sunnuntai 11. toukokuuta 2014

St.Germain: Ihmeitä toteutuu, hyppyjä aikajanalla, salaliittolaisten huijauksia

Saint Germainia kanavoinut Kathryn E. May 2.5.2014


Haluan kertoa maailmalle hyvät uutisemme. Me kaikki olemme niin innoissamme siitä, mitä te olette tehneet maan päällä, että haluamme antaa teille päivityksen. Te olette luomassa ihmeitä, mutta vain me pystymme toteamaan ne, koska monet näistä ihmeistä tapahtuvat teidän henkilökohtaisten ponnistelujenne ansiosta, teidän kohoavan värähtelynne vuoksi ja teidän hiljaisina tunteina tekemänne yksinäisen työn ansiosta.

Sillä on valtava vaikutus, rakkaat valotyöntekijät. Mikä tiimi te olettekaan!

Joka viikko, kun olette sisäistäneet elämänne tapahtumat,  käsitelleet viivästykset ja pettymykset sekä työstäneet tunteenne ja asenteenne yhä korkeammille ja korkeammille tasoille,  maaplaneetan valo kirkastuu. Koska se on kirkastunut dramaattisesti viime viikon aikana, teidän inkarnoituneille mestareillenne on tullut mahdolliseksi suorittaa tehtävät, joita he ovat odottaneet voivansa laittaa täytäntöön. Paljon tästä oli jopa heille itselleen vierasta aina tähän viikkoon saakka, mutta omaan lannistumattomaan tapaansa he ovat ottaneet kopin ja lähteneet juoksemaan muodostaen ryhmän sydänkeskeisiä valotyöntekijöitä, joiden luonnollinen vaikutin on toiminta ja yhteistyö.

Mikä nautinto onkaan nähdä heidät toiminnassa. Sähköposteja ja puhelinsoittoja lentää ympäri maapallon, päätöksiä tehdään rauhallisella varmuudella ja laitetaan täytäntöön välittömästi. Me korkeammissa todellisuuksissa seuraamme sitä ilahtuneina ja kunnioituksella, kun meidän edustajamme maapallolla toteuttavat tärkeitä päätöksiä, jotka on harkittu ja ennakoitu korkeammissa todellisuuksissa.

Näettekös, tämä on ihmiskunnan yhteistyötä jumaluuden kanssa. Se on aina ollut, vaikka suurin osa ihmiskunnasta ei ole tiennyt sitä. Meidän maanpäälliset kaksoisliekkimme panevat toimeen meidän sydämemme toiveet ja tuovat eteerisen mestarisuunnitelman toteen siinä ulottuvuudessa, jossa se pitää kokea. Suuri osa työstä on näkymätöntä, koska se suoritetaan eetteritasolla, mutta energian lähteenä toimii nyt ruumiillistuneissa oleva jumaluus.

Selitän tätä tarkemmin. Me kommunikoimme telepaattisesti maapallolla olevien mestareidemme kanssa. He muodostavat mielessään kuvan mestarisuunnitelmasta yhdistäen sydänmielen ja sielumielen, kuten me kutsumme sitä, joka luo kulkuväylän Luojalta/Yhdeltä rakkausenergiaan. Se sisältää myös kaiken meidän tuntemamme rakkausenergian. Kun tämä rakkaus yhdistetään mielikuvaan maanpäällisestä paratiisista, mikä on meidän toiveemme seuraavaksi elämänvaiheeksi maaplaneetalla, ne luovat tämän todellisuuden. Se voidaan nyt kokea, kun linkitetään visio kiihdytetystä aikajanasta nykyiseen maapallolla olevaan todellisuuteen. Tämä on välttämätöntä tehdä, jotta voidaan "hypätä aikajanan yli" samalla kun pidetään yllä maapallolla olevien kokemusmaailmaa. 

Te, rakkaat ihmiset, olette jo pitkällä kulkemassa suuresti kiihdytettyä versiota niiden tapahtumien kokemuksesta, joita on ennustettu maapallolle. Meidän rakas toivomuksemme oli, että kaikki korkeammissa todellisuuksissa suunnitellut upeat tapahtumat puhkeaisivat täyteen kukkaansa, mutta emme pystyneet ennustamaan tarkkoja päivämääriä, sillä emme tienneet kuinka nopeasti maanpäällinen tiimimme pystyisi avustamaan hyppäyksessä hitaammasta, pitkäveteisemmästä aikajanasta, jossa te olitte, nopeampaan ja positiivisempaan. Tämä puolestaan oli heille mahdollista vasta sitten kun te kaikki pystyitte nostamaan omaa värähtelytasoanne tarpeeksi korkealle, jotta he pystyivät mahdollistamaan hypyn aikajanalla.

Toisin sanoen, tapahtumien ketju alkaa ja päättyy aina teihin kaikkiin. Kun kuvailemme teille tulevaisuuden tapahtumia, me kerromme aina kaikkein positiivisimman mahdollisuuden, sillä kun me kuvailemme sen ja luettuanne viestimme te kuvittelette sen mielessänne, se on ensimmäinen askel uuden todellisuuden luomiseen. Sen jälkeen me seuraamme teitä ja kannustamme teitä nostamaan värähtelytasoanne, jotta teidän maanpäällinen tiiminne saa tarpeeksi positiivista energiavirtausta, jota se tarvitsee kohottaakseen koko ihmiskunnan seuraavaksi ylemmälle aikajanalle.

Kun te ylläpidätte korkeaa värähtelytasoanne tarpeeksi kauan luodaksenne synergian muiden kanssa, "kohottava voima" lisääntyy ja avaa uusia mahdollisuuksia positiivisiin kokemuksiin. Kun suuri määrä teistä menettää keskittymisensä ja tippuu takaisin epäilyyn ja skeptisismiin, se luo edistysenergioiden virran kumoavan imun, joka olisi vienyt projektin loppuun. Isä Jumala kertoi teille kerran, että te itse estitte valuuttojen arvonkorotuksen tapahtumisen. Juuri tätä hän tarkoitti. Epäilijät ja kyynikot, jotka syyttivät viestintuojia pettäjiksi ja haukkuivat heitä valehtelijoiksi, olivat juuri niitä, jotka hidastivat prosessia ja laittoivat kapuloita rattaisiin, kuten teillä on tapana sanoa.

Joka kerta, kun me tarjosimme päivämäärän johon mennessä jokin tapahtuma toteutuisi, me annoimme "parhaan arvauksemme" kaikkein positiivisimmalla aikajaksolla. Me luotimme siihen, että te tuottaisitte tarpeellisen energian mahdollistamaan hypyn aikajanalla. Kun se ei onnistunut, monet teistä syyttivät meitä, menettivät luottamuksen Jumalaan, tulivat vihaisiksi ja pettyneiksi. Me ymmärrämme teidän reaktionne, rakkaat. Tiedämme, kuinka vaikeaa teille on ollut yrittää parhaanne, vaikka mitään näkyvää ei ole tapahtunut. Tämä on syy meidän kannustaviin viesteihimme. Me näemme edistyksen, vaikka tapahtuma itsessään ei ole vielä toteutunut. Tämä on se osa kuvaa, jota te ette pysty näkemään.

Käytän teille tuttua vertauskuvaa. Kun jalkapallojoukkueen valmentaja kerää joukkueensa rinkiin, sanooko hän: "Noniin, tiimi, katsotaanpas nyt pystyttekö te saamaan jaardin tai kaksi." Ei! Hän sanoo:"Nyt tehdään maali! Antakaa kaikkenne! Te pystytte siihen!".  Tämä on myös meidän taktiikkamme. Haluamme kannustaa teitä antamaan parhaanne, sillä tiedämme miten briljantti teidän parhaanne voi olla - jopa paremmin kuin te itse tiedätte. Tiedän, että te ymmärrätte minun nähneen sen, mikä oli mahdollista, ja tähtäsin meidän katseemme siihen palkintoon. Vähempi ei auttaisi yhtään eikä olisi reilua.

On luottamuksen osoitus, kun luette näitä sanoja ja imette itseenne niiden merkityksen - rakkauden sanojen takana, syvät yhteyden ja myötätunnon tunteet, joita aina tunnemme teitä kohtaan. Mekin olemme olleet siellä, rakkaat, ja me näemme ne haasteet, joita meidän kaksoisliekkimme kohtaavat päivittäin. Teidän omat oppaanne ja kaksoisliekkinne seuraavat myös teitä, itkevät kanssanne kun olette epätoivoinen, tulevat lähellenne lohduttamaan kun olette väsynyt ja turhautunut. Meidän elämämme tärkein tehtävä on seurata teitä ja lähettää teille rakastavaa energiaamme, yrittää lohduttaa teitä vaikeina aikoina.

Vakuutan teille, että vaikeimmat ajat ovat takana. Niiden pimeän voiman edustajien, jotka seisovat teidän vaurautenne, ilonne ja uuden vapautenne tiellä, lukumäärä voidaan nyt laskea sormilla. Kuvitelkaa! Vain kolme vuotta sitten aikajanan tilanne oli vaarallisen lähellä putoamista takaisin kaaokseen ja sekasortoon. Nyt olette täydellisesti välttyneet siltä. Yksikään meteori ei törmää teidän planeettaanne - galaktiset joukot pyydystävät ne ja lähettävät pois radaltaan suojellakseen teitä. Luojavoima ei salli enää mitään kosmisia katastrofeja.

Ydinsodan mahdollisuus on täydellisesti eliminoitu teidän planeetallanne ja kaikki aseistetut konfliktit muuttuvat pian historiaksi. Huomatkaa, miten pattitilanne ratkesi Nevadassa Kansallisen maankäyttöviraston (Bureau of Land Management) ja karjatilallinen Cliven Bundyn välillä. Sitä on kutsuttu "toiseksi Amerikan vallankumoukseksi", mutta tapaukseen liittyy paljon asioita, joita ei ole julkistettu. Kuten Isä Jumala on kertonut teille, viraston työntekijöitä oli asetettu mustaihoisten sala-ampujien kohteeksi, minkä jälkeen syy olisi vieritetty aseistautuneiden yksityishenkilöiden niskoille. Tämä olisi saanut aikaan tekaistun mahdollisuuden aloittaa kansalaissota heitä vastaan, antanut syyn ottaa käyttöön sotatilan erityislait ja avannut ovet yhä useammille vapauden tukahduttamisille.

Suunniteltu sota ei alkanut, kun korkeammat voimat astuivat peliin ja tekivät sala-ampujien aseista toimintakyvyttömiä. Samoin kaikkien muiden aseista, jotka halusivat ampua ensimmäisen laukauksen. Me tulimme väliin tässä tärkeässä tapahtumassa, koska todennäköisesti siitä olisi aiheutunut verinen ja traumaattinen lopputulos. Se olisi luonut pelkoa, raivoa, epätoivoa ja toivottomuutta ympäri maailman, kun ihmiset olisivat nähneet, että Yhdysvalloissa tapahtuu samanlainen totalitaarinen maanvaltaus, mikä on ollut tyypillistä fasistisille hallinnoille ympäri maapallon.

Sillä olisi ollut moraalia syvällisesti rapauttava vaikutus, jos tämä maa - joka on vapauden symboli - olisi painunut pimeiden salaliittolaisten vallan alle. Sen edistyksen, jonka eteen me olemme työskennelleet niin kovasti, ei voitu sallia pysähtyvän.

Ne teistä, jotka todella kiinnittävät asioihin huomiota, ovat alkaneet erottaa pimeiden salaliittolaisten toiminnan hyväntahtoisten valtion viranomaisten toiminnasta. Jälkimmäisillä ei ole valtaa, koska he eivät ole liittoutuneet pimeiden kanssa.

Nyt on saavutettu käännekohta, jossa salaliittolaiset ovat tulleet niin ylimielisiksi ja niin epätoivoisiksi kontrollinsa säilyttämiseksi, että he yrittävät mitä törkeimmin suunniteltuja katastrofeja tappaakseen, vammauttaakseen ja kiduttaakseen sekä saadakseen ihmiset pelkäämään. Tällaisia uhkia tulee tiheässä tahdissa. Koska 9/11 -terrori-isku on muuttumassa yhä epäuskottavammaksi, on ilmaantunut yhä uusia "terroristi-iskuja", kuten Bostonin maratonin pommitus ja Malesian lentoyhtiön lento numero 370:n katoaminen.

Saatatte olla tietoisia siitä, että joskus me käytämme taktiikoita, jotka saattavat vaikuttaa samanlaisilta kuin pimeiden voimien toimet. Näin pyrimme harhauttamaan heitä heidän omassa pelissään. Esimerkiksi valuuttojen revalvaatio on suunniteltu harhauttamaan keinottelijat siten, että maailmaan annetaan tulvia vaurautta niiden käsiin, jotka käyttävät sitä humanitaarisiin tarkoituksiin. En paljasta tässä toista salaista asetta, jota on käytetty kohdistamaan huomiota heidän petoksiinsa.

Te kaikki tunnette Sandy Hookin "verilöylyn", jossa häiriintynyt teini ampui useita lapsia. Tästä tapahtumasta voitiin oppia monia asioita. Yksi niistä on lisääntynyt tietoisuus siitä, että henkisesti häiriintyneet nuoret tarvitsevat todellista huomiota ja huolenpitoa, ei aseleikkejä. Toinen opetus oli se, että kun yhteisö kokee traumoja, naapurit ja ystävät vetävät yhtä köyttä auttaakseen toinen toistaan.

Tämän takana on kuitenkin myös toinen asia. Amerikkalaisille on ottanut aivan liian kauan ymmärtää tätä "teatteria" - tarkoituksella laadittuja televisio-ohjelmia, joilla huijataan täydellisesti koko maa uskomaan näitä kokoon kyhättyjä, teennäisiä kuvia, joita heille esitellään.

Television katselijoiden sukupolvi on oppinut hyväksymään räikeitä epäjohdonmukaisuuksia ja nyt-näet-sen-nyt-et-näe -videotemppuja totuutena. On edelleenkin vaikeaa vakuuttaa keskiverto amerikkalainen siitä, että lentokone ei mahtuisi menemään läpi 9-metrisestä reiästä Pentagonin seinässä ja katoaisi sen jälkeen mystisesti. Tai että rakennus nro 7 kaksoistornien vieressä ei olisi voinut yllättäen romahtaa, koska sen yhdessä nurkassa syttyi pieni tulipalo.

Noniin, tämä tuo meidät takaisin Sandy Hookiin. Olen päättänyt paljastaa totuuden tästä tapahtumasta, koska Kathryn pyysi sitä,  ja koska internet-yhteisö on viime viikkoina tehnyt hyvää työtä, paljastanut selkeitä valheita ja epäjohdonmukaisuuksia tapahtumissa. Kaikkein selkeimmät noista epäjohdonmukaisuuksista löytyivät Sandy Hookin tarinasta. Kerron nyt tarkemmin.

Siellä ei ollut ruumiita. Kukaan ei todella näyttänyt tunteneen "kuolleiden" lasten perheitä ja vanhemmat näyttivät olevan omituisen välinpitämättömiä rakkaitten lastensa oletetusta kuolemasta. Epäilykset alkoivat nousta, kun ensimmäiset tutkijat alkoivat huomata, että monet "vanhemmista" olivatkin näyttelijöitä, jotka tekivät todella huonoa työtä esittäessään järkyttyneitä vanhempia. Kysymyksiä on noussut lisää ja ne ovat innostaneet tutkimaan muitakin "katastrofeja" kuten Oklahoma Cityn pommi-iskua, Wacon piiritystä Texasissa, John F. Kennedy Jr:n lentokoneen putoamista, John F. Kennedyn salamurhaa, Robert F. Kennedyn salamurhaa ja Martin Luther Kingin salamurhaa sekä tusinaa viimeaikaisia pankkivirkailijoiden "itsemurhia",  muutamia mainitakseni.

Kaikki nämä epäilyttävät tapahtumat ja monet muut, joita tutkittiin ja sivuutettiin olankohautuksella tai riittämättömillä selityksillä, saavat nyt innostuneiden tutkijoiden uuden huomion. He vaativat totuutta enemmän kuin animoituja videoita ja väärennettyjä todistajanlausuntoja. Tutkimukset ovat vihdoinkin saaneet todellista painoarvoa ja uskottavuutta, kun yhä enemmän vääriä todisteita kasautuu esille. Myöskään niitä, jotka ovat päättäneet paljastaa totuuden, ei enää hylätä "salaliittoteorioiden" laatijoina ikään kuin se olisi ruma sana.

Kyllä, rakkaat,  salaliittoteorioiden kannattajat olivat oikeilla jäljillä. Näitä tapahtumia ohjasi pimeyden salaliiton käsi - salaliiton johtama salainen hallitus - kaikkia näitä tapahtumia paitsi yhtä. Vain yhdessä ei tapahtunut kuolemaa tai omaisuuden tuhoa. Vain yksi näistä tapahtumista oli lavastettu tarkoituksella herättämään epäluuloa ennemminkin kuin tukahduttamaan sitä. Vain yksi suoritettiin teidän oppaittenne ja mestarienne käskystä, jotta te havahtuisitte kyseenalaistamaan kaiken mitä teille on kerrottu ja kaiken mitä teille on näytetty televisiossa.  Kyllä, se oli todellakin televisiota varten lavastettu draama.

Ymmärrättekö, miten helppoa on luoda massiivinen tapahtuma, kehittää sitä tukeva tarina, palkata ihmiset esittämään pääosia ja "lehtimiehet" tekemään siistit analyysit, tulkita ja filmata "terroristihyökkäys".  Jokaisessa tapauksessa päämääränä oli kutoa vakuuttava tarina, ei paljastaa totuutta.

Sandy Hook -elokuvan tekijät todistivat, että tämän tekeminen on mahdollista ja miljoonien ihmisten huijaaminen, jopa silloin kun tarinassa oli varta vasten asetettuja vihjeitä, jotka osoittivat tarinan epäjohdonmukaisuuksia. Sandy Hook oli shakespearelainen draama, jonka tarkoitus oli saada teidät katsomaan esiripun taakse - kaikkien esirippujen! - ja paljastaa historianne monien epämääräisten tapahtumien todelliset roistot.

Yksi selkeä vihje oli presidentti Obaman vierailu. Hän kävi Sandy Hookissa ja piti sylissään pientä tyttöä tragedian jälkeisenä päivänä. Valokuva tästä samasta pikkutytöstä, puettuna samaan selvästi erottuvaan mekkoon, näytettiin myös useasti yhtenä uhreista. Internetin tutkijat käänsivät ylösalaisin kirjaimellisesti tusinoittain vihjeitä, jotka osoittivat, että oikeita uhreja ei ollut, vaan että koko tapahtuma oli lavastettu ja että tapahtumassa oli jotain todella hämärää.

Seurasiko massamedia millään tavalla esittääkseen todellisia kysymyksiä ja oikeita todisteita paljastaakseen petoksen? Ei mitenkään. Samoin kuin edellisten irvikuvaelmien kanssa, tätäkään petosta ei ole koskaan paljastettu. Miksi? Etenkin kun tällä kertaa harhautus oli niin ilmeinen? Ehkäpä ne, jotka omistavat median, eivät halua avata Pandoran lipasta. Teidän on aika tehdä se, rakkaat.

On aika, että te toimitte siten kuin Sandy Hookin elokuvan ohjaajat ja näyttelijät toivovat teidän toimivan. Ravistelkaa naapureitanne ja ystäviänne. Huutakaa ääneen: "Me olemme vapaita! Meitä ei huijata enää! Me tiedämme totuuden emmekä teeskentele toisin! Me emme ole Matrixin avuttomia uhreja ja me tiedämme sen!"  Oliko se äärimmäinen draama, kyllä. Olisivatko ihmiset heränneet television kuvankäsittelytempuille, jos emme olisi tehneet siitä niin hirveää? En luule niin. Oletteko vihaisia siitä, että teitä on huijattu? Hyvä. Nyt kääntäkää tuo suuttumuksenne niiden ihailuksi, jotka loivat tämän oppitunnin herättääkseen teidät,  ja alkakaa toimia!

Aloittakaa vallankumous, mutta tällä kertaa tehkää siitä rakkauden vallankumous. Kieltäytykää antamasta vetää itseänne pelkoon tai toivottomuuteen. Etsikää käsiinne todellisten väärennettyjen tapahtumien syylliset ja paljastakaa heidät. Tällä tavalla te hajotatte heidän voimansa. Heittäkää vettä noidan päälle, kuten Dorothy ja hänen ystävänsä tekivät Ihmemaa Oz:issa, ja katsokaa heidän sulavan.  Teidän energianne, teidän antaumuksenne, teidän voimanne luoda ja toteuttaa vievät teidät voittoon.

Te liityitte yhteen luodaksenne kirjekampanjan, joka lopetti valaita ja delfiinejä vahingoittavat kaikuluotaintestaukset. Tehkää nyt sama vesisärötykselle, sen jälkeen eliminoikaa lapsianne sairastuttavat rokotukset ja geenimuuntelu, joka tuhoaa ruokatuotannon. Valitkaa oma irvikuvanne ja laittakaa energianne sen lopettamiseen, kun suuntaatte omat intohimonne kohti omaa mielikuvaanne paratiisista, jonka te ja minä olemme luoneet itsellemme maaplaneetasta. Te rakennatte sitä maailmaa, jonka haluatte itsellenne.

Nostakaa rivinne ylös, rakkaat ihmiset. Iloitkaa siitä tiedosta, että teidän joukossanne on monta urheaa ja älykästä,  monta jotka heräävät joka päivä,  ja te olette yksi heistä!

Minä olen Adamos St. Germain. Olen täällä teidän kanssanne aina ja rakastan teitä ilman rajoja.

http://www.whoneedslight.net/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti