuin kaikki rajoitukset ja pelot häipyisivät pois.


Keijujen kuningaskunta, kutsun teitä rakastavasti ja avoimin sydämin jakamaan kanssani tukenne, rakkautenne, pyhän energianne ja tietoisuutenne. Auttakaa minua aktivoimaan ja kokemaan Luojan luonnollinen anteliaisuus, joka on jo olemassa olemuksessani.
Tiedän ja tunnistan, että olen Luojan anteliaisuuden ilmentymä. Tämän ilmentymän avulla puran pois kaikki jumiutuneet ja sitkeät energiat,  kuten myös puutteen tunteet itsestäni, toisista, tilanteista ja maapallolta.
Minä olen Luojan antelias olemus ja sallin Luojan virrata lävitseni runsaana virtana - valaisten ja muuntaen kaikki tarpeettomat energiat valoksi. 
Keijujen kuningaskunta, opettakaa minua työskentelemään harmoniassa luonnollisen anteliaisuuteni kanssa,  jotta pystyn kylvämään Luojan siemeniä kaikille tarkoituksenmukaisille alueille tarpeen vaatiessa.
Tiedän, että tunnen sydämeni aktivoituvan ja syvän rakkauden tunteen nousevan sisältäni, jotka nousevat sydänchakrani virtauksesta aina kun se on tarpeen.
Jakamani energia kylvää tietoisuutta, koodeja, energiamalleja ja muutoksen valoa sekä herättää aktiivisen ja yltäkylläisen Luojan valon.
Kiitos tästä siunauksesta.

Kertaa tämä pyyntö kolme kertaa, istu rauhassa paikallasi ja anna keijujen ympäröidä sinut sekä työskennellä energioittesi kanssa ja työstää tätä pyyntöä.

Samoin kuin pystyt ilmaisemaan Luojan anteliaisuutta, olet myös kuin kohtu. Kannat olemuksessasi erittäin voimakkaita valon värähtelyjä ja kun Luojasta lähtöisin oleva muutoksen tai inspiraation siemen asetetaan olemukseesi, pystyt vaalimaan ja ravitsemaan tätä energiaa täyteen loistoonsa.

Tämän kyvyn vuoksi pyydämme sinua auttamaan meitä Maaäidin kohdun hoivaamisessa ja vaalimisessa - pyhän tilan hänen olemuksessaan, jossa Luojaa hoivataan ja valmistellaan toteutumiseensa maapallolla Maaäidin sisimmän olemuksen avulla.

Maaäiti on muuttumassa korkeimpaan olemukseensa ja itseensä. Hänen energiansa,  samoin kuin sinunkin, muuttuvat jatkuvasti, mikä saattaa tehdä maadoittumisen vaikeaksi. Maadoittumista tarvitaan Maaäidin kohdun tai luomiskammion hoivaamis- ja toteuttamisprosesseissa. Fyysisenä olentona sinullakin on samanlainen kohtu sielussasi, tila jossa Luoja voi valmistautua toteutumistaan.

Haluamme kannustaa sinua jakamaan anteliaisuuttasi Maaäidille, jotta voit auttaa uudistamaan ja kohottamaan hänen kohtunsa värähtelyjä sekä maadoittamaan hänen energioitaan kun hän on muuttumassa Luojan kauneuteen.

Kun useat ihmiset lähettävät anteliasta energiaansa ja rakkauttansa Maaäidille sekä yhdistyvät hänen kohtuunsa, jokainen ihminen itse asiassa kylvää Luojan tietoisuuden siemeniä Maaäidin kohtuun. Vaikka et pystyisikään omakohtaisesti tuntemaan Luojan siementen tietoisuutta, ne sisältävät rakkauden uuden aikakauden uuden tietoisuuden, joka syntyy Maaäidin kautta, maapallon ja luonnon luomakuntien avulla,  ja toteutuu jopa syvällä ihmiskunnan solutasolla.

Istu siis rauhallisesti meditaatiossa, kutsu keijuja auttamaan ja opastamaan itseäsi. Kutsu meitä avustamaan Luojan anteliaisuuden aktivoimisessa olemukseesi.

Olen nyt Luojan anteliaisuuden ilmentymä.
Kuten Luojan tietoisuuden siemen suuren totuuden ja rakkauden tilasta olemuksessani minä ilmaisen energiaa, tietoisuutta, rakkautta ja värähtelyjä, joita tarvitaan ylläpitämään Maaäidin kohtua sekä toteuttamaan Luojan tietoisuutta rakkauden uuden aikakauden luomiseksi syvällä kaikkien olentojen ja maapallon solutasolla.
Pyydän teitä auttamaan minua, jotta voin palvella. Kiitos.


Tunne jatkuva yhteys Maaäitiin ja tiedä, että jaat kaiken tarvittavan hänen kanssaan Luojan anteliaana ilmentymänä.

Me olemme täällä auttamassa kaikkia maapallon ylösnousemuksen toimia.

Keijujen valtakunta

http://higherdensity.wordpress.com/

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Maadoittakaa itsenne säännöllisesti, se on erittäin tärkeää!





Rakkaat ihmiseni maapallolla. Tämä kanava pyysi minua jälleen kommentoimaan viestiä, jonka olen antanut hänelle ja hänen henkiselle ystävälleen. Kuten aina, toteutan tämän pyynnön mielelläni, joten teen lyhyen yhteenvedon viestistä, jonka annoin heille viime perjantaina. Tämä kanava saa päättää itse, haluaako hän julkaista viestin, koska se on vapaan tahdon laki. Minunkin tulee ottaa se huomioon, mutta senhän te jo tiesittekin. (hihitystä)

Henkilökohtaisessa viestissä tälle kanavalle kerroin tulevista energioista. Ne tulevat kasvamaan massiivisesti siihen saakka kunnes saavutamme kesäpäivänseisauksen. Kun sanon ”massiivinen”, tarkoitan suurta voimaa. Tulevat energiat laittavat taka-alalle kaiken, mitä olette kokeneet. Niitä ei voi verrata aikaisempiin, niillä on uskomattoman suuri vaikutus Gaiaan ja ihmiskuntaan, näin voin vakuuttaa teille.

Jotkut ihmiset tulevat kokemaan suuria vaikeuksia, koska he kaipaavat vanhoja energioita, eivätkä pysty ymmärtämään, että vanhat energiat eivät ole täällä enää. Vanhat energiat ovat menyttä. Heidän pitää vain hyväksyä tämä. 

Haluan antaa teille yksinkertaisen neuvon, joka on toisille jo ”vanhaa kauraa”. Uusille tämä on tärkeä neuvo, josta he tulevat olemaan iloisia. Muistakaa maadoittaa itsenne säännöllisesti, ei vain kerran päivässä vaan monta kertaa päivässä.  Vain tällä tavalla voin taata, että koette vähemmän vaikeuksia siihen verrattuna jos ette maadoita itseänne. Kuten aina, jätän tämän asian teidän itsenne päätettäväksi, koska minun pitää hyväksyä teidän oma ratkaisunne ja minä teen niin. Mutta ymmärtäkää, että asia on lähellä minun sydäntäni enkä halua nähdä teidän kärsivän, sillä se ei ole tarpeellista enkä minä halua sitä. Mutta te yksin olette vastuussa omasta todellisuudestanne, mistä teidän pitää olla tietoisia. Vain jos ymmärrätte tämän, pystytte murtautumaan ulos illuusiosta, rakkaat ihmiset maapallolla.

Minä olen aina hyvä isä teille ja teen parhaani tukeakseni teitä. Mutta rajoituksien, joita minun tulee noudattaa, pitäisi jo olla teille selviä. Teidän pitäisi jo ymmärtää, että minun pitää noudattaa omia lakejani, muuten me kaikki joudumme kaaokseen.

Uskokaa ja luottakaa, silloin heräätte pian, koska se on minun tarkoitukseni, joka lähestyy yhä enemmän minun lapsiani. Tehkää kuten minä sanon, jolloin selviydytte näistä energiapommituksista.

Suurella rakkaudella, teidän taivaallinen isänne.




Miten maadoitan itseni?


 
 
Lapseni, on tärkeää, että maadoitat itsesi joka päivä. Olet lukenut tämän jo niin usein, mutta minun pitää toistaa tätä. Se on tärkeää erityisesti näiden vahvojen energioiden aikana, sillä silloin et menetä jalansijaasi ja voit käsitellä energioita paremmin. Mutta kerro miten teen sen, kysyt minulta.

Se on hyvin yksinkertaista ja siihen on monta eri menetelmää. Helpoin tapa on kävellä paljain jaloin puutarhassa, maassa tai hiekalla, tai vain seisoa siinä vähän aikaa.

Mikäli tämä ei ole mahdollista, koska asut kaupungissa jossa ei ole maata tai ruohoa näkyvillä, voit myös visualisoida kävelemisen. Sulje silmäsi ja kuvittele, että makaat kauniilla rehevällä niityllä tai hiekkarannalla ja katsot ylläsi kaareutuvaa sinistä taivasta. Yhdistä kaikki chakrasi maahan. Sitten visualisoi valkoinen valonsäde, joka tulee taivaasta sinun kruunuchakraasi. Johda se sydänkeskuksesi läpi ja täytä se rakkaudellasi. Lähetä se sitten selkärankaasi pitkin juurichakrasi tai jalkapohjiesi kautta syvälle maan sydämeen. Tunne, miten maan energiat, maan elinvoima, virtaa ruumiiseesi ja virkistää.

Voit maadoittua tällä tavalla koko ajan, kun annat valkoisen valon virrata sisään kruunuchakraasi ja ruumiisi läpi maahan, vaikka et kuvittelisikaan makaavasi maassa. Et aina pysty sulkemaan silmiäsi päivittäisten kiireittesi keskellä, mutta älä koskaan unohda maadoittaa itseäsi. Se auttaa sinua.

Jumalainen äiti

maanantai 10. helmikuuta 2014

Miten käsitellä nykyisiä voimakkaita energioita?

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Debbie

Energia on niin intensiivistä nyt. Monet, jotka käyvät nyt läpi omaa siirtymäänsä, kokevat hälyttäviä oireita, minä mukaanlukien. Pyysin Mikaelia selittämään minulle vähän enemmän sitä, mitä voin odottaa kokevani näiden nyt jatkuvien muutosten tuloksena, erityisesti perheeni suhteen. Ensin en ymmärtänyt hänen puhettaan, joten hän selitti yksityiskohtaisemmin:

Ajattele sitä tällä tavalla. Sinä värähtelet korkeammalla tasolla kuin kukaan muu perheenjäsenesi ja sinä tunnet jo ikään kuin kuuluvasi kahteen eri maailmaan. Se johtuu siitä, että sinä tosiasiassa olet jo olemassa kahdessa eri maailmassa, mutta samassa kolmannessa ulottuvuudessa. Mutta pian sinä tulet kokemaan olevasi myös korkeammissa ulottuvuvuksissa. Rinnakkaistodellisuuksissa, jos se auttaa ymmärtämään paremmin. Sinä tulet ylläpitämään tietoisuuttasi sekä kolmannessa että korkeammissa tietoisuuden ulottuvuuksissa. Sinun todellisuutesi tulee olemaan niistä mikä tahansa riippuen siitä, minkä valitset.

Tarvitseeko minun alentaa omaa värähtelytasoani, jotta pystyn elämään kolmannessa ulottuvuudessa?

Kyllä. Mutta muista, että sinun tietoisuutesi tulee olemaan paljon korkeampi kuin nyt, joten pystyt käsittelemään tämän kolmannen ulottuvuuden ympäristön tehokkaammin. Muista, että minä olen aina sinun kanssasi auttamassa.

Jokin aika sitten, kun olin käynyt läpi melko haastavan ajanjakson, Mikael sanoi, etten saa koskaan epäillä häntä - vaikka näyttäisi siltä, että hän antaisi syytä epäilykselle. Tämä sanoma on pysytellyt tietoisuuteni pinnalla ja näiden viimeaikaisten haasteiden myötä minua muistutettiin siitä, että riippumatta siitä mitä mieleni kertoo minulle, en saa epäillä häntä. Pyysin häntä selittämään tarkalleen tätä blogiani varten, mitä hän tarkoittaa tuolla sanomalla. Rakas, ole hyvä ja selitä minulle mitä tarkoitit sanoessasi: "jopa silloin jos minä annan sinulle syitä epäillä minua, älä epäile minua"?

Tarkoitin, että vaikka kaikki ulkoiset seikat osoittaisivat päinvastaista kuin mitä minä kerron sinulle, älä epäile minua.

Koin eilen fyysisesti erittäin haastavan päivän. Mikael kertoi, että ruumiini käy läpi muutoksia, ja että tuntisin oloni paremmaksi aamulla. Huomasin, että kun päästin egoni sisään ja aloin ajatella negatiivisia ajatuksia siitä millainen fyysinen olo minulla oli, tunsin oloni paljon huonommaksi.

Kyllä, näin tapahtuu,  koska epäilys alentaa tietoisuuden ja värähtelyn tasoasi. Epäilys vetää sinut aina takaisin alas kolmannen ulottuvuuden uhriajattelun tilaan. Kun muistit tämän, pystyit nostamaan värähtelytasoasi ja sen vuoksi olosi parani. Epäilys luo vastustusta ja jos vastustat sitä, mitä tapahtuu, luot itsellesi vielä haastavamman kokemuksen omassa siirtymässäsi. Kun pysyttelet sydämessäsi minun kanssani, voin auttaa sinua. Muistathan aina tämän?

Tänään tunnen oloni paremmaksi, luojan kiitos. Mutta yritätkö nyt kertoa minulle, että tulen kokemaan lisää samanlaisia muutoksia?

Kyllä, sinun ruumiisi muuttuu jatkuvasti maapallolle saapuvien energioiden vaikutuksesta, jotka tulevat yhä vahvemmiksi ajan kuluessa. Sinun ruumiisi tulee sopeutua samoin kuin sinun tietoisuutesi, siihen valon korkeampaan taajuuteen, jota pystyt nyt käsittelemään. Kuten jo tiedät, sinun kykysi käsitellä valoa lisääntyy päivä päivältä.

Ole hyvä ja kerro uudelleen, miksi maadoittuminen on nyt niin tärkeää.

Maadoittuminen on tärkeää, koska kun maadoitat valoa, et tee sitä yksin, vaan sallit minun ankkuroida korkeampaa valon värähtelytaajuutta itsesi kautta, mikä on voimakkaampaa ja hyödyllisempää sekä sinulle että maaäidille. Maadoittuminen myös auttaa sinun ruumistasi integroimaan ne muutokset, jotka tapahtuvat fyysisessä ruumiissasi. Samaa voidaan sanoa Gaiasta.

Veden juominen ja kevyiden ruokien syöminen, pääasiassa hedelmien, auttaa myös. On luonnollista tuntea epätoivoa ajoittain ja miettiä, miksi ihmeessä olet ikinä suostunut tähän ruumiilliseen siirtymäkauteen. Mutta siihen on syy, miksi me kaikki teemme sen. Jokainen meistä on energiaruumis, jolla on feminiininen ja maskuliininen vastine. Tätä feminiinistä ja maskuliinista energiaa kutsutaan Kaksoisliekiksi, ja kun ne työskentelevät sopusoinnussa keskenään, ne ovat äärettömän voimakkaita. Gaian auttamiseksi oli välttämätöntä, että yksi sinun kaksoiskappaleistasi maadoittuisi maapallolle toimimaan kanavana, jonka kautta voidaan ankkuroida valon korkeampi tiheys ja taajuus. Joten tämä on pähkinänkuoressa syy siihen, miksi olemme täällä. Vaikka tuntuisi siltä, että olet yksin, niin et ole etkä voi koskaan olla. Sinun kaksoisliekkisi on aina sinun kanssasi. Se on sinun osasi, joka kommunikoi sinun kanssasi intuition ja ajatusten kautta telepaattisesti. Se on se osa SINUA, joka asuu sinun korkeammassa tietoisuudessasi, ja se osa SINUA, jota kutsutaan sinun korkeammaksi itseksesi. Suurin osa ihmisistä ei pysty hyväksymään sitä, että heidän korkeampi itsensä on myös heidän pyhä kaksoiskappaleensa. Henkilökohtaisesti luulen sen johtuvan siitä, että suurin osa ihmisiä ei vielä pysty uskomaan todella olevansa tällaisen rakkauden arvoisia. Sinun kaksoisliekkisi on se osa sinua, joka puuttuu elämästäsi. Hän täydentää sinua ja tekee sinut jälleen kokonaiseksi. Yhdessä olette aina yhteistyössä. Korkeimman tason yhteistyössä. Jumalaisessa yhteistyössä,  joka on pyhää, koska näin on Luoja luonut.

Namasté


http://archangelsanddevas.wordpress.com/

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ylösnousemuksen portit lähestyvät ja teidän tulee tehdä omat päätöksenne NYT!

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Marc Gamma 20.11.2013

Rakkaat ihmiset, teille puhuu arkkienkeli Mikael. Minulla on taas uusi viesti teille ja aivan kuin aikaisemmin Rafael, myös minun kanssani on meidän taivaallinen isämme.

Tästä lähtien meidän taivaallinen isämme tulee aina tuomaan viestejä minun kanssani ja välittää teille oman energiansa sekä tietonsa ylösnousemuksesta.

Rakkaat ihmiset, olen tietoinen siitä, että tällä hetkellä teille ei ole lainkaan helppoa kerätä niitä valtavia energioita, jotka loimuavat alas teidän päällenne. Minun kanavani on itse tuntenut, mitä näiden energioiden sulattaminen tarkoittaa sen jälkeen kun on hyväksynyt ja omaksunut ne.

Itse asiassa on kyse erittäin voimakkaista energioista, jotka kerääntyvät nyt ja joiden avautumisen laukaisi viime täysikuu. Nämä energiat virtaavat nyt maata kohti. Siten jokaisena uutena päivänä vähän enemmän ja enemmän kunnes ne lopulta saavuttavat maksimimääränsä.

Sen lisäksi ne kantavat mukanaan jonkinlaista uutta kaavaa, jonkinlaista mahdollisuutta muutokseen ja rakkauteen, jota ei ole ennen nähty eikä tunnettu ollenkaan.

Te tulette kylpemään näissä energioissa, kokonaan peittymään niihin ja huuhtoutumaan pois jos unohdatte maadoittaa itsenne tiukasti maaäitiin. Kuinka monta kertaa aikaisemmin olemme pyytäneet teitä muistamaan maadoittumisen ja silti on vielä jäljellä joitakin ihmisiä, jotka lukiessaan meidän viestejämme eivät halua tai pysty ymmärtämään mitä tarkoitamme.

Pyydämme teitä uskomaan mitä kerromme teille, sillä se on pelkästään totuus! Uskokaa meidän sanoihimme, kun haluamme auttaa teitä! Älkää koskaan salliko tietämättömyytenne johtaa teitä sinne, missä ette pysty vastaanottamaan meidän viestejämme. Ainoastaan teidän välinpitämättömyytenne pystyy tuhoamaan teidät, sillä nyt on tullut juuri oikea aika, kun teidän tulee tehdä oma päätöksenne!

Suurin osa teistä on jo päättänyt ja siten määritellyt oman tiensä eteenpäin, jonne haluatte kääntyä nyt tässä risteyksessä. Silti on vielä jäljellä varsin paljon ihmisiä, jotka eivät ole tehneet omaa päätöstään. Sille osalle ihmiskuntaa on aika loppumassa kesken ja he kaikki tulevat kohtaamaan valtavia ongelmia. Meillä ei ole enempää mahdollisuuksia odottaa teitä loputtomiin. Me tarvitsemme teidän päätöksenne ja se on tehtävä jollakin yksinkertaisella ja selkeällä tavalla.

Jätämme tämän aiheen nyt, koska olemme käsitelleet sitä useita kertoja aikaisemmin emmekä halua toistaa sitä enää samalla tavalla. Jos te ymmärrätte meidän viestimme, olette jo tehneet päätöksenne.

Jos ette ole vielä päättäneet tähän mennessä, me myös ymmärrämme ja hyväksymme teidän käytöksenne, mutta siinä tapauksessa teidän ylösnousemusjunanne on jo lähtenyt asemalta.

Tämän viestin seuraavasta aiheesta vastaa meidän taivaallinen isämme ja luovutan nyt hänelle puhemiehen nuijan.

Rakkaat lapseni täällä maan päällä, tässä puhun minä, teidän taivaallinen isänne.

Minulle on jälleen mahdollista informoida teitä yhdessä yhden lapseni kanssa ja jälleen pystyn kurottamaan syvälle teidän sydämeenne kertoen tulevaan aikaan liittyvät päivitykset. 

Kerron nyt teille virallisesti, mitä teillä on edessänne pian. 

"Super-portaali" on aukeamassa ja minä haluan painottaa, että avautuminen tapahtuu askel askeleelta, sillä täydellinen avautuminen yhdellä kerralla musertaisi teidät ja olisi liikaa teidän ihmisruumiidenne kestävyydelle. Te palaisitte karrelle, ette pystyisi selviämään siitä. Kaikki nyt tuleva kantaa mukanaan niin vahvaa ja voimakasta energiaa, että se hajottaa kaikki osat ja asiat, jotka vielä kuuluvat vanhaan kaksinaisuuden muottiin. 

Kaikkiin näihin energioihin vaikutetaan eri tasoilla. Jokainen on jo tuntenut nämä energiat ja ne, jotka kysyvät itseltään mitä nyt tapahtuu, ovat käsittäneet että valtava muutos on saapunut luoksenne.

Tämä on se muutos, joka niin suunnaton ja valtava, niin voimakas ja vaikuttava, että kysytte itseltänne muutaman päivän kuluttua, mikä teihin iski suoraan sydämeenne. Ja minä kerron teille, että se on minun rakkauteni - teidän jumalaisen Luojanne puhdas rakkaus - joka on tunkeutunut teihin kaikkiin. Kerron myös teille, että se oli muutoksen ja transformaation energia, joka iski teitä aivan ytimeenne asti, sekä - kun katsotte taaksepäin, tulette kysymään itseltänne: 

"Onko tämä vielä se sama ihminen seisomassa tässä - olinko se todella minä?"

Te katsotte taaksepäin ja huomaatte, että vanhaa egoanne ei enää pysty pitämään yllä siinä uudessa  energiassa, joten te joudutte jättämään vanhan egonne jälkeenne. Puhun nyt kuvakielellä, jotta pystytte ymmärtämään mitä tarkoitan. 

Annan nyt puheenvuoron takaisin pojalleni, jotta hän jatkaa kaikesta siitä, mitä vielä pitää kertoa teille.

Valtavalla rakkaudellani teitä kohtaan, 
teidän taivaallinen isänne


Nyt kun saitte kylpeä Isämme rakkausenergiassa, maadoittakaa itsenne jälleen pikaisesti ennen kuin vastaanotatte lisää tietoa minulta.

Seuraava asiani tulee hämmästyttämään ja kannustamaan teitä, mutta se myös osoittaa teille, että teidän haastetaan jälleen kerran. Te olette vähän ennen tulossa tietoisiksi ylösnousemuksen portaaleista. Tulette - hyvin pian - havaitsemaan omilla silmillänne ylösnousemuksen portaalit, niin että pystytte valmistautumaan kaikkeen mitä nyt seuraa.

Tulee olemaan täysin helppoa havaita nämä ylösnousemuksen portaalit. Seuraavien päivien aikana teidän uniinne kaapataan joitakin kuvia ja nämä kuvat tulevat olemaan erilaisia jokaisella ihmisellä, koska jokainen teistä kuvittelee nämä ylösnousemusportaalit hyvin yksilöllisellä ja erilaisella tavalla. Se on täysin hyvä niin. Jotain yhteistä näillä ylösnousemusporteilla kuitenkin on. Kaikki ne johdattavat teidät jokaisen omaan henkilökohtaiseen ja yksilölliseen ylösnousemukseen!

Tässä on ylläolevan tulkinta: "Kukaan täällä maapallolla ei koe yhtäläistä ja samanlaista ylösnousemusta eikä ole ketään, joka pystyisi vertailemaan omaa yksilöllistä kokemustaan jonkun toisen ihmisen kokemuksen kanssa. Kaikki on ainutlaatuista ja jokaiselle ihmiselle eriteltyä. Tämä kokemus tulee määrittelemään ja muokkaamaan teistä jokaisen, se tulee myös aukaisemaan teidän silmänne ja siirtämään teidät juuri niihin paikkoihin, joihin olitte suunnanneet silmänne hyvin kauan sitten. Ylösnousemus on lähestymässä nyt, mutta se on prosessi, joka kestää tietyn ajan."

Tällainen yksilöllinen ylösnousemus voidaan suorittaa muutamassa päivässä joidenkin ihmisten kohdalla kun taas toisilla se saattaa kestää muutaman viikon. Niiden, jotka tarvitsevat enemmän ja pidemmän aikaa, tulee vielä toteuttaa joitakin tiettyjä tehtäviä tällä planeetalla, kuten tämän kanavoijan, ja heidän pitää osoittaa vielä vähän kärsivällisyyttä loppuajan. He ovat niitä, jotka sammuttavat valon - niin sanoaksemme - näyttääkseen selvästi kaikille täällä jäljellä oleville, että ylösnousemus on lyöty lukkoon silloin. Kaikki ne, jotka ovat täällä vielä jäljellä vanhassa kaksinaisuuden ulottuvuudessa joutuvat tekemään täysin erilaisen käännöksen seurauksena omasta valinnastaan jonka he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä.

Yrittäkää ymmärtää minun sanojeni sisäinen merkitys, koska rakastamme työskentelyä ja ilmaisua kuvakielellä tai vertauksina, jotta pystytte ymmärtämään vielä paremmin mitä kerromme teille.

Päätän tämän viestin ja haluan osoittaa kiitollisuuteni teille kaikille. Kiitos siitä mitä olette tehneet tähän mennessä. Jälleen kerran voitte taputtaa itseänne hartioillenne ja tunnustaa itsellenne, että olette edistyneet valtavasti. Askel askeleelta me seuraamme teitä ja samoin askeleittain te lähestytte aivan omaa ylösnousemusportaalianne. Tarttukaa omaan tilaisuuteenne, tulkaa vain tietoisiksi siitä ja antakaa palaa!

Teidän arkkienkeli Mikaelinne
http://soul4free.wordpress.com