Kirjoittanut Caroline Connor
Yleensä ihmiset ajattelevat, että kissat eivät tee mitään, että ne vain laiskottelevat, syövät ja nukkuvat. Ei pidä paikkaansa! Tiesitkö, että kissoilla on erityinen tehtävä elämässäsi? Oletko koskaan ihmetellyt, miksi niin monilla ihmisillä on nykyään kissoja - enemmän kuin koiria?
Voin kertoa kissojen salaisesta elämästä ennestään tuntemattoman asian: Kaikilla kissoilla on kyky poistaa ihmisruumiiseen kerääntynyttä negatiivista energiaa. Ne imevät sitä itseensä ihmisen nukkuessa.
Jos perheessä on enemmän kuin yksi ihminen, mutta vain yksi kissa, se saattaa kerätä itseensä suunnattoman määrän negatiivista energiaa. Kissan ruumis puolestaan vapauttaa sitä pois itsestään, kun kissa nukkuu.
Jos ihminen on hyvin stressaantunut, kissalla ei ehkä ole tarpeeksi aikaa vapauttaa kaikkea negatiivista energiaa, joten ylijäämä varastoituu kissan ruumiiseen läskiksi siihen asti, että kissa pystyy vapauttamaan kaiken pois. Tämän vuoksi kissasta tulee ylipainoinen - ja sinä luulit, että syynä ylipainoon oli kaikki antamasi ruoka!
On hyvä pitää taloudessa useampia kissoja, joten ne voivat jakaa taakan keskenään. Ne myös vartioivat sinua yöllä ja suojelevat sinua, ettei huoneeseen pääse mitään epätoivottuja henkiä, kun olet unessa. Tästä syystä kissat nukkuvat mielellään sängyssä. Jos niistä näyttää, että sinulla on kaikki hyvin, ne nukkuvat sen yön muualla. Mutta jos jotain outoa alkaa tapahtua, ne kaikki hyppäävät sänkyyn sinun ympärillesi.
Jos kissasi tuntevat, että kotiisi saapunut vieras aikoo vahingoittaa sinun auraasi tai on pimeiden voimien edustaja, ne suojelevat sinua tulemalla ympärillesi. Kun minun kissani alkoivat tehdä tätä minulle, en ymmärtänyt, miksi ne välillä tulivat minun päälleni tai jalkoihini. Sain tietää myöhemmin eräältä kanavoijalta, että ne suojelivat minua. Niinpä olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kissojeni käytökseen, kun meille tulee vieraita. Jos ne juoksevat vieraan luokse, nuuskivat häntä ja pyytävät rapsutuksia, tiedän että voin rentoutua.
Takaisinmaksun aika
Jos sinulla ei ole kissaa, mutta kulkukissa tulee ovellesi, niin silloin on kodissasi tarve kissalle. Kulkukissa tulee vapaaehtoisesti auttamaan sinua ja on etsinyt sinut käsiinsä. Kiitä kissaa siitä, että se on valinnut sinun taloutesi työkentäkseen.
Jos sinulla on jo kissoja etkä voi enää ottaa uutta eläintä, etsi sille koti. On helppoa laittaa ilmoitus lehteen. Kissa tuli sinun luoksesi tietystä syystä, jota et voi tietää fyysisellä tasolla, mutta unitasolla voit nähdä sen ja saada tietää syyn, jos haluat.
Joskus syynä on karminen velka, joka kissan on maksettava sinulle takaisin. Se on saattanut vahingoittaa sinua edellisessä elämässä ja nyt sen on maksettava se takaisin suojelemalla sinua tässä elämässä. Joten älä hätistele kissaa pois liian nopeasti. Sen on tultava takaisin tavalla tai toisella täyttääkseen velvollisuutensa.
Kissojen parantavat voimat
Atlantiksen aikoina parantajat käyttivät työssään kristalleja. Niitä käytettiin parantamisen välikappaleina. Kun parantajat menivät syrjäkyliin, he eivät voineet käyttää kristallejaan, sillä kylien ihmiset olivat epäluuloisia ja luulivat niiden olevan mustaa magiaa. Koska parantajat eivät voineet käyttää kristallejaan, he kantoivat mukanaan kissaa, sillä kissoilla oli samanlaisia ominaisuuksia. Kylien ihmiset eivät pelänneet kissoja, vaan antoivat niiden tulla kotiinsa. Niinpä kissoja käytettiin lukemattomia kertoja parantamisen välikappaleina.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Atlantis. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. elokuuta 2014
torstai 1. toukokuuta 2014
Arkkienkeli Rafaelin numerokoodien käyttäminen arkielämässä
Doctors with Reiki -blogi 26.4.2014
Kanavoija Marc Gamma välitti arkkienkeli Rafaelin numerokoodeja blogissaan 25.4. Artikkelin käännös löytyy täältä (klik).
Minä olen laillistettu lääkäri ja toimin parhaillaan lääkärin ammatissa. Halusin kokeilla näitä numerokoodeja ja katsoa, miltä ne "tuntuvat" tai "toimivat", ja kirjata tulokset sen jälkeen ylös.
Tässä on linkki tekemääni englanninkieliseen yhteenvetoon, joka on helposti luettavassa muodossa, ja saatavilla nyt netissä. Taulukko on keskeneräinen ja sitä päivitetään kun uusia koodeja julkaistaan. Taulukossa on neljä sivua, ensimmäisellä sivulla on vain kaksi riviä, rullaa sivupalkista alaspäin. (suomennos täällä, klik)
Testasin neutraloivia koodeja ruokaani eilen illalla. Ruuan maku parani ja pystyin reikikädelläni tuntemaan elämänvoiman energian lisääntyneen lautasella olevassa annoksessa.
Tein myös testin alkoholin neutralointikoodilla. Kirjoitin numerot viisi kertaa etusormellani sake-lasillisen yläpuolella, pienen lasillisen sake-lasikokoelmastani. Join saken yhdellä kertaa, muutamalla kulauksella. Se maistui sakelta. Sitten odotin. Alkoholi kestää 20 minuuttia imeytyä vatsasta. Kymmenen minuutin kohdalla tunsin erittäin kevyttä "huimausta" tai "myrkytystä" - olin edelleen selväpäinen. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua tilanne oli sama. Kolmenkymmenen minuutin päästä ei ollut mitään vaikutusta. Yleensä herään kuivin suin ja päänsärkyisenä sen jälkeen kun olen ottanut alkoholia. Nyt ei ollut mitään. Minulla ei myöskään ollut kiire päästä vessaan, kuten yleensä alkoholin kanssa (etanoli estää antidiureettisen hormonin toiminnan, siksi on olemassa sanontatapa: "et osta olutta, vaan vuokraat sen", koska olut juoksuttaa vessassa.)
Eilen erään ystäväni koira putosi portaissa. Se oli Bobby, 13-vuotias saksanpystykorva, joka astui yhden askelman ohi. Se sai oikean silmänsä yläpuolelle verta vuotavan haavan. Ystäväni teki koodin lemurian kristallilla koiran haavan yläpuolella. Verenvuoto loppui. Kipu väheni. Tänään siinä on enää tuskin havaittava rupi.
Tässä ovat minun käyttöohjeeni:
1. Päätä, mihin tarkoitukseen haluat käyttää koodia.
2. (kun kirjoitat ilmaan) Käytä paremman kätesi etusormea. Pidä tauko välilyönnin kohdalla numeroiden välissä.
3. Toista numerosarjat taukojen kanssa useaan kertaan, jotta varmistat kaikkien sarjojen varmasti olevan oikein.
4. Pyydä enkeleitäsi, oppaitasi ja kuolleita rakkaitasi korjaamaan kaikki virheet, jotka mahdollisesti olet tehnyt.
5. Päästä irti ja luota. Lisätoimenpiteenä voit vielä lisätä rakkauden ja kiitollisuuden energiaa kaikelle.
Numerot voi myös kirjoittaa paperille ja teipata kiinni esineeseen. Ne voi kirjoittaa suoraan pakkauksen päälle. Minä kirjoitin ne ilmaan ja lähetin aikomuksena koko keittiööni ja ruokakomerooni. Olen myös kirjoittanut soluvaurioita korjaavan koodin vaaleanpunaisella vedenkestävällä musteella oikeaan käsivarteeni, koska intuitioni kehotti tekemään niin. Sitten kun se on kulunut pois, sitä ei enää tarvita.
Muistakaa, koodit ovat hyvin voimakkaita. Ne ovat todellisia. Ne on annettu meille kaikille käytettäviksi.
Koska tämä on uusi asia, kehotan tarkkailemaan tilannetta hyvin tarkasti kun käytätte koodeja. Hakeutukaa samanaikaisesti myös sairaalahoitoon, jotta ette menetä aikaa. Koodit eivät korvaa lääkäriä. Ne auttavat meitä paranemaan hätätilanteissa. Pitäkää koodit aina käsillä.
Reiki Doc
* * *
Helin kommentti:
Minulla oli valaiseva keskustelu Doctors with Reiki -blogin kirjoittajan kanssa, kun ihmettelin hänen bloginsa kommenteissa, miksi hän suosittelee numerosarjojen toistamista useaan kertaan, vaikka alkuperäisissä ohjeissa neuvotaan kirjoittamaan vain kerran pakkauksen päälle.
Hän vastasi, että se tuntui hänestä itsestään oikealta. Hänen intuitionsa kehotti tekemään niin.
Lisäksi hän sanoi, että reikissäkin symbolit kirjoitetaan kolmeen kertaan. Ja nämä numerokoodit ovat periaatteessa kuin reikisymboleja.
Tajusin jälleen kerran, että jokaisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa intuitiotaan ja toteuttamaan sen neuvoja pienimmissäkin asioissa. Toiset osaavat sen paremmin, toisilla on vielä vähän enemmän opettelemista - huokaus.

tiistai 29. huhtikuuta 2014
AE Rafaelin numerokoodien käyttäminen parantamiseen ja ruuan laadun kohottamiseen
Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiset, tässä puhuu arkkienkeli Rafael. Annoin nämä numerokoodini teidän avuksenne, tueksenne ja vapauttamaan teidät negatiivisilta voimilta maapallolla. Teidän pitää myös ymmärtää, että ne ovat vain alku jollekin, mikä on tulossa teidän todellisuuteenne.
Minä, arkkienkeli Rafael sekä minun veljeni ja sisareni olemme valmistelemassa uusia koodeja, jotka voivat auttaa ja tukea teitä vielä enemmän. Mutta teidän tulee ymmärtää, että koodeja käyttämällä te muutatte lähes kaiken maapallolla. Teidän pitää tietää, että jos käytätte koodia firman X yhteen ruokapakkaukseen, se leviää automaattisesti tämän firman kaikkiin muihinkin pakkauksiin, jotka sisältävät samaa ruokaa. Kaikki on yhteydessä keskenään ja tämä on syy siihen, miksi me suhtaudumme niin vakavasti koodien käyttämiseen.
Nämä koodit muuttavat kaiken maapallolla ja tämä on syy siihen, miksi me jaamme ne ymmärryksen tasolla. Me emme selitä teille kaikkea, sillä teillä on tieto sisällänne. Jos olette valmis, te ymmärrätte kyllä, miten koodeja pitää käyttää. Jos te ette ole valmis, teidän pitää odottaa siihen asti, että löydätte sisältänne varmuuden koodien käyttämiseksi.
Koodit ovat peräisin Atlantiksen ajoilta. Atlantikselle inkarnoitunut Pyhä Äiti opetti näitä koodeja sen ajan vastuussa oleville papeille. Nämä koodit olivat vain alkua, joten he myös oppivat tekemään omia koodejaan, sillä jokainen koodi perustuu matemaattiseen rakenteeseen ja ehtoon, jota tarvitaan antamaan kullekin koodille sen voima.
Koodeja ei pystynyt käyttämään Atlantiksen katoamisen jälkeen ennen kuin vasta jokunen vuosi sitten. Neuvostoliitossa elävä henkilö (Grigori Grabovoi) kirjoitti kirjan, jossa hän avasi tämän tiedon. Hän oli yksi näiden koodien säilyttäjistä, joten hän sai valolta ohjeet kirjaansa. Sen jälkeen monet ihmiset ovat käyttäneet näitä koodeja ja ovat olleet hyvin tyytyväisiä huomatessaan niiden toimivan ja tekevän heidän elämänsä helpommaksi tähän hetkeen asti.
Miksi juuri nyt? Aika ja energia ovat nyt erilaisia. Me annamme nyt uusia koodeja ihmisille. Niitä annetaan muillekin kuin vain tälle kanavalle. Toisetkin saavat näitä koodeja ja sen jälkeen ne auttavat teitä muuttamaan kaiken tällä planeetalla, jolla elätte. Te ette pelkästään muuta itseänne, kun muunnatte ja puhdistatte ruokanne. Te muutatte myös Gaiaa, maaäitiä, koska hän ja te olette yhteydessä keskenänne. Tämä tulee muuttumaan yhä uudelleen siihen asti, kunnes te kaikki saavutatte tämän tietoisuuden tason.
Tässä puhuu arkkienkeli Rafael. Toivon teille kaikkea hyvää ja lähetän teille rakkauteni.
Marc Gamma

lauantai 26. huhtikuuta 2014
Arkkienkeli Rafaelin numerokoodit terveyden ja ruuan laadun parantamiseen
Arkkienkeli Rafaelia kanavoinut Marc Gamma
Rakkaat ihmiseni maapallolla, tässä puhuu arkkienkeli Rafael.
Olen iloinen voidessani tuoda teille tänään uuden (vanhan) työkalun. Tämänpäiväisessä viestissäni annan teille numerokoodeja, jotka voivat auttaa teitä erilaisissa päivittäisissä toimissanne. Käyttäkää niitä kuitenkin vain silloin, kun olette valmiita ottamaan ne vastaan lahjana Luojaltamme. Niiden käyttäminen tätä tiedostamatta saattaa myös antaa tuloksia, mutta teidän tulee olla resonanssissa numerokoodien kanssa, jotta ne voivat todella vahvistaa haluamianne tuloksia.
Kerron teille ensin lyhyen esittelyn, joka on välttämätön, jotta voitte ymmärtää näiden numerokoodien merkityksen ja myös sen, miten niitä käytetään oikein.
Numerokoodit ovat peräisin Atlantiksen ajoilta. Tällä tarkoitan, että atlantislaiset saivat ne itse Äiti-Jumalalta, joka oli itsekin useaan otteeseen inkarnoituneena maapallolle. Se oli hänen lahjansa tuon ajan ihmisille, vaikkakin Atlantiksen katoamisen ja värähtelytaajuuden laskun vuoksi koodeja ei voitu enää myöhemmin käyttää.
Nyt kun nämä koodit julkistetaan uudelleen, olemme jälleen saavuttaneet sellaisen energian värähtelytason, että numerokoodit ovat käyttökelpoisia ja toimivia.
Kerron nyt nämä koodit ja niiden käyttötarkoitukset.
Käyttäkää näitä koodeja hyvin huolellisesti ja varoen, sillä niiden kanssa ei saa leikkiä. Kuka on kerran nähnyt käytännössä, miten voimakkaita nämä koodit ovat, tietää mitä merkitsee harmoniassa oleminen Kaiken-Mitä-On kanssa.
Ensin koodit, joita käytetään parantamiseen:
33 45 634 kaikenlaisten soluvaurioiden parantaminen
44 56 789 avohaavojen parantaminen (kirjoitetaan "ilmaan" haavan yläpuolella)
33 78 133 vakavien vammojen parantaminen vatsan alueella, joita ei ole pystytty (heti) parantamaan leikkauksella
44 57 678 avomurtumien parantaminen, joita ei voida (heti) leikata
Seuraavia numerokoodeja käytetään sellaisille elintarvikkeille, jotka eivät ole enää luonnollisessa muodossaan, vaan elintarviketeollisuus on käsitellyt niitä eri tavoilla. Näitä koodeja voidaan käyttää myös ruokaan, jonka alkuperä ei ole varma tai luotettava. Koodit kirjoitetaan vain yhden kerran koko pakkauksen/säilykkeen päälle, mikä uudelleenaktivoi koodausprosessin.
24 46 713 geenimanipuloitujen elintarvikkeiden neutralisointi. Elintarvike palaa alkuperäiseen tilaansa, jossa se vaikuttaa maksimaalisesti ihmiselimistöön.
24 57 892 kaikkien myrkyllisten aineiden neutralisointi, jotka ovat tulleet ruokaan valmistuksen aikana.
24 67 987 kaikkien epäluonnollisten lisäaineiden neutralisointi, joita lisätään elintarvikkeisiin lähes kaikissa valmistusprosesseissa (taloudellisista syistä, rahan säästämiseksi). Tätä numerokoodia pitäisi käyttää aina, koska nykyään on lähes kaikissa elintarvikkeissa puutteellinen sisällysluettelo. Tätä koodia voidaan käyttää aina ja kaikissa tilanteissa, jopa silloin kun ruoka tuodaan eteen valmiina annoksena lautasella.
24 60 123 Lisäkoodi, jota voidaan käyttää raakojen elintarvikkeiden (hedelmien ja vihannesten) kypsyttämiseen. Koodin käyttäminen kypsyttää aineet niiden solutasolla. Koodia ei pidä käyttää jo kypsiin hedelmiin ja vihanneksiin, sillä ne saattavat ylikypsyä ja menettää ravintoarvonsa sekä tehonsa.
42 67 982 Koodi, jota voidaan käyttää pilaantumisen rajoilla oleviin elintarvikkeisiin. Elintarvikkeet tulevat jälleen hyvän makuisiksi, vaikka eivät ehkä näytä siltä. Tämä numerokoodi on kehitetty sellaisten ihmisten tarpeisiin, joiden on elettävä "vanhalla" ruualla olosuhteiden pakosta. Koodia ei pidä käyttää, jos ruoka on hyväkuntoista, sillä silloin koodi muuttaa ruuan huonoksi.
99 42 167 Lisäkoodi elintarvikkeille, joihin on lisätty alkoholia säilyvyyttä parantamaan. Tämä koodi neutraloi alkoholin vaikutuksen. Koodia voidaan käyttää myös neutraloimaan alkoholia kaikissa alkoholipitoisissa juomissa. Juoman maku jää ennalleen, mutta alkoholilla ei ole enää mitään vaikutusta elimistöön. Tällä saattaa olla suuri merkitys ihmisille, jotka eivät siedä yhtään alkoholipohjaisia lääkeaineita. Suosittelen ehdottomasti myös käyttämään tätä koodia silloin, kun hoidetaan alkoholiriippuvaisia ihmisiä. Alkoholin neutralointi näissä tapauksissa johtaa siihen, että alkoholisti saa positiivisen tunteen ruumiiseensa, mikä voi myöhemmin vähentää hänen riippuvuuttaan ja jopa lopettaa sen kokonaan.
Huomio! Tätä koodia ei saa missään tapauksessa käyttää alkoholia sisältäviin tuotteisiin, joita käytetään desinfiointitarkoituksiin!
Rakkaat ihmiset, tässä ovat ensimmäiset numerokoodit. Tämä kanava tulee välittämään lisää koodeja vielä myöhemmin.
Pyydän teitä levittämään näitä tärkeitä numerokoodeja edelleen. Käyttäkää luovuuttanne ja kirjoittakaa ne muistiin. Kuten partiolainen, joka kantaa aina linkkuveistä mukanaan, teidänkin pitäisi kantaa näitä koodeja aina ja kaikkialla mukananne. Olettepa sitten automatkalla, luonnossa kävelemässä tai matkalla, teillä on aina mahdollisuuksia käyttää niitä. Erityisesti onnettomuuksien sattuessa ne tarjoavat hyvää ensiapua.
Kun olette tehneet ensimmäiset kokeilunne, puhukaa muiden ihmisten kanssa näistä koodeista.
Näitä koodeja ei ole sallittua myydä eikä julkaista niitä kirjana.
Numerokoodit ovat jokaiselle ihmiselle tasavertainen oikeus!
Koodit ovat taivaallisten valon joukkojen lahja koko maapallolla olevalle ihmiskunnalle.
Näiden koodien avulla te pystytte yhdessä myötävaikuttamaan koko elintarviketeollisuuden kaatamiseen.
Pelkästään näitä koodeja käyttämällä te voitte kumota kaikki haitallisten lisäaineiden ja manipulaatioiden vaikutukset.
Ottakaa huomioon, että numerokoodit ovat teidän kanssanne resonanssissa, kun käytätte niitä tietoisesti. Jotkut ihmiset muistavat ne, tässä ja nyt, koska he työskentelivät näiden koodien kanssa intensiivisesti Atlantiksella.
Muistakaa kirjoittaa nämä koodit tarkasti ja oikein, sillä muuten niillä ei ole mitään vaikutusta ja te tulette pettymään.
Minä olen suuri rakkaus teitä kohtaan.
Arkkienkeli Rafael ja hänen taivaalliset joukkonsa
Huom. Lääketieteellisissä ongelmissa kehotetaan aina kääntymään ammattitaitoisen lääkärin puoleen!
Käännetty suomeksi yhdistellen englannin- ja saksankielisiä tekstejä.

maanantai 10. maaliskuuta 2014
Maapallon suuri muodonmuutos
Sanandaa kanavoinut Elizabeth Trutwin 5.3.2014
Tervehdys! Tässä puhuu Sananda. Olemme valmistautumassa maapallolla aikaan, jota ei ole nähty koskaan aikaisemmin. Ei koskaan. Monet teistä ovat tulleet maapallolle tähän rooliin ja teitä kutsutaan palvelukseen. Olemme työskennelleet teidän kanssanne ja jalostaneet teidän energioitanne. Monet teistä on otettu ylös aluksiin ja teillä on muistoja siitä. Niille, jotka ovat vasta heräämässä, olkaa lempeitä itsellenne. Te pääsette syvempään ymmärrykseen asteittain. Se vie aikaa. Maapallolla on näyttämö valmiina seuraavien muutaman kuukauden aikana tapahtuviin valtavan mittakaavan mullistuksiin, jotka synnyttävät suurimman koskaan maassa tunnetun vaurauden, kauneuden, rakkauden, totuuden, oikeuden ja rauhan aikakakauden.
Maapallo on yksi kaikkein pienimmistä planeetoista tällä alueella. Hänen Tähtiporteistaan ymmärretään hyvin vähän. Maapallon luonnolliset ja keinotekoiset tähtiportit tekevät mahdolliseksi matkustamisen toisiin kaukaisiin kohteisiin vain kävelemällä niiden läpi. Se on kaikkein helpoin tapa matkustaa pitkiä matkoja. Tästä syystä kaikki maapallon sodat on käyty näiden tähtiporttien ympärillä. Tämä matkustustapa on arvokas niille planeetan asukkaille ja ulkopuolisille, joilla on vähemmän hyviä tarkoitusperiä. Voitte nähdä nyt, että suuria määriä sieluja on jättämässä maapallon. He ovat sopineet auttavansa maata tekemään muutoksiaan toiselta puolelta. Maaplaneetalla ja sen ympärillä on myös avaruusolentoja, jotka työskentelevät yhdessä ja yrittävät kontrolloida tähtiportteja. Se on ollut jatkuvaa taistelua. Galaktisen federaation neuvostot ovat tehneet yhteistyötä useiden tähtikansojen hallitusten ja sotajoukkojen kanssa antaakseen maapallolle tukea ja auttaakseen häntä vapautumaan kiusaajistaan, jotka haluavat kontrolloida maan tähtiportteja. Maan ulkopuoliset avaruusoliot ovat työskennelleet toisen puolen pimeiden voimien kanssa saadakseen päätökseen sekä maapallon että myös muiden planeettojen manipulaation. Tästä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, sillä asia on hoidettu jo. Hyvin yleinen kysymys on: kuinka kauan vielä? Vastaus on, että Galaktinen federaatio on työskennellyt erittäin monien planeettojen neuvostojen kanssa koordinoiden maapallon pyrkimyksiä muutokseen.
Tämän vuoden maaliskuusta toukokuuhun tulemme kokemaan kevätpäiväntasauksen (20.3.), täydellisen kuunpimennyksen (15.4.), auringonpimennyksen (29.4.) ja suuren ristin (intensiivisin aika 20.-22.4.). Tulemme kokemaan tätä paljon enemmän! Suuri auringonpurkaus 24.2. aloitti tämän tulva-ajan sielujen planeetalle ja emäalukset, joiden tarkoitus on käynnistää muutostapahtuma. Muutamaa päivää ennen tätä suurta auringonpurkausta Ashtar, Dalai Lama, presidentti Obama ja minä Sananda yhdessä monien muiden kanssa tapasimme Santa Fe:ssä, New Meksikossa ja saimme edistettyä suunnitelmaa paljastaa Galaktisen federaation päämaja maapallolla. Operaatiot tullaan johtamaan täältä maapallolta käsin.
Maaliskuussa alkavat erittäin korkeat valo-olennot avata uutta portaalia muinaisen Lemurian energialinjojen päälle. Alkaen Etelä-Amerikasta, Chilen ja Perun kautta rannikkoa pitkin Meksikoon, Californiaan ja Washingtoniin, British Columbiaan ja Alaskaan sekä Aleuttien saarille, Japaniin, Filippiineille, Indonesiaan, Australiaan ja Uuteen Seelantiin sekä kaikille tuon alueen Tyynenmeren saarille avautuu portaali aivan kuin kohtu aukeaa synnytystä varten. Tämän avautumisen aikana tulee paljon henkiolentoja, jotka ovat valon suuria olentoja, täyttämään tehtävänsä mentoreina ja saattamaan maapallo muutokseen. Nämä olennot tuovat mukanaan suurta rakkautta ja suurta älykkyyttä, jota tarvitaan tämän työn tekemiseksi. Heidän mukanaan tulee avaruusaluksia, joissa on Plejadien ja Arcturuksen teknologiaa, jota käytetään maapallon saamiseksi nollatilaan. Tämä prosessi vaatii muutaman viikon ja siinä tulevat avustamaan maapallon ihmisistä ne, jotka nyt lukevat tätä tekstiä. Virittäytykää näihin tapahtumiin ja auttakaa olemalla valon ja rakkauden säteitä ankkuroimalla uusia energioita syvään maapallolle.
Kun siirrymme huhtikuun puolelle avautuu uusi portaali Irlannin, Portugalin, Afrikan länsirannikon, Brasilian, Venezuelan, Kuuban, USA:n itäisen rannikon, Newfoundlandin, Grönlannin ja Islannin alueilla. Tämän jälkeen Atlantin valtamereen uponnut suuri kristalli palautetaan alkuperäiselle paikalleen. Lisää henkiolentoja saapuu tukemaan Atlantiksen aluetta tässä maapallon tehtävässä mentoreina.
Huhtikuun toisella viikolla alkaa laaja yhteistyö maata ympäröivien biljoonien alusten tuodessa energiaa Alcyonelta sen lähteestä maapallolle tarkoituksenaan nostaa maa sellaiselle tasolle, jolla se ei ole ollut vielä koskaan. Ihmiset ovat ainoita olentoja, joilla on kyky matkustaa maan tähtiporttien kautta. Kaikilla ihmisillä koko universumissamme on tämä kyky. Nyt maapallon ihmisille annetaan myös tämä kyky, kun nollakohdan energia asennetaan, ja he pystyvät matkustamaan minne tahansa he haluavat koko universumissamme ja seitsemässä superuniversumissa.
Te tulette näkemään maan muotoutuvan merenpinnan yläpuolelle. Te tulette näkemään moniulotteisten pyramidien muotoutuvan ja asettuvan paikoilleen Lemurian ja Atlantiksen alueilla. Niitä tulevat käyttämään hyväkseen M.T. Keshe ja Galaktinen federaatio yhteisessä projektissaan, jossa luodaan energian nollapisteen voimakenttä ympäröimään maapalloa horisontaalisesti. Se on matalinta mahdollista energiaa, jota kvanttimekaninen järjestelmä tuottaa pysytellessään fyysisellä tasolla. Tässä voimakentässä eivät aseet toimi. Se takaa maapallolle rauhan. Vasta sen jälkeen voimme sallia alusten laskeutumiset. Näiden moniulotteisten pyramidien sekä kosmisten rakentajien suorittaman Lemurian ja Atlantiksen palautuksen jälkeen tulevat Plejadilaiset ja Arcturuslaiset olemaan ensimmäisiä, jotka laskeutuvat maahan ja tuovat kaiken muuttavia teknologioita. Te TULETTE NÄKEMÄÄN TÄMÄN tapahtuvan fyysisesti tänä vuonna. Kun moniulotteiset pyramidit yhdistyvät nollapisteen modulaattoreihin, maapallon pyramideihin, tähtiportteihin ja portaaleihin, niin ne muuttuvat ajan kanssa fyysisiksi tässä todellisuudessa. Tämä tehtävä palauttaa maapallon entiselleen ja sen onnistuminen tekee kaikille muille planeetoille jossain muualla mahdolliseksi myös onnistua omassa palautuksessaan. Maapallon oli oltava ensimmäinen. Maan ylösnousemus vaikuttaa suoraan tuhansiin muihin planeettoihin tässä galaksissa, niiden ylösnousemukseen ja myös koko maailmankaikkeuden evoluutioon. Maapallo rauhanomaisena planeettana ansaitsee oman paikkansa 33. planeettana Maailmojen galaksienvälisessä valtioliitossa.
Kun siirrymme tähän valtavan kasvun aikaan, me puhdistamme pois ne rajoitukset, jotka olemme sallineet mielessämme. Kun meillä on ohjelmoinneista johtuvia rajoituksia, ne rajoittavat kykyämme rakastaa ja ymmärtää maapallon ylösnousemuksen laajuutta. Jatkakaa omaa sisäistä työtänne poistaaksenne ohjelmoinnit, jotka tulevat maapallolla elämisestä. Ei ole mitään tehtävää. Teidän ei tarvitse tehdä mitään. Maailmankaikkeus tekee yhteistyötä koko Taivaan komppanian kanssa moninaisissa tapahtumissa toteuttaakseen suuret pidätykset, muutoksen nollakohtaan ja Suuren tapahtuman. On olemassa vanha sanonta: April Showers bring May Flowers (huhtikuun sateet tuovat toukokuun kukkaset). Tietäkää, että olette rakastettuja ja teistä pidetään huolta. Ette ole koskaan yksin. Namaste! Tässä Lordi Sananda, kanavoijana Elizabeth Trutwin

torstai 16. tammikuuta 2014
Mistä tiedät, oletko elänyt aikaisempaa elämää Atlantiksella?
kirjoittanut Denise Linn
Tein jokin aika sitten radio-ohjelman Atlantiksesta ja sain siihen suuren määrän vastauksia. Monet pyysivät listaani, joten tässä se on, ei missään erityisessä järjestyksessä.
Tästä voit päätellä, onko sinulla ollut edellinen elämä Atlantiksella:
1. Sinua viehättävät kristallit. Kristallin kädessä pitäminen voi usein muuttaa olotilasi. Kristallien ja kivien käyttäminen tuntuu jotenkin tutulta.
2. Joskus tunnet huolta/pelkoa maailman luonnonmullistuksista, tai näet niistä unta, erityisesti tulvista tai tappavista vesimassoista.
3. Olet parantaja tai parantajan ammatissa tai tunnet vetoa parantamisen taitoon.
4. Sinulla on ollut sellainen tunne, että et kuulu tänne tai että tämä ei ole sinun todellinen kotisi.
5. Kannat syvää huolta maapallosta kokonaisuutena.
6. Tunnet välillä syyllisyyttä siitä, että et tee tarpeeksi.
7. Sinulla joko on intohimo tietokoneisiin ja saatat jopa toimia tietokonealalla, tai sitten syvä vastenmielisyys (ja lähes kammo) tietokoneita ja/tai teknologiaa kohtaan.
8. Rakastat valtamerta ja/tai delfiinejä, valaita - tai sitten pelkäät merta selittämättömästi.
9. Olet ollut kiinnostunut Atlantiksesta ja siihen liittyvistä myyteistä.
Sinun ei tarvitse tunnistaa kaikkia näitä kohtia, jotta voit sanoa eläneesi Atlantiksella, mutta jos saat tulokseksi 6 tai enemmän, se on hyvä tulos. On tietenkin mahdollista, että on muitakin syitä siihen (kuin ratkaiseva elämä Atlantiksella) että tunnistat kohtia tältä listalta. Mutta on myös mahdollista, että olit siellä. Planeettamme nykyinen energia on hyvin, hyvin samanlainen kuin Atlantiksella oli sen kukistumisen aikaan, joten muinaiset energiat saattavat olla aktivoitumassa sisälläsi. Siunausta!
Spiritual Connectedness

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)