Eilen kirjoitin blogipostauksen, jossa mainitsin Rupert Sheldraken kirjan The Sense of Being Stared At (kirjaa ei ole suomennettu, nimen suora käännös voisi olla esimerkiksi: Se tunne että sinua tuijotetaan).
Suljin tietokoneeni ja olin juuri lähtemässä työhuoneestani pois yöksi, kun tunsin että minua oikeastaan tuijotettiin.
Katsoin taakseni huoneen seinään ja näin ERITTÄIN SUUREN jahtihämähäkin. Se oli ainakin viisi senttiä pitkä ja näytti kuin sillä olisi ollut torahampaat. Näin sen myös pitelevän suurta munakoteloa.
"Upeaa", ajattelin. Istuin täällä koko illan iso pelottava hämähäkki senttien päässä jaloistani. En todellakaan pidä hämähäkeistä. En myöskään erityisemmin pitänyt elokuvasta Arachnophobia. (Kiljuin PALJON elokuvan aikana).
Huomatkaa, että aikaisemmin inhosin kaikkia hämähäkkejä, mutta nykyään en välitä pienistä. Rehellisesti sanoen olen ollut vähemmän peloissani sen jälkeen kun muistin entisen elämäni Howardina. Hän inhosi helposti esiin ryömiviä hämähäkkejä paikassa, jossa oli loukussa.
Ongelma on tämä. Tiedän, että ne ovat hyviä. Ne syövät muita ötököitä. Tiedän, että ne vain elävät elämäänsä kuten minäkin. Lapseni moittivat minua kun tapan hyönteisiä. Olen aikaisemmin antanut kaikille hyönteisille (mukaanlukien hämähäkit) yleisvaroituksen olla tulematta minun talooni, jotta ne säilyvät hengissä. (Niitä on varoitettu.)
Olen yrittänyt oikein kovasti muuttaa vanhoja tapojani ja jättää hävittämättä niitä.
Mitä voit tehdä kun uskot, että jokainen elävä olio on arvokas ja että me kaikki olemme yhtä?
Kiljutko ja liiskaatko ällöttävän hämähäkin? Vai sumutatko sen hyönteismyrkyllä?
Jätätkö sen elämään työhuoneesi seinän taaksi? (Tietäen, että se voisi ryömiä ylös jalkaasi pitkin koska tahansa kun itse olet syventynyt kirjoittamaan)
Niin tai näin. Mitä tehdä.
UH! Kamalaa! Olen kauhuissani. Se on hirveän iso hämähäkki. Ryöminkö seinäsermin taakse ja päädyn nokikkain todella ison pelottavan hämähäkin kanssa ... pyydystänkö sen kauhaan, kannanko yläkertaan ja päästän ulos?
Mitä tekisin?
Sitten ajattelen: "No ... olen istunut täällä monta tuntia eikä se ole tullut minun päälleni". Olen siitä kiitollinen.
Otan esiin Ted Andrewsin kirjan Animal Speak (kirjaa ei ole suomennettu, nimi voisi olla: Eläimet puhuvat) nähdäkseni, onko tämän olennon näkemisellä merkitystä. (Kirja avautuu juuri hämähäkkien kohdalta.) Niiden tarkoituksena on säilyttää tasapaino, herättää luovat vaistot ym. Uskomatonta, mutta viimeinen kappale alkaa sanoilla: "Tarvitseeko sinun kirjoittaa".
Kyllä, itse asiassa tarvitsee.
Karen Kubicko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti