tiistai 26. elokuuta 2014

Kissojen salaiset ominaisuudet

Kirjoittanut Caroline Connor


Yleensä ihmiset ajattelevat, että kissat eivät tee mitään, että ne vain laiskottelevat, syövät ja nukkuvat. Ei pidä paikkaansa! Tiesitkö, että kissoilla on erityinen tehtävä elämässäsi? Oletko koskaan ihmetellyt, miksi niin monilla ihmisillä on nykyään kissoja - enemmän kuin koiria?

Voin kertoa kissojen salaisesta elämästä ennestään tuntemattoman asian:  Kaikilla kissoilla on kyky poistaa ihmisruumiiseen kerääntynyttä negatiivista energiaa. Ne imevät sitä itseensä ihmisen nukkuessa.

Jos perheessä on enemmän kuin yksi ihminen, mutta vain yksi kissa, se saattaa kerätä itseensä suunnattoman määrän negatiivista energiaa. Kissan ruumis puolestaan vapauttaa sitä pois itsestään, kun kissa nukkuu.

Jos ihminen on hyvin stressaantunut, kissalla ei ehkä ole tarpeeksi aikaa vapauttaa kaikkea negatiivista energiaa,  joten ylijäämä varastoituu kissan ruumiiseen läskiksi siihen asti, että kissa pystyy vapauttamaan kaiken pois. Tämän vuoksi kissasta tulee ylipainoinen - ja sinä luulit, että syynä ylipainoon oli kaikki antamasi ruoka!

On hyvä pitää taloudessa useampia kissoja, joten ne voivat jakaa taakan keskenään. Ne myös vartioivat sinua yöllä ja suojelevat sinua, ettei huoneeseen pääse mitään epätoivottuja henkiä, kun olet unessa. Tästä syystä kissat nukkuvat mielellään sängyssä. Jos niistä näyttää, että sinulla on kaikki hyvin, ne nukkuvat sen yön muualla. Mutta jos jotain outoa alkaa tapahtua, ne kaikki hyppäävät sänkyyn sinun ympärillesi.

Jos kissasi tuntevat, että kotiisi saapunut vieras aikoo vahingoittaa sinun auraasi tai on pimeiden voimien edustaja, ne suojelevat sinua tulemalla ympärillesi. Kun minun kissani alkoivat tehdä tätä minulle, en ymmärtänyt, miksi ne välillä tulivat minun päälleni tai jalkoihini. Sain tietää myöhemmin eräältä kanavoijalta, että ne suojelivat minua. Niinpä olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kissojeni käytökseen, kun meille tulee vieraita. Jos ne juoksevat vieraan luokse, nuuskivat häntä ja pyytävät rapsutuksia,  tiedän että voin rentoutua.

Takaisinmaksun aika

Jos sinulla ei ole kissaa,  mutta kulkukissa tulee ovellesi, niin silloin on kodissasi tarve kissalle. Kulkukissa tulee vapaaehtoisesti auttamaan sinua ja on etsinyt sinut käsiinsä. Kiitä kissaa siitä, että se on valinnut sinun taloutesi työkentäkseen.

Jos sinulla on jo kissoja etkä voi enää ottaa uutta eläintä, etsi sille koti. On helppoa laittaa ilmoitus lehteen. Kissa tuli sinun luoksesi tietystä syystä, jota et voi tietää fyysisellä tasolla, mutta unitasolla voit nähdä sen ja saada tietää syyn, jos haluat.

Joskus syynä on karminen velka, joka kissan on maksettava sinulle takaisin. Se on saattanut vahingoittaa sinua edellisessä elämässä ja nyt sen on maksettava se takaisin suojelemalla sinua tässä elämässä. Joten älä hätistele kissaa pois liian nopeasti. Sen on tultava takaisin tavalla tai toisella täyttääkseen velvollisuutensa.

Kissojen parantavat voimat

Atlantiksen aikoina parantajat käyttivät työssään kristalleja. Niitä käytettiin parantamisen välikappaleina. Kun parantajat menivät syrjäkyliin, he eivät voineet käyttää kristallejaan,  sillä kylien ihmiset olivat epäluuloisia ja luulivat niiden olevan mustaa magiaa. Koska parantajat eivät voineet käyttää kristallejaan, he kantoivat mukanaan kissaa, sillä kissoilla oli samanlaisia ominaisuuksia. Kylien ihmiset eivät pelänneet kissoja, vaan antoivat niiden tulla kotiinsa. Niinpä kissoja käytettiin lukemattomia kertoja parantamisen välikappaleina.

2 kommenttia:

  1. Kissoistani kaksi on tullut minulle niin kummallisella tavalla, että olen miettinyt taustalla olevan jotakin mitä en tiedä. Ja niihin on erityinen suhde. Selvästikin meillä on keskenämme jotakin "maagista". Kun taas itsestäni riippumattomista syistä meille tullut kolmas kissa on eläin, josta huolehdin, mutta meillä ei ole mitään erityistä suhdetta.

    VastaaPoista
  2. Kissojwn luonteesta riippuu paljon.

    VastaaPoista